Liikunta ohitusleikkauksen jälkeen

Kukapa sen tietää muu kuin sinä mitä sydämesi kestää...lääkärit vain sanovat että jatka elämääsi entiseen malliin...kehottaisin kuitenkin varovaisuuteen,itseään kuunnellen...etsi jotain rauhallisempia lajeja...pois ponnistelulajit...säännöllinen liikunta auttaa toipumisessa ja itsensä kunnossa pitämisessä,myös hoitaa mieltä!

Niinhän sitä sanottiin, että jatka entiseen malliin. Ennen nostelin puntteja ja vaellisin pitkiä matkoja.
Vaellusta ei voi oikein kokeilla kestääkö sydän vai ei. Jos sitten tuupertuu jonnekin erämaahan.
Minusta ei ole vaan kävelemään vaan kaipaan jotain kunnon liikuntaa.

Joo mutta joskus vain elämä muuttuu...minäkin kävin ennen töissä,mutta yhtenä päivänä sairastuin harvinaiseen sydänsairauteen,nyt olen eläkkeellä,enkä jaksa tehdä enää juuri mitään,mitä ennen tein!Eli elämä on valintoja,Sinä sen päätät otatko riskin ja teet sitä mitä kaipaat,vai korvaatko sen jollain muulla,että pysyt hengissä...

Niin pääasiassa nyt haen tietoa mitä kaikkea voin tehdä.
Minusta elämä ei ole elämisen arvoista, joss ainut tarkoitus on pysyä hengissä.

Kokeile, mikä sopii.

Olemme yksilöitä.

Verisuoni- ja luustonterveyden kannalta tärkeimmät ravinteet ovat kaikki antioksidantit (marjat, kasvikset, juurekset, vihannekset, hedelmät), C-vitamiini, D-vitamiini, magnesium, kalan Omega-3 -rasvahapot ja K2-vitamiini, joten varmista näiden riittävä saanti ruuasta ja lisäravinteista.

Välillä itseäni vähän pelottaa rankat liikuntamäärät vedän itseni ns. "piippuun", juoksen maastossa ylämäkiä ym., se euforinen olo vain sen jälkeen niin mahtava. Pelottaa sen takia, koska suvussani isän puolella todella paljon sepelvaltimotautia ja nimenomaan alle 50-v!! Lääkärissä olen käynyt terv.tarkastuksissa varmuuden vuoksi eikä vielä ole mitään hälyttävää löydetty enkä tunne sydänperäisiä oireita. Mutta täytin heinäkuussa 57-v ja ehkä pitäisi jo hieman hiljentää vauhtia. Setäni kuoli ihan yht'äkkiä sydänkohtaukseen kesken maataloustöiden alle 50-v. Perimähän tässä taudissa on merkittävässä roolissa !

Niinhän se on.Mutta jos lähdet kesken lenkin,olet lähtenyt onnellisena!Pelko pois!Joo se voi olla se yks ja ainut sydänkohtaus,mutta onneksi ei tiedetä tulevaa!

Minulle tehtiin kolme ohitusta viisi vuotta sitten (58 v). Aloitin liikunnan silloisen kunnon mukaan pienillä kävelylenkeillä vointia seuraillen ja seurasin mihin se vaikuttaa. Lisäsin kuormitusta kunnon mukaan eli pidensin kävelylenkkejä ja vastusta erilaisissa portaissa. Sittemmin lisäsin ohjelmaan kuntosaliharjoitukset erilaisine crossfit ohjelmineen ja oheen liikkuvuusharjoituksia. Käyn salilla neljä kertaa viikossa ja teen harjoitukset säntillisesti loppuun asti eli jos ne vaativat kovaa rääkkiä (aerobista fyysistä harjoitusta) niin teen ne omaan tahtiini hengästymiseen asti. Vuosittain käyn päivittämässä coopperin testin ja ilokseni olen huomannut et olen taulukossa 40 v tasolla ! En ole huippu hyvä enkä tosi surkea vaan keskitasoa johon olen tyytyväinen. Vaikea miettiä mitä kestän mitä en. Muistan kun lähdin sairaalasta ja kysyin ohitusleikkauksen tehneeltä lekurilta et kuinka voin harjoitella niin hän vastasi et tee ihan kuin itsestä tuntuu, mut ei kannata ehkä sillä mielellä harjoitella et nyt otetaan miehestä mittaa. Näin olen toiminut ja hyvin on mennyt. Voisin väittää et henkinen ja fyysinen kuntoni on parempi kuin ennen leikkausta !
Ymmärrän erittäin hyvin sen ettei kukaan toinen voi tulla sanomaan minulle mitä kestän mitä en. On otettava sekin huomioon et se sydäninfarkti tuli kuin puskista mitään varoittamatta, - niin siihen pitää suhtautua nytkin samoin, eli mistä sen tietää mitä seuraavaks tapahtuu ??
Odottavan aika käy pitkäksi, - siksi kannattaa mennä ja pistää töpinäks !
Olis kiva lukea mihin Te olette kuntoiluissanne päässeet...

Joo ymmärsin slaagin jutusta ettei veri vaan riitä, - et kyseessä on hapenpuute, verihän kuljettaa happea. Sen olen itsekin konkreettisesti huomannut treeneissä ettei hapenottokyky ole enään samaa luokkaa kuin ennen infarktia. Jaksan hyvin tehdä lyhyt kestoisia kuntosali treenejä ja erilaisia kuntopiirejä mut heti kun mennään aeroobbiselle harjoitusalueelle joka vaatii juoksua ja muuta sykettä nostavaa rasitusta niin eipä kulje enään samalla tahdilla kuin ennen, - yksinkertaisesti ei vaan jaksa kun ei happi riitä. Johtuu varmaan siitä ettei sydän pumppaa tarpeeksi verta kiertoon kuormitukseen nähden. Johtuu varmaan siitä infarktista ja siitä osasta sydäntä joka teki lakon.
Tykkään tehdä harjoituksia omalla painollani kuten käsinseisontaa ja siihen liittyviä oheisharjoituksia et ylipäätään pääsee käsinseisontaan voimistelua ja liikkuvuutta yms. maastavedossa mulle riittää oman painon nosteleminen erilaisin sarjoin, tunnen etten jää ikäisistäni jälkeen muissa lajeissa kuin noissa kestävyyttä (aerobista) vaativissa suorituksissa. Penkkiä treenaan vain sillä ajatuksella et rintalihakset pysyy kunnossa paljon toistoja pienemmillä painoilla. Penkissä mua usein mietityttää enempi rintalastani joka on leikkauksen jälkeen laitettu surrilangalla kiinni ja lekuri sanoi ettei rintalasta luudu enään eli mulla on ajatus kuin rintalastassani olisi joku vetoketju joka voi aueta, mut eipä toi ole auennut eikä sen kummempia tuntemuksia aiheuttanut.
Ainoa asia joka minua muistuttaa tehdystä leikkauksesta on arpi rintalastassani joka on siis enempi kosmeettinen haitta.

Hei taas
Jaksan nykyisin kävellä reipasta tahtia 12 km kahdesti viikossa ja muina päivinä kävelen viisi km koiran kanssa.
Kuntosalilla käyn kaksi kertaa viikko mutta en ole erityisen paljon saanut painoja lisätyksi mihinkään suoritukseen. Pitkät sarjat kyllä onnistuvat mutta ovat aika tylsiä. Kuntopyörällä siellä ajelen 20min ja teen lyhyitä intervalleja. Juoksumatolla pystyn juoksemaan 7 minuuttia aika kovaa vauhtia.
Vesijumppaa kokeilin kaksi kertaa mutta sain vain rintarangaani älyttömän kivun. Siellä tehtiin paljon ylävartalon kiertoja eikä ne vielä sovi.
No kai tämä tästä ja uskon ensi kesänä vielä vaeltavani pitkän tunturivaelluksen. Mieliala heittelee aika tavalla.