Pidättyvyys/arkuus

912

Olen korviani myöten ihastunut naiseen, jonka tapasin kesällä. Olemme tapailleetpari kertaa viikossa, ja olemme viettäneet kaksi yötä yhdessä. Asiat ovat kehittyneet todella hyvin, melko nopeasti mutta olen itse ainakin ”täysillä mukana”. Olemme yli kolmekymppisiä aikuisia; molemmat 37.
Kun tapaamme, huomaan että hän on aika vapautunut ja rento ja minulla sellainen olo että hän olisi myös jollakin tavalla lähes täysillä mukana, mutta aistin kyllä hiukan sellaista arkuutta heittäytyä tähän täysillä mukaan. Joskin se arkuus on tavatessamme useimmiten hyvin piilossa. Yhteisolomme on luontevaa ja viihdymme toistemme seurassa; itselltäni menee joka kerta melkein jalat alta kun katson häntä silmiin. Välillämme oleva läheisyys ja kosketus ovat jotakin sanoinkuvaamatonta.
Ajattelen häntä koko ajan ja tahtomattanikin kyttään koko ajan puhelintani että kuuluisiko hänestä jotakin ja toisaalta haluaisin itse laittaa hänelle suunnilleen koko ajan jonkun viestin jossa kerron miten ihana hän on ja että miten on häntä ikävä jne. Mutta tämä kommunikointimme silloin kun emme ole fyysisesti toistemme lähellä on melko toispuoleista; hän ei itse oikeastaan koskaan soita tai laita viestiä ja jos taas minä laitan, hänen vastauksensa ovat omiin viesteihini verrattuna hyvin pidättyväisiä. Hän ei myöskään itse ehdota tapaamisia mutta kun minä ehdotan, kaikki aina sopii. Minä tietysti ihastuksissani odottaisin häneltäkin jonkinlaista aloitteellisuutta. Mutta vaikka olen itse tosi innoissani ja ihastunut ja tehnyt sen hänelle selväksi; olen varonut säikäyttämästä häntä liialla hyökkäävyydellä. Voinhan minäkin jatkaa tätä ”kuskin paikalla” olemista, mutta tavallaan haluaisin nähdä että hän tekisi aloitteita...hänen aloitteestaan vietimme yhdessä yös, eli kun olemme fyysisesti toistemme lähellä hän selvästi niitä tekee.
Mutta en voi olla miettimättä että mitä naisen mielessä mahtaa liikkua ja että mikähän logiikka tässä on takana että hän on niin pidättyväinen?
Vai onko vastaus jo tässä omassa spekuloinnissani: hän on luonteeltaan hiukan arka ja hiljainen eikä selkeästi ole tottunut ”seurusteluun” ja hempeisiin viesteihin koska ei ilmeisesti sellaisia ole juuri elämänsä aikana saanut/lähetellyt. Hän on myös parisuhteiden suhteen minua paljon kokemattomampi ja todennäköisesti (aika tervehenkisesti, ehkä) ei heittäydy täysillä mukaan ennenkuin on oppinut tuntemaan minut kunnolla ja täysillä luottaa minuun.
Jollakin tavalla (vaikka sydäntäni raastaa se että en kuule hänestä _koko ajan_) olen kuitenkin positiivisen toiveikas; hän varmaankin lämpenee hiukan hitaammin mutta kokemukseni mukaan tuollaiset hitaasti lämpenevät ovatkin sitten pysyvämpää sorttia.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • naisetnenaiset

      Ei nainen ole sinusta kiinnostunut. Pelleilee vain kanssasi. Aivan selvät merkit.
      Tapailee toisia miehiä samanaikaisesti.
      Olet vain säälisuhde tai kiusaa sua.

      • miehetnemiehet

        Voi olla noinkin mutta on lukuisia muitakin vaihtoehtoja.


    • KommenttiKeijo

      Naisesi ei uskalla olla täysillä mukana=avata sydäntä täysin jos hän on aikaisemmissa suhteis tullut jätetyksi tai loukatuksi. Sun kannattaa varovaisesti kysyä.

      Mutta jos hän on kokemattomampi niin todella sitten arkailee, kenties ei osaa olla miehen kans joka osoittaa tunteita noin paljon. Voi olla myös että tuntee myös ahdistusta ja riittämättömyyttä kun ei pääse samalle lempeyden tasolle kuin sinä.

      Mene ja tiedä. Syitä voi olla monta. Tärkeintä on että juttelette taivaan ja maan väliltä, olette avoimia ja pussailette niin että raikaa.

    • Jäitähattuun

      Nainen ei selvästi oikein lämpene betamaisesta tunteilusta. Ota iisimmin, osoita vähemmän tunteellisuutta viesteissä, hoida homma kotiin livenä ja varmistu naisen uskollisuudesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      75
      3434
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      563
      3229
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      41
      2892
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2082
    5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      315
      1876
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1865
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      12
      1855
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      141
      1477
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1281
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      65
      1270
    Aihe