Suojatie on vaaranpaikka.

yksenska

Autoilijoilla on liian kiire. Antakaa suojatietä ylittävälle mahdollisuus. Oli kyseessä polkupyräilijä, kävelijä tai vanhus rollaattorilla. Liian paljon on tapahtunut Suomessa suojatiellä, jopa kuolemaan johtavia onnettomuuksia.

Kyllä pitäisi tarkemmin tarkistaa ihmisten ajokyky. Liian iäkkäät autoilijat ja vasta korttinsa saaneet autoilijat ovat vaarana liikenteessä. Eivät anna tietä suojatietä ylittävälle.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • volvovihavainen

      Jalankulkijan on helpompi pysähtyä ja odottaa hetki. Säästää myös luontoa ja energiaa.

    • Blondi-lotukat

      Vaarallisin yhdistelmä liikenteessä on ajaessaan kännykkää puhuva blondi. Huomasin sen, kun olin päivänä muutamana pysähtynyt suojatie eteen vanhusta Taulumäen Apteekin risteyksessä Kauppakadulla. Blondilla oli jonnekkin kiire, että piti ohittaa oikealtapuolen, kun olin kääntymässä vasemmalle. Onneksi mummeli kulki sen verran hitaasti, että ei kerinnyt blondin auton tönäisemäksi, tuskin blondi etes huomasi tapahtunutta oli niin iso ipadi vasemmassa korvassa. Ei uupunut kuin huulipuna toisesta kädestä.

      • yiyi

        tyypillistä. oliko vielä audi tai bemari,. jos joku blondi aikoo tien yli, niin ehkä en väistä.,


      • Blondyke

        Hitsi sä oot sitte kova....


    • Ammattiautoilijavm-83

      Ja kaikki hölmöt pyöräilijät, huomio! Teillä ei ole oikeutta käyttää suojatietä yleensä ajamalla kadun ylittämiseen, vaan se pyöränrakkine pitäis vaikkapa hinata perässä niin että se ja sinä ylittäisitte kadun tieliikennelaissa vaaditulla tavalla!! Ei ajamalla 30km/h suojatielle ja morjestaa autoilijaa "keskarilla"kun ei ymmärrä väistää itsetuhoista pyöräilijää,,vitun idiootit..............

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      93
      4377
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      44
      4315
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4026
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2907
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2561
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      128
      2128
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2104
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      198
      2044
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1675
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1452
    Aihe