Takaisin armeijaan 2-vuoden jälkeen.

Tykkimiesvuodeltajotain

Olin aloittanut armeijan jo muutamia vuosia sitten, se päättyi alokasajalla, kun haistattelin vänrikille ja uhkasin tappaa.

Hetki sitten palasin takaisin inttiin, mutta halusin välittömästi pois sieltä. Kyseinen vänrikki oli ylentynyt luutnantiksi ja muisti minut vielä TJ mulla oli jotain 100 luokkaa.

Sitten tuli metsäleiri, meillä oli RK:t mukana ja niissä pistin. Kerran illanpimetessä meitä marssitettiin tahtimarssia metsätietä. Minä ampaisin siitä rynkky selässä pusikkoon ja aloin hakata rynnäriä puuhun. Meitä paimetamassa ollut kokelas yritti tulla väliin. Minä kohtasin hänet pistin ojossa ja varoitin tulemasta lähemmäs. Tein uhkaavia liikkeitä ilmaan aseella.

No äkkiäkös paikalle haettiin se sama luutnantti, jonka vuoksi aiemmin minut heitettiin intistä pihalle. Luti käski minun rauhoittumaan ja laittamaan ase maahan. Aloin myös sohia luutnattia kohti ja huusin tahallaan sekavia. Toiset jöllit katselivat vieressä osa huusi minua lopettamaan ja osa nauroi. Heidät käskettiin poistumaan itsenäisesti teltoille. Paskapää luutnatti ja paska-aivo kokelas jäivät luokseni. Jattkoin uhomista ja välillä löin taas RK:ta puunrunkoon.

Siinä samassa luutnantilla oli kännykkäkorvassa ja se mulkku soitti sotilaspoliisit paikalle. Niiden kyttien mukana oli pari kapiaista. Aluksi hekehoittivat minua rauhoittumaan. En totellut. Sitten he alkoivat piirittää minua ja lopuksi se homo heitti jotain kaasua silmilleni. Sokaistuin ja minut laitettiin rautoihin. Vietin yön armeijan putkassa.

Sieltä minut seuraavana päivänä vietiin raudoissa ambulanssilla ja poliisisaattueella mielisairaalaan. Jouduin sielläkin suoraan eristykseen, kuten he sanoivat. Kuulin vai, että mielisairaalassa minusta kerrottin henkilökunnalle, että olen vaarallinen ja arvaamaton. Minulle laitettiin joku piikki perseeseen. Se pisti nukuttamaan. Seuraavana aamuna olin kahden mieshoitajan vartijan kanssa lääkärin juttusilla.
Kerroin että en muista mitä armeijassa tapahtui ja ihmettelin, miksi minut oltiin tänne tuotu.

No siellä se lääkäri kertoi koko tarinan, minkä jo hyvin tiesinkin. Vietin siellä mielisairaalassa viikon ja käyttäydyin erittäin hyvin. Lopulta tuli kotiin lähdön paikka. Lääkäri haastatteli minut ennen lähtöä ja kertoi samassa, että olin saanut vapautuksen armeijasta ja siviilistä.

Kotiin vuokrakämpälle palattuani n. viikon päästä minulle tuli 1000€ lasku hajoitetusta rynnäkkökivääristä. Sain myös tiedon ettei minua syytetä mistään.

Se oli kyllä hassu kokemus. Hullua esittämällä välttää monta ikävää asiaa.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • afaffafa

      Harmi, että olet hulle. Mitkä ne välttämäsi asiat olivatkaan: korvaus rynkystä... Ei, mielisairaalan välttäminen ...ei, kaasuttamisen välttäminen...Ei.

      Muista nyt, ettet hassuttele lääkkeittesi kanssa!

    • lutiiiiiiiiiiiiiii

      Sua pitäis vetää kunnolla päähän ja lujaa!

    • KIUJHGFD

      OTSAAN LAUKAUS JA MONTTUUN MUTAA PÄÄLLE VITUN PELLE

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2804
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      520
      2642
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1845
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1767
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1723
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1659
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1272
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      87
      1106
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1082
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      54
      1067
    Aihe