Tanskan malli vs demarit

Krataa

Demareiden pitkäaikainen politiikka on ollut houkutella elintason perässä tulevia maahanmuuttajia Suomeen avokätisillä sosiaalituilla.

Tanskassa oli aiemmin samanlainen periaate. Matias Härkönen kertoo siitä blogissaan lähemmin.

Hienointa Tanskan mallissa on (tanskalaisten kannalta) se, että pysyvä oleskelulupa on muutettu ehdolliseksi. Tämä tapahtuu työ- ja kielitaitovaatimuksen myötä. Suomessa asiat ovat tuota noin... hieman toisin. Jussi Halla-aho kirjoittaa blogissaan erään "huippuosaajan", Emmanuel Enehin kielenoppimisesta. Tämä ei ollut ilmeisesti oppinut puhumaan suomea vaikka oli asunut yksikielisellä paikkakunnalla, Tampereella, 22 vuotta.

Demareiden tanskalaiset demarikollegat ovat myös nykyään avoimen maahanmuuttokriittisiä. Tanskassa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa, mutta sinne on tullut noin 15 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Tämä on johtanut ongelmiin ja nyt tanskalaiset ovat kiristäneet tukia ja rajavalvontaa sekä leikanneet kehitysavusta. Tanskassa täydet tuet näemmä edellyttävät myös kielen oppimista hyväksyttävästi.

MItenköhän paljon pahemmaksi tilanteen täällä Suomessa on mentävä, jotta demarit heräisivät sosialistin unesta arkitodellisuuteen

http://matias.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201306-tanskassa-ei-vatuloida-vaan-tehdaan

http://www.halla-aho.com/scripta/huippuosaamista_osa8.html

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mamutulos

      Mamujen kaikki kulut laitettava suoraan sodiaalidemokraattien itsensä maksettaviksi. Ei muuta kuin lasku kouraan ja sitten pankiin. Jos eivät maksa niin väärät eli islamistiset mamut ulos. Heti! Islamia vastaan on taisteltava kaikin keinoin joka hetki. Mitään muuta tietä Euroopalla ei ole.

      • Krataa

        Taisin jossain toisessa keskustelussa kommentoida, että tuo ratkaisu olisi lähes ihanteellinen. Ensinnäkin se ajaisi demaripuolueen vararikkoon, toiseksi se tietenkin "rikastaisi" kulttuuria ja kolmanneksi veisi rasitteen pois yhteiskunnalta.

        Demarit ovat melkoisen omituinen poppoo yleensäkin. Edistävät tuota islamia, mutta myös homoutta, vaikka islaminuskoiset eivät pidä homoista. Vihaavatko demarit siis homoja, islamia vai molempia? Vai eivätkö he vain tajua että nämä heidän kaksi tavoitettaan ovat keskenään ristiriidassa?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6649
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4300
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2730
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2060
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1603
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1417
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1094
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1051
    Aihe