Hallitukselle vastalause/ Sairauspäiväraha

Kääntöpuoli

HALLITUS: kurittaa sairaita, ihan niinkuin heillä ei olisi jo tarpeeksi kestämistä sairautensa kanssa.

ARVOT : Onko niin että tämä yhteiskunta on terveille, kauniille, hyvinmenestyneille, rikkaille ja nuorille ? Selvää on että riskit sairastua kasvaa iän myötä. Ja miksi hallitus on lyömässä lyötyä, joka yrittäisi käydä työssä sairaudestaan huolimatta ja sen ehdoilla. Mitä lopulta hallituksen leikkaukset tulee maksamaan yhteiskunnalle ja kansanterveydelle. Onko laskettu vain työnantajien vinkkelistä laskennallisesti, eikä ole otettu huomioon sen moninaisia vaikutuksia pitkässä juoksussa, nnin talouteen kuin yksittäisen ihmisen elämään ja sen pituuteen. Uskon myös monien diagnoosien myöhästyvän kyseisen heikennyksen myötä ja valitettavasti moni tulee maksamaan sen hengellään.

Toivonkin teidän kaikkien palstalaisten yrittävän vaikuttaa asiaan niin, että saataisiin nuo leikkaukset sairauspäiväheikennyksineen puretuksi. Itselläni on rajotteeni ja toivon kaikkia sairaita tai sen uhkassa olevia ja heitä tukevia yrittävän monin keinoin vaikuttaa asiaan ja erilaisiin terveysfoorumeihin, terveysjärjestöihin jne. tuomaan näitä hallituksen päätöksien sairaita syrjivään toimintaan jotain järkeä.
Laittakaa tätä sanomaa eteenpäin kaikkiin eri sairauksien kanssa kamppaileviin keskustelufoorumeihin myös täällä suomi24 palstoilla.

Valitettavasti sairaat on helppo kohde, sillä sairaus vie voimia.

Kaikille palstalaisille voimia, älkää antako periksi sairaden edessä, hoitakaa itseänne, käykää lääkärissä jos jotain hälyttävää, ajatelkaa itseänne ensisijassa. Kun me hoidamme itseämme, niin sen pitäisi olla myös yhteiskunnan etu.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Talous

      Jää nähtäväksi kuka puolustaa heitä, jotka omaa syyttään on sairastunut. On myös aloja joilla monet riskit on sairastua, niin tartuntatauteihin, kuin tapaturmiin, puhumattakaan ammattitauteihin. On aloja jotka vaarantaa ihmisen terveyden, ja ergonomiasta ei puhettakaan monissa hankalissa ruummillisissa töissä, kuten sähkö-ja puhelinmiehet, kirvamiehet, maalarit jne.. Päiväkodeissa räkäset yskivät lapset tartuttaa hoitajansa, oksennus ja ripuli lentää ja siinä sitten kun hoitaja sairastuu, ja tartuttaa sen vielä puolisolleenkin, niin siinäpä sitten sairastetaan ilman palkkaa. Monet antibioottikuurit, silmätipat, täi-syyhy, kihomatokuurit koskevat usein lasten kanssa läheisesti työskenteleviä ja heidän perheitään ja ikävä kyllä sen olet itse joutunut kustantamaan ja nyt sitten vielä tämä sairauspäiväraha leikkaus, kun muutenkin tuo tartuntatautisten lasten kanssa työskentely on juurikin tuon sairastelun vuoksi ikävintä. Vanhemmat tuovat yhä sairaampia lapsia hoitoon kun ei uskalleta olla pois työstä, vaikka laki sen sallisikin. Miten mahtaa käydä lasten tulevaisuuden suhteen, kun on tiedossa, että sairaana tulisi levätä, paljonko tulee sydänsairaita ja muita jälkitauteja, sekä muita välillisiä sairauksia. Mahdollisesti sairausrahan leikkaamisen johdosta on tulossa liian kallis hinta yksilöille, perheille, ja yhteiskunnalle, ja lopulta vielä se kääntynee taloudellisesti tappioksi myös Suomen taloudelle.

    • aloittajallefaktaa

      AY-LIIKE: Syrjäyttää yhä enemmän ihmisiä työllisyyden ulkopuolelle jotta itse voivat elää hyvinvoinnissa ja saarnata mitä kaikkea yhteiskunnan pitäisi maksaa. Valtion rahat ovat kuitenkin loppu ja velkaa on satatuhattamiljoonaa euroa. Sopeutumiskyvyttömyys talouden kansainvälistymiseen on ollut pitkälti ay-vallan syytä.

      ARVOT: Täysin mafiamaista toimintaa. Suomen taloutta syödään sisältäpäin. Eletään velaksi. Estetään työllisyyden jakautuminen useammille suomalaisille. Estetään työpaikkojen luominen Suomeen. Estetään investoinnit Suomeen. Ei edes myönnetä että tuo tie vie Suomen tuhoon. Työttömyyden ja työelämän ulkopuolella (mm. sairaat, turhat opinnot ym) olemisen seuraukset näkyvät myös kasvavina terveysongelmina.

      MUUTA: Ei ole olemassa mitään pohjatonta kassaa, mistä hallitus ottaa rahaa. Varsinkin kun työllisyyden lisäämistä edistävät toimet yritetään estää ay-liikkeen toimesta.

      • Tälläistä

        Eläkerahoistoissa on 187 miljdia ja kasvaa vuosivuodelta. Mihin niitä säästetään. Eläkerahastojen tuotot on suurempi kuin Suomen velkaantuminen, joten mitä siitä voimme päätellä.
        Veroparatiisit, veropakolaiset, on suuri syy talouden heikentymiseen. Ja joka toiselle kuoppaa kantaa, se itse siihen lankee, kuten vanha sananlasku sanoo, niin käy Suomen Venäjäpakotteiden ( voidaan sanoa, että kannattaisi olla kaikkien ystävä, eikä olla kaverien kanssa yhtä vastaan ) Eikö tuossakin tapauksessa olisi ollut rakentavin ja tuloksellisin tie neuvottelut. Entä yritysten omistajien suuret osingot ja niiden verotus.
        Ay liike on palkansaajien edunvalvoja ja tehnyt hyvää Suomalaisen palkansaajan ja yhteiskunnan hyväksi. Ay liike on ollut hyvin vastuullinen ja mm.kolmikantasopimukset olivat kaikkien etu, jossa huomioitiin koko Suomen etu, talous, verotus, palkat kokonaisuudessa, ja hyvin tuloksin. Sitten tuli porvari hallitus joka hylkäsi kolmikannan ja huonoin tuloksin.
        Oletko todella sitä mieltä, että on oikein että sairailta viedään?
        Jos on pyrkimys, että ihmiset jaksaa ja pystyy työelämässä aina pidempään, niin hallituksen toimet Sotii tavoitetta vastaan. Hallituksen toimet pakottaa pienituloiset palkansaajat sairaina töihin ja sillä tulee olemaan kallishinta yksilöille, kuin myös Suomen taloudelle.
        Jos leikataan jostain, niin olisi oikein että ne perheet joiden tulo on yli 180 000€ eivät saisi lapsilisiä. Myös niin sanotut firmojen pippalot ja firman piikkin syömiset ja juomiset saisi loppua, tulisi vähemmän noita perheiden eroja, krapulapäiviä jne...
        Pahin mistä säästetään, on köyhiltä, sairailta, työttömiltä ja pientä eläkettä saavilta, myös Suomen talouden kannalta, sillä heidän rahansa menee kaikki kotimaan markkoinoille, ja kotimaiseen työhön, noihin moniin suomalaisiin yrityksiin, ja heiltä leikkaaminen heikentää yritysten kannattavuutta. Kun ottaa heikommilta, niin lopulta se myös käy omaan nilkkaan.
        Hallituksen toimet kurittaa näitä monia palvelualan ja kaupanalan kotimaisia yrittäjiä, leikkaamalla.ostovoimasta. Vientiyritykset voitaisiin hoitaa omanaan ja katsoa sieltä säästötoimet, miten saataisiin siellä kannattavuutta.


      • ed.kirj

        Eläkerahastoja säästetään niille etuoikeutetuille joilla työtä on joten samaa ay-liikkeen mahdollistamaa sisäpiirin etujen kasvattamista sekin on. Olen jostakin samaa mieltä mutta ay-liikkeet ovat tehneet sen eriarvoistumisen joka mahdollistaa myös muun. Muista että teidän työntekijöiden ulkopuolella pidetään yli miljoona työikäistä (työttömät,liiat opiskelijat, sairaat yms) jotta sisäpiirille jää enemmän.


      • näinonollunajoo
        ed.kirj kirjoitti:

        Eläkerahastoja säästetään niille etuoikeutetuille joilla työtä on joten samaa ay-liikkeen mahdollistamaa sisäpiirin etujen kasvattamista sekin on. Olen jostakin samaa mieltä mutta ay-liikkeet ovat tehneet sen eriarvoistumisen joka mahdollistaa myös muun. Muista että teidän työntekijöiden ulkopuolella pidetään yli miljoona työikäistä (työttömät,liiat opiskelijat, sairaat yms) jotta sisäpiirille jää enemmän.

        Ay liike pitää huolta myös työttömyysturvasta ja sairaiden, sekä palkansaajien eduista. Onneksi sillä muutoin olisi niin, ettei työttömyysturvaa ja sairauspäivärahaa ei maksettaisi, ja työtä tehtäisiin nälkäpalkalla aamusta iltaan.
        Ay liikettä ilman meno olisi kuin ennenvanhaa ilman mitään turvaa ja muuhun elämään ei ollut aikaa, eikä varaa. Oli kerma porukka joka porskutti ja työväestö oli saastaa.


    • Leikkaukset

      Olet sairaalassa vakavasti sairaana, kenties sinulla on syöpä, tai vakava sairaus, tapaturma tai vaativaa leikkaus JA : sitten hoidon uhkaa sairas lääkäri tai hoitaja, ehkä tehdessään työtä heikkokuntoisena, kuumeessa, vaikeassa kiputilassa, voimakkaiden lääkkeiden vaikutuksena alaisena, tartuttavaa sairautta levittävänä jne. Olisitko itse valmis kohdallasi ottamaan tuon riskin. Se on väistämätöntä, että sairaat ihmiset keittiöissä, sairaaloissa ja monissa tärkeissä kohteissa tekevät jatkossa sairaana työtä, jotka johtaa pahimmilaan heikkokuntoisten potilaiden kuolemaan. Myös firmojen ruokaloissa työskentelevät levittävät suuren määrän ihmisiä tartunatautia sairastaessaan.

      Järkee vai ei? Minkä hinnan olemme valmiita maksamaan? Olisiko korvaavia säästökohteita?

    • Oikeutta

      ARVOT : Siitä nähdään minkälainen ajatusmaailma on jos leikataan sairailta. Noista leikkausten vaikutuksistakin talouteen voidaan olla erimieltä, säästääkö vai tuleeko se lopulta kalliimmaksi?
      Entäpä noiden rikkaiden rahat, jotka ovat talletettuina erilaisiin rahastoihin, veroparatiiseihin jne. Onko oltu ahneita? onko kassa pohjaton?
      Entä jos kaikki yli 500 000 € omistavat jakaisivat kaikki ylimenevät rahansa yhteiskunnalle investointeihin, työllisyyteen ja kestävyysvajeeseen, EI ei mistään luovuttaisi vaan enemmän ja enemmän kahmitaan. Onko oikein että jotkut ottavat ylisuuria maksuja palveluista, tuotteistaan, tai myy esim.jätevesipuhdistukseen järjestelmiä kotitalouksille, kun ensin laaritaan laki jossa maalla kotitaloudet lailla pakotetaan jätevesipuhdistuksiin, joka myöhemmin kumotaan. JOS olen oikein käsittänyt niin Sipilällä oli yksi tälläinen firma. Olisiko keskustalainen ministeri Lehtomäki ............... No en tiedä ?
      Olisiko niin että monet herrat on itse mokanneet pisneksensä ylihinnoittelemalla ahneuttaan.
      Merkillepantavaa on myösnykyisin se, että moni ennestään hyvä suomalainen tuote on pilattu säästöillä, joka vaikuttaa laatuun, kun taas ulkomaalaiset ovat parantaneet laatuaan.
      Itse suosin suomalaista, mutta pakko tunnustaa että on tuotteita joiden laatu on niin heikko, että olen siitä syystä ostanut niitä ulkomailla tehtyjä.
      Aloitus koski kuitenkin sitä asiaa kun sairaita kohdellaan niin väärin.

    • Oikeutta

      Syöpäsairaat ei kykene tai jaksa eikä edes halua välittää hallituksen leikkauslistasta, mutta meidän muiden pitää taistella heidän puolestaan, sillä on kohtuutonta ottaa ja leikata sairailta ja sanoisin sairauden väsyttämiltä ihmisiltä.
      Tuttavani sairastaessaa rintasyöpää kävi sytostaattihoitojen välillä aina työssä, ollen sairaslomalla vain 1-2pv aina sytostaattihoidon ajan ja sen jälkeisen päivän.
      Olsi ollut vääryys jos hänelle olisi ollut ekapäivä palkaton ja toinen päivä 80% palkasta ja jos joskus pidempi sairausloma niin niin 80% olisi ollut 9 pv palkasta ja sen jälkeen kelan sairauspäiville.
      Tiedän, että syöpäsairaat ei jaksa ajatella tässä ja nyt talousasioita ja se on takaalalla ja ihan oikein. Silloin ei pidä murehtia raha asioita. Mutta me muut läheiset , ystävät ja tuttavat, meidän pitäisi yrittää vaikuttaa asiaan, sillä muuten tapahtuu perustavaa laatua oleva vääryys.
      Toivon, että myös syöpähoitoon annetaan jatkossakin enemmän valtiolta varoja, sen tutkimiseen ja diagnoosien parantamiseen, sillä sairaat ei saisi joutua maksumiehiksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe