Käsitteet sekaisin

ilmaiseksiminullekin

Maahanmuuttajajia muka vastustetaan ihonvärin takia. Olen sitä mieltä, että suurin syy on siihen, että he saavat kaiken ilmaiseksi ja heistä pidetään enemmän huolta kuin suomalaisista köyhistä. Vanhukset ja lapsiperheet, suomalaiset, pitäisi olla etusijalla. Kun jokainen vanhus saa arvoistaan hoitoa, lapset ruokaa jne. niin sitten pakolaisia voi tullakin. Ja pikkuisen pitäisi opettaa Suomen tavoille, kertoa, että Suomessa ei tapeta, ei raiskata, ei varasteta jne.
Luulenpa, että ei ainakaan minun elämäni aikana (kohta 70) tällaista tapahdu. Minä olen asunut sellaisilla paikkakunnilla, jossa naapuri oli mamu. Kateellisena katsoin kun heille kannettiin telkkaria, huonekaluja, kodinkoneita ja ties mitä muuta. Ei yksikään heistä ollut töissä. Asukoot teltoissa niin kauan kun heillä on itsellään vara ostaa noita tarvikkeita, maksaa vuokraa, ostaa ruokaa. Nuo on meiltä köyhiltä eläkeläisiltä ja muiltakin köyhiltä pois. Meiltä leikataan kaikki etuudet, että saadaan ne pakolaisille. Eikä sillä ole mitään tekemistä ihonvärin kanssa

29

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jo.riittää

      Epäluulo tekee ihmisen persu/vihapuhujaksi.

    • mamuttelija

      Meillä on unelma.....

    • kolmeässää

      Kyrpiintyy eläkeläiset joilta eläke- ja asumistuki leikataan ja hyysärit paijaa mamuja!

      • malttia

        Kuulut vähemmistöön ajatuksineen..


      • missärahanyt
        malttia kirjoitti:

        Kuulut vähemmistöön ajatuksineen..

        Eläkeläiset on kasvava joukko. Sinunlaisia typeriä dementikkoja vähän, jotka ei tajua tilannetta!


    • Avustakaamme

      Juu, olipa hyvä ohje!
      Vieraskieliset ja -mieliset pakolaiset pitää kävelyttää laitteen läpi, josta säteilyn tavoin putoaa heihin tieto, kuinka Suomessa ollaan, maassa maan tavalla. Pakolaisten tulee oppia suomen kieli viikossa, hankkia työpaikka, ruveta maksamaan veroja ja kääntyä kristinuskoon.
      Sillä tavalla asiat pitää hoitaa, eikä hyysätä vierasmaalaisia luusereita vastaanottolaitosten patjoilla.
      Samalla tulijat yllätyksekseen oppivat, että Suomessa ei tapeta, ei raiskata eikä varasteta. Varmaan siihen on vaikea sopeutua. Mutta alkuasukkaiden kärsivällisellä avustuksella oppi varmaan menee perille.

    • Kateellisena katselit... olitko kateellinen sillekin, minkä helvetin ovat mahtaneet käydä läpi ennen tänne tuloa?

      • Korppis1

        Helvetin läpikäyneetkö?

        Iloiset nauravat hyvinhoidetut nuoret miehet, jotka nyt viheltelevät kaupunkimme kaduilla.

        Eniten minua ärsyttää niiden paljous Korvessa, jossa töitä ei ole edes omillekaan.

        Kuopukseni avautui eilen työpaikkansa kahvihuoneen huolista. Tulosssa irtisanomisia.

        Juttelimme pitkän tovin, kehoitin jo nyt varautumaan ja hakemaan työpaikkoja Etelä Suomesta. Jos kupus lähtee lähden minäkin. Pyrin asettumaan sellaiselle paikkakunnalle, jossa enemmistö on suomalaisia.


      • tule.tänne

        Vantaan länsimäkeä suosittelisin.


      • tule.tänne kirjoitti:

        Vantaan länsimäkeä suosittelisin.

        Arabian rantaa ajattelin.


      • Korppis1 kirjoitti:

        Helvetin läpikäyneetkö?

        Iloiset nauravat hyvinhoidetut nuoret miehet, jotka nyt viheltelevät kaupunkimme kaduilla.

        Eniten minua ärsyttää niiden paljous Korvessa, jossa töitä ei ole edes omillekaan.

        Kuopukseni avautui eilen työpaikkansa kahvihuoneen huolista. Tulosssa irtisanomisia.

        Juttelimme pitkän tovin, kehoitin jo nyt varautumaan ja hakemaan työpaikkoja Etelä Suomesta. Jos kupus lähtee lähden minäkin. Pyrin asettumaan sellaiselle paikkakunnalle, jossa enemmistö on suomalaisia.

        Tuomitsetko aina ulkokuoren mukaan?
        Harmittavaa että kuopuksesi työpaikka on uhan alla. Ei taida kuitenkaan pakolaiseksi joutua. Mun yksi sukulainen lähti Irlantiin saakka hakemaan duunia kun ei Suomesta löytynyt. Lähtisitkö perään?


      • Propagandan mukaan hyvinkoulutettuja ammattimiehiä.
        Jos nyt ammatissaan merirosvoina ovat joskus joutuneet kokemaan vastarintaa, niin eiköpä tuo kuulu työn luonteeseen.
        Ei se oikeuta vaatimaan täyspalvelua vastikkeetta.
        Meillä täällä ei ole viimevuosina näkynyt avoimia merirosvon paikkoja, joten tänne on hyvä tulla, ei ole vaaraa joutua vaarallisiin töihin
        Ja hyvinkoulutettu ihminen ei ahtaudu, maksaen kalliisti, johonkin täyteen ahdettuun kumiveneeseen, päästäkseen maanosaan josta kaikki työ on siirretty itään.
        Exktreeminä se kumiveneajelu kyllä menee, mutta ei oikeuta siipeilemään eikä vaatimaan.


    • jokin-pahasti-pielessä

      omien suomalaisten sisäisessä politiikassa,
      kysynki onko markkinatalous onnistunu suomen yhteiskunnassa,
      Kekkosta ikävä, vaikka SDP vieläki MOLLAA ja panettelee KEKKOSTA, pelkästä kateudestaan.


      -
      Suomen kansalaisten katkeruus tulee siitä, kun ME ITSE on jouduttu hankkimaan OMALLA TYÖLLÄ asunnot, MAKSAMAMAAN VELAT, huonekalut vaatteet, ruuan, ym.
      ja avioliitossa olevat nuoret perheet joilla oli pienet lapset, molemmat vanhemmat oli pakotetusti työelämässä,
      joutuivat ITSE hankimaan kotiapua pienille lapsilleen
      kun a v i ol i i t o s s a olevien lapsia EI huolittu edes tarhaan ,
      sanottiin kylmästi päin naamaa, " tehen olette naimisissa, ei naimisissa olevien lapset pääse tarhaan" huh huh, se oli järkytys silloin, OLIKSO pitäny erota sosiaalitoimen MIELIKSI että lapset olisivat päässeet tarhaan, se oli käsittämätöntä silloin, me emme eronneet,
      meillä eli isovanhemmat, joten he tuli avuksi, heille siitä suuri kiitos tuonpuoleiseen,
      onneksi 60luvulla oli monella isovanhemmat vielä elossa,
      jotka tulivat nuorten perheitten avuksi, pienten lasten turvaksi päivisin kun molemmat vanhempien piti olla työelämässä että raha olisi riittäny kaikeen tuohon mitä asumiseen ja elämiseen tarvittiin,
      EI saatu yhteiskunnalta APUA silloin,
      kaikki ostettiin velaksi, KAIKKI maksettiin ITSE omalla työllä,
      se oli sen aikaista politiikkaa, Kekkonen eli silloin, Kekkonen nosti suomen yhdeksi maailman rikkaimmista maista,
      jonka sdp on tuhonnu vallassaolonsa aikana katastrooffin partaalle,
      kuten kaikki rehelliset ihmisen sen varmasti tietää.

      • toivotaan-parempaa-

        tulevaisuutta suomelle, nyt meillä menee huonosti, mutta me nousemme vielä, kun viisaus ja järki palaa politiikkaamme,
        " toivossa on hyvä elää, sano lapamato ja eli toivossa "

        -
        Tuohon voi lisätä ,
        kuuskyt luku oli kovaa aikaa , työtä oli ja työtä tehtiin,
        siinämielessä yhteiskuntamme oli silloin parempi kuin nyt,
        työpaikat oli vakinaistettuja,
        nuorten elämä oli turvattu tulevaisuus,
        se oli Kekkosen aikakutta,
        jolloin suomesta tuli yksi maailman rikkaimmista valtioista,
        suomi oli maailmalla hyvin kunioittetu pieni maa,
        Kekkonen sai kutsuja ympäri maailmaa ameriikkaa myöten,
        turistinaki suomalaisia kunnioitettiin valtavasti,
        sen huomasi ja tunsi kuinka tervetulleita olimme menimme sitten mihin maahan tahansa,
        sekin muuttui SDP:n hallinta aikana, jokin pieni negatiivinen sävy tuli ulkomailla turistimatkailuunki,
        tämä on tostuus, ja itse koettua elämää,


    • Olen.kyl.rasistikin

      Kaikki pois, ehdottomasti, sitähän suomalaiset tahtovat. Mamut on jätettävä oman onnensa nojaan kaduille ja kylille ja metsiin, tietenkin.
      Se vaan, että mitä tapahtuu seuraavaksi? Tyytyvätkö mamut syömään sammalta tai penkomaan roskiksia ja ehkä kerjäämään? Ei. Seuraavaksi alkaa anarkia. Heillä on tulista luonnetta ja temperamenttia. Alkaa varkaudet, ryöstely, röyhkeys kaikessa ja väkivalta. He itse "ottavat" sen, mitä eivät saa humanitäärisenä apuna. Niinhän tapahtuu jo nyt mutta pienemmässä mittakaavassa, suomi on lintukoto vielä. Ranska ja Ruotsi ovat jo menettäneet otteensa. Alistuneet hameilemaan. Neiteilemään.
      Mitä tulee itseeni, en pidä melkein yhdestäkään maahanmuuttajasta tai mustalaisesta. Mutta pärjään kyllä, oli heitä tai ei.

    • järki-päätöksiin-

      Suomi OLI ihana lintukoto, jonka sdp; aikakausi on pilannu,
      nyt täällä jyllää jo levottomuudet kuten suresskin maailmassa,
      onneksi suojelupoliisimme on vielä ajantasalla,
      tätä se tiesi, kun maailmalla muutamat politikkomme näytteli rikasta
      ja " hyväntahtoista " maata,
      viesti on menny hyvin perille,
      pohjoismaihin ja suomemeen kannatta muuttaa, siellä on kaikki ilmaista,
      nyt olemme suurissa vaikeuksissa taloudellisesti,
      omat kärsii, kohta kaikilla on paha olla,

    • ent.siivoojaparka

      Ei ne kaikki muut maahanmuuttajat ole yhtä persaukisia kuin minä olin Ruotsiin muuttaessa. Yksi matkakassi oli mukana ja muutamakymmentä markkaa, joilla ostin luultavasti suklaata laivalta. Ihan uusi herätyskello (pirun keksintö), minkä äiti osti minulle Päijänteen Kulta&Kellosta matkalla kun saattoi minut Jyväskylään. Se on tallessa vieläkin, vähän käytettynä.
      Ruoka ja asunto oli talon puolesta, mutta niistäkin nykäsivät hinnan tilistä.
      Kyllä se siitä alkoi luistamaan ja monta telkkaria ja huonekalua tämänkin maahanmuuttajan asuntoon on nähty kannettavan jos niin uloskin päin. On siinä varmaan naapurit kateellisena katselleet.
      Nythän sitä on kertynyt tuota ulospäin kannettavaa enemmän kuin tarpeeksi, kun vaan saisi aikaseksi...

    • väärinautettu

      Aloittaja kirjoittaa asiaa. Ei oman maan köyhät saa samaa elintasoa kuin muu väestö ihan ilmaiseksi. On tyydyttävä paljon vähempää, jos itsellä ei ole vara hankkia. Tänne muuttaville annetaan heti sama elintaso, ja näin ne opetetaan väärille tavoille. "Elämä täällä on raskasta työtä, ja harvoin siinä on onni myötä, sen tietää vain, yksin suomalainen."

    • eiole_vaikeavalinta

      Varmasti maahanmuuttajissa on monenlaisia persoonia ja jopa rikollisia. Itse kuitenkin otan mieluummin maahanmuutajan naapurikseni, kuin perisuomalaisen juopon/narkkarin. Molemmista on kokemuksia naapureina. Maahanmuuttajanaapurit olivat kunnollisia ja osa kävi normaalissa palkkatyössä ja puhuivat myös suomea. Yksi pariskunta oli asunut suomessa liki 20 vuotta ja aikuiset lapset opiskelivat, toinen teknillisessä opistossa. Siistejä ja kunnollisia ja vierailin kerran pariskunnan kotona kun rouva kutsui käymään. Enpä ole niin siistiä ( puhdasta) asuntoa monasti nähnyt suomalaisilla. Mutta varmasti on eroa kuten on eroa meillä suomalaisillakin. Mitä tulee suomalaisiin huume/viinakännäjiin, niin heitä en kaipaa. Sitä melua ja pelkoa mitä taas ja onko kirvestä peräti mukana ja ikkuna/ovilaseja rikkoivat. Valinta ei ole vaikea.

    • ne-on-muistoja-nyt-

      Meki olimme täysin tyhjätaskuja kun mutettiin työnperässä kauas erääseen kaupunkiin,
      vajaan vuoden vanha lapsi kainalossa, pari kassia puolisolla ja minulla, vanha UPO yksinkertanen pesukone raahattiin mukana,
      rahaa just ja just että luteita täynnä oleva huone saatiin vuokrattua, siitä se elämä alkoi, työhön heti,
      pikkuhiljaa satiin rahaa sen verran käteen että saatiin parempi asunto,
      KAIKKI ostettiin ITSE, mitään ei YHTEISKUNTA tullu auttamaan,
      siitä elämä kehittyi, vaikka ei leveää ollukkaa, otetiin velkaa ostettiin oma rivitalo asunto, niin sitä vaan pikkuhiljaa omaisuuttaki kertyi,
      otettiin velkaa, ostetiin aina jotain näkyvää,
      maksettiin velat, ja taas otettiin velkaa ja taas jotain uutta näkyvää,
      YHTEISKUNTAA ei antanu mitään ilmaiseksi,
      se aika oli kovaa työtä, lapset menestyi koulussa,
      yliopistoon ottivat velkaa ja valmistuttuaan maksoivat velkansa,
      tietenkää en niin kovaa aikaa enään toivo,
      mutta turvattua tulevisuutta, turvatun työpaikan merkeissä ,
      kuten silloinkin, ilman vakitustettua työpaikaa emme olisi ikinä selvinneet kunnialla elämässä,
      se oli KEKKOSEN aikakautta, kiitos KEKKOSELLE kaikesta, rikkaasta suomesta isänmaatamme,
      se aika oli suomelle rikasta aikaa, mutta kovaa työtä kaikilla.

      • totuus-tekee-kipeetä

        NIIPÄ,
        Kekkosen aikakausi on suomessa kauttaaikojen historin parhainta aikaa, vaikka nyt sdp:n johdolla Kekkosen aikautta mollataan, että oikein hävettää,
        Suomesta tuli yksi maailma rikkaimmista maista,
        jonka sdp on politiikallaan ja mollausjutuillaan tuhonnu täysin,
        suomi on nyt kreikan kanssa samassa asemassa
        jos ei peräti huonomassa aemassa,
        koska suomen taloutta EI muut eu maat tule auttamaan samoin kun tätä etelän kulta maata kreikkaa,
        ihmetyttää miksi Kerikkaa hyysätään,
        miksi suomi edelleen kumartelee eu:n
        maksaa hirvittävää hintaa kujuudestaan,
        siis konkursistaan,
        kaiken huippu, sdp ei suostu yhteistyöhön kenekää halituksen kanssa,
        sdp,n pitäisi päästä edeleen tuhomaan viimeset selviytymis mahdolisuudet suomesta,
        jokin on suomen politiikassa pahasti pielessä, kun yhteistyötä ei saada enää kenekään kanssa kunnialla tehtyä,
        ja kaikein pahinta on nyt,
        kun perussuomalaisia nyt mollataan kuin Kekkosta aikoinaan,
        vaikka Kekkonen on a i n o a joka aikoinaan sai suomesta koko maailmassa rikkaan kunioitetun valtion,
        miksi SDP ei ole oman maansa etua ensisijaisesti hoitamassa,
        miksi piti kreikkaa mennä auttamaan kun oma maa oli jo hädän partaalla,
        miksi emu otettiin vaikka koko kansa oli eurovaluuttaa vastaa,
        miksi kehtasivat ainoaa älykköä Väyrystä mollata ja panetella,
        saadakseen suomi kurjuuden polulle kulkemaan,
        nyt on sdp:n ihanne valtakunta saavutettu
        suomi on nyt maailman köyhimpiä ja valkaantuneemia maita,
        tätäkö sdp halusi politiikallaan,


    • Köyhin

      Elämme mielenkiintoisia aikoja. Poliittisten päättäjien pallit heiluu son vissivarmaa. Jotkut putoaa palliltaan ja uusia tulee tilalle. Ketä tulee tilalle, sen näemme seuraavissa vaaleissa.
      Omalta kansalta leikataan ja vähävaraisimmiltakin. Saan pienintä mahdollista eläkettä, jossa on mukana takuueläke. Takuueläke nousee 20 € ensi vuoden alussa, mutta eläkeläisten asumistuen muuttaminen yleisen asumistuen mukaiseksi laskee asumistukeani paljon enemmän kuin 20 €. Onko hallitus vissivarma, että minun minimaaliset tuloni ovat oikea leikkauskohde? Kysyn vaan. Jos minulta leikataan, niin tarkkailen äärettömän tarkkaan kohteita, joihin hallitus rahaa syytää. Hallituksen ja presidentin tulee osata hoitaa asiat niin, että oman maan köyhimpien oloja ei kurjisteta vieraanvaraisuudella.

    • se-on-saletti-

      Politiikan suomessa on muututtava, Kekkosesta on otettava mallia, vaikka kuin SDP panee hanttiin.

    • att2

      Luulen ihonvärillä on suuri vaikutus ainakin Ruotsissa, sillä valtio on ollut hyvin rasistinen aina 70 luvulle, ei lopulla myöskään ihonväri vaan kulkijoita tattaria pidettiin erityisesti, myös mustalaisia silmällä.

      Syyriasta tulevat saavat heti asumisluvan Ruotsissa. Olen todennut monet heistä puhuvat sujuvaa englantia ja vaikuttavat älykkäiltä, samoin Irak ja Iranista--Libanon jne.

      Suomessa pidetään mustista pallon pelaajista ja heistä varmaan naisetkin pitävät, siis eri taso eri mailla.

      • att2

        70 luku vuosi oli 1974.


      • ruotsissa

        Muistan, kun kävin Tukholmassa joskus 70-luvulla. Katsoimme katukuvaa hiukan hämmentyneinä, kun näkyi tosi paljon mustia ihmisiä ja muitakin ulkomaalaistaustaisia. Kun on kasvanut pienemmällä paikkakunnalla ei siihen aikaan maahanmuuttajia juuri nähty kotikulmilla.
        Huomioimme senkin, että näki monia pariskuntia , joissa oli musta mies ja vaalea nainen, pieni lapsi rattaissa ja toinen lapsi käveli. Sellainen olisi ollut kotikaduilla ihme.


    • roletaari

      Ilman muodollisuuksia heti rajalta käännytettäviksi ainakin somalit, albaanit ja muut sotaa käymättömistä maista tulevat.

      Muiden suhteen hieman harkintaa. Aidosti sotaa pakenevat lapsiperheet tarvitsevat kohtuullisen suojan.

    • ghimsh

      Suomalaisissa taitaa elää vielä vanhat kaunat
      - heimo- ja uskonsodat, historian kertomat Ruotsin- ja Venäjänvallan alaisuus, maailmansotien ja natsismin perintö, ym. Kansan hyvin alistettua asemaa kuvaa hyvin "herraviha" ja lausahdus, että vasta toisen maailmansodan jäläkehe joku uskalsi todeta, että työmies ja - nainenkin, eikö nekin ihmisiä liene.... nöyryyttävää kohtelua saa toki osakseen edelleenkin yhteiskunnan kermaaan lukeutuvilta, mutta se lienee enempi
      heidän ongelmansa. Päihde- ja huumeriippuvuuksien aih. ongelmista ja väkivallasta, mt-ongelmista rahattomuuden ohella lienee kansalla entuudestaan paljon kokemuksia kun aina on perheitten varat lypsetty
      "johonkin yleishyödylliseen" - heikompia sortamalla.
      Yhtään väheksymättä maahanmuuttajien inhimillistä hätää - jos kotimaan sosiaaliset ongelmat on median mielestä aina ollut kätkettyä
      kuntien varjomaailmaa ja mattojen alle lakaistua roskaa, niin eiköhän siinäkin ole syvää vajausta ihmisenä olon ongelmissa, rikkaiden rikastuessa ja köyhien edelleen köyhtyessä. Ihmisten tunteet ovat rehellisempiä kuin puheet - eikö niitäkin ole hyvä käsitellä että katkeruuden ja inhon, mitä ihmiset tuntevat sortajiaan kohtaan, voi jotenkin käsitellä muulla tavoin kuin päitä katkomalla, puukottamalla, pommeja rakentamalla ja ampumalla? Ja siihentosi härskiin suomalaisuuteen on aina liitetty rankasti naapurisopua häiritsevä tosi perkeleellinen nussinnan teema, joka kuvaa toisaalta sitä, että ihmiset ovat "omasta arvostaan" sangen tietoisia, toisaalta vapautta riistää ihmisarvo toisilta huoranäpäröiksi tekemällä, vapaalla varastelulla ja solvaamalla niitä, jotka ei yleisesti "meidän, teidän tai heikäläisten joukkoon kuulu. Oksettavaa ihmisyydenriistoa, missä ihmiset ovat kuin karjaa, kiima ja seksi on arvostettua vain siksi, että sillä on kaupallista arvoa - vain raha kelpaa. No, sitä vartenhan varmaankin entisaikain urhoilla oli kalukukkarotkin keksittynä käyttöön mahtaillakseen paisuvaisuuksillaan kun emännät jossaain vaiheessa totesi, että munista oli puutetta ja pikkunakkien takia isojen uunien lämmittäminen
      oli kannattamatonta puuhaa kun puutkin joutui itse keräämään ja pilkkomaan - aivan kuin muutkin kehitysmaitten naiset tekevät.
      Rakkautta, hoivaa ja huolenpitoahan sekin oli vaikkei sitä arvostanut kukaan.

    • omillaan

      "...että he saavat kaiken ilmaiseksi ja ..."
      Siinä se suurin syy, kateus,suomalaisten kansantauti.
      Sossupummia ei kiinnosta ketä tai minkä värisiä tulee,mutta sossupummilla käryää käämi kun pelkää että tukieurot vähenee. Joten sossupummit vastustaa maahanmuuttoa kiihkeästi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4813
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      96
      4583
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      620
      4194
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3167
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2701
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2213
    7. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      222
      2172
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      347
      2163
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      31
      1797
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1512
    Aihe