Pakolaispolitiikka

nmjhytrw3

Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström muistuttaa, että Suomesta lähetettiin sodan aikaan lapsia Ruotsiin. Näin tapahtui, mutta täältä lähti lapset, ei nuoret miehet, he jäivät puolustamaan kotimaataan sodassa. Nyt tällä hetkellä suurin osa maahan tulevista pakolaisista on nuoria miehiä. Kun heiltä kysytään, missä vaimo ja lapset, vastaus yleensä, he ovat siellä kotimassa. Miksi näin? Jos Suomen miehet olisivat sodan tullessa paenneet, heitä pidettäisiin sotilaskarkureina, ja siitä tulisi sotalain mukaan rangaistus. Mielenkiintoista on myös hallituksen rahavirtaus juuri pakolaisiin liittyviin avustus kohteisiin. Samaan aikaan leikataan muilta veronmaksajilta, ilmoittaen valtion lisääntyvästä velan määrästä, ja kehotetaan osallistumaan kaikkia näihin säästötalkoisiin. Toisin sanoen, perälauta vuotaa kuin seula, leikataan työttömiltä, eläkeläisiltä ja lapsiperheiltä, heiltä joilla vähiten on. Kaunista ajatella humanitäärisen avun tarpeesta, mutta onko oikeasti siihen varaa, se onkin jo toinen juttu.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hurriklaani

      Olivatko lapset noin 30-vuotiaita hyvässä kunnossa olevia miehiä (ei naisia)?

    • mnhhyttrwq

      Miksi nämä nuoret miehet eivät ota perheitään mukaan, vaan vaimo ja lapset jäävät sodan keskelle? Miksi vain miehet tulevat, naisia lapsineen hyvin vähän?

    • WallströmHävetköön

      Suomalaisten lasten lähettämistä Ruotsiin ei olisi koskaan saanut tapahtua, hirvittävä määrä tuskaa lapsille ja perheille. Lapset ruotsalaistettiin hetkessä. Osa lapsista jäi palauttamatta suomeen, eli lapset ryöstettiin.

      Ruotsalaiset jopa estivät Suomen auttamisen venäläisten hyökätessä tänne. Jos Margot Wallström olisi varustettu normaalilla älyllä ja vähäiselläkin historian tuntemuksella, niin hän häpeäisi syvästi suomalaisten lasten kaappausta ja sitä miten Ruotsi menetteli monessa muussakin asiassa kun Suomeen oli hyökätty.

      Ensisijaisesti Margot Wallströmin pitäisi pyytää anteeksi ruotsalaisten tekemisiä ja tulla suomeen opiskelemaan historiaa. Ruotsissa ei sitä kannata opiskella, koska heillä on koko koulusysteemi pistetty piloiksi ja opetus on harhaista. Tosin naikkonen tuli laskeneen suustaan niin typerän lausunnon, että tuskin kehtaa enää Suomessa näyttäytyä.

    • qmjyutå

      Päätös lapsien lähettimisestä oli kokonaan perheiden, moni vanhempi halusi turvata lapsen hyvinvoinnin Ruotsissa. Moni lapsi pääsi hyvään kotiin, ja palasi takaisin. Osa lapsista kohtasi kyllä myös huonoa kohtelua. Mutta on myös tapauksia joissa lapset halusivat jäädä sinne, näin myös veljeni. Kukaan ei lapsia ryöstänyt vaan adoptiota kysyttiin, ja jos siihen ei suostuttu, lapset palautettiin. Päätökset teki ainoastaan lapsen biologiset vanhemmat. Lapset oppivat hyvin nopeasti myös kielen, on turha väittää, että heidät ruotsalaistettiin, sillä monella oli sodan jälkeen yhteydet kasvatti vanhempiin, ja heillä jotka jäivät sinne, myös biologisiin vanhempiin.

    • hirvittäväasia

      Kun Suomesta laitettiin lapsia junaan, äidit uskoivat että heitä kohdellaan hyvin.
      Perillä Ruotsissa oli lasten jako, ja lapsia katsomaan tuli monenmoista pedofiilia. Sievät tytöt menivät ensin "kaupaksi".
      Kun näitä sitten perheissä alettiin käyttää hyväksi, ei kukaan puuttunut asiaan ja lapset eivät tietenkään voineet puolustautua mitenkään.

      No, nyt moni on Suomessa halukas ottamaan lapsen hoitoonsa. vaan viranomaiset eivät anna, koska tiedostavat ongelman. Yksintulleita somalilapsia kyllä annetaan sukulaisperheisiin, mutta tarkkaillaan .

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6679
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4320
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2740
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2070
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1613
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1427
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1104
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1061
    Aihe