Avoimen perusopinnot työttömänä

elluanniina

Mieli tekisi hakea avoimeen opiskelemaan, mutta mietityttää miten käy työttömyysturvan. Saako tai puoltaako TE-toimisto työttömän harrasteopintoja. Kyseessä perusopinnot 25 op, verkkokurssi. Tehdäänkö uusi lausunto ? Katkeaako jo saamani tuki käsittelyn ajaksi vai kuinka asia etenee? Lukisin mielelläni muiden kokemuksia asiasta.

14

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eivaikutusta

      Avoimen yliopiston ja AMK:n opinnoista ei saa Kelan opintotukea, joten ne eivät vaikuta työttömyysturvaan mitenkään. TE-toimistot eivät korvaa opintokustannuksia. Samanaikaisesti olen opiskellut avoimessa ja saanut työttömyyspäivärahaa, jälkikäteen esittänyt todistuksen työkkärille ilman negatiivista palautetta. En ole etukäteen maininnut mitään työkkärivirkailijalle opinnoistani.

      • vaikutukset

        Tuota noin, AMK:n opintoihin kyllä saa opintotukea, opiskelija-alennukset ja kaikki muutkin Kelan herkut (aikuisopiskelijana tosin joutuu silloinkin hyppimään vähän enemmän renkaiden läpi mm. matkakorttia hakiessa). Kyseessä on ihan täysipäiväinen opiskelu eli silloin ei todellakaan ole työttömänä eikä siis työttömyyskorvaustakaan tule.
        Taisit sekoittaa jostain syystä työväenopistoon tai kansanopistoon - niihinhän ei kukaan saa tukia koska eivät ole ammattiin valmistavia tms.


      • Avoimenopiskelu
        vaikutukset kirjoitti:

        Tuota noin, AMK:n opintoihin kyllä saa opintotukea, opiskelija-alennukset ja kaikki muutkin Kelan herkut (aikuisopiskelijana tosin joutuu silloinkin hyppimään vähän enemmän renkaiden läpi mm. matkakorttia hakiessa). Kyseessä on ihan täysipäiväinen opiskelu eli silloin ei todellakaan ole työttömänä eikä siis työttömyyskorvaustakaan tule.
        Taisit sekoittaa jostain syystä työväenopistoon tai kansanopistoon - niihinhän ei kukaan saa tukia koska eivät ole ammattiin valmistavia tms.

        Hei nyt puhuttiin avoimesta. AMK:ssa vain tutkintoon johtaviin opintoihin voi saada opintotukea, ja avoimen puolen opiskelijana ei voi suorittaa tutkintoa. Siksi avoimen AMK:n opintoihin ei voi saada opintotukea.

        Silti TE-keskus voi katsoa opinnot päätoimisiksi, ja yleensä evää työttömyystuen, jos opiskelee esim. avoimella puolella polkuopiskelijana tai suorittaa keskimäärin yli 5 op/kk.

        Tämä on kyllä aika kummallista, koska monimuotokoulutuksessa, missä suurin osa aikuisista opiskelee, on opetus järjestetty yleensä nimenomaan niin, että samalla voi käydä töissä. Usein lähiopetusta on esim. 2 päivänä viikossa, ja kun yleensä työpaikoilla riittää että tekee töitä 5 päivää, niin ne 2 päivää saa vapaapäiviksi. Tietysti päivät venyvät pitkiksi, koska lähiopetuspäivien lisäksi on paljon etäopiskelua ja tehtäviä, mutta onhan vuorokaudessa 24 tuntia, joten kyllä se mahdollista on, jos luopuu opiskelujen ajaksi muista harrastuksista. Ylivoimaisesti suurin os ainakin meidän ryhmän aikuisopiskelijoista käy myös töissä, koska jollainhan se opiskelu on kustannettavakin ja avoimen opiskelija ei tosiaan saa opintotukea eikä työttömyyskorvaustakaan, jos opiskelee "liian" ahkerasti.


    • approbaturarvosanllahyvä

      Jos opiskelee avoimessa sivutoimisesti, voi saada työttömyysetuutta. Kun opintosuunnitelmassa laajuus on keskimäärin alle 5 op, siis jos esimerkiksi teet kaiken loppuvuonna, ei onnistu. Mutta jos teet nuo opinnot esim. lukuvuoden aikana tai puolen vuoden aikana, onnistuu.
      TE-sivuilla: Ilmoita opiskelustasi TE-toimistoon. Se tutkii, pidetäänkö pää- vai sivutoimisena opiskelijana.
      Mutta kun noudatat tuota alle 5 op, niin avoimen opinnot menee sivutoimisena. Eivät katkaisseet tukea kun tutkivat, itse asiassa päätöksen sai samantien ja virkailija sanoi, että kun kyseessä ovat vain nämä perusopinnot. Eivät tehneet mitään uutta lausuntoa, merkkasivat vaan tietoihin että opiskelee sivutoimisesti niitä opintoja.
      Opiskeluintoa sullekin. Opiskelu on ihan mukavaa.

    • elluanniina

      Alkuperäisen kommentti. Näin siis etenee. Ilmoittauduin avoimeen opiskelemaan. Ilmoitin työvoimatoimistoon, josta laitettiin lausunto kassaan. Kassa estää selvityksen ajalta maksun. Lautakunta selvittää opintojen laadun ja se kestää parista viikosta kuukauteen. Jokseenkin liian monimukaista pienien harrasteopintojen tähden. Hohhoijaa, voisiko tuonkin työn lautakunnalta säästää ja keskittyä oleellisempiin asioihin.

      • klops

        Eikö ole aivan tarpeetonta ilmoittaa TE-toimistoon harrastusmaisista opinnoista avoimessa yliopistossa? Ei kai sinne kaikkea muutakaan tekemistään tarvitse ilmoittaa, jos vaikka lainaa kirjastosta sylin täydeltä kirjoja ja lukee niitä? Tai neuloo villasukkia joka päivä?

        Avoimen opintojen lomassa ehtii mainiosti hoitaa asiansa TE-toimiston kanssa. Ehtii vieläpä TE-toimiston aktivoivaan toimintaankin oikein hyvin.

        Mutta siis opiskeluun avoimessa yliopistossa ei voi vedota aktivoimistoimenpiteiden välttämiseksi tai työtarjouksista kieltäytymiseksi. Itse olen opiskellut avoimessa yliopistossa onnistuneesti kokopäivätyön ohella parikin perusopintojen kokonaisuutta à 25 op, enkä ole mikään ihmelapsi tai energiaa kihisevä tehopakkaus.


      • elluanniina

        Ne vaativat ilmoittamisen. Niin huvittavaa kuin se onkin niin he päättävät onko opintosi sivu/päätoimista työttömyytesi aikana . Jos et ilmoita, niin myöhemmin asian tullessa ilmi heille, otetaan opiskelun aikana maksettu korvaus takaisin. Erittäin naurettavaa, mutta kai se on mentävä rehellistä "reittiä".


      • klops
        elluanniina kirjoitti:

        Ne vaativat ilmoittamisen. Niin huvittavaa kuin se onkin niin he päättävät onko opintosi sivu/päätoimista työttömyytesi aikana . Jos et ilmoita, niin myöhemmin asian tullessa ilmi heille, otetaan opiskelun aikana maksettu korvaus takaisin. Erittäin naurettavaa, mutta kai se on mentävä rehellistä "reittiä".

        Se on sitten niin. Rehellistä reittiä on parempi kulkea, ettei tule takaiskuja.

        Menestystä opintoihin;


      • satsumatsaapui

        Ei minulta ainakaan mitään perusopintojen takia katkaistu, suoraan sain vastauksen, että sivutoimisia. Voiko olla alueellisia eroja sitten.


      • elluanniina

        Luulen, että joitakin eroja taitaa olla . Täällä jokin työkkärin lautakunta päättää onko opinnot sivutoimisia vai ei. Käsittelyn aikana en saa kassasta rahaa =( Ja kaikki käsittelyt kestää ja kestää...


      • Missäpäinnoin

        Niillä työkkäriläisillä ei varmaan oo siellä muuta työtä. Pelkäävät joutuvansa työttömiksi, niin ovat keksineet itslleen hommia. Tsemppiä!


      • salaa.opiskeltu

        Minä opiskelin filosofian perusopinnot. En ilmoittanut mihinkään, paitsi perheelle ja muutamalle ystävälle. Siitä on viisi vuotta, ketään asia ei ole vielä kiinnostanut.


      • kannattiko

        Filosofian perusopinnot varmaan auttaa työnsaannissa ...?


      • salaa.opiskeltu
        kannattiko kirjoitti:

        Filosofian perusopinnot varmaan auttaa työnsaannissa ...?

        Tuskin filosofia paljoa auttaa työnsaannissa. Mutta oli mukavaa tekemistä työttömänä.

        Pääsin toki sitten ihan hyviin töihinkin, mutta sillä ei ole mitään muuta tekemistä filosofian kanssa kuin että sanoin harrastaneeni filosofian opintoja avoimessa yliopistossa. Etten ihan jouten ollut. Työnantaja ehkä arvosti sitä, olisi saattanut arvostaa pallon potkimistakin.

        Tarkoitin kommentillani kuitenkin sitä, ettei työkkäri kenenkään harrastusmaisia opiskeluja nuuski, kun pitää vaan omana ja korkeintaan lähipiirin tietona. Sen ymmärrän, että sanktioita tulee, jos alkaa kieltäytyä aktivointitoimenpiteistä tai työtarjouksista opiskelun vuoksi. Päätoimista tutkintoon johtavaa opiskelua tuetaan muulla tavoin, sitä harvoin tuetaan työttömyysetuuksilla. Semmoinen on ilmoitettava, tietysti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      378
      3764
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      209
      1853
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1404
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      152
      1285
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      166
      943
    6. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      893
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      57
      890
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      870
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      849
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      848
    Aihe