Pätkätyöt, työttömyys ja sairasloma

Kyllävitutsittaa

Miten kannattaisi menetellä sairauden hoidon kanssa. Olin työttömänä, jonka aikana iski sairaus, joka haittaa pahasti työntekoani. En mennyt heti hoitamaan vaivaa, koska siihen liittyy 1-2kk sairasloma, joka olisi haitannut työllistymistä. Nyt aloitin 9kk määräaikaisen työn, jonka yritän sinnitellä särkylääkkeillä, koska en viitsi jäädä noin pitkälle sairaslomalle näin lyhyessä työjaksossa ja tuuraajaa on hankala löytää. Missä vaiheessa minun kannattaisi hoidattaa vaiva ja jäädä sairaslomalle. Työjakson viimeisinä parina päivänä vai vasta kun olen jäänyt työttömäksi. Heti työttömyyden alkaessa vai jonkin aikaa työttömänä olleenna. Vai hoidatanko vaivan ilmoittamatta työkkärille. Töihin en kuitenkaan voi sairasloman aikana mennä, koska vaivan hoitaminen estää seisomisen, kävelyn ja istumisen, ainoastaan makuutyötä voisin ottaa vastaan.

Kylläpä olisi elämä helppoa jos olisin sairastunut vakituisen työn aikana. Olisin vaan hoitanut vaivan ja ollut pari kk pois, mutta pätkätöiden aikana en kehtaa jäädä sairaslomalle koska se hankaloittaa työnantajan elämää aika paljon.

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • työttömyys on elämäntapa.

      • ottaa.todella.päähän

        Ajattelin juuri kirjoittaa, että onpas rehti ja työteliäs henkilö kun sairaanakin tehdään töitä ettei vaan työnantajalle tule ikävyyksiä. Siis tehdään töitä todellakin sairaana vaikka vaiva vaatisi hoitoa. Sitten törmään tuollaiseen älyvapaaseen kommenttiin. Mitähän tuossa ajattelit samivini. Luitko aloittajan viestin. Olisitko kenties itse ihan mieluusti 9kk töissä vaikka pitäisi mennä hoitoon. Mehän ei tiedetä onko vaiva niin hankala että jossei hoitoon mene voi tulla jopa elämänikäisiä jälkikomplikaatioita. Voi hitto ihan oikeasti. Voiko noin tyhmää ja idioottia ihmistä olla olemassakaan.

        Luitko myös kohdan "En mennyt heti hoitamaan vaivaa, koska siihen liittyy 1-2kk sairasloma, joka olisi haitannut työllistymistä." Joopa joo, joku haluaa niin kipeesti töihin että on mieluusti vaikka särkylääkkeilläkin siellä töissä. Sitten tällainen tumpelo tulee viisaine kommentteineen. Jos olisin mies niin vetäisin kuonoon tuollaista jos tulisi vastaan kaupungilla.


      • Kyllävitutsittaa

        Niin ihan turhaan saminivi sinulle vastaan, koska varmaankin luit ainoastaa otsikon ja heitit siihen jonkin muka hauskan kommentin ja tuskin enään edes palaat tähän keskusteluun, mutta vastataan kuitenkin. Työttömyys on varmasti osalle elämäntapa. Itselleni se ei kuitenkaan sovi, koska työmarkkinatuella ei osteta autoja ja moottoripyöriä ym. leluja joista niin kovin pidän ja pelkästään asuntolainani on suurempi kuin työmarkkinatuki. Työttömyydestä tuli osittain elämäntapa kun opiskelin ns. korkeampiin tehtäviin. Uusinta koulutusta vastaavat työt ovat enimmäkseen määräaikaisia. Edellisen ammatin (duunari) töihin en voi mennä palata ennen kuin olen vaivani saanut hoidettua. Pystyisin näitä duunari hommia tekemään ehkä pari viikkoa, jonka jälkeen vaiva olisi varmasti pahentunut sairaslomakuntoon. Tätä työnantaja tuskin kovin hyvällä katsoisi ja saattaisi olla ettei sairasloman jälkeen olisi työpaikkaa enään. Joo laiton irtisanominenhan kyseessä varmaan olisi mutta ei tällä alalla voi alkaa työnantajia vastaan käräjöimään koska piirit on niin pienet että siinä vaiheessä loppuu kaikki työt.

        Että saminivi voisi kertoa missä välissä vaiva kannattaisi hoitaa pois. Menenkö duunari hommiin vakituiselle sopimukselle, josta on pakko jäädä parin viikon sisään vähintään kuukauden sairaslomalle. Vai hoidatanko vaivan määräaikaisen työn aikana, johon työnantajalla on hankala saada tuuraajaa. Ei näytä CV:ssä kovin hyvältä jos 4-12kk määräaikaisesta työsuhteestä saikulla ollaan vähintään 1-2kk. Vai hoidanko vaivani jossakin työttömyys välissä. Jos työttömyyden aikana niin milloin sillon etten menetä päivärahoja ja minulla on varaa hoitaa vaiva, koska jos en saa päivärahoja niin ei ole varaa hoitaa vaivaa ja sama ruletti pyörii taas.


      • Kyllävitutsittaa kirjoitti:

        Niin ihan turhaan saminivi sinulle vastaan, koska varmaankin luit ainoastaa otsikon ja heitit siihen jonkin muka hauskan kommentin ja tuskin enään edes palaat tähän keskusteluun, mutta vastataan kuitenkin. Työttömyys on varmasti osalle elämäntapa. Itselleni se ei kuitenkaan sovi, koska työmarkkinatuella ei osteta autoja ja moottoripyöriä ym. leluja joista niin kovin pidän ja pelkästään asuntolainani on suurempi kuin työmarkkinatuki. Työttömyydestä tuli osittain elämäntapa kun opiskelin ns. korkeampiin tehtäviin. Uusinta koulutusta vastaavat työt ovat enimmäkseen määräaikaisia. Edellisen ammatin (duunari) töihin en voi mennä palata ennen kuin olen vaivani saanut hoidettua. Pystyisin näitä duunari hommia tekemään ehkä pari viikkoa, jonka jälkeen vaiva olisi varmasti pahentunut sairaslomakuntoon. Tätä työnantaja tuskin kovin hyvällä katsoisi ja saattaisi olla ettei sairasloman jälkeen olisi työpaikkaa enään. Joo laiton irtisanominenhan kyseessä varmaan olisi mutta ei tällä alalla voi alkaa työnantajia vastaan käräjöimään koska piirit on niin pienet että siinä vaiheessä loppuu kaikki työt.

        Että saminivi voisi kertoa missä välissä vaiva kannattaisi hoitaa pois. Menenkö duunari hommiin vakituiselle sopimukselle, josta on pakko jäädä parin viikon sisään vähintään kuukauden sairaslomalle. Vai hoidatanko vaivan määräaikaisen työn aikana, johon työnantajalla on hankala saada tuuraajaa. Ei näytä CV:ssä kovin hyvältä jos 4-12kk määräaikaisesta työsuhteestä saikulla ollaan vähintään 1-2kk. Vai hoidanko vaivani jossakin työttömyys välissä. Jos työttömyyden aikana niin milloin sillon etten menetä päivärahoja ja minulla on varaa hoitaa vaiva, koska jos en saa päivärahoja niin ei ole varaa hoitaa vaivaa ja sama ruletti pyörii taas.

        meinasin jotta työtähän se vain on. parempihan ne vaivat olisi mahdollisimman pian hoidella, ettei pahene liiallisuuksiin. eikä särkylääkkeillä painaminen varmaan mitään herkkua ole. itse varmaan olisin niin itsekäs, jotta lähitulevaisuudessa hoitaisin vaivan. riippuen vähän kaikesta tietenkin.. jos vaiva ei liiemmin elämää rajoita, särkylääkkeillä pysyy kurissa, niin vähän samahan se olisi milloin asian hoitaa. mutta olisiko se aivan oikein työnantajaa kohtaan, kun vähänkuin vajaakuntoisena työssä ilmeisen olisit?


    • ByroB

      Voitkohan todella itse määrätä ajan, jolloin hoidatat vaivasi? Julkisella puolella pitää ainakin käydä polilla ennenkuin pääsee leikkaukseen. Ensin jonotetaan polille viikkoja t kuukausia ja sitten toimenpiteeseen useimmiten kuukausia. Työkkärille kannattaa ilmoittaa s-lomasta, jos ei pysty vastaanottamaan työtä. Suosittelen jonottamaan nyt työssäoloaikana ja menemään valkotakkien pakeille pian (heti) työpätkän päätyttyä.

      • Kyllävitutsittaa

        Voi ja ei voi. Riippuu sairauden/vaivan sen hetkisestä tilanteesta. Jos tulehdustila on paha niin pääsee aika pikaisesti leikkauspöydälle mutta jos on niin sanottu tyyni vaihe voi leikkausjono olla helposti yli puoli vuotta. Tuo siis julkisella puolella. Yksityisellä puolella tilanne varmaan eri mutta ei olisi oikein rahaa yksityispuolen hoitoihin.


    • Kyllävitutsittaa

      Niin jos vielä selvennetään kysymystä niin sehän kuuluu näin: missä vaiheessa mahdollista seuraavaa työttömyysjaksoa vaiva kannattaa hoitaa (eli sairasloma pitää)? Työttömyysjaksollahan tuo kannattaa tehdä, koska silloin siitä on vähiten harmia muille. Ja tuntuu että tukien (sairaskorvaus/ansiosidonnainen/työmarkkinatuki yms.) saanti on aivan siitä kiinni kuinka hyvin tuntee työttömyyteen liittyvät lakipykälät.

      • nikama

        Itselläni työmarkkinatuki katkesi heti sairausloman alettua, kun ilmoitin jääväni sairauslomalle (B-todistus, jolla asia varmennettiin), joka jatkuikin sitten useita kuukausia. Jonkinmoinen katkos tukiin tuli kuitenkin, muistaakseni noin 2 viikkoa elin nollabudjetilla, ennen kuin Kela alkoi maksaa sairauspäivärahaa.
        Ja tämä sama toistui toisinpäin, kun palasin TE-toimistoon "vajaakuntoisena" työnhakijana. Tuskin on kyseessä niinkään karenssi, vain lappujen käsittelijäinstanssi vaihtui Kelan organisaation sisällä.
        Olen kuullut joidenkin työttömien välttelevän sairaustodistuksia juuri tästä syystä.


      • näin.luulisin

        No ehkä tuo kannattaisi tehdä niin, että kun työt päättyy ja siirryt anssille niin odotat siihen asti että olet juuri saanut sen koko kuukauden ajalta työttömyyspäivärahahakemuksen kassaan laitettua. Eli toimit näin. Ensin odotat 2 viikkoa ja laitat ensimmäisen hakemuksen kassaan sen käsittely kestänee sen 1 kk:n jona aikana voit sitten laittaa jo sen hakemuksen koko kuukaudelta. Samalla kun laitat kuukauden hakemuksen kassaan menet samoin tein lääkärille ja hoitoon vaivastasi. Laitat sitten hakemuksen sairauspäivärahasta sairasloman ajalle heti kun sen sairauslomatodistuksen saat. Tällöin sitä ansiosidonnaista rahaa on ainakin n. kuukaudeksi eteenpäin ja siinä ajassa saanevat jo sen sairauspäivärahapäätöksenkin tehtyä.


      • ByroB

        Eli ensin tyött.pvrahan omavastuu (5pv?) ja sitten 2vk hakemus sisään. Kunhan tyött.pvraha alkaa juosta, menet toimenpiteeseen. Silloin saat tyött.pvrahaa sairaspvrahan omavastuuajalta. Ole tarkka papereiden kanssa.
        Vaan voihan se sairaus pahentua ja valita sun puolestasi ajankohdan toimenpiteeseen. Jaksamista, toivon mukaan kipulääkkeet pelittävät.


      • näin.luulisin
        ByroB kirjoitti:

        Eli ensin tyött.pvrahan omavastuu (5pv?) ja sitten 2vk hakemus sisään. Kunhan tyött.pvraha alkaa juosta, menet toimenpiteeseen. Silloin saat tyött.pvrahaa sairaspvrahan omavastuuajalta. Ole tarkka papereiden kanssa.
        Vaan voihan se sairaus pahentua ja valita sun puolestasi ajankohdan toimenpiteeseen. Jaksamista, toivon mukaan kipulääkkeet pelittävät.

        Aloittajalle tiedoksi. Ei vaan kun työt päättyy ja ilmoittaudut taas työkkäriin niin odotat sen 2 viikkoa ja jätät ensimmäisen hakemuksen työttömyyspäivärahasta. Käsittelyssä menee kassasta riippuen muutamia viikkoja. Koska olet ollut tosiaan niin kauan töissä eli yli 6 kk niin tehdään uusi päivärahan määritys ja siihen tulee se 5 päivän omavastuuosuus. Tuosta ekasta 2 viikon hakemuksesta otetaan se 5 päivän omavastuu automaattisesti eli maksettavaa jää loput 5 arkipäivää.

        Kun ekasta hakemuksesta kulunut se neljä viikkoa laitat sen neljän viikon ajalta hakemuksen riippumatta siitä onko se edellinen 2 vkon hakemus jo käsitelty tai ei ja heti samaan aikaan menet sinne lääkäriin hakemaan hoitoa. ByroB sanoi aivan oikein, että työttömyyspäivärahasta maksetaan se sairauspäivärahan omavastuuosuus joka on 9 pv sairastumispäivä. Sairauspäivärahaahan maksetaan myös lauantaipäiviltä. Sairauspäiväraha on käsittääkseni suurempi kuin työttömyyspäiväraha. Työttömyyspäiväraha on yleensä n. 60% palkasta. Sairauspäivärahan perusteena käytetään yleensä edellisen verotetun vuoden palkkatietoja mutta voi pyytää käyttämään edellisen työn palkkatietoja jos suuremmat. Eli tuon nykyisen työn tulot kannattaa verrata siihen edellisen verotetun vuoden tietoihin. Vaiva kannattaa ehdottomasti hoitaa pois ettei tule suurempia ongelmia tulevaisuudessa.

        Heti kun sairasloma alkaa muista ilmoittaa työkkäriin että laittavat työvoiman ulkopuolelle eikä tule niitä työ- tai koulutustarjouksia joista joutuisi kieltäytymään sekä lausunnon työttömyyspäivärahan maksajalle. Huomioi myös siis se, että työttömyyskassa maksaa sen sairauspäivärahan omavastuuajan eli se sun täytyy hakea sieltä.


    • HelppoRatkaisu

      Työttömänä ollessa ei kannata vastaanottaa mitään saikkuja, kas kun sairauslomaa ei ole mikään PAKKO vastaanottaa. Töihin nykytilanteessa on aikalailla pieni "pelko" joutua, eli tuon toipilasajan voi jättää sen työnhaun vähän vähemmälle... Te-toimistohan lyö kaikki maksatukset jäihin, jos sinne menee ilmottelemaan jotain saikkuja. Asian selvittelyyn menee helposti useita kuukausia ja vaikka myöhemmin jostain joku killinki tulisikin, niin siihen mennessä talous on kerennyt mennä täysin kuralle. Toimeentulotukeahan periaatteessa pitäisi tulottomalta ajalta saada, mutta koska siinä lasketaan myös hakemuskuukautta edeltävät kaksi kuukautta, niiltä kuukausilta on "isot tulot", niin näiden edeltävien kuukausien "ylimenevät tulot" vyörytetään sinne hakemuskuukaudelle ja lisäksi vielä "itse aiheutetun tulottomuuden takia" (sossun mielestähän se on itse aiheutettu, jos oman mokan takia te-toimisto katkaisee työttömyysturvan maksatuksen) toimeentulotukea alennetaan vähintään -20% jopa -40%!

      Kun ei vastaanota saikkua (sanoo vaan lekurille ettei tarvi), niin te-toimisto ei katkaise maksatusta ja talous rullaa omalla painollaan ja voit keskittyä täysillä toipumiseen. Ei tää nyt tämän vaikeampaa ole. En ole ensimmäisen kerran jälkeen ollut työttömyysaikana saikulla, opin kerrasta, ettei sitä virhettä kannata tehdä. Sairastelut ja toipilaana olot on huolettomampia ilman rahasotkuja ja byrokratiataisteluita!

      • puolensajapuolensa

        Mutta sitten, kun sieltä työkkäristä tulee jotain ohjelmanumeroa tai tarjousta, olet kusessa ja äkkiä karenssissa. Sairausloma takaa, että saat olla rauhassa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      424
      4714
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      250
      2349
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      70
      1750
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      162
      1477
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      326
      1467
    6. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      140
      1161
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1157
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      81
      1141
    9. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1105
    10. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1025
    Aihe