Tojota ainoa puhdas päästöinen?

seataudiskodaVWsamasaast

Volkswagen-skandaali on vasta jäävuoren huippu"
11 1
30.9.2015 8:09
AutoEnergiaTutkimus
"Volkswagen-skandaali on vasta jäävuoren huippu"
Kuva: EPA

Volkswagenin huijauskohu pahenee, mutta nyt muidenkin automerkkien vihjataan syyllistyneen samaan.

Kohu saksalaisen Volkswagenin päästöhuijauksen ympärillä pahenee päivä päivältä, mutta samalla esiin on nousemassa toinen kysymys: entäpä jos VW ei olekaan autoteollisuuden ainoa paha poika?

Asian nostaa esiin liikenteen ympäristökysymyksiä tutkivan belgialaisen Transport & Environment –järjestön johtaja Greg Archer uutistoimisto Reutersin haastattelussa.

Hän ennustaa, että Volkswagen-skandaali oli vasta jäävuoren huippu.

Archerin ryhmä on esimerkiksi havainnut jo aikaisemmin, että jotkut Mercedeksen, BMW:n ja Peugeotin mallit kuluttivat 50 prosenttia enemmän polttoainetta maantiellä kuin laboratoriossa.

Silloin autovalmistajien mainosesitteet vähäpäästöisyydestä ja matalasta polttoaineen kulutuksesta kelpaavat korkeintaan saunan sytykkeiksi.

Archer ei kuitenkaan nimeä malleja tarkemmin.

Kautta maailman ihmiset ovat heränneet ympäristötietoisuuteen samalla kun polttoaineen hinta on noussut monen autoilijan sietokyvyn rajoille.

Volkswagen yrittää nyt korjata mitä korjattavissa on. Se on muun muassa avannut verkkosivut, joiden avulla se yrittää sekä rauhoittaa raivostuneita asiakkaitaan että vastata heidän kysymyksiinsä.

18

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hassusetäilmanlogiikkaa

      Ossssssin mielikuvitus on kyllä omaa luokkaansa. Postauksen tekstin ja otsikon päätelmän välille jää kolmen aurinkokunnan kokoinen aukko.
      Tuntuu että Ossssin tietoneeseen voi syöttäää mitä tahansa lähtöarvoja ja ulos tulee aina samat onnenpyörällä arvotut päätelmät.

    • sylttytehdas

      Jos BMW tai PSA sotketaan mukaan tähän soppaan niin niiden tekemiä dieseleitä käyttävä Toyota on heti seuraavana jonossa.

      • Eivälttämättä

        ole Toyota on seuraavana jonossa. Niillä saattaa olla oma moottorinohjausohjelma. Jos taas ohjelmisto tulee moottorin mukana, niin...


      • valinnan_paikka

        Kyllä sieltä sama Boschin softa löytyy, kuin muillakin. Kaikki firmat vain eivät jätä noita testipalikoita sinne tuotantoversioon. Sen sijaan ne ovat ottaneet urearuiskutuksen käyttöön, vaikka se muutaman euron maksaakin.


    • päästelin_höyryjä

      D4D pakoputkesta tulee pelkkää vesihöyryä ( vähän glykolia)

    • likainenPakoputki

      Päästöt: ”Toyota, Volvo ja moni muu pantiin testiin – käry kävi.”

      Eli katsottiin, mitä putkesta oikeasti tulee kun kokeilemaan ruvetaan.

      http://www.taloussanomat.fi/autot/2015/10/02/toyota-volvo-ja-moni-muu-pantiin-testiin-kary-kavi/201512813/304

      Euro 6 –testissä Tojon Avensis näyttää pösäyttelevän enemmän kuin lähinnä saman luokan volkkarit ja audit. Outoa!

      https://www.adac.de/infotestrat/adac-im-einsatz/motorwelt/abgasskandal_ecotestergebnisse.aspx?ComponentId=246767&SourcePageId=6729

    • VWomistaja

      Mulla tulee molemmista sieraimista höyryä ja aika haipakkaa tuleekin.

      • tojobmwa

        Tais tojo olla ainoa merkki joka tietää tulevaisuuden.
        Pörssiarvo kasvaa VW petoksen johdosta..


    • viilaten.ja.huijaten

      Ei volkkarin huijaus muutu yhtään rehellisemmäksi vaikka kuinka muita tutkitaan,jos ei vastaavaa kusetussoftaa löydy. Siinähän juuri on asian ydin eli tarkoituksellinen huijaus. 50%:sesti suurempi päästö ei todellakaan tarkoita enempää kuin 40kertainen päästö. 50%:a suurempi on vasta puolitoistakertainen ja ilman kusetussoftaa.

      • Useitaerimerkkejäollut

        Tavalliselletallaajalle tuo ei meinaa yhtikäs mitään. Jos 2,0 140hv tdi- auto on kulkenut tähän asti 5 litralla, niin se kulkee jatkossakin. Ihan trurhaa melua kuluttajan kannalta. Auton arvo ei ole muutuunut mihinkään, eikä muutu. Turhaa mekastusta koko juttu. Esimerkiksi Skodan tilaukset ovat vain yltyneet tämän selkkauksen aikana ja voin lyödä veikan, että VAG-autot ovat, edelleenkin 5 joukossa Top10 listalla. Tervettä olisikin, jos tämä saisi aikaan hintakisaa eri merkkien välillä. Minusta Golfin ja Auriksen hinnat ovat karanneet käsistä.


      • totinen.paikka
        Useitaerimerkkejäollut kirjoitti:

        Tavalliselletallaajalle tuo ei meinaa yhtikäs mitään. Jos 2,0 140hv tdi- auto on kulkenut tähän asti 5 litralla, niin se kulkee jatkossakin. Ihan trurhaa melua kuluttajan kannalta. Auton arvo ei ole muutuunut mihinkään, eikä muutu. Turhaa mekastusta koko juttu. Esimerkiksi Skodan tilaukset ovat vain yltyneet tämän selkkauksen aikana ja voin lyödä veikan, että VAG-autot ovat, edelleenkin 5 joukossa Top10 listalla. Tervettä olisikin, jos tämä saisi aikaan hintakisaa eri merkkien välillä. Minusta Golfin ja Auriksen hinnat ovat karanneet käsistä.

        Jos menee huijarivaaken nurin niin ehkä saattaa jotain meinata ja vaihtoarvokin saattaa reippaasti pudota. Kulutuksesta kun ei huijauksessa ole ollenkaaan kyse.
        VW-johtaja oli maininnut jotain olemassaolon epävarmuudesta. Onhan näitä automerkkejä ollut ja mennyt vaikka en muista että huijaaminen olisi ollut syynä.


    • NipponHarakiri

      No niin varmaan on toyota ainoa merkki joka ei koskaan edes päästä ilmoille muuta kuin ketunpoikasia ja sateenkaaria! Siihen ei myöskään koskaan tule vikoja! Se ei myöskään koskaan ruostu ja on varmasti hirvikolarissa turvallinen, kuin pyöreä pehmustettu huone, johon moni tojotisti harhakuvitelmineen kuuluisi. Tiedättehän, siellä käytetään yleensä sellaista erittäin pitkähihaista paitaa, tai ollaan lepositeissä sängyssä.

      • Eioletullut_mieleenkään

        mutta sellainen tulee joka kerran trollipojun mielipidettä lukiessa ettei tuo poju tervekään voi olla ja lisäksi se on selvästi jäänyt osattomaksi miehen mallista kun isästä ei ole yh-äipälläkään selkeää muistikuvaa. Eräänä aamuna noin 16 vuotta sitten tuntui aamukrapulassa äipän perse tosi hellältä ja siitähän se sitten alkoi trollipojun taival.


      • JärkiKädessäkö
        Eioletullut_mieleenkään kirjoitti:

        mutta sellainen tulee joka kerran trollipojun mielipidettä lukiessa ettei tuo poju tervekään voi olla ja lisäksi se on selvästi jäänyt osattomaksi miehen mallista kun isästä ei ole yh-äipälläkään selkeää muistikuvaa. Eräänä aamuna noin 16 vuotta sitten tuntui aamukrapulassa äipän perse tosi hellältä ja siitähän se sitten alkoi trollipojun taival.

        No mutta oikeasti! Kuka v*ttu vannoo rakkautta jollekin saatanan kulkineelle! Eikö teillä ole seksielämää ollenkaan tyttöystävistä puhumattakaan? Sielä vaan tumputellaan tojotan kuvaston kanssa. Ei ole ihme että suku ei jatku!

        PS. Toyota on myös huijannut ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Yksikään toyota ei ole koskaan päässyt normikulutuksiin oikeassa liikenteessä. Siinä on jo todiste siitä, että jotain peitellään. Sillä mitä polttoainetta käytetään ei ole väliä, aina menee yli luvatun.


    • Gaspeace

      Ja paskat. Jos pidät sitä niin puhtaana kuin väität otappa muutamat henkäykset putken päästä joka kerta kun lähet dissukalla liikkeelle. Kyllä sen sit huomaa muutaman viikon päästä oletko huonossa hapessa vai kuollut.

    • Hellouvaan

      Volkkari on jäänyt kiinni tahallisesta ja tarkoituksellisesta asiakkaan huijaamisesta siihen asennetulla nimenomaisella huijausohjelmistolla. Siinä on iso ero muihin.

      • KylmääVettä

        Ja se ei ole tarkoituksellista huijaamista, että normitesteissä on auto, jolla ei ole oikeastaan tuotantomallin kanssa mitään muuta tekemistä, kuin saman tilavuuksinen moottori ja vähän samantyyppinen ulkonäkö? Onko puhtaammat jauhot pussissa? Leimat kun on saatu "muulilla", niin sen jälkeen pyörähtää tuotanto käyntiin, eikä yksikään auto koko tuotannosta pääse koskaan ilmoitettuun kulutukseen. Tämä on Toyotan, Nissanin, Hondan ja monen muunkin valmistajan toimintatapa.
        Olisiko kuluttajien aika alkaa vaatia ihan kaikilta valmistajilta puheidensa pitämistä? En usko että Corolla kuskikaan tahtoo ehdointahdoin kuluttaa 8L sataselle kun on luvattu että 6L menee.


      • Vakava.paikka
        KylmääVettä kirjoitti:

        Ja se ei ole tarkoituksellista huijaamista, että normitesteissä on auto, jolla ei ole oikeastaan tuotantomallin kanssa mitään muuta tekemistä, kuin saman tilavuuksinen moottori ja vähän samantyyppinen ulkonäkö? Onko puhtaammat jauhot pussissa? Leimat kun on saatu "muulilla", niin sen jälkeen pyörähtää tuotanto käyntiin, eikä yksikään auto koko tuotannosta pääse koskaan ilmoitettuun kulutukseen. Tämä on Toyotan, Nissanin, Hondan ja monen muunkin valmistajan toimintatapa.
        Olisiko kuluttajien aika alkaa vaatia ihan kaikilta valmistajilta puheidensa pitämistä? En usko että Corolla kuskikaan tahtoo ehdointahdoin kuluttaa 8L sataselle kun on luvattu että 6L menee.

        On täysin eri asia käytännön kulutus ja kulutus laboratorio-olosuhteissa koska kulutukseen vaikuttaa mm.ajotapa ja olosuhteet. On täysin eri asia kun tarkoituksella asennetaan huijausohjelma jolla manipuloidaan tarkoituksella typen oksidit ja hiukkaspäästöt testitilanteessa yhteen neljäskymmenesosaan huijaten.
        Vain vw on siihen sortunut ja nyt sitten alkaa maksamaan. Muita valmistajia ei ole syytetty petollisesta huijaamisesta. Olemassaolo merkillä voi vaarantua VW-pomonkin mukaan. Kysymys on huijaamisesta jota autoalalla ei ennen ole koettu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5309
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3437
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1572
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      192
      1463
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      988
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      779
    Aihe