Työvoimapoliittinen koulutus

turhanpäiväistä

Koulutus johon siis työkkäri antaa kouluttajalle rahat. No, olin laittanut yhden hakemuksen jälleen vetämään, samaan koulutukseen olen hakenut jo useamman vuoden ajan, sama kouluttaja kaikissa. Nykyään minun omilla sivuillani mol.fi-palvelussa tämän kouluttajan tämän alan koulutus ei edes näy haettavissa olevissa koulutuksissa! Miten ihmeessä ovat sen poistaneetkaan näkyvistä minun sivuillani. Mutta yleisissä listoissa koulutus näkyy, ja kun kerran olin keväällä ns. uraohjauksessa työkkärin laittamana, niin siellä tähän koulutukseen hakeutumista suositeltiin, joten laitoinpa sitten hakemuksen. Ilmeisesti juuri sen uraohjaajan suosituksesta pääsin valintatilaisuuteen mukaan. Ja tällä kertaa tähän olikin sitten valintatapana ympätty testit, eli valintatilaisuuteen kutsutuilta testattiin atk-osaamista ja toisena osiona alaan liittyvää eli matemaattista puolta. No, ja sitten näitten testin jälkeen vielä haastattelu. Ai, niin yksi kohta unohtui siitä testipäivästä, oli myös ryhmätyö, jossa vartissa piti joku ongelma ratkaista viiden tyypin voimin. No, ryhmätyö on sitä mitä yleensäkin, pari tyyppiä vetää, ja muut myötäilevät. Mutta eihän se vielä kerro mitään, millaiseen ryhmädynamiikkaan pystytään.... Työelämässä ryhmätyö yleensä on kyllä aika paljon samanlaista, mutta silloinkin siellä toimivat ryhmän yleispätevät säännöt, eli pari vetää, myötäilijät ja seurailijat ja sitä rataa... No, tämä haastattelu sitten näitten valintatestien jälkeen. Paikalla kaksi kouluttajan edustajaa ja työkkärin edustaja, työkkärin edustaja ei muuta kuin hiljaa istuu, hänellä ei ole muuta sanottavaa kuin että näet sitten huomenna pankkitunnuksilla tuloksen (en tule valituksi, tiedän sen). Mutta nämä kouluttajan edustajat, alusta asti selvää, että he eivät olisi minua edes kutsuneet koko valintatilaisuuteen. Testit menivät ok, yksi pieni tiplu yhden tehtävän osiossa. Siis yksi tiplu niissä osaamistehtävissä! Mutta kouluttajan edustajien kanta se, että ei. Ja kun eivät muuta keksineet mihin takertua, niin se oli sitten se, että "sinullahan ei ole suoranaisesti tähän alaan liittyvää työkokemusta!" No, enpä hoksannut sanoa, että jaa, ehkä sitä kokemusta alkais tulla kun sais vähän päivitettyä tietoja. ja huomatkaa siis, kun kerran oli valintatestit, osaamiskartoitus, niin yksi ainoa tiplu! Mitenkähän niillä muilla meni...
Erityisesti pistin myös merkille niissä valintatestitilaisuuksissa, että paikalla oli tyyppi, joka on suorittanut pari vuotta sitten työkkärin tuella (siis työkkäri jo kertaalleen alalle kouluttanut) koulutuksen, ammattitutkinnon, facebook-sivuillaan tyyppi kertoo olleensa alaan liittyvässä työssä, ja nyt siis oli uudemman kerran ikään kuin jatkokoulutukseen pyrkimässä työkkärin tuella. Olisko työkkärin aiheellista osoittaa tämä tyyppi omakustanteiseen jatkokoulutukseen! Siis sillähän on jo koulutus ja sitten se on ollut aivan äskettäin duunissa, no, missä mättää....

Kiitos! Ja kouluttajien puheista kävi ilmi ristiriitaisuus: ensin puhuivat, että on ihmisiä joilla ei ole koulutusta tai tietoa näistä asioista, että niitäkö se sitten ottavat sinne koulutettaviksi, ja toisaalta kuten juuri tämä tyyppi, josta kerroin niin tuota, hänellähän on jo kaikki se tieto, mitä on tarjolla.... Ei tuolla sen enempää opita! Vaan minä se en kelpaa! Tai sitten se, että jos on tehnyt työtä jolla on alalla merkitystä, niin tuota, eikös silloin jo osaa ne hommat mitä opetettavaksi on aiottu? Vaan minä sen en kelpaa, vaikka valintatestit menivät erittäin hyvin...

2

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllästynyttyöttömyyteen

      Vähän saman kaltainen kokemus minulla. Hakenut useampaan kertaan it-alan työvoimakoulutukseen, mutta koskaan ei tule valituksi. Alan työkokemusta ja ammattitutkinto. Silti sekään ei riitä, pitäisi olla enemmän työkokemusta ja tiedot ajantasalla. Eli dipparit ja maisterit vain kelpaavat näihin työkkärin koulutuksiin, muilla meillä ei ole mitään väliä!

    • Näin.on.nieriät

      Tässähän on tarkotus,että koulutajat valitsee mieleisensä.Ja toinen tarkoitus ,että he saavat rahansa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4120
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3982
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      608
      3855
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      19
      2627
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2445
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      339
      2051
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      127
      2042
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      190
      1900
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1569
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1412
    Aihe