Masennus ja ahdistus

Johtuukohan ongelmasi masennuksesta vai miehestäsi?

No masennus on ehkä alkanu miehestä, koska ei kulje töissä ja pelaa vaan kaiken ajan mitä mahdollista ja vähän mahdotontakin... Mä oon yrittäny tukea ja antaa olla omassa arvossaan mutta raja se on munki kestävyydellä.. aina oon kärsiny masennuskausista mutta koskaan ei oo ollu näin mieltä raastavaa ja painavaa ahdistusta mitä nyt on ollut kuukauden...

Mee sinne lääkäriin. Et voi tietää auttaako jos et käy. Taloudellisiin ja muihin järjestelyihin on olemassa myös suunnitteluapua. Ensin itse pinnalle sitten voit katsoa voitko auttaa toistakin.

Voin kokemuksella sanoa että tossa tilanteessa kannattaa miettiä jo kannattaako tuollainen suhde. Jos mies ei ole yhteistyökykyinen tuon vertaa teidän kummankin hyväksi niin haluatko oikeasti kärsiä vain hiljaa? Tee onnesi eteen se mikä täytyy vaikka tuntuisi pahalta. Auttaisiko jos vain yrittäisit selittää miehelle että mitään hullun leimaa ei tosiasiassa saa vaan avun hakeminen hyödyttäisi teitä kumpaakin? Älä aja itseäsi loppuun...

Kokeile magnesiumia ja omega-3:sta, et häviä kuin muutamia euroja. Mikäli yöunet ei toimi niin D-vitamiinia.

maanviljelijä .... ja ei tee mitään....

onkohan kirjoittaja seonnut päästään... vai valittaa turhasta...

Niin ja mä syön vaikka minkälaisia vitamiineja eikä niillä oo mitään vaikutusta... lääkäriajan oon varannu ens viikolle... eilen illalla tuli taas pelkkiä syytöksiä kuinka kaikki on väärin ja mä oon täys paska.... tätä on ollu kaks vuotta, alko sen jälkeen ko mies jäi pitkälle sairaslomalle. On nyt siis ollu jo puoltoista vuotta taas töissä tavallaan... käy siellä sitten ko ihteään huvittaa...

Taitaa olla nyt niin että sinun on syytä ottaa mieheen etäisyyttä. Kun hän alkaa nimitellä ja huutaa, poistu heti paikalta. Älä jää kuuntelemaan, älä huuda takaisin vaan poistu tilanteesta ja pidä pääsi pystyssä. Hänellä on paha olla ja hän purkaa sitä sinuun. Silti sinun ei tarvitse sitä sietää. Sinun täytyy suojella itseäsi. Siksi teit oikein kun tilasit lääkärille ajan.
Suostuisiko mies jonkinlaiseen pariterapiaan? Voisit kysyä lääkäriltä neuvoja tähän asiaan.
Tilanteesi on kyllä mutkikas; tulee kyllä pakostakin mieleen että asumusero olisi paikallaan mutta sanot että et sitä haluaisi ja se on ymmärrettävää. Koska teillä on maanviljelystä ja karjaa, sinulla on koti ja työpaikka eikä siitä niin vain lähdetä tyhjän päälle.
Ainut ratkaisu näyttäisi olevan se, että saisitte miehen kanssa suhteen toimimaan. Miehellä on siis jonkinlainen peliongelma? Onko tietokoneella koko ajan?
Kun hän syyttelee sinua, voisit kokeilla sitä, että menet rauhallisesti hänen eteensä ja sanot että tiedätkö kuinka pahalta tuo tuntuu. Älä korota ääntä sillä jos sen teet, hän ottaa sen haasteena ja saat entistä pahemman syytöstulvan vastaasi. Mutta jos pysyt tyynenä, hän menee hämilleen ja joutuu ottamaan myös asiallisesti kantaa. Se olisi hyvä alku jatkaa keskustelua ilman tunnekuohuja.
Minä toivon sinulle parempaa jatkoa! Ja muista ettei sinun tarvitse kannatella sekä häntä että itseäsi. Yritä vähentää stressiä minimiin.

Ymmärrän tilanteesi siltä osin, että kun kummallakin on vaikeaa, niin yhdessä on sitten enemmän kuin tuplasti vaikeaa. Omat vaikeutensa vielä kestää, mutta kun on puoliso kuormittamassa lisää, niin tilanne on sietämätön. Sinun on järkevää on hoitaa omat asiasi nyt. Yksipuolisen kärsimisen pitkittäminen ei hyödytä mitään. Saat varmasti ratkaisumalleja siihen, miten selvitä asioista puolison kanssa. Itse olen eronnut, ja sekä itselläni että exällä on kummallakin diagnooseja. Yhteiselämästä ei olisi tullut mitään. Exäni taitaa olla kaksisuuntainen, vaikka se toinen puoli on ilmeisesti hoitamatta. Itse en jaksa niistä kumpaakaan puolta hänessä. Omat mielialani liikkuvat pienemmällä syklillä, ja kaikki muutokset stressaavat. Tarvitsen vakaan kumppanin (tai ei kumppania lainkaan), en jojoa.

Hullun leimaa on kohtuullisen turha pelätä. Itse olen tehnyt mitä hullumpia temppuja (ei ole enää mitään menetettävää), ja tässä silti yhä edelleenkin olen, omillani. Tosin pikkupaikkakunnilla hoito on monesti leimaavaa, eli siinä voitte olla oikeassa. Itse olen asunut sekä pikkukylässä ja pääkaupungissa. Helsingistä en edes uskalla muuttaa tässä vaiheessa pois, kun hyvin alkanut asioiden hoito romahtaisi siihen. Olisiko teidän mahdollista saada lähetettä vaikka johonkin toiseen kaupunkiin? Eikös hoitopaikkaakin voi nykyään valita? Meinaan, että jos kävisi naapurikaupungin mielenterveystoimistossa, niin silloin ei olisi oman kylän juoruhenkilöillä niin paljon vettä myllyssä.

Mä ehkä tuohon suosittelisin tekemään jotain mieltä virkistävää. Jos löydät jonkun uuden harrastuksen tai muun asian mihin voit purkaa pahaa oloasi tai kenties ystävän, jonka kanssa voit puhua asioista. On toki vaihtoehto pariterapiat ja yksilöterapia. Voimia! :)

Mieltähän piristää todella paljon epäilys astmasta... on niin voimat kaikki että en enää ees tiiä mitä tekisin...

Jos sinulla on astma, karjan pito ei kyllä helpota asiaa.
Kirjoitat, että lääkärissä käynti nyt määrittää mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Minä kyllä luulen tietäväni mitä lääkäri tekee: Hän ehkä määrää mielialalääkkeitä mielesi ''piristykseksi''.
Sanot että saikku olisi tarpeen. Muista pyytää sitä äläkä anna periksi. Onko sinulla mahdollisuutta pyytää maatalouslomittajaa jos sitten lähdet vanhempiesi luokse pitämään lomaa jotta saisit levätä? Varsinkin kun mies on sellainen että karjanhoito näyttäisi olevan enimmäkseen sinun vastuulla.
Siis muista pyytää saikkua!

Sano ensimmäiseksi miehelle, että lopettaa sinun syyttelyn asioista; että se on väärin ja uuvuttaa sinua?

Jos ei lopeta / halua myöntää niin vähän jo paska mies, tai aika linkussa sitten oma pää.

Jos ei terapointi huvita, niin sitten pitää puhua kahden kesken? Ehkä se voisi olla parempikin konsti? Jos ei johda mihinkään / vie eteenpäin, niin sitten pitäisi varmaan miettiä perustavampia ratkaisuja?

Kuulostat tosi hienolta naiselta, monella ei ole tuollaista. Voimia.

Hei. Lääkäriin nyt, onko työterveyttä? Masennus tarttuu. Onko puolisosi narsistinen? Ja lääkärissä anna palaa, varaa pidempi aika ja puhu asioista niiden oikeilla nimillä. Saat varmasti apua oli lääkäri sitten kuka tahansa ja häneltä sitten lähetteen eteenpäin. Jos et saa apua niin kriisikeskuskin on hyvä paikka aluksi, siellä voi purkaa tuntojaan ja sieltä saa ohjausta. Myös seurakunnan diakoniatyö on hyvä vaihtoehto, sinne pääset ehkä nopeimmin. Onnea matkaan :)

Lääkärissä käyty. 2viikkoa saikkua ja joku lääke tuli helpottamaan paniikkikohtausten tapaisia ahdistuskohtauksia. Lääkäri sano suoraan että mun tilanne ei parane jos ei mies mene hoitoon. Anto sitä varten jonkun peliriippuvuuteen erikoistuneen psykiatrin numeron ja mun osalta sit laitto psykiatrille viestiä että ottaa yhteyttä ja pääsisin puhumaan jollekin. Nyt suunnittelen sit pikku reissua kaverin luo että pääsee hengittämään

Hyvä! Kuulostat paljon piristyneemmältä.
Jos sait mielialalääkettä niin varmaan lääkäri sanoi että se alkaa vaikuttamaan kahden tai kolmen viikon käytön jälkeen.
Parempaa jatkoa!

Sain sepram 20mg enkä mitään muuta.. olo oli iltapäivällä ok mutta nyt en taas jaksa uskoa mihinkään ko yritin oikeesti keskustella niin sit alko syyttely jankkaamisesta ja tivaamisesta niin päätin lopettaa enkä enää tiedä mitä teen... mä tiedän että tässä ei vaan oo mitään järkeä mutta en vaan tunnu osaavan lopettaa...

Itselläni oli pari vuotta sitten syöpä ja pitkän sairasloman jälkeen on ollut erittäin vaikea tarttua maatilan töihin. Mulla todettiin keskivaikea masennus nyt elokuussa ja olen vieläkin sairaslomalla. Heti sain lääkitystä ja psykoterapiaa ja olo on jo parempi, mutta ahdistun hirveästi jos on pakko kävästä konehallilla tmv. Kerään voimia muutaman päivän ja sitten kun olen siellä käynyt niin olen rättiväsynyt. Lisänä muutamia muitakin sairauksia, joten olen ihan henkisesti valmis luopumaan viljelystä. Taudin kuvaan kuuluu mulla myös sosiaalinen ahdistuneisuus. Eilen kävin konemessuilla testatakseni itseäni; ihmiset eivät nyt ahdistaneet, mutta en myöskään saanut erityistä kicksiä messuilta kuten aiemmin.

Mun mielestä lääkitys on ehkä pienin juttu. Sen avulla pystyy käymään psykoterapeutilla ja työstämään omia tunteita päänupissaan. Itsekin haluaisin nopeasti eroon lääkkeistä, mutta realistisesti varmaan vuosi pari menee niillä.

Aika vaikea on neuvoa muita muuten kuin kääntymään asiantuntijoiden puoleen, koska kaikki tapaukset on hyvin yksilöllisiä piirteitä omaavia. Terapeuttini mm. huomautti, ettei minun konehalliani pelkää kukaan muu ihminen :)

mulla on eka psykiatri aika maanantaina. lääkäri ei koskaan mulle bdi-testin tulosta kertonu, mutta ko tein sen testin kotona uudestaan niin pisteitä tuli niin paljon että masennus on luokiteltu vakavaks... kattelen nyt mitä toi sepram tekee.. eilen illalla ahdisti, mutta se ei ollu niin repivää ahdistusta mitä normaalisti on ollu.. katellaan..

Eka psykiatrikäynti oli ok lähdin sen jälkeen viikoks karkuun kaikkea ja kotiin palattuani päädyttiin miehen kanssa eroon... että ihan kivasti menee...

No, on se ainakin askel muutokseen , hyvä kun otit sen itse. Siispä muuta muulle, toiselle paikkakunnalle ja elä omaa elämääsi.

nyt mua vaan naurattaa koko ajan.. isän kanssa tovi keskusteltiin elämästä ja aikuisuudesta ja se totes että tää voi olla se mun paikka aikuistua ja sit päätin sisuuntua että mähän en näin helpolla luovuta.. ja puhuttiin uudestaan asioista ja päätettiin että kyllä tää saadaan yhteisvoimin taas toimimaan :) voi olla aikuisen elämä vaikeeta, mutta se tässä on positiivista että mies menee vihdoin lääkärin puheille :)

Tälläkään palstalla joku kirjoittaja ei tiedä pilkun käytöstä virkkeessä. Sama kirjoittajako?

En oo toviin tänne mitään laittanu eikä tätä varmaan enää kukaan lue, mutta kerrompa kuitenki.. Eli miehen kanssa virallinen ero (ei siis oltu naimisissa, mutta kai kaikki ymmärtää) tuli 3kk sitten. Muutin kotiseudulle ja jatkoin hoitoja täällä. Masennus on muuttunut vaikeaksi. Lääkitys vaihdettiin ja nyt käyn depressiohoitajalla lähes viikottain.. Elämässä kaikki vielä ihan sekasin, mutta sissin luonteellani meen vaan eteenpäin :) Olen myös tavannut kivan uuden miehen jonka kanssa vielä ollaan vain ystäviä, mutta aika näyttää...

En vain tajua naisia, valitetaan alkoholisteista, ja itse ne haluatte????

tässä ei oo kyllä mulla ollu alkoholistista tälläkertaa kyse... kokeilin lääkettä ja teki niin huonon olon, että en voi syödä sitä.. päätin että aion parantua ilman. vaikka lääkäri sanookin, että ei oo mahdollista vaan lääke on mun tilanteessa pakollinen. omasta mielestä taas tartten vaan paljon positiivisia asioita elämään ja uuden kunnollisen miehen. ainahan mä oon ollu vähän masentunu, mutta esim depressiohoitaja on sitä mieltä että mun pitäs olla vaan saikulla enkä sais tehä töitä ko oon niin uupunu.. olin viikon "lomalla" (ei siis vaan tarjottu töitä) niin en saanu yhtään mitään aikaseks. eli oon mielummin töissä ja saan tehtyäki jotain ko vaan lorvin ja oon tekemättä mitään, että varmasti menee viimesetki järjen rippeet.