Linnan Golf Oy:n kupru saattaa olla lopussa.

Tarkkapoika

Tilintarkastus puuttui Linna Golf Oy:n rahapulaan.

Linna Golfin tilintarkastaja on huomauttanut yhtiön heikosta maksuvalmiudesta. Yhtiöllä oli ulosottovelkaa viime syksynä.

Tilinpäätösluvut voisivat näyttää vieläkin heikommilta. Kuluksi ei ole kirjattu 185 000 euron veronkorotusta. Yhtiö on valittanut veronkorotuksesta ja sen maksamiseen on saatu lykkäystä. Uskotaan, että vakuutus kattaa lopullisen veronkorotuksen.

Linna Golf Oy tehnyt koko 10- vuoden olemassa olonsa aikana pelkkästään raskasta tappiota. Miten on mahdollista, että hallitus tai johto ovat saaneet siitä huolimatta aikaan 185 000 euron verokorotuksen? Siinä vaaditaan jo melkoista "taitoa" ja kikkailua ja vääriä kirjauksia.

95

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PetteriP

      On osakkeiden ostajien hyväuskoisuutta, että heitä päästään naruttamaan pelkillä korupuheilla. Walkamo etenkin osaa vääntää mustastakin valkoista ja osaa olla uskottava.

      • LinnaGolfinmahalasku

        Mistä toimista tai tekemättä jättämisistä yhtiö on saanut mainitsemasi 185 k€ veronkorotuksen? Golf-yhtiö taitaa olla alueella toimivista yrityksistä ainoa tappiollinen yritys. Kaikki kannattavat toiminnot on pidetty erillään varsinaisesta golf-toiminnasta. Monissa muissa seuroissa tuloja tulee esim. ravintolatoiminnasta tai sen vuokrauksesta. Taitaa olla yhtiöllä loppu melko lähellä hyvistä selittelijöistä huolimatta.

      • Louer
        LinnaGolfinmahalasku kirjoitti:

        Walkamo ja Vihma ovat junailleet salatulla sopimuksella ravintolatoiminnan Vanajanlinna Oy: lle, eli yritykselle, jossa ovat molemmat omistajina. On helppo tehdä bisnestä siten, että vain sille yritykselle jossa herrat ovat itse suurimpia omistajia tehdään voittoa ja yhtiössä jossa on lähes 1000 osakasta tehdään vuodesta toiseen pelkkää tappiota.

        Puhutaan ns. harkitusta ristiipelaamisesta, jossa samat lierot ovat päättämässä molemmissa yhtiössä. Vanajanlinna Oy tekee jatkuvasti voittoa ja Linna Golf jatkuvasti tappiota.

        Molemmat herrat rahastivat satoja tuhansia myymällä osuuksiaan Vanajanlinna Oy:stä. Jokainen voi vetää omat johtopääkset siitä, onko kaikki mennyt kuten pitäisi, eli rehellisesti ja ilman oman edun tavoittelua.

      • Kysynpävaan

        Mr. Vihma myy lähes miljoonanan pyyntihinnalla taloaan Vanajan rannalla.
        Alkaako maa jo polttaa jalkojen alla?

      • Mätäpaisepuhkeamassa
        Louer kirjoitti:

        Walkamo ja Vihma ovat junailleet salatulla sopimuksella ravintolatoiminnan Vanajanlinna Oy: lle, eli yritykselle, jossa ovat molemmat omistajina. On helppo tehdä bisnestä siten, että vain sille yritykselle jossa herrat ovat itse suurimpia omistajia tehdään voittoa ja yhtiössä jossa on lähes 1000 osakasta tehdään vuodesta toiseen pelkkää tappiota.

        Puhutaan ns. harkitusta ristiipelaamisesta, jossa samat lierot ovat päättämässä molemmissa yhtiössä. Vanajanlinna Oy tekee jatkuvasti voittoa ja Linna Golf jatkuvasti tappiota.

        Molemmat herrat rahastivat satoja tuhansia myymällä osuuksiaan Vanajanlinna Oy:stä. Jokainen voi vetää omat johtopääkset siitä, onko kaikki mennyt kuten pitäisi, eli rehellisesti ja ilman oman edun tavoittelua.

        Eihän tälläisiä yhtiön "paloitteluja" osiin saa tehdä pienen ydinpiirin kesken ja vielä salassa. Tälläiset merkittävät muutokset yhtiön toiminnassa vaativat ylimääräisen yhtiökokouksen järjestämisen, jolloin asiasta päätetään. Tällöin myös pienosakkaat ovat tietoisia tehdyistä muutosesityksistä ja pääsevät kommentoimaan johdon suunnitelmia. Tietysti suurosakkaat saavat päätökset haluaminaan läpi, kun haluavat niin, mutta tälläisia päätöksiä ei saa koskaan tehdä salassa.
        Jos homma on tehty kuten Louer kuvailee, niin homma haisee rikolliselta. Rangaistus veronkorotuksen muodossa on aivan paikallaan ja toivottavasti jotain muutakin penalttia on tulossa vielä sen perään.
        P.S. Olisikohan kaupungin korkea aika viimeistään nyt nostaa näiden rehellisten bisnesmiesten maksamaa alimitoitettua vuokraa Vanajanlinnan kiinteistöstä?

      • Louer
        Mätäpaisepuhkeamassa kirjoitti:

        Hallitus on vastuussa jos tehdään lainvastaisia toimia. Lisäksi, jos toimet todetaan lopultakin rikolliseksi niin hallitus on vastuua myös omalla omaisuudellaan. Toim. johtaja saa käskyt eri toimenpiteistä hallitukselta ja hänen pitää myös noudattaa niitä. Ei tarvita yhtiökokouksen lupaa, jos johto tekee yhtiölle esim. vuokrasopimuksia, sillä ne ovat rutiineeja toimenpiteitä.

        Oletetaan siis, että johto toimii aina yhtiön edun mukaisesti, eikä vastapuolen. Tilanne muuttuukin radikaalisti, jos samat henkilöt ovat molemmissa yhtiössä päättävässä asemassa.

        Tässä kuviossa pitäisi olla ehdotoman puoleeton, mutta oma etu saattaa olla kuitenkin lähinnä.
        Ei ollut siis lainkaan Linna Golf Oy:n edun mukaista antaa ilman kilpailutusta kannattavaa ravintolatoimintaa Vanjanlinna Oy:lle. Kilpailutus, jossa otetaan useita tarjoksia takaa hallitukselle sen, että hallitus on vastuusta vapaa.

      • Tietoa_tarvitaan

        Ahaa, nyt asia alkaa selkenemään. Mitään yrityksen osaa ei ole siis myyty pois, vaan ravintolatoiminta on luovutettu/annettu "ulkopuolisen" hoidettavaksi ilman kilpailutusta. Ulkopuoliseksi yritykseksi sattui siis "valikoitumaan" samojen miesten omistama Vanajanlinna Oy, joka on siis käytännössä poiminut marjat eli tuottavan ravintolatoimintojen eurot itselleen eli Walkamon ja Vihman taskuihin. Kuinka kauan tälläinen järjestely on ollut voimassa ja onko tilanne edelleen sama?

      • Mätapaisepuhkeamassa

        Miksi Linna Golf olisi ylipäätänsä luopunut ravintolatoiminnasta, jos se on ollut kannattavaa toimintaa? Onko ravintolatoiminnan kannattavuuslukemia vääristelty ja saatu näyttämään huonolta bisnekseltä, jolloin sen toiminta olisi saatu näyttämään Linna Golfin kannalta lähinnä rasitteelta vai mitä verhojen takana on oikein puuhailtu?

      • Louer
        Tietoa_tarvitaan kirjoitti:

        Ahaa, nyt asia alkaa selkenemään. Mitään yrityksen osaa ei ole siis myyty pois, vaan ravintolatoiminta on luovutettu/annettu "ulkopuolisen" hoidettavaksi ilman kilpailutusta. Ulkopuoliseksi yritykseksi sattui siis "valikoitumaan" samojen miesten omistama Vanajanlinna Oy, joka on siis käytännössä poiminut marjat eli tuottavan ravintolatoimintojen eurot itselleen eli Walkamon ja Vihman taskuihin. Kuinka kauan tälläinen järjestely on ollut voimassa ja onko tilanne edelleen sama?

        Tämä varsin erikoinen ravintolatoiminta on jatkunut jo kohta 10- vuotta. Herrat Walkamo ja Vihma osaavat kyllä ajaa tehokkaasti omia etujaan, mutta Linnan Golffin etu on ollut toissijaista. Kannatuslukemia ei edes ollut, vaan ravintolatoiminta annettiin heti alkuun ilman kilpailutusta Vanajanlinna Oy:lle.

      • Tuttumiess

        Todellakin "sattui" ja se oli tietty harkiten tehty junailu, jossa varmuudella tuottava toiminta siirrettiin luultavasti pitkällä sopimuksella Vanjanlinna Oy:lle. Hinnat klubiravintolassa ovat Suomen golfklubien huippua, mutta toisaalta se on myös paljon kehuja saanut.

      • Mätäpaisepuhkeamassa
        Louer kirjoitti:

        Tämä varsin erikoinen ravintolatoiminta on jatkunut jo kohta 10- vuotta. Herrat Walkamo ja Vihma osaavat kyllä ajaa tehokkaasti omia etujaan, mutta Linnan Golffin etu on ollut toissijaista. Kannatuslukemia ei edes ollut, vaan ravintolatoiminta annettiin heti alkuun ilman kilpailutusta Vanajanlinna Oy:lle.

        Onpa ihme, että Linna Golfia perustettaessa muut osakkaat ovat hyväksyneet järjestelyn, jossa yleisesti tuottavaksi tiedetty ravintolatoiminta on annettu viedä toisen yrityksen hoidettavaksi. Menestyvällä golfkentällä myös ravintola on todella tärkeä tulonlähde, mikä pitäisi olla yleisesti tiedossa. Pelkillä pelaajamaksuilla on taatusti vaikea rasti saada Linna Golfia kannattavaksi, kun tietää valtavat rahasummat, jotka on käytetty kentän rakentamiseen. Sattuuko itse kenttäalue olemaan Linna Golfin omaisuutta vai onko se jonkun muun tahon omistuksessa?

    • hyviäbisnesmiehiä

      Tässä on otettu taas kerran tyhmiltä rahat pois. Niin pitääkin.

      • MasaVV

        1000 tyhmää osakkeitten ostajaa , vastaan kaksi ahnetta superkoijjaria siis?

      • Eimitäänuutta
        MasaVV kirjoitti:

        1000 tyhmää osakkeitten ostajaa , vastaan kaksi ahnetta superkoijjaria siis?

        "Walkamon osaksi omistaja markkinointitoimisto joutui asiakasyrityksen sisäiseen riitaan. Pääsyytetty maksatti omalla yrityksellään markkinointitoimiston laskuja yli 420 000 markan edestä ilman toimitusjohtajan hyväksyntää.

        Walkamo sai avunannosta kolmen kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen, kun jutun pääsyytetty tuomittiin törkeästä petoksesta. Rikos sattui vuonna 1998. Walkamon katsottiin edistäneen pääsyytetyn toimia muun muassa tekemällä sopimuksia, suunnitelmia ja laskelmia. Walkamo kertoo joutuneensa valitsemaan pitkän valituskierroksen ja sakkojen maksun välillä".

    • Görje

      Minä diggaan ainakin täpöllä Mikaa, sillä Mika on nätti ja rehellinen. Ei anastanut minulta Tummeli purkkiakaan viime käynnillään.

      • nytpersaukisetporaa

        Mitään rikostahan ei tietääkseni ole tapahtunut ja raha on tullut rahan luokse. Turha sitä on täällä itkeä jos on aikoinaan ostanut hyviltä veljiltä golf-osakkeita. Voi voi, miksi lähdit mukaan. Se maksaa joka pelaa.

      • Tuttumiess
        nytpersaukisetporaa kirjoitti:

        Mitään rikostahan ei tietääkseni ole tapahtunut ja raha on tullut rahan luokse. Turha sitä on täällä itkeä jos on aikoinaan ostanut hyviltä veljiltä golf-osakkeita. Voi voi, miksi lähdit mukaan. Se maksaa joka pelaa.

        Oletko ihan varma, ettei yhtään rikosta ole tapahtunut vuosien varella? Alunperin perseaukiset Walkamo ja Vihma perustivat Linna Golf Oy:n. Samat heput saivat vuokrattua Vanajanlinnan rakennukset ja maa-alueita hyviltä veljiltä, niin halvalla, että kaupunki on joutunut maksamaan enemmän ison kiinteistömassan kunnossapidosta, kun on saanut siitä vuokratuloja Vanajanlinna Oy: ltä.
        Laillista toki, mutta järjestely osoittaa, että kaupunkia on viety kuin litran mittaa. Heput saivat käärittyä taskuihinsa yhteensä noin 1.5 miljoonaa euroa myymällä osuuksiaan Vanajanlinna Oy:stä ja sen bisneksistä. Se ei olisi onnistunut ilman hyvien veljien kanssa mm. Helsstenin kanssa kaveeraamista ja naurettavan edullista vuokraa.

      • luistaaseilmankin

        Ei vanhat tekijät enää mitään Tummeleita tartte, sen kun antaa mennä vaan, niin kuin entinen likkakin sano!!

      • hhesehhe

        varmaankin tapsuli-setä auttoi poikia. näin sitä ennen toimittiin hämeenlinnassa. goodmaninkin ohi ajaessa haisee paska. rehellistä touhua siis.

    • hoi_osakkeenomistajat

      > Jos homma on tehty kuten Louer kuvailee, niin homma haisee rikolliselta.

      Siinä kuvailtiin velallisen epärehellisyys. Velkoja olisi näinmuodoin tappiollinen golf-osakeyhtiö ja sen osakkaat, jotka ovat lainoittaneet toista yhtiötä. Eikö tuossa jos missä olisi joukkokanteen paikka?

      Ryhtykääpäs osakkeenomistajat hommiin ja selvittämään asiaa.

    • tätä_tarkoitin

      > Tässä on otettu taas kerran tyhmiltä rahat pois. Niin pitääkin.

      Tätä juuri tarkoitin kun toisessa viestissä esitin, että rehellinen bisnes ja työnteko on paikkakunnalla tuomittavaa ja vastenmielistä. Vain rikollinen tai ainakin epäeettinen toiminta on hyväksyttävää ja kannatettavaa.

      • Petollista

        Esiinnyt täällä myös rehellisenä vaikka olet rikollinen kuten itse täyshölmönä myös myönsit. Sinut tulisi saada telkientaa.

      • MeHämeenlinnalaisetNerot

        Vastasit itse Tuttumiess jo esittämääsi kysymykseen: Oletko ihan varma, ettei yhtään rikosta ole tapahtunut vuosien varrella. "Laillista toki, mutta järjestely osoittaa...." Kun ei tutkintaa ja tuomioita niin toiminta täyttää lain pykälät. Hölmöjö vaan viedään taas kuin litran mittaa. Mukana toki Hämeenlinnan kaupunkikin naurettavan halvalla vuokrasopimuksella Vanajanlinnasta.

      • Hyi.että.onrumaa

        Kovin on tietäviä mutta rikosilmoitusta ei tehdä vaikka se olisi rikoksen todenneen velvollisuus joka kerta. Mistäpä muusta kenkä puristaa kun siitä että nämä ovat itse mukana rikollisissa puuhissa mutta täällä esiinnytään kun suoraselkäiset ihmiset.

      • Luikuritkarkuteillä
        Hyi.että.onrumaa kirjoitti:

        Kovin on tietäviä mutta rikosilmoitusta ei tehdä vaikka se olisi rikoksen todenneen velvollisuus joka kerta. Mistäpä muusta kenkä puristaa kun siitä että nämä ovat itse mukana rikollisissa puuhissa mutta täällä esiinnytään kun suoraselkäiset ihmiset.

        Tämänkaltaiset bisneskoijarit liikkuvat tekemisissään hyvin usein luvattomalla alueella, mutta osaavat pelata pelin niin, että ulospäin annetaan ihan rehellinen kuva asioista ja selittäjät hoitavat loput ongelmat pois. Tämäntyyppisten lierojen käpälälautaan saaminen vaatii helkatin varmat näytöt, jotta viranomaiset yleensä ottaen kiinnostuisivat aiheesta. Sen takia moni havaittu väärinkäytös jää ylipäätänsä rankaisematta ja tutkimatta.

      • Hyvintunnetalaa
        Luikuritkarkuteillä kirjoitti:

        Taas yx pukki kertoo olostaan kaalimaan vartiana. Sinä kuulut jo siksi rikollisena selliin.

      • vainkateellisetkitisee

        Eli kun ei tuomioita niin toiminta täyttää lain vaatimukset. Hyvä Mika ja Pekka.

      • SeOnNähty

        Rehelliseksi itseään kehuvat on suurimpia rosvoja.

      • Kysynpävaan
        Luikuritkarkuteillä kirjoitti:

        Tämänkaltaiset bisneskoijarit liikkuvat tekemisissään hyvin usein luvattomalla alueella, mutta osaavat pelata pelin niin, että ulospäin annetaan ihan rehellinen kuva asioista ja selittäjät hoitavat loput ongelmat pois. Tämäntyyppisten lierojen käpälälautaan saaminen vaatii helkatin varmat näytöt, jotta viranomaiset yleensä ottaen kiinnostuisivat aiheesta. Sen takia moni havaittu väärinkäytös jää ylipäätänsä rankaisematta ja tutkimatta.

        Perusteellinen erikoistilintarkastus tulee 10- vuoden ajalta niin kalliiksi, ettei siihen helposti ryhdytä.

        Miksi Linna Golf Oy on liittynyt kansainväliseen golforganisaatioon, joka todella kallis vuosimaksuiltaan? Miksi sitä jatketaan vuodesta toiseen, vaikka sitä kritisoitiin yhtiökokouksessa? Sopimusta ei irtisanottu, vaikka se oli mahdollista, kun se oli katkolla.
        Miksi Mika Walkamolle käteen ilmestyi Rolex kello samaan aikaan kun Linna Golffiin ilmestyi iso Rolexin mainoskello? Onko Walkamolla näyttää maksukuitti kellosta?
        Miksi matkustellaan miehissä Linna Golffin piikkiin ulkomaille em. organisaation kokouksiin? Eihän siellä ole Linnan Golfilla mitään tärkeää syytä olla edes paikalla.
        Miksi Linnan Golffin työntekijöitä on ollut töisssä Walkamon OK-talon pihatöissä? Onko Mikalla esittää todisteet siitä, että hän on maksanut pihatyöt omasta pussistaan?
        Miksi Linna Golffin pelilipukkeilla on maksettu työsuorituksia Vanajanlinnassa? Miksi Linna Golffin työntekijöillä oli Käikäälän K- kaupan pihatöissä? Kyllä sieltä löytyy varmaan muutakin, joka herättää kysymyksiä, onko ihan kaikki mennyt oikein ja rehellisesti.

      • oohoohoopoo

        Tässä ny ihmettelen, että jääkö näillä kyttääjillä ollenkaan aikaa oman työnsä tekemiseen ja omaan elämään, kun pitää noin kovasti mututuntumalla leikkiä lautamiestä?

      • Olet.rosvo
        Kysynpävaan kirjoitti:

        Voisit tehdä poliisille ilmoituksen mutta jäisit siillä tiellä kii.

      • QuoVadisLinnaGolf
        oohoohoopoo kirjoitti:

        Tässä ny ihmettelen, että jääkö näillä kyttääjillä ollenkaan aikaa oman työnsä tekemiseen ja omaan elämään, kun pitää noin kovasti mututuntumalla leikkiä lautamiestä?

        No, miltä mahtaisi sinusta itsestäsi tuntua, jos olisit aikanaan ostanut Linna golfin arvokkaan peliosakkeen, joka voi myöhemmin olla yhtiön pysyvän alamäen ansiosta enää vessapaperin arvoinen, jos sitäkään. Pelaajien vuosittaiset käyttövastikemaksut plus muut ylimääräiset maksut tulevat nousemaan edelleen, jos tahti jatkuu tälläisena. Green Fee-maksut on Suomen mittakaavassa jo niin tapissa, että niitä tuskin voi enää korottaa.

        Kuka voisi olla niin hullu sijoittaja, että lähtisi enää tässä vaiheessa sijoittamaan lisää "pystyssäpitämisrahaa" (kauniisti sanottuna pääomittamaan) Linna Golfiin? Eipä sitten ole ihme, että Vanajanlinnan bisneskaksikko on myynyt Vanajanlinnan osuuksiaan viime aikoina ja on ottanut rahaa ulos yrityksestä, koska Linna Golfin toiminnan kariutuminen olisi todella paha isku myös heidän omille ja kannattaville bisneksille.

        Rahaa bisneskaksikko on tehnyt Vanajanlinnan tiliin kalliiksi hinnoitellun ruoan ja juoman myymisellä klubitalolla ja päärakennuksen ravintolassa ja niiden tuotot ovatkin näihin päiviin asti menneet vain heidän taskuihin. Jokavuotiset tappiot ovat sitten koituneet LinnaGolfin kontolle ja sehän onkin lukuisien Linna Golfin osakkeenomistajien ongelma, ei bisneskaksikon ongelma. Kaupunki on myös omalta osaltaan tukenut kaksikon bisneksiä todella ansiokkaasti perimällä Vanajanlinnan kiinteistöjen käytöstä alakanttiin hinnoiteltua vuokraa, joka ei ole kattanut edes ylläpitokuluja.
        Paljonko kaupunki mahtaa periä vuokraa Linna Golfilta pelikentän maa-alueista, jotka ovat ymmärtääkseni edelleen kaupungin omistuksessa?

      • fdfgrdfgdfgd
        Petollista kirjoitti:

        Esiinnyt täällä myös rehellisenä vaikka olet rikollinen kuten itse täyshölmönä myös myönsit. Sinut tulisi saada telkientaa.

        > Esiinnyt täällä myös rehellisenä vaikka olet rikollinen kuten itse
        > täyshölmönä myös myönsit. Sinut tulisi saada telkientaa.

        Kaikki uhkailut tallennetaan ja niiden lähde voidaan paikantaa.

      • oohoohoopooo
        QuoVadisLinnaGolf kirjoitti:

        No, miltä mahtaisi sinusta itsestäsi tuntua, jos olisit aikanaan ostanut Linna golfin arvokkaan peliosakkeen, joka voi myöhemmin olla yhtiön pysyvän alamäen ansiosta enää vessapaperin arvoinen, jos sitäkään. Pelaajien vuosittaiset käyttövastikemaksut plus muut ylimääräiset maksut tulevat nousemaan edelleen, jos tahti jatkuu tälläisena. Green Fee-maksut on Suomen mittakaavassa jo niin tapissa, että niitä tuskin voi enää korottaa.

        Kuka voisi olla niin hullu sijoittaja, että lähtisi enää tässä vaiheessa sijoittamaan lisää "pystyssäpitämisrahaa" (kauniisti sanottuna pääomittamaan) Linna Golfiin? Eipä sitten ole ihme, että Vanajanlinnan bisneskaksikko on myynyt Vanajanlinnan osuuksiaan viime aikoina ja on ottanut rahaa ulos yrityksestä, koska Linna Golfin toiminnan kariutuminen olisi todella paha isku myös heidän omille ja kannattaville bisneksille.

        Rahaa bisneskaksikko on tehnyt Vanajanlinnan tiliin kalliiksi hinnoitellun ruoan ja juoman myymisellä klubitalolla ja päärakennuksen ravintolassa ja niiden tuotot ovatkin näihin päiviin asti menneet vain heidän taskuihin. Jokavuotiset tappiot ovat sitten koituneet LinnaGolfin kontolle ja sehän onkin lukuisien Linna Golfin osakkeenomistajien ongelma, ei bisneskaksikon ongelma. Kaupunki on myös omalta osaltaan tukenut kaksikon bisneksiä todella ansiokkaasti perimällä Vanajanlinnan kiinteistöjen käytöstä alakanttiin hinnoiteltua vuokraa, joka ei ole kattanut edes ylläpitokuluja.
        Paljonko kaupunki mahtaa periä vuokraa Linna Golfilta pelikentän maa-alueista, jotka ovat ymmärtääkseni edelleen kaupungin omistuksessa?

        Tarjottiin aikanaan vanhemmilleni, vaan eivätpä uskoneet hankkeeseen, eivätkä ostaneet.

        Pahoittelen, etteivät tulokset olekaan odotuksen mukaisia.

        Mutta.

        "Mustatuntuu" panettelu on todella inhottavaa.

      • VesaMäkeläinen
        oohoohoopoo kirjoitti:

        Tässä ny ihmettelen, että jääkö näillä kyttääjillä ollenkaan aikaa oman työnsä tekemiseen ja omaan elämään, kun pitää noin kovasti mututuntumalla leikkiä lautamiestä?

        Omalla nimellä vaan reippaasti Mika tai Pekka!

      • Louer
        QuoVadisLinnaGolf kirjoitti:

        No, miltä mahtaisi sinusta itsestäsi tuntua, jos olisit aikanaan ostanut Linna golfin arvokkaan peliosakkeen, joka voi myöhemmin olla yhtiön pysyvän alamäen ansiosta enää vessapaperin arvoinen, jos sitäkään. Pelaajien vuosittaiset käyttövastikemaksut plus muut ylimääräiset maksut tulevat nousemaan edelleen, jos tahti jatkuu tälläisena. Green Fee-maksut on Suomen mittakaavassa jo niin tapissa, että niitä tuskin voi enää korottaa.

        Kuka voisi olla niin hullu sijoittaja, että lähtisi enää tässä vaiheessa sijoittamaan lisää "pystyssäpitämisrahaa" (kauniisti sanottuna pääomittamaan) Linna Golfiin? Eipä sitten ole ihme, että Vanajanlinnan bisneskaksikko on myynyt Vanajanlinnan osuuksiaan viime aikoina ja on ottanut rahaa ulos yrityksestä, koska Linna Golfin toiminnan kariutuminen olisi todella paha isku myös heidän omille ja kannattaville bisneksille.

        Rahaa bisneskaksikko on tehnyt Vanajanlinnan tiliin kalliiksi hinnoitellun ruoan ja juoman myymisellä klubitalolla ja päärakennuksen ravintolassa ja niiden tuotot ovatkin näihin päiviin asti menneet vain heidän taskuihin. Jokavuotiset tappiot ovat sitten koituneet LinnaGolfin kontolle ja sehän onkin lukuisien Linna Golfin osakkeenomistajien ongelma, ei bisneskaksikon ongelma. Kaupunki on myös omalta osaltaan tukenut kaksikon bisneksiä todella ansiokkaasti perimällä Vanajanlinnan kiinteistöjen käytöstä alakanttiin hinnoiteltua vuokraa, joka ei ole kattanut edes ylläpitokuluja.
        Paljonko kaupunki mahtaa periä vuokraa Linna Golfilta pelikentän maa-alueista, jotka ovat ymmärtääkseni edelleen kaupungin omistuksessa?

        Asia on sumplittu hyvien veljien mm. Mikan "erittäin" hyvän ystävän Helsstennin kanssa alunperin siten, että Linna Golf Oy maksaa vuokraa enemmän kun markkinoilla pitäisi ja Vanjanlinna Oy vähemmän kuin vastaavista tiloista pitäisi vuoraa markkinoilla maksaa. Näin Walkamon ja Vihman bisnestä tuetaan Linna Golf Oy:n kustannuksella. Aina kun on kaksi eri yhtiötä, joissa ovat samat päättäjät, on mahdollista ja myös erittäin todennäköistä, että toinen porskuttaa voitolla ja toinen tekee tappiota. Näin on nyt todistettavasti käynyt, joten on aivan aiheellista pohtia miksi näin on käynyt.

      • MikajaPekka
        QuoVadisLinnaGolf kirjoitti:

        No, miltä mahtaisi sinusta itsestäsi tuntua, jos olisit aikanaan ostanut Linna golfin arvokkaan peliosakkeen, joka voi myöhemmin olla yhtiön pysyvän alamäen ansiosta enää vessapaperin arvoinen, jos sitäkään. Pelaajien vuosittaiset käyttövastikemaksut plus muut ylimääräiset maksut tulevat nousemaan edelleen, jos tahti jatkuu tälläisena. Green Fee-maksut on Suomen mittakaavassa jo niin tapissa, että niitä tuskin voi enää korottaa.

        Kuka voisi olla niin hullu sijoittaja, että lähtisi enää tässä vaiheessa sijoittamaan lisää "pystyssäpitämisrahaa" (kauniisti sanottuna pääomittamaan) Linna Golfiin? Eipä sitten ole ihme, että Vanajanlinnan bisneskaksikko on myynyt Vanajanlinnan osuuksiaan viime aikoina ja on ottanut rahaa ulos yrityksestä, koska Linna Golfin toiminnan kariutuminen olisi todella paha isku myös heidän omille ja kannattaville bisneksille.

        Rahaa bisneskaksikko on tehnyt Vanajanlinnan tiliin kalliiksi hinnoitellun ruoan ja juoman myymisellä klubitalolla ja päärakennuksen ravintolassa ja niiden tuotot ovatkin näihin päiviin asti menneet vain heidän taskuihin. Jokavuotiset tappiot ovat sitten koituneet LinnaGolfin kontolle ja sehän onkin lukuisien Linna Golfin osakkeenomistajien ongelma, ei bisneskaksikon ongelma. Kaupunki on myös omalta osaltaan tukenut kaksikon bisneksiä todella ansiokkaasti perimällä Vanajanlinnan kiinteistöjen käytöstä alakanttiin hinnoiteltua vuokraa, joka ei ole kattanut edes ylläpitokuluja.
        Paljonko kaupunki mahtaa periä vuokraa Linna Golfilta pelikentän maa-alueista, jotka ovat ymmärtääkseni edelleen kaupungin omistuksessa?

        Vuokrasopimusta on 2008 käynnistyneen prosessin tuloksena jatkettu joulukuussa 2009 allekirjoitetulla 10 v määräaikaisella sopimuksella siten, että kaupunki on sidottu nykyisiin ehtoihin 31.12.2019 asti! Lisäksi riitojen ratkaisuun on valittu yksijäseninen välimiesoikeus. Vanajanlinna Oy:n loistava bisneksemme on siis turvattu 2019 vuoden loppuun asti. Kiitosta vaan kaupungin hyville veljille. Meille on turhaa ryppyillä täällä. Linna Golf Oy saa mennä pesuveden mukana, ei enää kiinnosta pätkän vertaa.

    • nyt_tarkkana

      Kaikki huijaukset perustuvat siihen, ettei kukaan tajua tai viitsi ajoissa puuttua tapahtumien kulkuun.

      • 366466

        Sinä sen tiedät. Aito rosvo kun olet.

      • HML_sheriffille
        366466 kirjoitti:

        Sinä sen tiedät. Aito rosvo kun olet.

        Lopeta älykääpiö tuo muiden roistoksi nimittely ja aivan älytön järjenvastainen jankuttaminen. Sinulle pitäisi laittaa lelukaupan sheriffintähti rintaan, niin pääsisit rosvojahtiin nallipyssyn kera ihan ihku oikeasti. Anna muiden hoitaa älykkäämpi kirjoittelu ja keskity sinä sheriffin toimeesi.

      • myös.seriffi

        Samat minulta. Omaa rehellisyyttää on turha todistella jos on rehellinen ja kun ei ole pitää täällä muita rikoksista syyttää. Jos linna golfissa on rikos tehty niin eiku poliisin puheille.

      • Faktaa
        HML_sheriffille kirjoitti:

        Lopeta älykääpiö tuo muiden roistoksi nimittely ja aivan älytön järjenvastainen jankuttaminen. Sinulle pitäisi laittaa lelukaupan sheriffintähti rintaan, niin pääsisit rosvojahtiin nallipyssyn kera ihan ihku oikeasti. Anna muiden hoitaa älykkäämpi kirjoittelu ja keskity sinä sheriffin toimeesi.

        Ottaa varmaankin kusetettajille koville, kun maa alkaa polttaa jalkojen alla ja källäämiset tulevat vähitellellen julkisuuteen? Kyllä ovat Walkamo ja Vihma surkeita "bisnesneroja" kun osaavat tehdä perustamallaan golfyhtiöllä tappiota vuodesta toiseen. Tappiot tosin kaatuvat muitten osakkaiden niskaan, sillä niin oli aluperin tarkoituskin. Fyffet omaan fikkaan ja sen jälkeen ihmettemään: "miten tässä noin ikävästi pääsi käymään". eli samaa mantraa hokien kuin Vajanlinnankutsujen vakiovieras Sari Rautio loihe lausumaan kun SCCn:n tapauksen loppu oli selvillä.

      • Hattara-ajatuksin

        Sartsaa helppo hassuttaa.

      • retbhnup

        Olet faktaa surkea luuseri. Torvesi soi mutta kaikki sinulla vaan nauraa vaan et huomaa. Kuvittelet tietäväsi jotain kaikesta mutta missä on oma menestyksesi? Autosi on romu, asuntosi en viitsi edes sanoa, kuljet halvoissa vaatteissa ja olet niin tyypillinen persaukinen kun tässä kaupungissa voi olla. Mikä on salaisuutesi? Työnteko ei ole koskaan ollut rasitteesi.

      • VeikkoL
        myös.seriffi kirjoitti:

        Samat minulta. Omaa rehellisyyttää on turha todistella jos on rehellinen ja kun ei ole pitää täällä muita rikoksista syyttää. Jos linna golfissa on rikos tehty niin eiku poliisin puheille.

        Voi hyvinkin olla, että rangaistus hepuille tulee muuta kautta, kuin ilmoittamalla poliisille. Rikollisen maineesta ei ole helppo päästä eroon, ei ainakaan kun tehnyt rikoksia aiemminkin. Esimerkkinä vaikkapa entinen pankinjohtaja Aiminen, joka kuului kaupungin kermaan, mutta on nyt hapantunutta maitoa, jota kukaan ei halua edes tuntea.

      • Faktaa
        retbhnup kirjoitti:

        Olet faktaa surkea luuseri. Torvesi soi mutta kaikki sinulla vaan nauraa vaan et huomaa. Kuvittelet tietäväsi jotain kaikesta mutta missä on oma menestyksesi? Autosi on romu, asuntosi en viitsi edes sanoa, kuljet halvoissa vaatteissa ja olet niin tyypillinen persaukinen kun tässä kaupungissa voi olla. Mikä on salaisuutesi? Työnteko ei ole koskaan ollut rasitteesi.

        Älä sönkkää pahvi, olet aivan liian avuton ja tyhmä pelle näihin kehiin ja muutenkin. Vai "tiedät" sinä autostanikin? Hehehe . Potki sinä pahvi vaan mopoasi käyntiin, minä ajelen laatuautolla, jollaiseen sinulla ole koskaan varaa. Mitä muuten maksat yksiöstäsi vuokraa? Yli 300 m2 ok- talossani järven rannalla on mukavaa asustella. Siellä ei ole kaltaisiasi köyhiä ole onneksi lähellä asumassa.

      • Naurajasi

        Faktalla ei ole varmaankaan tarvetta tehdä työtä, mutta se onkin sinun rasitteesi. Faktaa vaikutta nerolta, kun katkeraa vuodatustasi lukee.

      • Hyvinsanoit

        Faktaa on todella harvinaisen katkera.

      • Karifani

        Faktaa saa joittenkin puntit tutisemaan täällä. Oli ensimmäisenä varoittamassa SCC:n tulevasta katastrofista ja oli siis viisaampi kuin kaupungin Kok/Dem pässit yhteensä.

      • Kokdem-malli

        Totuus myrkkyä juntalle.

      • tuttiseeeeee

        Liikemies Kari vaan ei uskonut ja tuki scc hanketta. Sellainen pässi on mutta liikemies Ritakuoma arvosti varmasti kaverin tukea.

      • FaktaaNaurua
        Faktaa kirjoitti:

        Älä sönkkää pahvi, olet aivan liian avuton ja tyhmä pelle näihin kehiin ja muutenkin. Vai "tiedät" sinä autostanikin? Hehehe . Potki sinä pahvi vaan mopoasi käyntiin, minä ajelen laatuautolla, jollaiseen sinulla ole koskaan varaa. Mitä muuten maksat yksiöstäsi vuokraa? Yli 300 m2 ok- talossani järven rannalla on mukavaa asustella. Siellä ei ole kaltaisiasi köyhiä ole onneksi lähellä asumassa.

        Faktaa talosi on kutistunut kun oli viimeksi 400 neliöö ja meren rannalla. Unohdit loistohuvilan Espanjasta ja muskeliveneen joita kehui ennen sinun harhamaailmassa. Autosi ruostevammoja ei kannata muuten enään korjata kun se aika meni ohitse jo 15v. sitten.

      • Dynaaminen.duo

        Alkeellista vihanhallintaa juntalta.

      • niinainaollut

        Perziikit ei hallitse vihaa.

      • Faktaa
        FaktaaNaurua kirjoitti:

        Faktaa talosi on kutistunut kun oli viimeksi 400 neliöö ja meren rannalla. Unohdit loistohuvilan Espanjasta ja muskeliveneen joita kehui ennen sinun harhamaailmassa. Autosi ruostevammoja ei kannata muuten enään korjata kun se aika meni ohitse jo 15v. sitten.

        Älähän poju sönkkää taas omiasi, sillä en vastaa muiden kirjoittelusta nimissäni, enkä piittaa pätkäkään sinun iniöistäsi. Vai oikein muskeliveneen keksit matalan otsaluusi alta. Heheh Olet niin surkea tapaus, ettei sinulla ole edes vakitusta nikkiä. Miksei ole? Siksi, että sinut on naurettu pihalle aina uudella nikilläsi.

      • Kysynpä

        Timppa hei! Yi millin talosi Pyhäjärven rannalla on yhä Oikotiellä myynnissä? Ovatko helikopteri, hallikiinteistöt ja se yli 300 000 €:n paatti vielä myymättä? Oliko sulla rallissa vain yksi maailmanmestaruus? Koska muutat Espanjan ökyhuvilaasi, joka maksoi yli 2- miljoonaa?

    • effr55654

      Eikös tällä Valkamolla ole petostuomio jo ennestäänkin vanhoista synneistä

      • Mikalla_vahvat_meriitit

        Kyllä sellainen on napsahtanut jokusia vuosia sitten. Tuskin on koira karvoistaan ja seepra raidoistaan päässyt myöhemminkään...
        Veljet ja siskot kaupungin johdossa silti tukevat Mikaa bisneksissään ja luottoa riittää.

      • Koska.olet.rikollinen

        Miksi sinun pitää niin todistaa olevasi rehellinen?

    • Kiinteistöguru

      Koko homma jää pakkohuutokaupan jälkeen luultavasti pätevämpien kuin Walkaman ja Vihman hoitoon ja tuottamaan jopa voittoa. Kun Hattula Golf oli Vanajanlinnan koijjareitten vetämä, niin sekin saatiin tekemään vain tappiota. Nyt kun ruorissa on rautainen bisnesmies Reijo Riihimäki kumppaneineen, niin kas kummaa, Hattula Golf on päässyt hetkessä jaloilleen.

      • hONÖJÄVIEDÄÄNVAAN

        Mutta Mikalla ja Pekalla on silti mainitsemasi pakkohuutokaupan jälkeen mukavasti massia ja omat talous hienossa kunnossa eli ovat hoitaneet hommansa hyvin.

      • GGMAN
        hONÖJÄVIEDÄÄNVAAN kirjoitti:

        Mutta Mikalla ja Pekalla on silti mainitsemasi pakkohuutokaupan jälkeen mukavasti massia ja omat talous hienossa kunnossa eli ovat hoitaneet hommansa hyvin.

        Voipa olla punttit heppujen jaloissa jos kaikki perataan. Walkamo saa rikoken uusijana enemmän kakkua. Mikalla olisi vankilassa muutakin käyttöä:-)

    • ydinkysymys

      Aloitusviestistä: "Linna Golf Oy tehnyt koko 10- vuoden olemassa olonsa aikana pelkkästään raskasta tappiota. Miten on mahdollista, että hallitus tai johto ovat saaneet siitä huolimatta aikaan 185 000 euron verokorotuksen? Siinä vaaditaan jo melkoista "taitoa" ja kikkailua ja vääriä kirjauksia."

      • ViksutPärjää

        "Siinä vaaditaan jo melkoista "taitoa" ja kikkailua ja vääriä kirjauksia." Tämän kaikki osaavat bisnesmiehet ja tyhmät maksaa.

      • drbnhup

        Se on erikoista että rikosilmoitusta ei kukaan tee mutta juttua riittääp.

      • UteliasU
        drbnhup kirjoitti:

        Se on erikoista että rikosilmoitusta ei kukaan tee mutta juttua riittääp.

        Rikosilmoituta ennen pitäisi teettää erikoistilintarkastus, jossa mahdolliset rikokset todetaan. Jos hallitus , josa herrat Vihma ja Walkamo ovat myös päättämässä anna siihen lupaa, niin teettäjä maksaa sen itse. Kuka riskeeraa ehkä kymmeniä tonneja?

      • Lakijajärjestys

        Rikos on niin selvä että ilman muuta rikolliset kii ja heti. Jos ei muuta niin laskun voi lähettää minulle. Elinkautisen x 2 takia kannnattaa nähdä vaivaa.

    • RisukasaViisari

      Rikos on tapahtunut.

    • outoatouhua

      Mielenkiintoinen ja valaiseva viestiketju (kun jättää hörhön kirjoitukset laskennasta pois). Linna Golfilla näyttäisi todellakin olevan selvitettävää.

      • Siimes.68

        Kyllä Vanajanlinnallakin on, ja todella paljon.

      • rebnhuå

        Joko rikosilmoituksia on montakin jätetty reppanat?

      • Kysy_Miekkalinnasta
        rebnhuå kirjoitti:

        Joko rikosilmoituksia on montakin jätetty reppanat?

        Juo sinä heppu edelleen sitä keskikaljaa, mutta keskity silti pysymään tolpillasi. Jos olet kiinnostunut rikosilmoitusten määrästä, niin mene kysymään sitä suoraan poliisiasemalta. Saattaa olla, että skoudet pistää sinunlaisesi densuliinin suoraan putkan pahnoille "lepäämään".

      • Kysynvaan

        Vihma kauppaa jo taloaan. Onko jotain tapahtumassa?

      • promillesitapahtuu

        Ei ole jatka vaan ryppäämistäs.

      • tosionn
        Kysynvaan kirjoitti:

        Vihma kauppaa jo taloaan. Onko jotain tapahtumassa?

        Vihma on ns. harmaa eminenssi ja koittaa olla esillä mahdollisimman vähän. Henkilökunnan mukaan Vihma on kuitenkin se mulkkujen mulkku.

    • kasipallonen

      Mihkäs tämmöset kuprut häviäis kun kaiken takana(maksajana) oleva kaupunki hoitaa sinne hyvät alet ja dollarit häviää kahteen taskuun.

    • VeikkoL

      "Tositaitavia" bisneneroja ovat Walkamo ja Vihma, kun eivät ole saaneet Suomen toiseksi arvostetuinta golfkenttää tuottamaan muuta kuin joka ikinen vuosi tappioita. Omat taskut ovat kyllä täyttyneet, mutta osakkaiden taskut ovat vastaavasti tyhjentyneet. Ihme, että veivarit kulkevat vielä vapaalla jalalla.
      Nykyinen hallitus voisi aivan aiheesta teettää perusteellisen tilitarkastuksen koko toiminta ajalta ja selvittää mm. salassa pidetyt Vanajalinna Oy:n ja Linna Golffin väliset vuokra-ym sopimukset. Nykyinen hallitus taitaa olla entisen tapainen, eli saamaton ja vailla ammattitaitoa, samoin kuin toimitusjohtaja joka on hallituksen juoksupoika.

    • VeikkoL

      Pitää muistaa, että kaupungin johdossa oli " ritaristoon" kuuluva johtaja, joka auttoi myös ritariristoon kuuluvaa hesseliä Vanajalinnan asioissa.

      • Viipyileväkatse

        Muistan hivelleen asiakkaiden kämmenselkiä tiskin takaa jo Turuntien Alkossa.

    • KaiVitosenKierros

      Hyvin tuntuu Mikalla ja Pekalla bisnekset sujuvan. Katkeroituneet nopean voiton tavoittelijat täällä vain purkavat nyt persaukisina pahaa oloaan. Jos olet golf-osakkeen omistaja, niin luonnollisesti myös osallistut yhtiövastikkeen muodossa OY:n toimintaan. Ja jos omat raha-asiat ovat jo niin tsipissä, niin ongelman purkaminen kannattaa aloittaa vaikka Linnaniemen Mini-golf radalla. Sinne voi mennä vaikka tuulipuvussa niin ei tarvitse hankkia niitä golf-etiketin mukaisia pelivaatteitakaan!

      • Totuusennenkaikkea

        Ei kukaan ole katkera jos näiden koijjareitten bisnekset sujuvat, jos muu elämä on pielessä. Normaali mies kyllä tietää minne melaansa kulloinkin survoo. Normaalia miestä eivät naiset jätä jonosssa, kuten pervo Mikalle on käynyt.

        Kun ensin esittää tavallista miestä ja myöhemmin paljastuu, että on kaikkea muuta kuin normaali, niin tottakai naisille tulee tunne, että häntä on kusetettu ihan perusasiassa, eli seksuaalisessa identiteetissä.

        Linna golffin osakkaissa on suurin osa kaikkea muuta kuin perseaukisia, eivät he valittele heille marginaalissa pikku asioista. Heillä on kuitenkin oikeus ihmetellä miksi kaksikon muut bisnekset sujuvat, mutta Linna Golf Oy ei.

        Yhtiövastikkeet olivat kaikille tiedossa jo ennen osakkeiden ostoa, joten ne ovat golffarille normaali kuluerä. Vastikkeiden maksulla ei osallistuta yhtiön toimintaan laikaan NUIJA! Siihen osallistuvat hallitus ja toimiva johto ja työtekijät.

        Sinä varmaakin kuolaat kaltaisia tyyppejä, joille lupausten ja sanojen pitäminen ei merkitse mitään ja kavereitakin voi kusettaa kateettomilla lupauksilla ym. kun siihen tulee tilaisuus.
        Walkamolla ja Vihmalla ei ole varmaakaan Hämeenlinnassa yhtään oikeita kaverereita, siten kuin hyvät kaveri määritellään, mutta kaltaisiasi perseenuolijoita näköjään riittää.

      • Pakkonauraa

        Puhut täyttä asiaa! Onhan se outoa, että hesseleitten bisnekset sujuvat vain muilta osin kuin Linna Golffin Oy:n kohdalla.

    • GGman

      Ritakuona kertoili ostaneensa Linna Golffilta swiitin 400 000 eurolla, mutta Linna Golffiin ei maksua ole swiitistä kuitenkaan tullut! Annettiinko Ritakuonalle luottoa ja miksi pesänhoitaja pitää Swiitiä arvottomana, vaikka vastikkeista on vain hieman velkaa?

    • MiksilähditMukaan

      Valittajat ne vaan jaksaa aina valittaa ja jannut vetää hienosti hillonne omiin liiveihinsä ja vieläpä laillisesti, koska mitään rikostutkintaa ei tietääkseni ole käynnissä. Sellaista se Elämä välillä vaan on, että hönöjä viedään kuin litran mittaa!

      • Pakkonauraa

        Vai laillisesti? Kaksikko karttaa kuulema jostain syystä visusti pimeässä liikkumista.

      • Raaka-Arska1

        Noilla hilloilla ei pitkälle pötkiä, jos sattuu tulemaan pitempikin sairasloma.

    • KatkeratjaKateelliset

      Noh Noh....mitään rikollistaan ei ole tapahtunut eli Linnan Herrat tekevät ihan laillista, hyvin menestyvää bisnestä. Näin kuuluukin bisneksiä hoitaa kun kerran ne täyttävät lain kriteeritkin. Onnittelut vielä Mikalle ja Pekalle oivasta vedosta.

      • Naurajasi

        Ihanko sinä tolvana uskot, että kaikki on mennyt kuin Stömsössä? Kun molemmat heput ovat Linna Golffin ja Vanajanlinnan Oy:n hallinnossa ja päättävässä asemassa ja kirjanpitokin on samoissa käsissä ja rahoja siirrellään firmasta toiseen, niin mahdollisuus vilppiin on todella suuri. Linna Golffin tuloja saataa "unohtua" väärälle tilille. Perusteellinen tilintarkastus on niin suuri ja kallis urakka, ettei siihen ole vielä ryhdytty, sillä maksajaa ei ole ilmaantunut.

      • VeronmaksajatHoitavat

        Myös HML kaupunki haluaa antaa omat roponsa poikien bisneksen tukemiseen, kun ei halua periä markkinatasoista vuokraa omistamistaan Vanajalinnan tiloista. Kaupunki myös haluaa avokätisesti rakentaa ja kunnostaa omaan laskuunsa tilat poikien mielihalujen mukaisesti. Miksi poliitikot haluavat toimia näin? Hämeenlinnassa tällainen on toki ihan normaalia veljien ja siskojen talouden tukemista. Lasku lähetetään takuuvarmasti aina samaan osoitteeseen HML veronmaksajille.

    • Börje1

      Minä diggaan ainakin täpöllä Mikaa, sillä Mika on nätti ja super- rehellinen. Ei anastanut minulta Tummeli purkkiakaan viime käynnillään

    • eihänAinaNatsaa

      No jos on rikoksella haalittu hyötyä niin rikosilmoitusta vaan peliin. Kandee kyllä olla hyvät näytöt ettei lennä Miekkalinnastakin samalla lailla ulos kuin Vanajanlinnasta eli niska-perse otteella. Muuten turvat tukkoon ja kauden avaus sitten edullisesti Linnanpuiston Mini Golf-radalla. Siellä on varmaan muitakin osakkeenomistaja-hönöjä puttailemassa kangasveralla.

      • Naurajasi

        Sinä olet siellä se ahkerin puttaaja, sillä perseukisena et ole pystynyt ostamaan golfosaketta miltään kentältä. Voit olla myö Mikan kanssa Tummelia käyttävä, sillä sympatiasi viitaavat siihen suuntaan.

    • UusiPremiumluokanAuto

      Kyllä joillakin näköjään ottaa voimille kun Linnan Herrat ovat onnistuneet bisneksissään ilman rikostutkintaa erittäin hyvin ja voivat rahallisestikin erittäin paksusti. Joo, en vaimoni kanssa omista kyllä yhtään ainutta golf-osaketta miltään kentältä, mutta muutamia asunto-osakkeita kylläkin. Osakevastikkeetkin tulevat maksuun mukavasti asuntojen vuokraajien vuokran maksun yhteydessä, joten en viitsi valittaa/itkeä osakeyhtiön toiminnasta, koska tuotto on edelleen hyvä ja osakkeen arvokin on mukavasti pysynyt hintahaarukassa. Toisin kuin golf-osakkeiden, jonka reaaliarvo monessa yhtiöissä on jo täysi nolla tai jopa negatiivinen. Olisi kannattanut silloin aikoinaan olla hereillä golf-osakekaupoissa, kenen kanssa kauppoja tekee ja ei olisi kannattanut odottaa liikoja sijoituksen tuotto-odotuksista. Nyt niitä utopistisia osakkeen arvonnousuja saatte odottaa maailman tappiin asti ja niistä erittäin hintavista velvoitteista ette pääse eroon sitten millään, se maksumiehen osa noissa bisneksissä lankeaa aina uunotetuille hölmöille . Osanottoni hölmöydestänne!

      • Totuusennenkaikkea

        Koita tajuta, ettei kenellekään ota voimille, jos jotkut onnistuvat bisneksissään. Suomessa on tuhansia, jotka ovat onnistuneet näitä heppuja paljon paremmin. Ei kai kukaan linna Golffin osakkeita ostanut, edes kuvitellut, että niiden hinta nousee, mutta jotkut Walkamon ja Vihman huokutteluihin uskoneet varmaakin luulivat, ettei hinta pysyy edes lähellä ostohintaa. Yli 10- vuotta sitten ei kukaan osannut aavistaa, että golfosakkeiden hinnat romahtavat, mutta jälkiviisaita kyllä riittää. Asunto osakkeet ovat huono sijoituskohde, sillä niistä ei saa 15-30% tuottoja, jotka ovat hyvän sijoituksen vuokratulo-olettamia.

      • Pakkonauraa
        Totuusennenkaikkea kirjoitti:

        Kun 18 000 eurolla ostaa Linna Golffin osakkeen ja 1000 eurolla joutuu myymään, niin kiitollisuus Walkamoa ja Vihmaa kohtaan on suuri, sillä siinä löylyssä kyllä oppi, ettei kenekään puheisiin kannata luottaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      413
      4349
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      239
      2143
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1580
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      158
      1401
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      256
      1129
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1077
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      137
      1054
    8. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1045
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      54
      939
    10. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      933
    Aihe