Ranskikset myyvät: Satoja uusia työpaikkoja

landlordinkaveri

PSA-konsernin eli Peugeot-Citroënin Mulhousen tehdas aloittaa ylimääräisen viikonloppuvuoron tammikuussa 2016. Syy on yksinkertainen: automallien kova kysyntä.

Itäisessä Ranskassa sijaitsevassa Mulhousessa valmistettavat mallit ovat Citroën C4, DS4 sekä Peugeot 2008.

Työaikoja on huhtikuusta lähtien pidennetty niin, että tehtaalta on tänä vuonna lähtenyt jo yli 10 000 ”ylimääräistä” autoa.

Viikonloppuvuoroa varten tehdas tarvitsee 950 työntekijää, joista noin 750 on tilapäisiä uusia työsuhteita.

(Tuulilasi 14.9.2015)

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • totta--

      Näin taantuman aikaan Pirkka ym huonolaatuiset halpistuotteet käyvät hyvin kaupaksi.

      • Akateeminen

        Taantuman aikoihin ei ole varaa leikkiä laadulla. Siksi ranskikset myyvät hyvin.


    • citik

      PSA on parantanut huimasti taloudellista tulostaan. Laadunkohotuskampanja on jatkunut pitkään ja kuluttajien luottamus on noussut samalla kun kilpailijat ovat olleet ongelmissa mm. hajoavien DSG, TSI ja D4D -tekeleiden kanssa.

    • Uusiaikauudetvoittajat

      Laatu paranee, myynti paranee ja kaiken lisäksi, ranskalaiset on rehellisiä.

    • doktorit

      Tuo pösö 2008 täyttää kyllä sen euro6 normin.Sammaa en sanoisi DS4.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      254
      2403
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      72
      1814
    3. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      333
      1535
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      174
      1524
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1065
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      84
      949
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      795
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      177
      790
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      205
      741
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      730
    Aihe