"Äiti" huutaa kaikesta?

huutaminen

Olen tällä hetkellä 13.v, ja oon vihannut äitiäni 9.v saakka, huutaa, raahaa hiuksista, lyö, haukkuu, tönii ja tiuskii. Mitä tahansa teenkin, se on väärin. Koulussa ei ole kavereita ollenkaan, ja kotona räyhätään. Vanhemmat siis eronneet 7 vuotta sitten. Sisko on aina niin täydellinen ja äiti usein kertookin että kuinka hyvä siskoni on siinä ja siinä. En ole ikinä ollut hyvä koulussa, ja melkein itken todistustenjaossa, kun se pitää näyttää äidille, saan siitä huudot, mahdollisesti lyö, ja ihastelee siskon todistusta. Valittaa lihavuudestani, vaikka terkkarin mielestä olen normaalin painoinen. Sitten jos en syö, niin saan taas huudot niskoilleni. Kiusaamista on välillä koulussa, erityisesti pituudesta, olen luokan toiseksi lyhyin. En jaksa tätä paskaa enää, omaan kotiin muuttamiseenkin on vielä aikaa, ja isäni asuu yli 500km päässä. Äiti myös juoruaa yksityisistä asioistani, esimerkiksi omalle siskolleen jos mulla on menkat (pakottaa siis kertomaan koska alkaa, jos en halua kertoa niin huutaa yms.) ja se ei omasta mielestäni kuulu kenellekkään. Pelkään jopa esimerkiksi kysymystä "Montako kilometriä vielä?", omasta mielestäni kysyn ihan rauhallisesti, nyt en uskalla enää kysyä keltäkään sitä, kun äidiltä saan vain tiuskimista ja huutoa vastaukseksi. Lupailee usein kaikkea, ja pettää sen jälkeenpäin valehtelemalla ettei olisi luvannutkaan sitä. Ärsyttää vaan ihan helvetisti, ja oli pakko päästä purkamaan pahaa oloa johonkin, anteeks!

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HaeApua

      Jos haluat ongelmaasi apua, niin tee ilmoitus äidistäsi sosiaalihuoltoon !
      Näin saat perheavustajan kotiisi avuksi.
      Ole rohkea ja hae apua, muuten saat psyykkisiä ongelmia elämääsi.

    • Terkkkari

      Olis hyvä, jos kävisit terkkarille tai koulukuraattorille puhumassa asiasta. Kerro tuo kaikki. Saatte äidin kanssa apua tilanteeseen. Sinun äidillä on nyt varmasti käytöksestä päätellen rankkaa, mutta se ei saa vaikuttaa sinun kehitykseen ja elämään. Älä missään nimessä häpeä tilannetta. Kuraattori ja terkkari on sinua varten ja yhdessä voitte miettiä tilannetta. Muista, ettet syyllistä itseäsi. Parempi ottaa nyt ulkopuolinen ihminen mukaan asiaan, jos tuota ongelmaa on ollut noin kauan. Sinulla on oikeus onnelliseen lapsuuteen ja tulevaan murrosikään. Ja muista, ettet hukuta ongelmiasi alkamalla tupakoimaan tai juomaan alkoholia. Silloin olet ojasta alikossa. Eli, heti huomenna mene kuraattorin tai terkkarin vastaanotolle, jos he koulussasi ovat. Mutta älä jää nyt tuon asian kanssa yksin. Tarvitset kuuntelijaa ja murheen jakamista. Asiat tulevat vielä järjestymään, ja koko perhe hymyilee vielä yhdessä. Myös ystäviäkin tulee kuvioihin mukaan, kun pääset tuosta painolastista.
      Mukavaa syksyä sinulle.

    • Kirjoitakirje

      Hei, kirjoita kirje äidillesi miltä sinusta tuntuu kun hän huutaa sinulle ja kerro että vihaat häntä sen takia miten hän kohtelee sua.

    • sinustatuleetähti

      Äitisi on nyt todennäköisesti kovilla. Hänellä on ongelmia itsensä kanssa (hyväksymisessä, elämisessä jne). Toivottavasti äidilläsi ei ole miesystävää, josta tämä osittain johtuu.

      Edellisten ohjeiden lisäksi kysyn, tietääkö isäsi asiasta? Onko isäsi siinä kunnossa, että pystyy kuuntelemaan ja auttamaan. Voisitko kuvitella eläväsi isäsi kanssa uudessa ympäristössä?

      Toivon, että löydät itsellesi harrastuksen, josta pidät ja joka tarjoaa henkistä voimavaraa. Kokeile eri vaihtoehtoja rohkeasti. Mieluummin jotain liikuntaa.

      Pidä itsestäsi huolta ja hae sitä apua. Olen nähnyt todella masentavia tapauksia, joista on tullut todellisia seurapiiritähtiä ja ihailtuja sähikäisiä (itsekin olen pohjalla käynyt).

      Käännä negatiiviset kokemukset positiiviksi. Sinulla on aikaa monta vuotta. Nyt haet apua ja hankkiudut tarvittaessa eroon äidistäsi kunnes pärjäät omillasi. Tilanteen kotonasi on muututtava.

    • raahaakohiuksista

      Vaikuttaahan tuo kauheelta, mutta että "raahaa hiuksista". Hm.

      Täällä on aikaisemmin ollut joka on kertonut täysin ihmejuttuja.

      Mutta jos tarinasi on totta, niin mee jutteleen sosiaalin kanssa.

    • järkyttävää

      Olisiko mitenkään mahdollista, että muuttaisit ja aloittaisit täysin uuden elämän vaikka isäsi luona? tietääkö isäsi tilanteen tai välittääkö? Äitisi kuulostaa mielisairaalta, joten olisiko se niin kamalaa mennä kertomaan tuosta vaikka terkkarille tai muulle aikuiselle joka voi viedä asiaa eteenpäin, että pääset paikkaan jossa saat olla rauhassa. Tuolla menolla sinusta tulee itsestäsikin mielenterveysongelmainen särkynyt ihmisraunio.

    • voipieni

      itkuhan tätä lukiessa tuli. puhu jollekkin turvalliselle aikuiselle asiasta, esim. terkkarille. Ihan hirveää fyysistä ja henkistä väkivaltaa :( . Älä vaan ala itseäsi syyllistämään tai kokemaan, että äitisi kohtelu on oikeutettua.

    • Lapsen_umpikuja

      Puhu vaikka koulun terkkarille, jos saisit sitä kautta apua. Itse olin lapsena liian kuuliainen vanhemmilleni, vaikka he tukistivat niin kovaa, että hiuksia lähti ja päänahka oli monta päivää kipeänä, läpsivät niin, että takapuolella oli kämmenen kokoinen mustelma yms. Koskaan en osannut tehdä mitään heidän mielikseen ja tuotin heille vain pelkkää häpeää. Valehtelin koulussa koululääkärille, että mustelmat ovat tulleet jalkapallon pelaamisesta. Olisi pitänyt olla silloin rohkea ja kertoa totuus. Itsetunto nujerrettiin kokonaan jne. He saivat aina asian käännettyä niin, että olin itse käytökselläni ansainnut henkisen ja fyysisen väkivallan. Nyt vasta liki nelikymppisenä olen tajunnut, että olin vain törkeän manipuloinnin kohde.

      Tsemppiä sulle aloittaja, toivottavasti pääset umpikujasta pois ajoissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5098
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1016
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      918
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe