mua ahdistaa

Itsekin olin 14, kun ensimmäisen kerran ymmärsin, että olen ihastunut tyttöön. Muistan, että se oli aluksi yhtä tunteiden sekamelskaa. Oli ihan samanlaisia ajatuksia ja huolenaiheita kuin sulla. Ne menivät ohi kun olivat aikansa myllänneet ja olo helpotti tosi paljon kun uskalsin lopulta kertoa muille.

Haluan sanoa, että sä et ole yksin; meitä on monia samanlaisia. Sun tunteissa ei ole mitään väärää. Sun ihastumisen tunteet on ihan yhtä kaunis asia kuin muidenkin. Mäkin ajattelin, että mun kaverit alkais vihata mua ja kaikkea, mutta ei ne alkaneet. Eikä vanhemmatkaan alkaneet, vaikka ne olivat aina suhtautuneet tosi huonosti homoihin.

Sä olet siitä onnekas, että nykyään nuoret suhtautuvat homoihin paljon paremmin kuin aikasemmin. Mä olen nähnyt viimeksi pari viikkoa sitten, miten sun ikäiset tai vähän vanhemmat tytöt puolustavat vimmatusti homojen oikeuksia, vaikka olivat itse ihan heteroita.

Sun ei ole pakko kertoa heti kenellekään, kerrot sitten kun olet valmis. Mutta sitten kun olet itse sulatellut asiaa, voisi olla hyvä jos löytäisit jonkun luotettavan ihmisen, jonka kanssa juttelisit sun fiiliksistä. Olisiko lähipiirissäsi joku mukava ihminen jolle uskaltaisit jutella? Se voi olla joku hyvä ystäväsi, ystävä jonka tiedät suhtautuvan hyvin homoihin, koulun mukavin opettaja tai koulun kuraattori. Jos asut isolla paikkakunnalla, niin Setalla saattaa olla jotain nuorten toimintaa, jossa on mahdollisuuksia jutella tai nähdä muita nuoria.

Tsemppiä, sä oot ihan yhtä hyvä kuin kaikki muutkin :)

Et voi vielä tietää, toi voi olla myös vaan kuvittelua.

Et ole todellaaan ainut, jolla kiinnostus samaa sukupuolta kohtaan herää tuon ikäisenä. Tiedä lukuisia naisia, joilla kiinnostus samaa sukupuolta kohtaan alkoi suunnilleen saman ikäisenä kuin sinulla. Itse jo seurustelin tuon ikäisenä samaa sukupuolta olevan kanssa. Pojilla kiinnostus samaa sukupuolta kohtaan alkaa keskimäärin hieman aikaisemmin kuin tytöillä. Ei ole mitään väärää eikä naurettavaa siinä jos ihastuu vain samaa sukupuolta oleviin. Pääasia, että sinulla itselläsi on hyvä olla ja hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet. Ei kannata pakottaa itseään mihinkään muottiin, vaan ole oma itsesi ja tee niin kuin sinusta hyvältä tuntuu. Jos tuntuu olla hyvältä vain samaa sukupuolta olevan kanssa, niin sitten ole. Älä liikaa pelkää muiden mielipiteitä tai kateellisia, ilkeitä kommentteja (täälläkin niitä varmasti tulee).

Setalla on ollut omia nuorten ryhmiä ainakin jossain vaiheessa. Itse kävin siellä n. 14-vuotiaana ensimmäisen kerran ja omasta mielestäni kaikki tuntuivat todella lapsellisilta, mutta ehkä joku toinen tykkää olla siellä. Pääasia, että he, jotka haluavat löytää samanikäistä seuraa ja tukea sekä ymmärrystä niin löytävät varmaan tuolta...

Ite oon 13v, tosin parin kuukauden päästä 14. Olen ennen ihaatunu vain poikiin, mut joskus about puolivuotta sitte ihastuin tyttöön ekaa kertaa. Se kesti vähä aikaa ja sitte pakotin itseni ihastumaan poikaan. Mut en ihastunu oikeesti. Nyt olen taas ihastunu siihe samaiseen tyttöön, mut hän tuntuu olevan ihastunu toiseen (tyttöön), me kaikki kolme ollaan ystäviä. Mie en tiiä mitä tapahtuu. En tiiä oonko lesbo vai mikä... minulla ei oo kyl sillee vaikeuksia asian kaa et oon iha antanu itteni ihastuu häneen. Halusin nyt vain purkaa ajatuksii ja ehk vinkkei mite turhaa draamaa ei syntyis kaveriporukassa...

Ei ton ikäsenä pidä tollasta miettiä. Kasva ensin

Mulla on samanlainen olo. Oon nyt ysil, oon täs vuoden aikana tajunnu et tykkään melkei pelkästää tytöistä. Mä olisin valmis kertomaan mun siskolle, koska en kuitenkaa nää sitä ku kerran tai pari kuussa, asuu omillaan, tai sitten mun yhelle luokkalaiselle, joka on ollu mun kanssa samalla luokalla jo tosi kauan ja se on luotettavin ihminen jonka tiedän, mut nykyään sil on muita kavereita enkä usko et se edes haluis kauheesti olla mun kanssa tekemisis.

kaverit joiden kaa oon koulus on tosi homofobisii. Kuulen vaan jos tulee jossaki puheeks tai näkee homoparin tms., että kaveri alkaa laukomaan sellasia kommenteja kuinka se on sairasta ja nauraa vaan niille. Että ei.

Oon kai pikkuhiljaa alkanu hyväksyy sitä. Aluks itki ja olin tosi masentunu, mutta ei kai mun sitä oo pakko kenellekkään ees kertoa jos en halua. Ei maailman tarvii tietää keneen ihastun ja kenestä tykkään. Ei heterotkaan kerro että on heteroita. Jos musta ei tykätä sen takia että mä oon mä, vaan mun pitäis esittää olevani jotakin jota en ole, nii hei vaan voit poistua mun elämästä. Jos en kelpaa itsenäni, vika ei ole mussa vaan se on toisessa.

En oo viel valmis kertomaa, mutta ehkä vielä jossain vaiheessa, muutaman kuukauden, vuoden päästä?

Itse tajusin 12-vuotiaana olevani lesbo, eli kyllä ihan hyvin voi jo tuon ikäisenä tietää.

Jos mä olen ihan rehellinen niin mä olen jo lapsesta asti tiennyt olevani "erilainen".
Viehätyin aina jotenkin enemmän naispuolisista ihmisistä.
15-vuotiaana ihastuin sitten oikein kunnolla tyttöön, ja silloin taisin tajuta, että missä tästä kaikesta on kyse. Toisaalta ajattelin silloin, että tää on vain varmaan ohimenevä vaihe, johtuu nuoruuden hormoneista jne.
Koskaan en asiasta kenellekään puhunut, ehkä siksi että olin tietynlaisesta perheestä.
18-vuotiaana mä olin kyllä jo sitten aika 100% varma asiasta.
Mua ahdisti oma seksuaalisuus, varmaan siksi koska koin silloin, että mä en saisi näin tuntea.
Mulle tuli se kieltovaihe. Yritin olla hetero, seurustella miesten kanssa. Ahdistuin vain entistä enemmän. Loppujen lopuksi en enää pystynyt päästämään ketään lähelleni, mua iljetti ajatus, että pitäisi antaa jonkun koskettaa itseäni.
Sulkeuduin omaan maailmaani ja työnsin kaikki pois.
Vajaa vuosi sitten mä kuitenkin aloin ajatella tätä kaikkea, haluanko mä oikeasti elää elämääni omana itsenäni vai piilotellen puoliteholla.
Aloin käsittelemään omia tunteitani ja uskaltauduin puhumaan niistä myös muille.
Oon vasta oman matkani alussa, mutta nyt mulla on huomattavasti parempi ja kevyempi olo. Toki myönnän, että edelleenkin saattaa joinakin päivänä tulla se ahdistus, mutta nyt en enää juokse sitä karkuun.
Ehkä se mitä haluan sulle sanoa on, että käsittele noita tunteita omaan tahtiisi. Ei ne ole väärin.
Ehkä voisit aluksi puhua jollekin koulupsykologille tai vastaavalle?
Toivon mukaan saat selkeytettyä ajatuksiasi ja tunteitasi. Kaikkea hyvää! :)