Mielenkiintoista seurata, löytyykö hallituksesta

Mitä-jäbä-duunaa

selkärankaa kertomaan EU;lle, että me emme ole vastuussa Syyrian emmekä Libyan tai muidenkaan lähi-idän maiden ongelmista, emmekä myöskään ota sieltä yhtään enää pakolaista. Meidän pitää myös ottaa käyttöön rajatarkastukset, koska EU;n ulkorajat vuotavat pahasti Etelästä.

Olsisi aika osoittaa politikkojen hiukan selkärankaa, ja ajatella vihdoinkin ja ensikerran vuosikymmeneen suomen kansaa ensin, ja sitten vasta muiden etuja.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toivotaan että on. Muuten ollaan tulevat vuosikymmenet kusessa.

      • muutosturvaa

        Me ollaan jo pississä Eu:n takia tukevasti. Jos ei aleta laittamaan hanttiin oikein kunnolla Eu:n suunnitelmille, niin pian ollaan liittovaltiossa, jossa pienillä mailla on vain maksajanrooli.


    • hallaahoFani

      Ihmisenä olemme vastuussa toisista ihmisistä ja me emme ole yksin maapallolla.
      Me olemme päättäneet, että sinun kotiisi tulee seitsemän pakolaista, ole hyvä.

      • Comorra

        Niinhän se taitaa olla! Pakolaisilla, jotka ovat useaan kertaan maansa sisällisotaan ja kaaokseen ajaneet, heillä on oikeudet, ja jostain syystä meillä täällä peräpohjolassa on vain vastuita heistäkin.


    • Uusille_persuille

      Ei Soinista ainakaan. Polvihousu-Timo on jo valmiina jakamaan nakkimukeja kaikille tulokkaille.

    • 876

      Kyllä Suomi on vastuussa Syyrian kriisistä. Suomen olisi pitänyt lähettää sinne armeijansa selvittämään tilanne.

    • menestystävaaleihin

      Stubb on RKP tavoin Ruotsin mamu opit omaksunut. Pitää teeskennellä suvaitsevaista hymyillen kun itsellä kaikki hyvin.Stubbille tärkeintä ettei suututa EUn isoja poikia. Neuvo PS :lle ei kannata jankuttaa Mediassa ruotsin kielen asemasta. Tuhlaatte energiaa turhaan ja ärsytätte rkp,joka sitten vouhotaa lisää teitä vastaan. On tärkeämpiä asioita.Kannatuksen pysyminen ja lisääntyminen riippuu siitä miten käyttäydytte. Vasemmisto odottaa että tyritte,älkää menkö ansoihin. SDP kutistuu ja hyvä niin.Vihreät lietsoo vihaa,ovat maanisia oman itsensä lumoissa. Ei pidä provosoitua vihervasemmiston mölinästä. Valikoikaa tarkasti kunnallisvaalienehdokkaat niin menestytte.

    • PSlleVoimia

      Soini on oikea mies ulkoministeriksi ja täytyy toivoa että hänen terveys kestää hallituskauden. Opposition räksyttäjät yrittää häiritä PS työtä koko ajan .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5015
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3287
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1422
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1275
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      967
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      219
      750
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe