CERNissä tapahtuu

cernissätapahtuu

Nonnih. CERNissä on kyky avata madonreikä ja se vissiin tapahtuu ihan pian. Ja tieteilijähörhöt on pystyttäneet Shivan patsaankin sinne CERNin aulaan ja ruvenneet etsimään "jumalaa" Higgsin hiukkasta tutkimalla. Yritetään siis luoda portti ulottuvuudesta toiseen. Mitäköhän siitä seuraa? No, Jumala ei tästä ainakaan pidä. Tiedetäänhän mitä kävi silloin kun Baabelin tornia rakennettiin kun ihminen ylpeydentunnossaan yritti luoda tornia taivaisiin. Kansat ja kielet ainakin hajoitettiin. No tällä kertaa ei käykään enää ihan niin. Olemme nimittäin avaamassa porttia syvyyden kuiluun, eli helvettiin vievään tunneliin. Aijai. Johanneksen ilmestys varoittaa 9. luvussa tästä näin:
"Viides enkeli puhalsi torveensa. Silloin minä näin, että taivaasta oli pudonnut maahan tähti. Sille annettiin syvyyden kuilun avain, ja se avasi tuon syvyyteen vievän kuilun. Kuilusta nousi savua kuin suuresta uunista, ja savu pimensi auringon ja ilman. Savusta levisi maan päälle heinäsirkkoja, ja niille annettiin sama valta kuin on skorpioneilla maan päällä. Niille sanottiin, etteivät ne saa vahingoittaa kedon ruohoa eivätkä mitään muutakaan vihantaa eivätkä yhtään puuta, vaan ainoastaan niitä ihmisiä, joilla ei ole otsassaan Jumalan sinettiä. Heitäkään ne eivät saaneet tappaa, ainoastaan piinata viiden kuukauden ajan. Tuska, jonka ne ihmiselle tuottavat, on samanlainen kuin skorpionin piston tuottama. Sinä aikana ihmiset etsivät kuolemaa mutta eivät löydä, he haluavat kuolla, mutta kuolema pakenee heitä. Heinäsirkat olivat näöltään kuin taisteluun varustettuja hevosia. Niillä oli päässään kullalta kimaltavat seppeleet, niiden kasvot olivat kuin ihmisen kasvot, ja niillä oli naisen tukan kaltainen tukka. Niiden hampaat olivat kuin leijonan hampaat, ja niillä oli rintapanssarit, jotka olivat kuin rautaa. Niiden siivistä lähti samanlainen jyminä kuin sotavaunuista, joita monet hevoset täyttä laukkaa vetävät taisteluun. Niillä oli pyrstö ja pistin kuin skorpioneilla, ja pyrstöllään ne saivat tehdä ihmisille pahaa viiden kuukauden ajan. Kuninkaanaan niillä oli syvyyden enkeli, hepreankieliseltä nimeltään Abaddon, kreikankieliseltä Apollyon. Ensimmäinen voi-huuto on ohi. Mutta sen jälkeen tulee vielä kaksi huutoa."

Eli demoneitahan sieltä syvyyksien kuilusta on tänne ryöppyämässä. Demoneita, joille annetaan valta maan päällä sillä ilmeisesti ihmiset tulevat pitämään näitä ulkoavaruuden olioina, alieneina. Ja ne tulevat viiden kuukauden ajan piinaamaan ihmisiä, mutta mitäs tuossa sanotaankaan? Niihin, joiden otsassa on Jumalan sinetti eivät nuo "heinäsirkat" saa koskea. Miten se Jumalan sinetti sitten saadaan? No täyttämällä Jumalan tahto tietysti. Ei osaa tahdosta, vaan koko tahto. Miten tahto voidaan täyttää? Seuraamalla Jeesusta Kristusta, joka Hengellään ohjaa meitä Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Emme siis itse voi elää, kuten Jumala tahtoo, vaan Hengen on meitä ohjattava siihen. Meidän tulee siis vastaanottaa Jumalan Henkeä. Mutta miten? Pysyttelemällä Hengen alkulähteen parissa, eli Kristuksessa. Ei kovin vaikeaa, vai onko? Ottakaa Kristus vastaan niin voitte vielä välttyä tältä piinalta, mikä kohtaa jumalattomia.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olen jälleen kerran sangen iloinen siitä etten ole ihminen.

    • suapuskoo

      Kyllä ne demonit on aloittajan housuissa!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5228
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3397
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1532
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      185
      1399
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      759
    Aihe