Psyykenlääkkeet

Kastraatiokeijo

Vuosi sitten kärsin kolmen viikon helvetillisen ahdistusjakson mielisairaalassa. Lääkäri päätteli tämän olevan "psykoosinpuhkeamistila", ja kirjoitti 10 mg zyprexaa. Välittömästi lääkkeen aloituksen jälkeen seksihalut vähenivät minimiin, vaivuin kummalliseen tilaan jossa mikään ei tuntunut miltään. Väittelin lääkärin kanssa lääkkeen tarpeellisuudesta, ja se puhui minut jatkamaan lääkkeen syöntiä (vttu stna prkele!).

3-6kk:n kuluttua olin sellaisessa kunnossa että tuijottelin seiniä ja en ymmärtänyt mitä televisiossa tapahtuu. Seksihalut olivat minimissään kuin vanhalla papalla, mutta silloin niitä oli vielä hitusen jäljellä (kunnon erektiosta ei puhettakaan...). Jatkoin lääkkeen syöntiä koska olin tottunut kulkemaan autopilotilla illalla kaapille ja pistämään pillerin suuhun. Olin todella surkeassa jamassa, suunnittelin itsemurhaa noin kymmenen minuutin välein.

Kokeilin 7kk kohdalla abilifyta muutaman päivän, piti olla seksihaluihin vaikuttamaton. Mulle tuli abilifysta ahdistusta.

9kk kohdalla vaihdettiin Risperdaliin, jotta seksihalut palautuisivat. Tuolloin vointi oli hitusen parempi koska olin vähentänyt zyprexaa 5mg:aan omatoimisesti.

Risperdalia söin kolme viikkoa 0,5 mg annoksella. Viimeisetkin seksihalut katosivat vaihdoksen myötä. Vähäinen libido hävisi kuin pieru saharaan. Tämän seurauksena lopetin koko lääkityksen kuulematta lääkärin kantaa asiaan.

Nyt on 2,5 kuukautta kulunut lääkityksen lopettamisesta. Palleja kirvelee jatkuvasti, ja kun niitä rutistaa, niin saa puristella oikein kunnolla näillä zyprexan kuihduttamilla käsillä ennen kuin miltään tuntuu. Penis on kuin tunnoton, surkastunut nahanpala joka heiluu jalkojen välissä vailla käyttötarkoitusta. Seksihaluja ei yksinkertaisesti ole OLLENKAAN. En pysty saamaan hieromalla edes löysää erektiota(oli mahdollista zyprexan kanssa), olen muutaman kerran hieronut veltolla peniksellä siemensyöksyn, ja sperma on kuivaa valkeaa hyytelöä. Orgasmiksi sitä ei voi sanoa, se on vain siemensyöksy. Ennen lääkitystä olin jatkuvasti kiimainen, minkäänlaisia seksiongelmia ei ollut koskaan ollut. Olen nyt 30 vuotias.

Olo on väsynyt. Kusemisen tarve on valtava, käyn kusella 20 minuutin välein, välillä liiallinen kusemisen tarve katoaa muutamaksi päiväksi, ja tulee sitten takasin.

Mieli on jonkin verran parantunut noista zypreksan päivistä. Nykyään pystyn katsomaan elokuvan, ymmärtämään sen, ja jopa pitämään siitä. lääkehoidon loppua kohden mentäessä en enää keskustellut ihmisten kanssa ollenkaan, tuijotin vain kaukaisuuteen ja mietin sitä että hukuttaudunko, hyppäänkö junan alle vai kaasutanko itteni autoon, miltä sillalta hyppään ja moneltako, hyppäänkö aamu vai iltajunan alle ja kuinka kauan vie päästä tajuttomuuteen jos hukuttautuu. Nykyään keskustelen tuttujen kanssa, joskaan en ollenkaan samaan tapaan kuin ennen lääkitystä.

Parin viikon päästä on lääkäriaika. Olen erittäin kiitollinen lääkärilleni ja lääkevalmistajille tästä oivasta avusta jonka heiltä sain. Ilman heitä olisin varmaan kusessa!

Raportoin tähän ketjuun siitä kuinka tilanteeni kehittyy. Jos eivät seksihalut palaa ja pamahtaa vielä sokeritauti päälle (mihin tuo kusemisen tarve viittaa ja mikä on yksi zyprexan haittavaikutuksista) niin se oli sitten tämän pojan elämä tässä. Tapan varmasti itseni, en halua elää loppuelämääni kastruoituna, kun niin selvästi muistan kuinka ihanaa se oli se kiima. Insuliinilla henki lähtee helposti.

Olen varma että Zyprexa ja Risperdal ovat hyviä lääkeaineita ja niistä on apua, mutta vain ERITTÄIN vakavasti mielisairaille henkilöille. Näitä lääkkeitä pitäisi määrätä vain sellaisille epäonnisille yksilöille, jotka valuvat psykoosin hirvittävään tilaan toistuvasti. Heille näistä lääkkeistä on apua. Muille ihmisille Zyprexa ja Risperdal (sekä kaikki muut neuroleptit) ovat pelkkää myrkkyä. Älä syö!

Kiitos että jaksoit lukea loppuun asti. Se helpottaa tuskaani.

T. 30 vuotias kemiallisesti kastroitu mies

49

1793

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kastraatiokeijo

      Noniin, nyt sitten valuu nänneistä nestettä. Ensin oli kirkasta, mutta nyt on muuttunut harmaaksi tai valkoiseksi. Nännin alle on tullut puolentoista viikon aikana selvästi kudosta ja ne ovat kohonneet jonkin verran.

      Seksihaluja oli pari päivää ja kaikki tuntui pelaavan lähes täysin normaalisti, ja oli mukavaa vuoden tauon jälkeen. Mutta sitten ne halut katosivat jälleen ja penis vetäytyi kylmäksi ja tunnottomaksi. Jälleen erektiota ei tule edes hieromalla.

      Lääkityksen lopettamisesta on nyt kulunut kolme kuukautta. Olen tehnyt itsarisuunnitelman ja osa tuosta suunnitelmasta on jo konkretisoitunut.

      Jos sinulle psykiatri tarjoaa neuroleptilääkitystä johonkin vaivaan niin suhtaudu asiaan järkevän epäluuloisesti. Mieti tarkkaan ovatko ongelmasi niin vakavat että tarvitset myrkkyä siihen. Sama juttu SSRI -lääkkeiden kohdalla. Tämän tapauksen myötä meni kyllä usko lääkäreihin.

      • aurinkopaneelinkenno

        Ikävältä kuullostaa. Kuitenkin mielestäni itsarisuunnitelman sijaan paljon parempi suunnitelma olisi itsehoitosuunnitelma. Oletko miettinyt omia elintapoja, onko ne terveellisiä, tai oletko tehnyt elintapamuutoksia? Elintavoilla voi vaikuttaa palautumisprosessiin hyvinkin, vaikka hidasta se todennäköisesti kuitenkin on.

        Jaksamisia!


    • Kastraatiokeijo

      Kopioin nämä tekstit eräältä toiselta palstalta... omia kokemuksia

    • odota.tilasivoikorjautua

      Anna kehollesi aikaa palautua. Neuroleptit nostavat hormonitasoja ja aiheuttavat usein maidoneritystä myös miehillä kuten sinullekin on käynyt. Myös seksihalujen katoaminen ja nautinnon katoaminen seksistä ovat tavallisia seurauksia. Samoin itsemurha-ajatukset. Myös apatia ja innottumuus ja tunteiden latistuminen aiheutuvat noista lääkkeistä.
      Olen itse nainen ja kärsinyt yllä mainituista oireista. Vieroittauduin lääkityksestä (risperidon) kokonaan 6 kuukautta sitten. Seksuaalisuuteni on palutunut normaaliksi, samoin muut lääkevaikutukset ovat kadonneet. Tunteissani on yhä jonkin verran puutosta, en tiedä korjaantuuko se koskaan.
      Olet joutunut nielemään useampaa lääkettä ja suurempia lääkeannoksia, joten palautumisesi voi kestää kauemmin kuin tuon puoli vuotta. Kuulostele ainakin pari vuotta ennen kuin tapat itsesi. Lääkkeistä palautuminen on hidas prosessi. Varsinkin kun hormonisi ovat lääkityksestä vielä niin sekaisin, että erität maitoa, et voi odottaa, että hormonitoimintasi vastaisi miehen normaalia hormonitoimintaa.
      Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että neuroleptit pitäisi rajoittaa vain varsinaisen skitsofrenian hoitoon, koska akuuteissa ja nopeissa psykooseissa ja muissa lievemmissä tiloissa ne aiheuttavat yksilölle vahinkoa.

      • ghsdaes

        Itse asiassa lääkkeet toimivat nimenomaan lyhyellä aikavälillä tutkimusten mukaan. Kaikki kokeet joilla lääkkeiden pitkäaikaiskäyttöäkin suositellaan perustuvat lähinnä lyhyen aikavälin tutkimuksille, joissa lääkitykseltä vieroitettuja ja lääkityksellä olevien vointia seurataan viikkoja tai korkeintaan kuukausia. Vieroitusoireita sitten tulkitaan sairauden palaamiseksi, minkä vuoksi lääkitystä suositellaan jatkettavaksi. Esimerkiksi skitsofrenian Käypä hoito -suosituksissa siteerattu Leuch et al (2009) ovat kaikki lyhyen aikavälin plasebokontrolloituja tutkimuksia, joissa ei yhdessäkään tutkittu lääkityksen ensimmäistä kertaa aloittavia koehenkilöitä,vaan kaikki kontrolliryhmän jäsenet kärsivät vieroitusoireista. Vieroitusoireista kärsivistä potilaista 23 % hyötyi plasebosta, kun taas lääkkeestä hyötyi keskimäärin 41 %,. Kun lääkkeen tehosta poistaa plasebovaikutuksen, koehenkilöistä 17 % eli yksi kuudesta hyötyi lääkkeestä keskimäärin alle vuoden kestävissä kokeissa. Lääkkeet eivät poista skitsofreenikoiden psykoosioireita sen paremmin kuin muidenkaan psykoosisairaiden. Itse asiassa Harrow et al (2013). tekemän pitkäaikaistutkimuksen mukaan pitkällä aikavälillä lääkkeen lopettaneet skitsofreenikot olivat toimintakykyisempiä ja kokivat vähemmän psykoosioireita kuin muut psykoosisairaat, jotka käyttivät lääkitystä. Lääkitys heikensi 20 vuoden tutkimusjaksolla kaikkien psykoosisairaiden toimintakykyä ja lisäsi psykoosioireita. Skitsofreenikot eivät näin ollen mitenkään eroa muista psykoosisairaista siinä, miten he reagoivat neurolepteihin. Moni voi jopa kärsiä niistä enemmän kuin muuta psykoosisairautta sairastava, koska heidän toimintakykynsä on keskimäärin lähtökohtaisesti alhaisempi ja lääkitys laskee sitä entisestään heikentäessään kognitiivista suorituskykyä ja aloitekykyä. Esimerkiksi Husa et. al (2016) tekemän pitkäaikaistutkimuksen mukaan neuroleptilääkitys on yhteydessä skitsofreenikoiden kognitiivsien suorituskyvyn laskuun. Sääntönä onkin se, että neuroleptien teho on ilmeisimmillään akuutissa psykoosissa eli yksi kuudesta vieroitusoireista kärsivistä koehenkilöistä hyötyy lääkkeestä laadukkaiden meta-analyysien mukaan. Tämä on peruste Käypä hoito -suositusten tekijöille suositella neuroleptejä akuutin psykoosin hoitoon ensisijaisena hoitona kaikille psykoosipotilaille. Psykoosien estohoidoksi niitä suositellaan, koska tilastollisesti psykoosien esiintyvyys kasvaa niinä päivinä ja kuukausina, kun psykoosisairaat lopettavat lääkityksen kesken. Suositus perustuu siis sille, etteivät psykiatrit enemmän tai vähemmän älykkäinä ihmisinä osaa tunnistaa suosittujen lääkkeidensä yleisiä vieroitusoireita. Lääkkeet eivät todellisuudessa toimi, ei skitsofreniaan eikä mihinkään muuhunkaan psykoosiin. .Ne ovat sedatiiveja ja lamatessaan aivojen toimintaa ne heikentävät harhojen kokemusta joillakin potilailla ja samasta syystä niillä hoidetaan käytöshäiriöitä. Ei niillä ole mitään spesifiä tehoa psykoottisiin harhoihin.


    • Kastraatiokeijo

      Olen loppu. En kestä tätä enään. En näe valoa. Odotan vielä pari kuukautta. Jos ei yhtään merkittävää kehitystä tapahu niin sitten en enää odota. Turha odottaa montaa vuotta jotakin hidasta kehitystä mitä tuskin tulee. Tämän jutun kanssa voi elää vain katkeran elämän ja sellaista en jaksa elää. Mukavaa oli kolme vuosikymmentä. Vittuun lääkärit.

      • Itsellänikin oli pitkään ns. levottomat jalat neurolepteistä ja kesti about vuoden, ennen kuin tilanne normalisoitui lääkkeen vaihdon myötä. Neurolepteillä on kyl pelottavia sivuvaikutuksia, mutta kaiken järjen mukaan niiden pitäisi loppua, kun lääkkeen käyttö lopetetaan - ainakin jossain vaiheessa.


    • melaamekkoon

      Lopetin 2010 yli 20 vuoden putken jälkeen turruttavien käytön jona aikana siemensyöksyn saaminen oli välillä mahdotonta, nyt seisoo kuin parru ja ejakuloin vaivattomasti. Aloittajalle : jatka ihmeessä lääkkeettömyyttä niin löydät oman kehon tuntemuksen takaisin, kokeile tätä typykkää kun välillä helpottaa olo :
      https://www.youtube.com/watch?v=Xq5vZrJ1XkA

    • PsykiatritVastuuseen

      "Ennen lääkitystä olin jatkuvasti kiimainen, minkäänlaisia seksiongelmia ei ollut koskaan ollut."

      Nyt sun pitää muistaa tämä ja teroittaa itsellesi miten hyvässä tilassa olit ennen paskalääkityksen aloittamista, eli voit tottakai päästä samaan tilaan takaisin koska olet vielä nuori mies, se saattaa viedä ehkä vuodenkin päivät, mutta ajattele että sitten se on totta. Voimia. Ja oikeaa asennetta sulle.

    • Jäärä1958

      Joo olen jo vanha mies ja mulla seroquel poisti seksuaalisen kyvyn ( 600 mg ), mutta vähennettyäni lääkettä puoleen alkuperäisestä määrästä, niin sain erektion, kun lääkkeen otosta oli kulunut 20 h. Ja jo aiemmin tuntimäärän ollessa pienempi erektio osin toimi, mutta ketipinorin kanssa on taas ongelmia ( sama vaikuttava aine ). Älähän aloittaja hermostu, sillä kyllä se seksi vielä sinulta sujuu. Tsemppiä vaan kaikille kemiallisesti teloitetuille.

    • relaajaotaaikaa

      Joo, jaksa nyt odotella. Toi maidontuotanto pitää saada ensteks loppuun ja siihen auttaa pari kuukautta aikaa. Itsemurhahalukkuuskin menee pois, sekin on noista lääkkeistä. Kyllä se seksi vielä varmaan onnistuu. Koeta päästä stressistä irti, kun se ei auta asiassa.
      Valita siitä maidontulosta lääkärilles, että mittaavat prolaktiinitasot. Tiedät sitten kuinka koholla ne oikein on ja koska vois ootella, että tilanne palautuisi normaaliksi. Ei siinä ihan kauhean monta kuukautta pitäis mennä, ehkä se pari.

    • Kastraatiokeijo

      Tilanne on säilynyt ennallaan. Ajoittain libido nousee hieman mutta tällöin on monia ongelmia, ei mm tule kunnon erektiota tai sperman laatu näyttää heikohkolta. Tätä on nyt kohta jatkunut neljä kuukautta. Maidontuotanto on lakannut ja nännit vetäytyneet hieman normaaleimmiksi. Aamuerektiota ei ole ollut kuin pari kolme kertaa tässä neljän kuukauden aikana. Välillä tuntuu että pienen pientä kehitystä on tapahtunut parempaan suuntaan mutta sitten iskee päälle todella huono ajanjakso, kuten nyt, ja tuntuu että ollaan taasen lähtöruudussa. Palleihin palasi tuntoaisti huomattavasti viikon ajaksi ja kullissa kiersi veri paremmin mutta nyt tuo kaikki on palannut ennalleen ja genitaalialue jälleen turtunut. En ala odottamaan vuosikausia kastroituna. Lopetan itseni koska näistä libido ongelmista johtuen tyydyttävä elämänlaatu on valunut todella heikoksi. Lisäksi olen kärsinyt pari kuukautta unettomuudesta, nukun kolmisen tuntia yössä.

      En jaksa enää. Parempi kuolla pois, ei tämä ole elämää tämmönen. Lääkäriä en muistele hyvällä... Muuten on sattunut hienoja ihmisiä matkan varrelle... laitan vielä viimisen viesti ennen kun tapan itteni tässä lähiaikoina kun olen järjestänyt asiat lähtövalmiiksi.

      • gjagjiaoegjaei

        Muista kirjoittaa asiallinen ja yksityiskohtainen itsarikirje jossa haukut lääkäreitä mielenterveydellisesti uskottavasti ja syytät yhteiskuntaa elämäsi pilaamisesta. Selvennä että et ole kärsinyt psykooseista lääkkeen lopettamisenkaan jälkeen eikä sinulla koskaan ollut mitään skitsofreniaa. Miettivätpä sitten taas ensi kerralla vähän pidempään jos heidän tietoonsa juttu kantautuu.


      • Nazei

        Luuletko että psykiatreja kiinnostaa? Sitäpaitsi tuohan on juuri niiden työtä,yrittää kuihita potilas niin fyysisesti kuin henkisesti.


      • Kastraatiokeijo

        En kelpuuta lääkäriä omaan itsarikirjeeseeni. Ei ole sen arvoinen henkilö. Olen jättänyt lääkärin menneisyyteen enkä aio olla missään tekemisissä, edes ajatuksen tasolla.


      • onliianaikaistatappaa

        Kirjoitit 29.8. että nänneistäsi tulee maitoa. Hyvä että maidontulo on nyt loppunut. Maidontulon loppumisen jälkeen odota 2 kuukautta. Elimistö ei palaudu hormonaalisesti prolaktiinin eli maitohormonin vaikutuksista ihan noin nopeasti eli (alle) kuukaudessa. Ilmeisesti maidontuotannon loppumisesta on vielä lyhyempi aika. Paljonko siitä on aikaa, viikko, kaksi, kolme? Maitohormoni eli kuulu miehuuteen. Hormonaalisen tasapainon palautumisella on suuri merkitys seksuaalisuudelle, ja palautumisprosessille on maltettava antaa aikaa. Sinulla on vielä toivoa. Minua jää pahasti keljuttamaan, jos luovutat ennen kuin sinulla on edes todellista mahdollisuutta tietää voiko tilanne korjautua. Olin itse neurolepteillä ja siksi paasaan. Oma tilani korjautui muutamassa kuukaudessa maidontuotannon loppumisen jälkeen.
        Lisäksi tuo unettomuutesi vaikuttaa heikentävästi seksuaalisuuteesi. Kokeile tehdä sille jotain ensin luomukonsteilla ja vaikkapa tuolta unettomuus-palstalta vinkkejä kysellen.
        Sinuna huomioisin positiivisena signaalina tulevasta toipumisesta nuo raportoimasi hetket, kun on ollut erektiota, parempaa verenkiertoa ja tuntoaistia. Nehän ovat selkeästi merkkejä siitä, että vehkeesi vielä toimivat.


      • asdsadsad

        Sinulla ei ole mennyt vielä aloituksesta kuin vajaa kuukausi. Kyllä sun nyt pitää jaksaa, sanotaan yksi vuosi. Äläkä syö välillä mitään lääkkeitä. Sitten kun pääset kuntoon niin tilanne on ihan toinen.


      • Kastraatiokeijo

        Aloitin tämän ketjun kopioimalla tekstit eräältä toiselta palstalta jonne olin vuodatellut paljon aiemmin


      • jaksaa.jaksaa

        Maidontulon loppumisesta on selkeästi alle kuukausi, vaikka oletkin kirjoitellut maitoa tuottavana jo muualla aiemmin.
        Anna nyt itsellesi mahdollisuus. Lupaa että sinnittelet vähintään pari kuukautta. Et vahingoita itseäsi ennen 1.12.2015. Sopiiko?
        Muista kertoilla välillä miten menee nukkumisen, mielialan ja seksuaalisuuden kanssa.


      • asdsadsad
        jaksaa.jaksaa kirjoitti:

        Maidontulon loppumisesta on selkeästi alle kuukausi, vaikka oletkin kirjoitellut maitoa tuottavana jo muualla aiemmin.
        Anna nyt itsellesi mahdollisuus. Lupaa että sinnittelet vähintään pari kuukautta. Et vahingoita itseäsi ennen 1.12.2015. Sopiiko?
        Muista kertoilla välillä miten menee nukkumisen, mielialan ja seksuaalisuuden kanssa.

        Just näin. Keho korjaa kyllä itsensä, se hyvä puoli on siinä kun jättää kaikki ylimääräiset lääkkeet pois. Kun vain syöt riittävän hyvin. Ja sitten lepoa. Sen olet ansainnut nyt.


      • lkölöl

        Totta ap. puhuu että neuroleptit ovat vaarallisia. Aikoinaan kokeilin Levoziniä ja Risperdalia ja niin hirveitä myrkkyjä olivat että ei tosikaan. Koskaan en ole ollut päästäni niin kipeä mitä olin kun olin ottanut näitä lääkkeitä. En syö mitään psyykelääkkeitä ja oma itsehoito suunnitelmani on laadukas, monipuolinen ravitsemus, riittävä uni ja hikiliikuntaa noin 2-4krt/vko. Jotain liikuntaa saisi olla joka päivä tunnin verran. Syön myös laadukkaita lisäravinteita.

        Psykiatreja ei kiinnosta tuon taivaallista mitä myrkkyjä he potilailleen määräävät. Lääkkeet ovat laillistettuja ja siten lääkärit eivät ole mistään vastuussa. Hulluistahan ei ole niin väliä. Sen minä opin silloin aikoinaan.

        Ap. on 30 v. eli hyvää elämää on edessä vielä pitkän matkaa. Mitään itsaria ei kannata suunnitella koska se mikä ei tapa niin vahvistaa. Kannatta ottaa hullut psykiatrit ja heidän sairaaksi tekevät lääkkeet oppimiskokemuksena että jatkossa tietää pysyä erossa. Näin sairas tämä maailma on...valitettavasti.


      • GSKjaBigPharma

    • äläannaperiksi

      suosittelen kostoa lääkäreille

      suomi on paska valtio

    • 2qaw34t

      Kehon pitäisi palautua normaaliin tilaan kun on tarpeeksi kauan syömättä lääkkeitä. Ala käymään vaikka kuntosalilla. Ymmärrän tuskaasi. Mielestäni puhkeamistilassa ei saisi vielä syöttää kovimpia lääkkeitä.

    • Kastraatiokaisa

      Mitähän tälle kastraatiokeijolle mahtaa kuulua.....

    • Jennie_i

      Kuulostaa tutulta tarinalta. Liiankin tutulta, mutta siihen liittyy useita lääkkeitä. Oletko vielä hengissä? Itsekin olen tämän kastraation ja kemiallisen lobotomian jälkeen miettinyt jatkuvasti itsemurhaa. Psyykenlääkkeet tuhosi elämäni. Menetin kyvyn nauttia asioista kuin ennen Zyprexalla. Liikunta, musiikki, mikään ei liikuttanut enää. En kyennyt seuraamaan tv.tä. Tämä palasi lopetettuani tämän "lääkkeen".
      Menetin kyvyn Zyprexaa käyttäessäni saada orgasmin ja en ole kokenut enää kiihottuneisuutta. Lihoin 10 kiloa mikä hävisi onneksi sen lopetuksen jälkeen. Minulla on Zyprexan seurauksena levottomat jalat lopetuksen jälkeenkin mikä aiheuttaa minulle unihäiriöitä ja olen kroonisessa univajeessa. Lääkäri on yrittänyt tyrkyttää dopamiinilääkkeitä siihen, mutta suututtaa niin, että ensin minulle on aiheutettu tämä neurologinen tila(levottomuus jaloissa) ensin dopamiinitoiminnan häiritsemisellä ja sitten tungetaan toista lääkettä tilalle joka toimii suunnilleen päinvastoin. Ei kiitos! En ole enää mikään koekaniini lääkäreille. He tuhosivat elämäni ja olen lohduton, kun en saa elämääni ilman näitä lääkkeitä enää takaisin.

      • Vinqent

        Mikset kokeilisi dopamiinilisälääkitystä? Esim voxra? (En ole lääkäri, mutta...)


      • Jennie_ii

        En kokeile enää mitään psyykkeeseen ja välittäjäaineisiin puuttuvia lääkityksiä. Ne on kokeiltu, testattu ja haitat raskaasti koettu. Jos lääkkeistä onkin jotain hyötyä mitä en Z:sta kokenut, ne myös aiheuttavat yleensä litanian uusia ongelmia lisää koska eivät todellakaan ole mitään "täsmäaseita" kehossa ilmeneviin ongelmiin.

        Minulla ei ollut levottomat jalat oireyhtymää ennen neuroleptejä ja tätä "kastraatiota". Ainut toivo mihin vielä nojaan, on että aika palauttaa. Jotain positiivista olen havainnut Z:n - en edes halua kirjoittaa sen nimeä sillä vihaan "lääkettä" koko sydämestäni - lopetuksen jälkeen ja se on toimintakyvyn parantuminen. Kaikki tuntuu aidommalta enkä tunne oloani lääkityksi tai zombiksi, joka tuijottaa seinään kun ei muuhun kykene. Pystyn suunnittelemaan, organisoimaan mielessäni asioita, ja toteuttamaan suunnitelmia mitä mieleeni juolahtaa. Kaiken tämän kyseinen lääke vei pois, ja myös kyvyn seurata mielisarjojani, koska olin niin pihalla mitä niissä tapahtui. Olen saanut keskittymiskykyä takaisin ja osan aivokapasiteetista mikä oli "jarrutettuna" tällä "lääkkeellä". Kas kummaa ei lääkäri ole enää suositellut kyseisen ryhmän myrkkyjä, kun havaitsi, että meninkin parempaan suuntaan ilman niitä. Pienetkin asiat tuntuivat vaikeilta Z:aa käyttäessä, kuin mahdottomilta tehtäviltä.

        Olen lukenut neuroplastisuudesta ja siitä, että jotain toivoa on saada itseään takaisin. Hoidan itseäni kuntoon hyvin terveellisellä ruokavaliolla, johon pistän suuren osan pienistä tuloistani, joka tukee aivojeni palautumista sisältäen terveellisiä rasvoja, vitamiineja ja ravintoaineita. Liikun ja noudatan säännöllistä päivärytmiä. Olen havainnut jälleen, että kehoni antaa jonkunlaista mielihyvää Z:n jälkeen liikunnasta. Kyseinen lääke tosiaan tappoi kaiken mielihyvän, mitä kehossani koin ja teki kehostani levottoman ja mielestäni hitaan, tyhmän ja väsyneen.

        Suuri ongelma on levottomat jalat joka häiritsee unta ja jaksamista. Se on onneksi ollut lievittymään päin.


      • Jennie-Ii

        Uskon ongelmieni johtuvan kyllä dopamiiniin liittyvistä häiriöistä. Tästä kertoo levottomat jalat, jalkojen liikuttelupakon tunne joka ilmenee öisin ja herättää minua. Tätä ilmeni lääkkeen aikana ja lääkkeen keskeytyksen jälkeen myös päivisin ilmenevä levottomuus jaloissa. Menin pitkästä aikaa elokuviin ja tuntui todella ikävältä jaloissa, kun pitkään istuin elokuvateatterissa. Kenties seksuaalipuolen ongelmat ja pitkään puuttunut mielihyvän kokeminen liikunnasta, mikä sammui lääkkeen myötä, kertoo myös dopamiiniongelmista.


    • Tästä asiasta pitäisi puhua enemmän. Siis siitä, että mielialalääkkeet vievät seksihalut. Kaikki, jotka uskaltaa sanoa, niin sanokaa psykiatrialle/lääkärille siitä. Itse sanoin suorat sanat. On harmillista, että lääkkeitä määrätään, mistä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

    • Kastraatiokaisa

      Kauanko söit lääkettä jennie_i?
      Kuullostaa tosi pahalle :/

      Itsellä on ollut zyprexa, abilify ja nyt risperdal 7kuukautta.. onkohan liian myöhäistä toivoa palautumista lääkkeistä kun ajattelin ne lopettaa......... voi ei ://///

      • oelep

        Onko kaisalla munat kun nikkinä on "kastraatiokaisa?" Ajatteleppas sitä tuskaa miehelle kun mies tarvii erektion panoa (ja sosiaalista elämää) varten. Nainen voi vain makoilla kuin lahna.


      • Sinulle todennäköisesti ei ole vielä tullut aivovauriota. Jos vielä jatkat psykoosilääkkeiden käyttöä, riski kasvaa.

        Pitkäaikaiskäytössä psykoosilääkkeet menestyvät todella huonosti.

        Laaja tutkimus oli jatkunut 15 vuotta.
        40 prosenttia lääkkeitä nauttimattomista oli toipunut, mutta lääkkeitä nauttivien joukossa parantuneita oli vain 5 prosenttia.

        Toinen tutkimus.
        Ne joita ei hoidettu psykoosilääkkein, pärjäsivät parhaiten. Psykoosilääkkeistä nauttineista 73 prosenttia joutui sairaalaan uudelleen, kun taas vain 47 prosenttia ilman lääkitystä hoidetuista tarvitsi uudelleen sairaalahoitoa. "Monet niistä potilaista, joille ei annettu psykoosilääkkeitä sairaalahoidon aikana, paranivat pitkän ajan kuluessa paremmin."

        Kolmas tutkimus. Kävi ilmi, että 35 prosenttia lääkkeitä nauttimattomista potilaista sairastui uudelleen vuoden kuluessa sairaalasta päästyään, kun taas lääkkeitä syövistä sairastuneiden osuus oli 45 prosenttia.

        Nämä kaikki luotettavat tutkimukset löytyvät kokonaisuudessaan kirjasta: Hajalla - Onneton totuus psykiatrian nykytilasta.

        Psykoosilääkkeet estävät aivojen dopamiinireseptorien toiminta. Aivot reagoivat tilanteeseen lisäämällä dopamiinireseptorien määrää jopa 30 prosenttia. Kun lääkitys lopetetaan, aivot muuttuvat yliherkiksi dopamiinille. Tämän yliherkkyyden uskotaan aiheuttavan myöhemmät psykoosit ja uudelleensairastumisen. Sairastuneelle määrätään uusi lääkekuuri, jolloin uudelleensairastumisen todennäköisyys kasvaa ja syntyy ikävä noidankehä.


      • Jey kirjoitti:

        Sinulle todennäköisesti ei ole vielä tullut aivovauriota. Jos vielä jatkat psykoosilääkkeiden käyttöä, riski kasvaa.

        Pitkäaikaiskäytössä psykoosilääkkeet menestyvät todella huonosti.

        Laaja tutkimus oli jatkunut 15 vuotta.
        40 prosenttia lääkkeitä nauttimattomista oli toipunut, mutta lääkkeitä nauttivien joukossa parantuneita oli vain 5 prosenttia.

        Toinen tutkimus.
        Ne joita ei hoidettu psykoosilääkkein, pärjäsivät parhaiten. Psykoosilääkkeistä nauttineista 73 prosenttia joutui sairaalaan uudelleen, kun taas vain 47 prosenttia ilman lääkitystä hoidetuista tarvitsi uudelleen sairaalahoitoa. "Monet niistä potilaista, joille ei annettu psykoosilääkkeitä sairaalahoidon aikana, paranivat pitkän ajan kuluessa paremmin."

        Kolmas tutkimus. Kävi ilmi, että 35 prosenttia lääkkeitä nauttimattomista potilaista sairastui uudelleen vuoden kuluessa sairaalasta päästyään, kun taas lääkkeitä syövistä sairastuneiden osuus oli 45 prosenttia.

        Nämä kaikki luotettavat tutkimukset löytyvät kokonaisuudessaan kirjasta: Hajalla - Onneton totuus psykiatrian nykytilasta.

        Psykoosilääkkeet estävät aivojen dopamiinireseptorien toiminta. Aivot reagoivat tilanteeseen lisäämällä dopamiinireseptorien määrää jopa 30 prosenttia. Kun lääkitys lopetetaan, aivot muuttuvat yliherkiksi dopamiinille. Tämän yliherkkyyden uskotaan aiheuttavan myöhemmät psykoosit ja uudelleensairastumisen. Sairastuneelle määrätään uusi lääkekuuri, jolloin uudelleensairastumisen todennäköisyys kasvaa ja syntyy ikävä noidankehä.

        Psykoosilääkkeiden pitkäaikaiskäyttö ei häiritse pelkästään dopamiinijärjestelmän toimintaa.

        Makakien aivokudos oli havaittavasti kutistunut, kun niille oli annettu kahden vuoden ajan säännöllisesti psykoosilääkettä.

        Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että psykoosilääkkeet saattavat lisätä tyvitumakkeita ja pienentää tiettyjen aivoalueiden harmaan aineen määrää, kuten apinoille kävi. Ne saattavat olla sekä haitallisia että peruuttomattomia, samanlaisia kuin muutokset, jotka johtuvat pitkään jatkuneesta alholin tai muiden päihteiden käytöstä.

        Psykoosilääkkeitä säännöllisesti ja pitkään käyttäneille potilaille saattaa kehittyä tardiiviksi dyskinesiaksi kutsuttu oireyhtymä, jolle ovat ominaisia yllättävät ja hallitsemattomat tahdonalaisten lihasryhmien liikkeet. Se ilmenee usein suun, kielen, leuan ja poskien liikutteluna.


      • djdkdjdjdj

        Lisäksi Zyprexa on yhteydessä insuliiniresistenssiin ja diabetekseen. Insuliiniresistenssi ja korkea verensokeri on taas yhteydessä kognitiivisiin ongelmiin ja jopa muistin heikkenemiseen sekä dementiaan. Korkea verensokeri on haitallista aivoille.

        Seksuaalihäiriöt on mainittu haittoina ihan lääkepaketissa. Näistä harvemmin puhutaan. Ilmeisesti näitä käyttävillä ei ole niin väliä menettävätkö seksuaaliset kykynsä vaikka SSRI käyttäjien häiriöistä vouhotetaan lehdissä. Antipsykoottien kohdalla yleensä puhutaan vain hyödyistä. Kenties tämä ihmisten kastroiminen ei ole niin suuri haitta lääkäreiden mielestä. Tuskin edes mainitsevat riskejä potilaille.


      • hrey

        Ei kai ne mainitse psyykenlääkkeistä mitään rikejä potilaalle. Heidän työnsä ei ole parantaa ihmisten terveyttä vaan puskea haitallisia kemikaaleja.


      • Kyrpäkaisa
        oelep kirjoitti:

        Onko kaisalla munat kun nikkinä on "kastraatiokaisa?" Ajatteleppas sitä tuskaa miehelle kun mies tarvii erektion panoa (ja sosiaalista elämää) varten. Nainen voi vain makoilla kuin lahna.

        Voi vitun paskaläjä kyllä nainenkin niitä panohaluja tarvii seksiin!!
        Ite tarvin liukkaria joka kerta seksissä kun en edes kostu, eikä seksi edes tunnu yhtään miltään! Kiitos noiden paskalääkkeitten.


      • x5pd0g8
        Kyrpäkaisa kirjoitti:

        Voi vitun paskaläjä kyllä nainenkin niitä panohaluja tarvii seksiin!!
        Ite tarvin liukkaria joka kerta seksissä kun en edes kostu, eikä seksi edes tunnu yhtään miltään! Kiitos noiden paskalääkkeitten.

        Joo. PSSD koskee naisia siinä missä miehiäkin. SSRI-aineet tekevät pahaa jälkeä sukupuolesta riippumatta. Neuroleptit käytännössä johtavat aivan vastaavaan tilaan kuin PSSD, joka on nimetty SSRI-aineiden mukaan.


      • Jennie-Iii

        Mikäs logiikka siinä on että miehellä ongelma olisi pahempi? Itse ei tulisi mieleenkään harrastaa seksiä PSSD:n takia. Voiko mikään olla ahdistavampaa kuin intiimi tilanne jossa oma keho on kuin puupökkelö, tunnoton sellainen ja kokemus on epämiellyttävä kuivuuden takia. Seksi muistuttaa ahdistavista muutoksista kehossa mitkä seurasivat Zyprexaa. Kuin aivot löisi tyhjää kun ennen sai kiihotusta pelkästä katselusta ja vaikka saisi jonkun kiihottavan mielikuvan mieleen harvoin, alapää on tunnoton. Jos yrittää saada orgasmin mekaanisesti hankaamalla, saa kivuliaan sykäyksen mikä ei ole orgasmi, sillä orgasmiin liittyy mielihyvää. Mitään seksuaalisia kokemuksia ei tule vaikka kuinka yrittäisi. Seksi on tasan yhtä eroottista kuin kättely ja epämiellyttävyydessään sellaista PSSDn takia, että sitä ei huvita harrastaa kuivana,tunnottomana ja olla lahna. Puhumattakaan mitä seurauksia ja tuskaa tällä voi olla jos on parisuhteessa, kun ei enää pysty/kykene/halua. Itse en ole, mutta olin.

        Käytin tätä myrkkyä seitsemän kuukautta yrittäen lopettaa välillä. Mikä johti lääkkeen uudelleenaloitukseen, kunnes lopulta lopetin levottomien jalkojen takia. Seksuaalihäiriöt alkoi lääkkeen noston jälkeen.


      • x5pd0g8

        Sanomattakin selvää, mutta mainitaan nyt kuitenkin vielä, että SSRI-aineet, kuin myös neuroleptit, ovat vaikutuksiensa takia rikkoneet lukusia pari- ja seurustelusuhteita. Ei ole uutta tietoa. Noista voi lukea netitse niin paljon kuin vaan jaksaa lukea ja haastatella tuttuja, joille käynyt niin. Vaikea se on toisesta välittää, jos tunteet turrutetaan.

        Ikävintä koko ilmiössä on, että tunteita ei saa enää välttämättä takaisin vaikka lopettaisin käytön, koska aineet omaavat kyvyn vaurioittaa aivoja pysyvästi. Eittämättä joillekin voi tulla mieleen, että ilmiö isossa kuvassa on hieman samankaltainen kuin entisajan pakkosterilisointi ei-halutuille ("mielisairaille") kansalaisille. SSRI-ainein ja neuroleptein henkilö turrutetaan seksuaalisesti pysyvästi sekä kastroidaan, jolloin suhteiden rakentaminen ja lisääntyminen on hyvin epätodennäköistä.


    • ShrinkingBrain

      Kiinnostaisi tietää, että mikä neurolepteissä aiheuttaa aivojen kutistumisen?

      • "In Feb. 2011, a minor loss of brain tissue was reported in schizophrenics treated with antipsychotics.[21][22]"
        "Continuous use of neuroleptics has been shown to decrease the total brain volume by 10% in macaque monkeys.[24]"
        "Brain volume was negatively correlated with both duration of illness and antipsychotic dosage."

        Käännökset:

        "Helmikuussa 2011 ilmoitettiin antipsykoottisilla hoidettujen skitsofreenikkojen aivokudoksen määrän lievää pienentymistä"

        "Jatkettu neuroleptien käyttö on osoittanut pienentävän makaki apinoiden aivojen kokoa noin 10:llä prosentilla"

        "Aivojen koko korreloi negatiivisesti molempien sekä sairauden keston että antipsykoottisten annoskoon kanssa"

        Neurolepteissä aivojen kutistumisen aiheuttaa todennäköisesti se, että se vaikuttaa aivokudokseen ja lisää tyvitumakkeita ja pienentää tiettyjen aivoalueiden harmaan aineen määrää.


      • x5pd0g8

        Kaikki neuroleptit. En osaa sanoa mikä vaurioittaa aivot nopeiten. Tämä lienee yksilöllistä, koska meillä on kaikille yksilöllinen metabolia. Toisena tekijänä tietenkin annosmäärä merkkaa paljon.


      • Tulpa

        Neuroleptit vaikuttavat erilaisiin reseptoreihin erilaisilla affiniiteilla eri annoksilla. Neuroleptit voivat esimerkiksi vaikuttaa voimakkaasti estävästi histamiini-reseptoriin H1, kuten on kyse ketiapiinin (Ketipinor, Seroquel) jo hyvin vähäisillä annoksilla. Ketiapiini väsyttää jo 25 mg annoksella todella paljon, jos ei ole käyttänyt kyseistä lääkettä aikaisemmin. Se johtuu suurelta osin juuri siitä, että se vaikuttaa voimakkaasti siihen H1-reseptoriin. Ainakin USA:ssa voi hankkia vanhempaa anti-histamiinia nimeltään Benadryl ilman reseptiä. Se vaikuttaa suurelta osin samoihin reseptoreihin kuin ketiapiini noilla hyvin pienillä annoksilla. Sen vaikutukset ovat myös samanlaiset.

        Niillä annoksilla, joilla neuroleptejä käytetään esimerkiksi psykoosien estämiseen (esim. ketiapiini 600 mg), ne kaikki vaikuttavat estävästi dopamiini-reseptoreihin. Ainakin osa tunnetuista ja vakavista haittavaikutuksista liittyy juuri tähän dopamiini-reseptoreiden estämisen.

        Haloperidol estää tunnetuista neurolepteistä ehkä voimakkaimmin dopamiinia. Sen vuoksi sitä onkin käytetty usein “atyyppisten” neuroleptien tutkimusten markkinoinnissa. Tutkimusryhmälle on annettu sellainen annos haloperidolia, että dopamiini-reseptorit varmasti tukitaan todella vahvasti, kun taas verrokkiryhmälle annettiin sellainen annos lääkettä, joka estää dopamiini-reseptoreita paljon vähemmän. Sen jälkeen tulokset olivat aina sellaisia, että tämä uusi lääke auttaa kognitiivisiin oireisiin, ym, vaikka todellisuudessa ainakin osan tuloksista selittää yksinkertaisesti se, että ne uudet lääkkeet niillä annoksillä estivät vähemmän dopamiinia.

        Tuo ei ole selitys siitä, miksi neuroleptit ehkä aiheuttavat aivokudoksen katoa. Neuroleptit vaikuttavat usein vaihtelevilla tavoilla samoihin reseptoreihin kuin monet muutkin lääkkeet, kuten SSRI-lääkkeet tai anti-histamiinit. Erityinen vaikutus, joka näillä neurolepteillä on, liittyy aina siihen, että ne estävät aika voimakkaasti dopamiinia.

        Jotta voi erottaa muut kysymykset toisistaan, niin mielestäni aiheellinen kysymys on: Aiheuttaako voimakas dopamiinin salpaus aivokudoksen katoa? Jos aiheuttaa, niin millä mekanismeilla?


      • Tulpa

        Olen myös kuullut ulkomaisilta alan asiantuntijoilta, että juuri ennen "atyyppisten" neuroleptien tuloa alettiin kokeilla haloperidolin hyvin pieniä annoksia verrattuna sen ajan käytäntöön, ja siitä saatiin hyviä tuloksi. Haloperidol on siis se lääke, joka vaikuttaa hyvin voimakkaasti estävästi dopamiini-reseptoreihin. Sillä siis voi estää halutessaan hyvin voimakkaasta. Jotkut näistä uudemmista neurolepteista, kuten ketiapiini, vaikuttavat korkeilla annoksillakin korkeintaan sen verran dopamiini-reseptoreihin kuin tuo suhteessa hyvin pieni annos haloperidolia. Ketiapiinilla lääkärin on sen maksimiannoksen jälkeen hyvin vaikea mennä vielä selvästi vielä haitallisemmalle alueelle, dopamiinin estämisestä puhuessamma. Ketiapiini antaa tässä mielessä lääkärille apupyörät, jos hän edes mitään tuollaisesta ymmärtää.


      • Sairaspsykiatria
        Tulpa kirjoitti:

        Neuroleptit vaikuttavat erilaisiin reseptoreihin erilaisilla affiniiteilla eri annoksilla. Neuroleptit voivat esimerkiksi vaikuttaa voimakkaasti estävästi histamiini-reseptoriin H1, kuten on kyse ketiapiinin (Ketipinor, Seroquel) jo hyvin vähäisillä annoksilla. Ketiapiini väsyttää jo 25 mg annoksella todella paljon, jos ei ole käyttänyt kyseistä lääkettä aikaisemmin. Se johtuu suurelta osin juuri siitä, että se vaikuttaa voimakkaasti siihen H1-reseptoriin. Ainakin USA:ssa voi hankkia vanhempaa anti-histamiinia nimeltään Benadryl ilman reseptiä. Se vaikuttaa suurelta osin samoihin reseptoreihin kuin ketiapiini noilla hyvin pienillä annoksilla. Sen vaikutukset ovat myös samanlaiset.

        Niillä annoksilla, joilla neuroleptejä käytetään esimerkiksi psykoosien estämiseen (esim. ketiapiini 600 mg), ne kaikki vaikuttavat estävästi dopamiini-reseptoreihin. Ainakin osa tunnetuista ja vakavista haittavaikutuksista liittyy juuri tähän dopamiini-reseptoreiden estämisen.

        Haloperidol estää tunnetuista neurolepteistä ehkä voimakkaimmin dopamiinia. Sen vuoksi sitä onkin käytetty usein “atyyppisten” neuroleptien tutkimusten markkinoinnissa. Tutkimusryhmälle on annettu sellainen annos haloperidolia, että dopamiini-reseptorit varmasti tukitaan todella vahvasti, kun taas verrokkiryhmälle annettiin sellainen annos lääkettä, joka estää dopamiini-reseptoreita paljon vähemmän. Sen jälkeen tulokset olivat aina sellaisia, että tämä uusi lääke auttaa kognitiivisiin oireisiin, ym, vaikka todellisuudessa ainakin osan tuloksista selittää yksinkertaisesti se, että ne uudet lääkkeet niillä annoksillä estivät vähemmän dopamiinia.

        Tuo ei ole selitys siitä, miksi neuroleptit ehkä aiheuttavat aivokudoksen katoa. Neuroleptit vaikuttavat usein vaihtelevilla tavoilla samoihin reseptoreihin kuin monet muutkin lääkkeet, kuten SSRI-lääkkeet tai anti-histamiinit. Erityinen vaikutus, joka näillä neurolepteillä on, liittyy aina siihen, että ne estävät aika voimakkaasti dopamiinia.

        Jotta voi erottaa muut kysymykset toisistaan, niin mielestäni aiheellinen kysymys on: Aiheuttaako voimakas dopamiinin salpaus aivokudoksen katoa? Jos aiheuttaa, niin millä mekanismeilla?

        Dopamiinin puute aiheuttaa parkinsonintaudin. Parkinson-potilaat siis käyttävät dopamiinivalmisteita. Ei tiedä, vaikka levottomat jalat olisi merkki parkinsonista.
        Psykiatrien tavoitteena on aiheuttaa neurologisia ja endokrinologisia sairauksia lääkkeillä ja psykokirurgialla. Samoin sähköshokkihoito aiheuttaa epilepsian ja dementiaa.


    • Fkgkkflf
      • fkdkkfkf

        Atyyppisethän voi vaikuttaa negatiivisesti verensokerin säätelyyn.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5399
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3477
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1602
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      197
      1521
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1023
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      789
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    Aihe