Mutkamaakari ja matkamies

Kaasukahva

Olin viime viikolla rakentelemallani kohtalaisen hyväkuntoisella ja nätillä cafe racer tuutillani huoltoasemalla laittamassa ilmaa renkaisiin kun viereeni ilmestyi 4-5 kymppinen mies joka ajeli paikalle näyttävällä 1300 Pan European Hondallaan. Hän tuijotteli hetken tuuttiani ja alkoi suu vaahdossa selittämään minulle mitä moottoripyöräily oikeasti on ja mitä se tarkoittaa. Se ei kuulemma ole minkään nahkatakkisten farkut jalassa ajelevien pellejen touhua, vaan se on ihan muuta. Hieman kärjistettynä sanoen hän ilmoitti etteivät kaltaiseni vanhoilla romuilla ajelevat nahkatakkiraggarit eivät ole mitään Euroopan moneen kertaan goretex-puvuissaan valloittaneisiin matkamotoristeihin verrattuna. Koitin naama punaisena selittää että kävin minäkin kerran uudella 900 kawallani Göteborgissa, se oli vuosi 1973 mutta tämä kokenut matkamotoristi ei noteerannut sitä reissua miksikään. Ennen lähtöään kertoi että tämä oli hänelle jo 15 vuosi pyörän selässä ja asfalttia on jäänyt renkaiden alla paljon, niin koti kuin ulkomaillakin. Koitin epätoivoisesti mutista että minulla niitä vuosia moottoripyörien parissa on kertynyt putkeen reilusti yli 4kymmentä vuotta mutta hän ei ollut kuulevinaan sitä, laittoi hienon uuden kypärän päähänsä ja pyöränsä käymään sekä lähti matkoihinsa. Hetken oikein hävetti että olen tälläinen surkea potta päässä ajeleva mutkamaakari enkä mikään kunnon moottoriteiden matkamies. Nyt tuo ripitys alkaa unohtua ja nousen taas tuuttini päälle yhtä ylpeänä kuin ennenkin.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mika22222222222

      Olipa hauska tarina :-D. Ajele vaan ylpeänä niin me muutkin. Kaikenlaisia sitä maa päällään kantaakin. Minusta oli erityisen tyylikästä ettet alentunut sen kanssa samalle tasolle ja osaat kaikesta päätellen suhtautua huumorilla asiaan.

    • viiksimo

      Minä ajelen 62v ikäisenä sillä mikä minua kiinnostaa. En välitä pätkääkään siitä, mitä "muut" ajattelee. Kolme pyörää tallissa, neljäs tulossa.
      Ajellaan, kelit jatkuu,,,

    • vaihteluvirkistää

      Vielä pahempia ovat vastahurahtaneet. Ovat lukeneet kaiken eteensä sattuneen moottoripyöristä. Oma pyörä ja tyyli ainoita hyväksyttäviä. Minulla nyt hyvä tilanne, kun tallissa nykypyörä, vanhat 70-lukuiset katupyörät, vanha enduro ja vielä trialikin. Kaikista niistä löytyy hyvät ja huonot puolet ja aivan omanlaisensa kokemusmaailma. Ajokokemusta tosin vasta 35 vuotta.

    • oliseysikavakinpelikyllä

      Samassa veneessä ollaan:)
      Samalla tuutilla on kierretty Euroopat ja naapurit ja on kiva peli ajaa, nykyisin kun saa taas varaosiakin...muistanet ajan, jolloin Suomessa ei Harrikoita näkynyt muualla kuin Torniossa-Ruotsiin kun oli lyhyt matka...
      Niin kauan mennään kun eturauhanen kestää...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      69
      6806
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4420
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2833
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1457
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1134
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1101
    Aihe