Miten jaksan?

rasittunutpoika

En nyt ole aivan varma tuliko tää oikealle palatalle mutta kummiski. Eli oon 15 vuotias, 9-luokkaa käyvä poika. Pakko oli tulla tänne kun ei pysty nukkuun kun ajattelen huomista. En melkein mitään muuta odota niin paljon, kun sitä kun peruskoulu päättyy. Silloin pääsen vihdoin pois tästä kaikesta. Olen hankkinut itselleni luuserin maineen koulussa. Siksi koska käytän kypärää pyörämatkoilla, yritän olla mukava kaikille ja en riko sääntöjä. Minulla on koulussa kuusi hyvää kaveria. Mutta muut pitävät minua ääliönä vaikka en ole tehnyt heille yhtään mitään. Itseltäni ei liikuntapuolelta jalkapallot sun muut joukkuelajit hirveen hyvin suju. Itseltäni sujuu lajit joita koulussa ei koskaan ole kuten sulkapallo ja tennis. Minulla on ollut ihastuksia monta kertaa, mutta he kaikki eivät osoittaneet kiinnostusta edes kaverimielessä.

Olen ollut myös erittäin ujo. Ujous on kuitenkin hiipunut pikkuhiljaa ohi ja olen onnistunut hankkimaan kavereita koulun ulkopuolelta niin harrastuksesta kuin ripariltakin. Miten oikein jaksan virua vielä ens kesäkuuhun asti ympäristössä jossa minua vihataan, vaikka yritän olla vain hyvä tyyppi. Kouluni on täynnä ihmisiä joista en pidä. He yrittävät olla kovia, polttavat yms. Olen ihan normaali hyväntuulinen nuori vapaa-ajalla mutta koulussa on tietynlainen masemnus minulla päällä ja numerot ovat hiukan laskeneetkin. Lukiossa sitten pääsen aloittaan puhtaalta pöydältä. Hankkimaan tämän äälön maineen pois. Mutta miten oikein kestän tätä ahdistusta koulussa vielä vuoden?

Pahoittelen hieman pitkää ja sekavahkoa tekstiä.

11

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rasittunutpoika

      Ja lisäyksenä tohon vielä että tuun jäämään ikuisesti ilman tyttöystävää.

    • mieki15

      Älä välitä vaikka muut sanois ääliöks. Sulje korvat aina ku joku sanoo niin. Voit olla oma ittes. Voit käyttää kypärää. Älä välitä niistä! Susta tulee paljon fiksumpi kun niistä. Usko pois! Ja kypärän käyttämisessä ei ole mitään noloa, sä vaan turvaat pääs jos kaadut pyörällä. Parempi vaan kun on kypärä ettei kallo mee halki! Usko ittees oikeest

    • Ja nytten kun elämä potkii päähän ja kaikki vituttaa,muista nuori mies sä et voi tehdä enempää kuin parhaasi,elämä muuttuu vielä vaikka tiedän että just nyt susta ei tunnu siltä....niin kliseeltä kun se kuulostaakin,ole ylpeä että uskallat kuitenkin olla oma itsesi,käyttää kypärää,puhua asioista mitkä ahdistaa....niillä kiusaajilla ja haukkujilla on taatusti pahempi olo ja siksi ne käyttäytyy noin....zemppiä kaikki kääntyy vielä hyvin,eikä tota koulun paskaa ole enään montaa kuukautta jälellä sen seisoo vaikka päällään.

    • Hei Rasittunutpoika
      Hienoa, että uskallat olla oma itsesi! On hyvä juttu, että vapaa-ajalla olet löytänyt uusia kavereita, heistä varmasti saat iloa ja jaksamista. Uskomme, että jaksat peruskoulun loppuun. Muista, että olemalla oma itsesi osoitat sen, ettei muiden mielipiteillä ole mitään merkitystä! Jatka samaan malliin! Tsemii!! :)

      Kiuruvedeltä Heidi ja Anni

    • tsemppaavaa

      Susta tulee aikuisena paljon parempi kuin kenestäkää niistä. Kyl sä jaksat, puol vuotta enään :)

    • Ifeelyouman

      I feel you man. Toi o ihan samanlainen tarina ku mulla ja siis täysin sama ku mulla.Voin antaa neuvon jota ite käytän. Älä puhu kenellekkään, äläkä tutustu uusiin ihmisiin koulussa, ole vaan hiljaa koulus mut parhaille kavereille voi puhuu, oo ku sua ei olis äläkä välitä muist. Itel toimii mut sust en tiiä. Ku meet lukioon voit aloittaa täysin puhtaalta pöydältä. Ellei siell ole joku samasta koulusta

    • sinisetajatukset

      Alottaja
      Mä tunnistan itseni tosta. Kaikki muu pitää aikalailla paikkansa paitsi että oon nyt lukion tokalla. Mutta silloin kun olin ysiluokalla niin mulla oli myös juuri tullanen fiilis.
      Mun elämäni kaverisuhteet oli pääasiassa harrastuksissa, käytin kypärää, pyrin saamaan hyviä numeroita ja niin edelleen. Pidän myöskin sulkapallosta erittäin paljon. Olin vielä yläkoulun lopullakin aika ujo.
      Mutta sitten kun tulin lukioon niin tajusin että eipä tässä mitään. Tajusin että tällainen mä olen. Ja nyt osaan nauttia siitä paremmin. Lukio on eri paikka kuin yläkoulu. Siellä tosiaan voit alottaa puhtaalta pöydältä, mutta oo sielläkin oma itses. Niin elämässä menestyy.
      Miten jaksaa ysiluokka loppuun? Nauti viimesestä vuodestas niitten kuuden kanssa. Harrasta sitä mistä tykkäät. Sulla näyttää olevan hyvä itseluottamus. Pidä se ja nauti elämästä.

      • sinisetajatukset

        Ja lisäyksenä kuten alottajallakin. Luulin ysiluokalla etten koskaan saisi tyttöystävää mutta ihme tapahtui jo samana vuonna. :)
        Mä selvitin ysiluokan. Niin säkin.


    • TuttutunneTuttutilanne

      Vaikka tuntuu kuinka paskalta, kyllä sä selviät. Oon iteki ysiluokalla ja aikalailla sama paska tilanne. Mutta jo neljän kuukauden päästä kaikki on ohi :)

    • AlottajaHoi

      Nyt kun alottajalla on peruskoulun loppu lähestyy, niin haluun kysyä et mites oot ny selvinny. Mitkä on nyt fiilikset? Tietenki jos alottaja enää lukee tätä palstaa.

    • shaibaa

      jos joku vittuilee esim haukkuu lyö tönii yms niin sano rexille tai jos ei lopu tai pääse pois tilanteesta niin itsepuollustautuminen on aina sallittua

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      49
      4995
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3277
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1412
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1255
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      957
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      728
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe