YLE:kin puolustaa TSI:stä kärsineitä!

R-KIOSKI

Hyvä että YLE on puuttunut myös tsi-moottoreiden rikkoontumisiin.

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • R-KIOSKI

        Kotimaa 21.5.2015 klo 18:41 | päivitetty 21.5.2015 klo 19:16

        Maahantuojan mykkäkoulu – Näihin kysymyksiin VW-konsernin moottoriongelmista emme saa vastauksia

        VW-konsernin automerkkien Audin, Seatin, Skodan sekä Volkswagenin ennen vuotta 2012 valmistetuissa TSI-moottoreissa tiedetään olevan vakavia vikoja. Automerkkien maahantuojat eivät kuitenkaan vastaa kysymyksiin ongelman laajuudesta. Yle julkaisee nyt osan kysymyksistä, joihin vastauksia ei ole saatu.

        VW TSI

        Kuva: Petteri Sopanen / Yle

        Volkswagen-konsernin jo pitkään julkisuudessa olleet moottoriongelmat liittyvät jakoketjulla varustettuihin TSI-bensiinimoottoreihin. Ongelmat ovat liittyneet jakoketjun venymiseen sekä myös ketjunkiristimeen tai nokka-akselin säätimen toimintaan.

        Pahimmillaan ongelmat ovat aiheuttaneet moottoreiden rikkoutumisen. Yle on saanut useita yhteydenottoja, joissa autojen omistajat kertovat jakoketjuongelmien aiheuttamista kalliista korjauksista.

        Yle pyysi TSI-moottoreiden ongelmista haastattelua VW-konsernin automerkkien suomalaisedustajilta VV-Auto Groupilta sekä Helkama-Autolta. VV-Autolta haastattelu saatiin usean päivän viivellä, haastattelukysymyksiin ei kuitenkaan saatu vastauksia. Helkama-Autolta haastattelua ei saatu lukuisista yrityksistä huolimatta.

        Skodaa maahantuova Helkama-Auto lähetti ensimmäisen yhteydenoton jälkeen sähköpostiviestin, jonka sisältö oli viestissä ilmoitettu luottamukselliseksi. Viestissä olevien tietojen julkaiseminen vaatii Helkama-Autolta luvan. Lupaa ei saatu, sillä yhtiö ei sen jälkeen vastannut Ylen soittoihin tai sähköposteihin.

        Luottamuksellisessa viestissä ei kuitenkaan ollut sellaista tietoa, joka olisi auttanut selvittämään moottoriongelmien laajuutta.

        Olennaisin vastaamaton kysymys: Montako moottoria on jouduttu korjaamaan?

        Audin, Seatin ja Volkswagenin maahantuoja VV-Auto Group kertoo viimeisimmässä tiedotteessaan, että ”kyseisillä moottoreilla varustettuja autoja on käytössä Suomessa lähes 50 000 kappaletta”.

        Yle kysyi yhtiöltä, montako moottoria näistä 50 000:sta on tähän saakka korjattu jakoketjuongelmien vuoksi?

        VV-Group vastasi kysymykseen puhelimitse; ”valtaosassa moottoreita ei ole eikä tule mitään ongelmia”.

        Myös Skodan maahantuojaan otettiin aluksi yhteys puhelimitse. Haastattelua ei herunut, eikä puhelimeen sen jälkeen enää vastattu lukuisista yrityksistä huolimatta. Myöskään sähköposteihin ei vastattu.

        Yle kysyi Helkama-Autolta sähköpostitse, monessako Suomen Skodassa ongelma on mahdollinen? Vastausta ei saatu. Yhtiö ei edes kerro, montako jakoketjulla varustettua TSI-moottorista Skodaa Suomessa on liikenteessä.

        Kuka maksaa kalliit korjaukset?

        VV-Auto kertoo tiedotteessaan, että ”Volkswagen-liikkeillä on käytössä huomattavat vastaantulot takuun jälkeisiin korjauskustannuksiin.”

        Yle uutiset kysyi sähköpostilla, kuinka monessa moottorissa tehdas/maahantuoja on maksanut koko korjauksen? Puhelimessa yhtiö vastasi vastaantulon olevan merkittävän ja että maksaja ei ole maahantuoja, vaan jälleenmyyjä voi päättää vastaantulon suuruudesta.

        Skodalta tähän, niin kuin ei muihinkaan kysymyksiin, saatu vastausta.

        Autoalalla niukka tiedottaminen ongelmatapauksissa on yleistä. Varsinkin niistä tapauksista, joissa tehtaat eivät ole julistaneet takaisinkutsukampanjaa, tietoa pantataan lähinnä taloudellisista syistä.

        Korjaukset tehtaan laskuun tulevat kalliiksi. Autokonsernit laskevat tarkasti, koska tiedottamattomuudesta aiheutuva haitta muuttuu suuremmaksi kuin avoimesta tiedottamisesta koituvat haitat.

        Yleensä autokonsernit muuttavat tiedotustaktiikkaansa avoimemmaksi vasta, kun ongelmat alkavat näkyä merkin imagossa, myyntimäärissä tai kun viranomaiset puuttuvat peliin.

        Jatkuva moottorikohu alkaa kiinnostaa myös viranomaisia

        Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi aikoo keskustella moottoriongelmista lähipäivinä automerkkien suomalaisedustajien VV-Auto Groupin ja Helkama-Auton kanssa.

        Trafi ei toistaiseksi vaadi maahantuojilta virallista selvitystä, koska TSI-moottoreiden vioista ei ollut suoraa uhkaa liikenneturvallisuudelle. Vioista ei ole myöskään Suomessa julistettu autojen takaisinkutsukampanjaa.

        Myös Kilpailu- ja kuluttajavirasto seuraa kiinnostuneena VW-konsernin ongelmista tiedottamista. Kuluttajaviranomaisia kiinnostaa erityisesti, miten jälleenmyyjien virhevastuu toteutuu ongelmatapauksissa. KKV:n mukaan autojen omistajien ei kuuluisi maksaa kalliita korjauksia tapauksissa, jotka kuuluisivat virhevastuun piiriin.

        Kilpailu- ja kuluttajavirasto muistuttaa, että sillä oikeus saada maahantuojilta tietoa. Toistaiseksi KKV odottaa kuitenkin ensin, millaisia mahdollisia toimenpiteitä Trafi tekee.

        KKV:n lakiosasto aikoo kuitenkin varmuuden vuoksi tutustua kuluttaja-asiamiehen TSI-moottoriongelmista saamiin yhteydenottoihin. Tilanne saa jatkoa, jos paljastuu, että moottoriongelmaisia asiakkaita on laskutettu korjauksista, joita heidän ei kuuluisi maksaa.

        Lue myös

        Moottori vaivaa kymmeniä tuhansia VW-konsernin autoja Suomessa – Maahan

      • panimiettimään

        Kotimaa 19.5.2015 klo 14:43 | päivitetty 19.5.2015 klo 14:43

        Moottori vaivaa kymmeniä tuhansia VW-konsernin autoja Suomessa – Maahantuoja: Emme halua ryhtyä selvittämään mitään lukumääriä

        Maahantuoja VV-Auto Groupin mukaan Audin-, Seatin- ja Volkswagenin TSI-moottoreiden kestävyysongelman laajuudesta ei ole edelleenkään saatavissa tietoa. Maahantuoja kertoo ainoastaan, että ehjiä moottoreita on enemmän kuin rikkoutuneita. Skodan maahantuoja ei kerro sitäkään.

        VW TSI

        Kuva: Petteri Sopanen / Yle

        Kiusallinen kuluminen vaivaa mahdollisesti jopa 50 000:ta Audi-, Seat- ja Volkswagen-mallia, joissa on jakoketjulla varustettu TSI-bensiinimoottori. Sama ongelma vaivaa myös tuhansia Skodia, mutta automerkin Suomen maahantuoja Helkama-Auto ei tiistaina ehtinyt vastata Ylen kysymyksiin ongelman laajuudesta.

        Se kuitenkin tiedetään, että moottorivikoja on ollut ennen kaikkea 1,2 ja 1,4-litraisissa vuosimallien 2007–2011 TSI-moottorisissa autoissa. Aihe on ollut toistuvasti esillä julkisuudessa viime viikkojen aikana, mutta luotettavaa tietoa ongelman laajuudesta on ollut mahdoton saada.

        Ennenaikaisesta kulumisesta aiheutuvat viat liittyvät joko jakoketjun venymiseen tai ketjunkiristimen ja mahdollisesti myös nokka-akseliin säätimeen toimintaan.

        Maahantuoja VV-Auto on täysin saksalaisen emokonsernin antamien viestintäohjeiden varassa. Maahantuojan tiedotteiden jokainen sana käy Saksassa tarkastettavana.

        – Valtaosassa moottoreita ei ole eikä tule mitään ongelmia. Me emme tässä yhteydessä halua ryhtyä selvittämään mitään lukumääriä, sanoo VV-Auto Groupin huoltopäällikkö Jukka Tirkkonen.

        Jälleenmyyjä päättää korjauskuluista

        TSI-moottoristen autojen omistajille viat ovat ilmenneet joko moottorin merkkivalon syttymisenä, moottorin käyntihäiriönä tai outona äänenä, joka on lähtöisin nokka-akselin säätimestä.

        Oireettomiin autoihin ei ole tarjolla ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä. Takaisinkutsukampanjaa ei myöskään ole tiedossa. Maahantuonnin mukaan moottorit korjataan, jos ne rikkoutuvat.

        Mahdolliset korjaukset tehdään maahantuojan valtuuttamissa liikkeissä. Saksasta tulleen ohjeen mukaan ”Volkswagen-liikkeillä on käytössä huomattavat vastaantulot takuun jälkeisiin korjauskustannuksiin”.

        – Vastaantulo on merkittävä. Kyseessä on kiinteä vastaantulomalli, jonka jälleenmyyjä voi päättää. Me emme ole siitä päättämässä, VV-Auto Groupin Tirkkonen sanoo.

        Poikkeaminen huolto-ohjelmasta vie korvauksen

        Osa maahantuojan arvioimista 50 000:sta Audi, Seat ja Volkswagen -autoista ei ole myyty uutena Suomessa, vaan tuotu maahan muuta reittiä. Myös osa Skodista on itse tuotuja.

        Ongelmia on tiedossa, mikäli auton omistaja ei ole huollattanut autoaan virallisen huolto-ohjelman mukaan tai pysty osoittamaan, että auto on huollettu vaatimusten mukaan. Auton huoltoa ei ole välttämättä tarvinnut tehdä maahantuojan valtuuttamassa huoltokorjaamossa, mutta huolto-ohjelman noudattaminen pitää pystyä todistamaan.

        Vanhimmat nyt kyseessä olevat TSI-moottorit ovat vuodelta 2007. Niillä on saatettu Suomessa ajaa jo paljon. Korjauskustannuksissa vastaantuloa ei ole tiedossa, mikäli huoltokorjaamo pystyy auton vikahistoriasta selvittämään, että mahdolliset ongelmat eivät johdu jakoketju-, ketjunkiristin- tai nokka-akselin säätimen ongelmista.

        Tuoreimmassa tiedotteessa sanotaan, että ”me Volkswagen-maahantuonnissa olemme pahoillamme asiakkaillemme koituneesta haitasta.” Tiedote, joka oli kirjoitettu jo viime viikon keskiviikkona, palasi Saksasta tarkastettuna maanantaina. Skodan maahantuojan Helkama-Auton vaikea tavoitettavuus tiistaina saattaa johtua samasta syystä. Vastaukset kysymyksiin täytyy hyväksyttää ensin tehtaalla.

        – En halua vähätellä tätä. Haluamme hoitaa autot kuntoon, jos jotain tulee, VV-Auto Groupin huoltopäällikkö Jukka Tirkkonen sanoo.

        Markus Ziemann
        Marcus Ziemann

        @ziemama

        Yle Uutiset

        Jaa

        (Kyllä alan uskoa ettei nämä olekaan parjausta kuten luulin. Omistan itsekin TSI moottorilla olevan auton, ajettu 5500 km. Rupean vaihdattelemaan, en vaan merkkiä vielä tiedä, Volvo on minulle liian kallis. Ehkä Korealainen tai Japanilainen auto seuraavaksi.)

      • panimiettimään

      • golfinostoperuuntui

        seataudiskodaVWsama

        13.8.2015 13:26

        kelakela kirjoitti:

        Köyhien ongelma

        Outo himo sitten rikkailla korjata omaan laskuun TSI vaurioita..

        Lue TM 13/15 postilaatikko.

        TM neuvoo myös kääntymään kuluttajansuojan puoleen jos maksut tulee itselle.

        Kommentoi lainaten

        Ilmianna

      • koodallahekuttelen
        panimiettimään kirjoitti:

        tarjoon 1000 egeä jos on 2015 malli,

      • lyömätönTarjous

        1100 tarjoan minä. Jos on sekä talvirenkaat kesärenkaat mukana.

      • no_jo_on_autoja

        Maahantuojan mykkäkoulu – Näihin kysymyksiin VW-konsernin moottoriongelmista emme saa vastauksia

        VW-konsernin automerkkien Audin, Seatin, Skodan sekä Volkswagenin ennen vuotta 2012 valmistetuissa TSI-moottoreissa tiedetään olevan vakavia vikoja....

        yle.fi|Henkilöltä Marcus Ziemann

        ..

        Tykkää Kommentoi Jaa

        Oleellisin

        Jouni Sederholm, Veikko Bernitz, Hannu Suomela ja 68 muuta tykkäävät tästä.

        .

        33 jakoa

        Olavi Olli Jauhiainen Ajakaa ääliöt Ladalla, niin ei tarvitse valittaa.

        2 · 21. toukokuuta kello 10:35

        ..

        Harri Niskanen VW-konsernin autoja ei siis kannata ostaa ollenkaan, jos on ajatellut auton, uuden tai vanhan hankintaa. Bojkottiin siis.

        21. toukokuuta kello 15:26

        ..

        Petri Sivonen Minulla ollut kolme vw golffia. 2-koppainen vm85 ja toinen uutena ostettu 4-koppainen vm00. Toinen oli samalla viimeinen eli kolmas... jätti välille kun jakohihna rikkoontui ja toisen kerran kun öljyt tulivat koneesta ulos (huohotinputki tukossa). Jälk...Näytä lisää

        22. toukokuuta kello 6:01

        ..

        Markus Rahkonen Samat autot on kuttusttu Amerikassa takaisin ja viat korjattu ilmaiseksi. Siittähän tämä lähti liikkeelle kun euroopassa ei vikoja korvata asiakkaalle

        3 · 21. toukokuuta kello 11:11

        ..

        Jukka-Pekka Toivonen Lokakuussa TSI DSG vaihtui pois. Onneksi, nyt tuskin enään vaihdokkina kelpaisi edes merkin omaan liikkeeseen. On muuten edelleen myymättä.

        22. toukokuuta kello 1:19

        ..

        Kekäläinen Arvi A Lopettakaa VW ostot täysin, niin johan homma korjaantuu!

        2 · 21. toukokuuta kello 9:55

        ..

        Jukka Tuominen Autona toinen TSI ja DSG. No problems

        3 · 21. toukokuuta kello 11:20

        ..

        Mika Lappalainen Jätän kyseisen konsernin kaikki autot rauhaan. DSG vaihteisto on samanlainen susi..

        14 · 21. toukokuuta kello 9:22

        ..

        Pekka Väisänen olipa hyvä tuuri,kun en ostanut uutta VW-autoa...!!

        21. toukokuuta kello 19:51

        ..

        Kai Pitkänen Tässä nyt sitten ainakin riittävästi infoa autovalintaan. Olen tuon volkkari/audi ongelman tiennytkin mutta skodan suhteen tuli uutta...tosin bensamoottorisen ostaisin vasta jos ajot menee alle 10000/v.

        21. toukokuuta kello 23:03

        ..

        Hapa Sievinen Tulee muuten kalliix mykkäkoulu... jätetään sitten kyseisen merkin TSI-moottorit rauhaan...

        2 · 21. toukokuuta kello 9:10

        ..

        ..

        Kimmo Heiskanen Toyotassa ei ole koskaan ollut mitään vikaa!

        22. toukokuuta kello 7:55

        ..

        Jari Tapani Hovatov No onko se mikään pakko ostaa tuollaisia "romuja". Kuluttajat kun äänestävät jaloillaan niin kyllä VW-konsernin kielen kannatimet aukee jos aukee. tonguehymiö

        21. toukokuuta kello 11:27

        ..

        Jani Heikkinen Kannattaako alle 100.000km autoa edes nykyään ostaa jos ne kestää noin 400-500.000km yleensä siis kannattaa vähän ajettuja autoja ruveta itse kunkin ostamaan ettei joudu koe kaniksi uuden auton ostaneena..

        2 · 21. toukokuuta kello 10:37

        ..

        Seppo Järvi ...miksi hankkia riesaa nurkkiin ? Minä ajan tosi huolettomalla Honda Accordilla, ehkä jotain isompaa huoltoa pitää tehdä, ainakin sytytystulpat vaihtaa, kun mittariin tulee 250 tkm, vaihtoväli 120 tkm...

      • ruostekin_vaivaa

        Uudet Volkswagenit ruostuvat - Tekniikanmaailma.fi

        tekniikanmaailma.fi/keskustelu/aihe/t7097/

        Itseäni kyllä hieman yllätti moinen uutinen/uutiset! Ainakin olen itse kokenut VAG-konsernin autojen vastustavan ruostumista hyvin. Varsinkin Audi on ollut ...

      • remontista_remonttiin

        Lähettänyt 27.03.2014 - 23:24 käyttäjä Turaan vw .

        "Voidaan tulla vastaan TSi-moottorin korjauskuluissa", mutta mikä on oikeasti käytäntö. VV-auton kanssa muutaman kerran keskustelleena, eivät myönnä mitään, minkäänlaisia ongelmia ei ole ollut,viimeksi tällä viikolla näin sanottiin. Jakoketjun kanssa tulivat muutaman satasen vastaan, itse piti maksaa muistaakseni noin 1000€. Syynä "vastaantuloon" oli kuulemma se, että kokivat auton omistajan jo joutuneen maksamaan kohtuuttomasti auton korjauksesta. Aiemmin samana vuonna oli maksettu polttoainepumpun, turbon, ja dsg-vaihteiston vaihdosta töineen n. 9500 €. Auton korjannut valtuuttama liike kertoi, että VV-autolla oli "kampanja" jakoketjussa, minkä takia tapahtui vastaantulo, VV-auton mukaan heillä ei ole koskaan mitään kamjanjoita ollutkaan. Ja huomenna saaga jatkuu, dsg todennäköisesti taas rikki, 5 kk uusimisesta.

      • remontista_remonttiin

        01.04.2013, 16:49 vastaus#127110

        Ryne

        Jäsen

        Tuo öljysihdin tukkeutuminen johtuu longlife huolto-ohjelmasta ja siksi ei myöskään äkillinen volkkareissa. Turboviat arkipäivää ainakin 2/3 osassa noista 1,2 ja 1,4 Tsi koneissa, eikä sekään siis äkillinen.

        Ettekö te ihmiset jo tajua äänestää jaloillanne? Mikä helvetti panee hankkimaan tuollaisen Tsi moottorisen auton? Osaako joku kertoa miksi olette moisen hankkineet? Työsuhdeautona ei varmaan niin väliä mutta kiinnostaisi kuulla sellainen tarina kuka osti omillaan. Tuohon päälle vielä Dsg niin siinä sitä on onnea kerrakseen.

      • työllistää-korjaamoita

        02.04.2013, 19:38 vastaus#127164

        TMU80

        Jäsen

        Yksityishenkilön on mahdotonta tietää rikkoontumisien kokonaismäärää. Mutta jos vakuutusyhtiö evää korvaukset rikkoutumisten suureen määrään vedoten, kyseessä täytyy olla merkittävä määrä ja joka tapauksessa huolestuttava tieto, koska normaalin takuuajan loputtua korjauskustannuksista huomattava osa ellei kaikki mennee omaan piikkiin.

        Autolehdistössä näistä vioista ei ole juurikaan mainittu, lukuunottamatta Tuulilasin nettikirjoittelua jakopään ketjun ongelmista ja viimeksi DSG takaisinkutsusta. Suuri ostava yleisö on näin asiasta autuaan tietämätön. Uutenahan nämä TSI DSGt on hienoja, ja selittää myyntimenestyksen, samoin kuin mainiot vertailutestisijoitukset. Ongelmia on ollut paljon myös aivan uusissakin 1.2 TSI koneissa eli kyseessä ei ole pelkästään alkupään TSI koneet. Uudessa Golfissahan jakopään ketju on jo korvattu hihnalla, eli ongelma pyritään jatkossa välttämään tällä tavalla

      • köyhien.kerhotunnus

        Mistä tunnistat Skoda-autoilijan ?

        Varma tuntomerkki on Hankkija-Lippis. Se vastaa ikään kuin

        moottoripyöräkerhon liivitunnusta.

        Myös Valmet ja Massey-Ferguson lippikset on suosittuja.

        Kätevää : näin tunnistavat toisensa vaikkapa Jukolan ilmais-kahvijonossa tai soppajonossa, siinäpä sitten on hyvä vaihtaa tietoja mikä osa milloinkin on Skodasta hajonnut, kuka korjaa moottorin/vaihteiston halvimmalla....

        Saahan siinä vertaistukeakin, on NIIN HYVÄ ITKEÄ TOISEN YMMÄRTÄVÄN SKODA AUTOILIJAN OLKAPÄÄTÄ VASTEN, ITKIEN REMONTTIEN KALLEUTTA JA AINAISTA RAHAPULAA.

        Sekä kirota Mercedes, Volvo, BMV, Toyota ja yleensäkin KAIKKIA MUITA autoilijoita, kun ne EI YMMÄRRÄ KUINKA HYVÄ AUTO SKODA ON...KUN NE NAURAVAT VAIN...

        Ja ilkeitä pikkulapsia, nekin kun sormella osoittaen nauravat SKODILLE...

        Elämä on kovaa. Varsinkin Idän-Ihmeen haltijoille...

        Kommentoi lainaten

        Ilmianna

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      256
      2442
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      73
      1836
    3. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      336
      1568
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      175
      1539
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1085
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      89
      985
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      180
      811
    8. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      805
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      216
      773
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      730
    Aihe