Minä olen pelastanut,olen ilmaissut teille tahtoni

Sro

Minä olen puhunut, minä olen pelastanut, olen ilmaissut teille tahtoni, minä itse, ei kukaan muu. Te olette minun todistajani, sanoo Herra. Minä olen Jumala, olen nyt ja aina. Kukaan ei voi väistää minun kättäni. Kuka voi tehdä tyhjäksi minun tekoni?
Jes. 43:12–13

Sinä et ole Jumala. Sinä et siis päätä, milloin Jumalan kuuluu sinua auttaa. Sinä et määrää sitäkään, millä tavalla Jumalan pitää asiasi järjestää. Mehän kyllä osaisimme Jumalaamme neuvoa, siitä ei ole epäilystäkään. Jumala kuuntelee hyviä neuvojamme ja katselee meitä hyväntahtoisesti hymyillen, niin kuin äiti katselee konttaavan lapsensa hetken mielihaluja. Sen sijaan, että Jumala jättäisi päätettäväksemme elämämme tärkeät asiat, hän kantaa omistajan vastuun. Asiat saattavat mennä silloin kyllä toisella tavalla kuin olimme suunnitelleet. Järkeilymme ei ole aina niin viisasta. Jumalalla on tapana yllättää avaamalla eteen sellaisia teitä, joiden olemassaolosta emme edes tienneet. Hän kehottaa meitä uskomaan häneen – ja antaa auttamisen ja johdattamisen olla hänen käsissään. Siihen suostuen meille ei voi käydä kuin hyvin.
Juha Vähäsarja.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eytjöe

      Amen.

      • 543354

        534534


      • terwter

        twertrew


      • terwter

        terwter


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1535
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1107
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1006
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      674
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe