Otsikon mukaisesti, kuinka toisten ihmisten kateus on vaikuttanut sinuun? Mihin asioihin ajattelet kateuden kohdistuneen?
Onko kateus vahvistanut vai heikentänyt itsetuntoasi? Tunnetko syyllisyyttä asioista, joista sinua kadehditaan vai oletko nimenomaan erittäin ylpeä näistä ominaisuuksista?
Itse tunnen huonommuutta onnistuttuani asioissa ja kiitosta on jossain määrin vaikea edelleen ottaa vastaan, sillä kateus on kulkenut läpi elämän ensin sisarkateutena tunnollisuuden ja lahjakkuuden takia ja sittemmin kaverihylkäämisiin ja jopa "kavereiden" väkivaltaisuuteen sekä työpaikkakiusaamisena. Vaikka olen käsitellyt asioita paljon, itsetuntoni ikäänkuin alkaa sortua, jos koen että minulla menee "liian hyvin", onnistun töissäni tai olen saanut ulkoisen olemukseni sellaiseen kuntoon, että saan katseita kadulla.
Miten teillä?
Miten ihmisten kateus on vaikuttanut teihin?
68
6076
Vastaukset
- hUikmkbjkg
Ihan perustavalla tavalla. Äitipuoli hyljeksi ja selkään tuli, eikä haukkkuja, nimittelyjä ja tönimisiä juuri säästelty silloin, kun harvemmin sain huoneestani poistua tai ylipäänsä sisään tulla pihalta. Tuskin se niin mulle henkilökohtaisesti, eli olisin voinut olla kuka tahansa entisen puolison lapsi. Nykyisin aika osaton sitten olenkin, eikä minusta juuri pidetä kait katkeruuteni takia, joka heijastuu vinksasti ajatteluuni. Itse olen aika lievästi ja ohimennen kateellinen, mutta turhan usein kylläkin ja koskien lähinnä vanhemmuussuhteita tai ylipäänsä vahvaa sosiaalista tukiverkostoa. Mutta eipä sitä koskaan toisten elämästä voi tietää jos ei erittäin hyvin tunne, eli mitäpä sitä kauheasti kadehtimaan lähinnä omia mielensisältöjä. Katkeruus kai se meikäläisen oikeampi paikka on.
- Anonyymi
Minä jouduin pois kotoa 14 v' elätin itseäni ensin kotiapulaisena' sitten piti muuttaa omilleen ja muuhun työhön' eli kauppaan töihin ja alivuokralaiseksi. Sit 18 v tehtaaseen ansaitsemaan' säästämään ja sit ostamaan oma asunto' pieni yksiö. Kadehtiminen alkoi. Vaihdoin isomoaan asuntoon ja parempaan työhön. Kadehtijoita oli sukulasissa. Saimme lapsen' mieheni veljen nuorikko' 15 v samantien että hänkin haluu tommosen ja saikin 9 kk jälkeen. Eli alaikäsenä. No me hankittiin vene' no eikö muittenkin sukulaisten pitäny hankkia jokin ropponen. Ok mut mieheni veli ei sit halunnut tulla meidän kanssa vaan änkesivät itsensä mun broidin kanssa kimppaan. Siitä syntyi sit kolmiodraama ja ero mieheni veljen ja vaimonsa kesken. Kateus kaiken takana. Entä työtoveri: kävi kehuskelemassa että maksamme velkaa. Kaikki meni. Joutuivat vuokralle. Autoammekin joku kai ivasi siinä rytäkässä. Kateutta oli' ehkä tästä ei tunnista mut kun kuuntelin ja seurasin näiden ihmisten toimintoja niin sieltä pilkotti aina se arvostelu asuinaluettamme kohtaan' emme siis asuneet arvokkaalla puolella' vaikka asuimme ydinkeskustassa.
- eiosunut
Ei mulle ymmärtääkseni ole kukaan ikinä ollut kade. En tiedä miks olisi. Olen aina ollut ns keskivertaisen hyvä mutten loistava kaikessa. Sosiaalisesti ei taatusti kadehdittavaa... Joku lapseton vois olla lapsista kade. Hassua oikeastaan että itselle niitä siunaantuu "liikaakin" mut kaikki rakkaudella kasvatetaan tietenkin:) Mä oon varmasti enemmän muille kade kuin ne mulle:(
- hyviäkysymyksiäsulla
Kirjoituksesi on kuin minun ajatuksiani vähän nuorempana, jolloin minulle selvisi, että joidenkin ihmisten ilkeän käytöksen takana oli kateus. Minulle oli tullut tuota ilkeilyä jo mitta täyteen ja katkaisin välit näihin ihmisiin. Menin terapiaan, jossa selvisi, että olen aivan liian kiltti ihminen, joka ei ole kunnolla valinnut ystäviään alun perinkään. Minulla on takana koulukiusaamista, jota myös käsiteltiin tämän yhteydessä. Minun oli vaikea antaa itselleni tunnustusta uurastuksesta ja menestyksestä, jota olin saanut, joten olin helppo kohde. En osannut puolustaa itseäni.
Terapian seurauksena osaan nyt valita ystäväni enkä ikinä harkitsisi lähempää tuttavuutta kenenkään kanssa, joka ilkeilee tai yrittää hyväksikäyttää jotenkin jo suhteen alussa. On uskomatonta, millaista paskaa olenkin aikoinaan sietänyt "ystävien" taholta. Naljailua ulkonäöstä, pettämistä nuoruuden poikaystävän kanssa, pottuilua siitä, että olen saanut kaiken muka niin helposti.
Näiden ihmisten kateellisuus on heidän ongelmansa, joka ei kuulu minulle, minun ongelmani oli vain se, etten osannut valita seuraani paremmin. Nykyisin minulla on useita ystäviä, joiden kanssa viihdyn, jotka arvostavat minua ja minä heitä. Sellainen ystävä, jonka seurassa koet tarvetta pienentää itseäsi ei ole sinun ystäväsi missään nimessä, vaan kannattaa ottaa jalat alle. Itsen pienentäminen vain lisää kateutta etkä voi vaikuttaa kateellisen ajatuksiin mitenkään.- Anonyymi
Niin minullekin on selvinnyt samat asiat, mutta en itse katkaissut välejä heihin. he tekivät sen kauheiden syyttelyiden saattelemana. Pahinta asiassa on, etten edes asu samassa maassa heidän kanssaan. Aikoinaan he tunkeutuivat elämäänikirjoittamalla ilkeitä kirjeitä, sitten sähköpostin kautta ja myöhemmin tekstiviestien ja messengerin kautta. Lopulta tajusin olla lukematta niitä.
Minäkin olen liian kiltti. Saatan rakastaa jopa pahinta vihollistani. En raski sanoa takaisin. Pitäisi muuttua.
- vihreäpeikkoluola
En tunne syyllisyyttä hyvistä ominaisuuksistani, mutta haluan ympärilleni vain ihmisiä, jotka kestävät hyviä ominaisuuksia muissakin kuin itsessään. Jotkut eivät vain siedä sitä, että muitakin voidaan joskus kehua asioissa, joita he taitavat jonkin verran itsekin. Silloin he aloittavat vähättelyn ja mitätöinnin heti, tai välittömän itsetehostuksen samassa asiassa. Huono itsetunto ja kateus, jakamaton huomionkipeys.
Ihmiset, jotka ovat kannustavia, ei-kadehtivia, ovat usein jollakin alueella hyvin lahjakkaita ihmisiä. He ymmärtävät luonnostaan, että maailmassa on kaikenlaista lahjakkuutta ja osaamista eri alueilla, ja että maailma on hyvä juuri niin. Ettei kukaan voi olla joka asiassa yksin huomion jakamaton keskipiste, jota ainoastaan saa kehua, ja että toisaalta suurikaan kyvykkyys ei etene tai edes tule huomatuksi, jos sille ei anneta aikaa ja energiaa.
Tietysti maailmassa on kateutta myös ulkoisista olemuksista, joku lyhyt lihava jysky pitää sopivana arvostella hoikkia, terveitä, elintasosairaudettomia ihmisiä. Onnea katkeralle itsevedätysretkelle...?
Aina kun jostakin tulee kateellinen paska, joka aloittaa vähittäisen nirhaamisen ja ininän, totean mielessäni, ettei minulla ole hänen ongelmilleen ja kateudelleen jatkossa aikaa. Sillä mitäpä kukaan sellaisella seuralla!- hyviäkysymyksiäsulla
Olipas hemmetin hyvä kirjoitus. Olet selvästi ajatellut asian läpikotaisin. "Huono itsetunto ja kateus, jakamaton huomionkipeys." Tuo nimenomaan on pyhä kolmiyhteys.
Kateus on sikäli eräänlaista tyhmyyttä, että siihen kuuluu ajatus kaiken saamisesta ilmaiseksi. Kateellinen syyttää siitä menestyneitä (mitä menestys nyt kullekin kadehtijalle on), vaikka odottaa itse saavansa kaiken ilmaiseksi tekemättä ja ponnistelematta asian eteen. Tyhmyys ja laiskuus voivat tuhota monenlaista lahjakkuutta, kun omaa toimintaa ja ansioita ei pystytä tarkastelemaan realistisesti huonon itsetunnon, huomionkipeyden ja kateuden takia.
Itsepetos kuuluu kateuden kanssa aina samaan pakettiin. Aivan kuten kirjoitit: "Suurikaan kyvykkyys ei etene tai edes tule huomatuksi, jos sille ei anneta aikaa ja energiaa." Pitäisi löytää oma kyvykkyys, mutta sitä ei koskaan löydä, kun aika menee muiden vahtaamiseen ja vertailuun.
En edellisessä viestissä vastannut ap:n kysymyksiin. Kateellinen voi olla mistä tahansa täysin absurdeistakin asioista, joten ne eivät niinkään ole olennaisia. Kadehditun on ymmärrettävä kateuden mekanismi, jotta voi irroittautua kateuden myrkyllisistä vaikutuksista omassa itsessään, kateus ei ole asioissa, vaan ihmisissä.
Monesti kateellinen esiintyy jonkinlaisena ressukkana, jonka pitäisi saada erityiskohtelua ja huomiota, mikä voi kadehtitulle olla hämäävää. Sääli puolestaan lisää kateutta eli kierre on valmis. "Ressukat" voivat pystyä hyvin myrkyllisiin tekoihin, joista eivät kanna vastuuta, siksi kateellisista kannattaa vain yksinkertaisesti hankkiutua kauas. - vihreäpeikkoluola
Sääli ja muiden ressukoiminen heidän elämänsä vaikeuksissa - siis todellisen ymmärtämisen, empaattisuuden sijaan - voi toisaalta joskus johtaa aidosti siihen, että joku ei pidä toisesta, aliarvioivasta ihmisestä ilman että kadehtisi mitään heidän varsinaisia ominaisuuksiaan.
Sinänsä olen havainnut kateutta sekä ihmisissä, joita monet varmaan pitäisivät "ressukoina" kuin ihan näennäisesti omassa elämässään menestyneissä ihmisissä, jotka vain haluavat kaiken ympäristön positiivisen huomion - erityiskohtelun - aina vain itselleen. Sekä ihmisissä, jotka ovat saaneet paljon hyvääkin mutta ovat omista syistään ikikatkeria elämälle (ja helposti vähän joka toiselle ympäristössään). Mutta pääasia tosiaan, että sen voi huomata ja ymmärtää, että se on heidän ongelmansa eikä heidän kommenttejaan kannata kenenkään ottaa itseensä. - hyviäkysymyksiäsulla
vihreäpeikkoluola kirjoitti:
Sääli ja muiden ressukoiminen heidän elämänsä vaikeuksissa - siis todellisen ymmärtämisen, empaattisuuden sijaan - voi toisaalta joskus johtaa aidosti siihen, että joku ei pidä toisesta, aliarvioivasta ihmisestä ilman että kadehtisi mitään heidän varsinaisia ominaisuuksiaan.
Sinänsä olen havainnut kateutta sekä ihmisissä, joita monet varmaan pitäisivät "ressukoina" kuin ihan näennäisesti omassa elämässään menestyneissä ihmisissä, jotka vain haluavat kaiken ympäristön positiivisen huomion - erityiskohtelun - aina vain itselleen. Sekä ihmisissä, jotka ovat saaneet paljon hyvääkin mutta ovat omista syistään ikikatkeria elämälle (ja helposti vähän joka toiselle ympäristössään). Mutta pääasia tosiaan, että sen voi huomata ja ymmärtää, että se on heidän ongelmansa eikä heidän kommenttejaan kannata kenenkään ottaa itseensä.Mikä on näkemyksesi, miksi jotkut ovat kateellisia ja toiset eivät? Se ei mielestäni liity elämän vaikeuksiin tai lapsuudenkokemuksiin, vaan ennemminkin persoonallisuuden rakenteeseen tai siihen, ettei ole aikanaan saanut apua tunteidensa käsittelyyn. Niin taipumus reagoida kateudella ja katkertoituminen on kehittynyt elämänasenteeksi. Ressukkana esiintyminen on eri asia kuin se, että todella olisi elämässään kokenut kovia - kateellisuuden kehittyminen mielestäni ei riipu siitä, mitä on kokenut, mitä ominaisuuksia omistaa tai mihinkään muuhunkaan vastaavaan, siksi se onkin niin mielenkiintoinen ilmiö. Miksi joku haluaa tuhota toisen hyvää, sitähän kateus on?
- Rebbana
Aina pitäisi muistaa moraalinen vastuu omista tunteistaan eikä antaa tuhoavien tunteiden vaikuttaa toisten elämään. Onhan sitä ihan oikeutettuakin kateutta ja katkeruutta. Esimerkiksi omienn elämänedellytysten tuhoutuminen toisten itsekkyyden, kateuden, kyvyttömyyden tai typeryyden takia.
- vihreäpeikkoluola
hyviäkysymyksiäsulla kirjoitti:
Mikä on näkemyksesi, miksi jotkut ovat kateellisia ja toiset eivät? Se ei mielestäni liity elämän vaikeuksiin tai lapsuudenkokemuksiin, vaan ennemminkin persoonallisuuden rakenteeseen tai siihen, ettei ole aikanaan saanut apua tunteidensa käsittelyyn. Niin taipumus reagoida kateudella ja katkertoituminen on kehittynyt elämänasenteeksi. Ressukkana esiintyminen on eri asia kuin se, että todella olisi elämässään kokenut kovia - kateellisuuden kehittyminen mielestäni ei riipu siitä, mitä on kokenut, mitä ominaisuuksia omistaa tai mihinkään muuhunkaan vastaavaan, siksi se onkin niin mielenkiintoinen ilmiö. Miksi joku haluaa tuhota toisen hyvää, sitähän kateus on?
Todella hyvä (ja vaikea, mutta kiinnostava) kysymys. Minustakaan kateus ei liity ainakaan elämän vaikeuteen, koska tarkemmassa katsannossa kukaan ei välty vaikeuksilta. Se, joka kadehtii, voi tietysti nähdä niin, miten helpolta muiden elämä aina näyttää. Toisaalta sellaiselle ei kukaan halua uskoutuakaan mistään suruistaan tai vaikeuksistaan, koska he ovat jo osoittaneet olevansa hostiileja, vihamielisiä tai vahingoniloisia.
En tiedä sitten, ovatko jotkut kateelliset sellaisia, että saavat helposti sosiaalista tukea omille negafiilistelyilleen? Joo, on se ja se tosi paha ihminen ja minun tielläkin sitä paitsi. Tai sitten helposti keräävät ympärilleen muitakin, joilla on samoja piirteitä persoonassa ja tunteiden käsittelyssä... joukko merkitsee ihmisille usein oikeutusta. - hyviäkysymyksiäsulla
vihreäpeikkoluola kirjoitti:
Todella hyvä (ja vaikea, mutta kiinnostava) kysymys. Minustakaan kateus ei liity ainakaan elämän vaikeuteen, koska tarkemmassa katsannossa kukaan ei välty vaikeuksilta. Se, joka kadehtii, voi tietysti nähdä niin, miten helpolta muiden elämä aina näyttää. Toisaalta sellaiselle ei kukaan halua uskoutuakaan mistään suruistaan tai vaikeuksistaan, koska he ovat jo osoittaneet olevansa hostiileja, vihamielisiä tai vahingoniloisia.
En tiedä sitten, ovatko jotkut kateelliset sellaisia, että saavat helposti sosiaalista tukea omille negafiilistelyilleen? Joo, on se ja se tosi paha ihminen ja minun tielläkin sitä paitsi. Tai sitten helposti keräävät ympärilleen muitakin, joilla on samoja piirteitä persoonassa ja tunteiden käsittelyssä... joukko merkitsee ihmisille usein oikeutusta.Todellakin, kateelliselle harva tahtoo uskoutua ainakaan karvaiden kokemusten jälkeen. Sellainen paisutteleva, dramaattinen esitystapa liittyy näihin ressukoina esiintyjiin. Kukaan ei ole varmasti kokenut mitään niin kamalaa kuin minä.... Ehkä ovatkin kokeneet kamalia asioita, mutta miksi monet kamalia kokeneet eivät ole kateellisia ja katkeria, vaan päinvastoin hyvinkin elämänmyöteisiä ja kannustavia? Tätä olen paljon miettinyt. Johtuuko se kasvuympäristöstä, jossa on vertailtu paljon? Johtuuko se persoonallisuushäiriöstä? Vai tarvitaanko useita samaan suuntaan vieviä tekijöitä sekä persoonassa että kasvuympäristössä, jotta niin tapahtuu ja kateus saa vallan.
Onhan siitä tutkimusnäyttöä, että toiset ovat biologisestikin alttiimpia reagoimaan vaikeuksiin lamaantumalla ja sisään päin käpertymällä. Ehkä vaikuttavana tekijänä on myös elämänkatsomuksellisia seikkoja. Jos omassa elämässä on vahvoja, tärkeitä kutsumuksia, niin niihin suunnattu energia varmasti haihduttaa epäonnistumisista syntyvää pettymystä ja muuntaa epäonnistumisia oppimiskokemuksiksi. Kateellinen sen sijaan näyttäisi lamaantuvan epäonnistumisista ja syyttävän siitä olosuhteita. Vaikea lapsuus muuntuu tällä logiikalla selittäväksi tekijäksi monenlaisiin asioihin, joihin aikuisella olisi valtaa vaikuttaa.
Rebbanalle kommentoisin, että olen samaa mieltä siitä, että vastuu omista tunteista täytyy kantaa. Kateus on normaali, inhimillinen tunne, jota voi tutkia siinä missä muitakin tunteita. Kaikki tunteet kertovat jotakin sinusta sinulle. Ne kertovat siitä, miten tulkitset maailmaa. En oikein ymmärtänyt pointtiasi oikeutetusta kateudesta. Mitä se käytännössä tarkoittaa? Miksi tunteelle pitäisi hakea oikeutusta ja keneltä sitä voisi hakea?
Kateuden joukkovoimasta on kirjoitettu paljon, kyllä se on ryhmädynaaminen ilmiö, kateellisuutta voidaan käyttää hyväksi esimerkiksi politiikassa ja luoda aggressivisuutta, vihamielisyyttä ihmisryhmien välille. Minusta kateus on todella pelottava ilmiö, jos sille annetaan valtaa. - vihreäpeikkoluola
Persoonallisuushäiriö on tietysti kateuden erityistapaus. Aivan kammottava ja vääristynyt psyyken rakenne, missä kateus on äärimmäistä ja kohdistuu lähes kaikkea kohtaan vuorotellen (huomenna ovat vuorossa tämän päivän idolit, jotka huomenna verbaalisesti raiskataan, koska ihailu on kääntynyt juuri kateudeksi tai pettymykseksi). Tietysti on myös hyvä havaita, että ne loput mitä lie 95 % ihmisistä, jotka ovat tässä mielessä terveitä, tuntevat myös kateutta, toiset heistäkin enemmän kuin toiset.
Sinänsä minulla riittää empaattisuutta jopa lamaantumista ja burn outia kohtaan, tai sisään päin käpertymistä sellaisten kokemusten jälkeen, en vedä niistä yhtäläisyysmerkkejä kateuteen. Ymmärrän hetkittäisen lamaantumisen hyvinkin mahdolliseksi, jos ihminen on elämässään kerta kaikkiaan irtautunut ja etäällä niistä sisäisistä kutsumuksistaan, väärässä paikassa ja ajassa toteuttamassa muiden ideaaleja, ja samaan aikaan ehkä vielä sosiaalisesti hyväksyttynä yleisenä muiden roskakorina, ymmärtämättömyyden kohteena... silloin sisäänpäin käpertyminen voi merkitä introverttiutta, itsensä kuuntelua ja niiden todellisten kutsumustensa löytämistä. Ehkä myös ekstroverttius on palkittu selkäänpuukotuksella tai juuri sillä kateudella, ja ihminen alkaa etsiä vastauksia sisältään, intuitiostaan. Tai ehkä vain puhumme eri asioista samoilla käsitteillä, kuten nettikeskusteluissa tapaa käydä! Joka tapauksessa kaikkien ihmisten tulee kestää elämässään erinäisiä "olosuhteita", joita eivät sellaisinaan haluaisi tai ajoittain edes kestäisi. Olen siitä täysin samaa mieltä, että vahvat, tärkeät kutsumukset ovat silloin elämänvoimaa ylläpitäviä, eheyttäviä ja parantavia. Niitä ei mikään kateellinen äänikään saa pois, tietysti sellaisten ei tarvitse niistä mitään tietääkään.
Joukkovoima on pelottavaa. Silloin on joku sokea, pyhä oikeutus kohdella kaltoin ja täydellisen epäempaattisesti tiettyjä ihmisiä - "kateellisiksi" leimattuja tai todellisuudessa kateuden kohteita. - Hyviäkysymyksiäsulla
vihreäpeikkoluola kirjoitti:
Persoonallisuushäiriö on tietysti kateuden erityistapaus. Aivan kammottava ja vääristynyt psyyken rakenne, missä kateus on äärimmäistä ja kohdistuu lähes kaikkea kohtaan vuorotellen (huomenna ovat vuorossa tämän päivän idolit, jotka huomenna verbaalisesti raiskataan, koska ihailu on kääntynyt juuri kateudeksi tai pettymykseksi). Tietysti on myös hyvä havaita, että ne loput mitä lie 95 % ihmisistä, jotka ovat tässä mielessä terveitä, tuntevat myös kateutta, toiset heistäkin enemmän kuin toiset.
Sinänsä minulla riittää empaattisuutta jopa lamaantumista ja burn outia kohtaan, tai sisään päin käpertymistä sellaisten kokemusten jälkeen, en vedä niistä yhtäläisyysmerkkejä kateuteen. Ymmärrän hetkittäisen lamaantumisen hyvinkin mahdolliseksi, jos ihminen on elämässään kerta kaikkiaan irtautunut ja etäällä niistä sisäisistä kutsumuksistaan, väärässä paikassa ja ajassa toteuttamassa muiden ideaaleja, ja samaan aikaan ehkä vielä sosiaalisesti hyväksyttynä yleisenä muiden roskakorina, ymmärtämättömyyden kohteena... silloin sisäänpäin käpertyminen voi merkitä introverttiutta, itsensä kuuntelua ja niiden todellisten kutsumustensa löytämistä. Ehkä myös ekstroverttius on palkittu selkäänpuukotuksella tai juuri sillä kateudella, ja ihminen alkaa etsiä vastauksia sisältään, intuitiostaan. Tai ehkä vain puhumme eri asioista samoilla käsitteillä, kuten nettikeskusteluissa tapaa käydä! Joka tapauksessa kaikkien ihmisten tulee kestää elämässään erinäisiä "olosuhteita", joita eivät sellaisinaan haluaisi tai ajoittain edes kestäisi. Olen siitä täysin samaa mieltä, että vahvat, tärkeät kutsumukset ovat silloin elämänvoimaa ylläpitäviä, eheyttäviä ja parantavia. Niitä ei mikään kateellinen äänikään saa pois, tietysti sellaisten ei tarvitse niistä mitään tietääkään.
Joukkovoima on pelottavaa. Silloin on joku sokea, pyhä oikeutus kohdella kaltoin ja täydellisen epäempaattisesti tiettyjä ihmisiä - "kateellisiksi" leimattuja tai todellisuudessa kateuden kohteita.En minäkään vedä yhtäläisyysmerkkejä lamaantumisen taipumuksesta ja burn outista kateuteen. Silloinhan aggressio kohdistuu itseen eikä muihin niinkuin pahanlaatuisessa kateudessa.
Kateus on aggressiivinen yllyke, jota myös kulttuuri voi tukea ruokkimalla kilpailua ja vertailua. Ja toisaalta myös olla tukematta, jos siihen on taitoa. Kateus voi olla myös tunnetaitojen puutetta. Pikkulapsi voi potkaista toisen hiekkakakun maan tasalle ja myös aikuinen, ellei muuten osaa parantaa oloaan.
Mutta kun ap kysyi kateuden vaikutuksia omassa elämässä, niin löydän siihen vastauksen. Nämä pari ihmistä haluan pitää kaukana, mutta en haluaisi vihata heitä vaan antaa anteeksi heidän tekonsa. Toistaiseksi en ole siihen pystynyt, he aiheuttivat niin suuren pettymyksen. - Anonyymi
hyviäkysymyksiäsulla kirjoitti:
Mikä on näkemyksesi, miksi jotkut ovat kateellisia ja toiset eivät? Se ei mielestäni liity elämän vaikeuksiin tai lapsuudenkokemuksiin, vaan ennemminkin persoonallisuuden rakenteeseen tai siihen, ettei ole aikanaan saanut apua tunteidensa käsittelyyn. Niin taipumus reagoida kateudella ja katkertoituminen on kehittynyt elämänasenteeksi. Ressukkana esiintyminen on eri asia kuin se, että todella olisi elämässään kokenut kovia - kateellisuuden kehittyminen mielestäni ei riipu siitä, mitä on kokenut, mitä ominaisuuksia omistaa tai mihinkään muuhunkaan vastaavaan, siksi se onkin niin mielenkiintoinen ilmiö. Miksi joku haluaa tuhota toisen hyvää, sitähän kateus on?
Ei johdu lapsuudenkokemuksista vaan pettymyksestä itseensä. Toisten onnistumiset tuntuvat epäoikeudenmukaiselta Miksi hän? Miksi en minä? Ehkä ne toiset eivät ole edes onnellisia elämässään. Ehkä se vain näyttää siltä. Mistä he muka tietävät toisten elämästä mitään, kun kateuksissaan katkaisevat välitkin. Eivät siedä nähdä toista "onnellisena". Ei tässä voi muuta kuin rukoilla heidän puolestaan.
- sotaonjulmaa
Muista kymmenen käskyä! Venäjä ei muitanut kymmenen käskyä kun, vei Petsamon ja Karjalan! Käytti väkivaltaa ja aseita. Tappelemalla tuhottiin ihmisten elämät ja asuinsijat.
- voevitalis
Voihan sitä olla kateellinen kurjasti ilman että suuremmin myrkyttää muiden ihmisten oloja. Ällistyttää lähinnä joidenkin ihmisten estoton ja häpeämätön tämän itse nolohkoksi arvottamani tunteen ilmaisukyky. Kun on ollut tällaisen sairaaksi luokiteltavan kateuden laskiämpäri lapsena vailla mitään mahdollisuutta paeta tai reagoida asiaan millään tavalla, niin edelleen sitä jatkaa samaa lamaantunutta reagointia aggression kohdatessaan. Ollapa estottomasti kateellinen ja ilkeä! Siinäpä vasta kateutta aiheuttava rohkea vitaalisuuden osoitus!
Mutta tosiaan on vaikea joskus erotella mikä on itseä tai muulta tullutta syötettä, introjektiota tms. ihmisten välissä liikkuvaa möhnää. Ja kun sitä suht tasaisin väliajoin saa kuulla naama pokalla esitettyjä väittämiä ja luuloja itsestään, tuntemuksistaan, motiiveistan yms., niin on ihan tervettä ja suositeltavaa vetää käppyrälle juu. Ei todellakaan tarvitse selittää.. :) - AikaOnneton
Mitä muuten on olla väärässä paikassa väärään aikaan? Mikä ja kenen paikka ja aika on silloin kyseessä? Varmaan jotain superhienoja yli-ihmisiä silloin ajassa ja tilassa paikalla..?
- vihreäpeikkoluola
Ehkä ymmärrät, jos joskus koet saman kokemuksen (empatia).
En arvosta kovin korkealle sanomisten vääristelyä ja vääntelyä, vai onko sen tarkoitus olla esimerkki palstan aiheesta. - Antisaivartelija
Otetaanpa aikalisä empatian harjoitteluun. Täällä ei enää lasketa.
Sitä vaan, että joku MUU on silloin oikeammassa paikassa oikeaan aikaan kuin joku toinen? Onko se kaikki siitä vaan oikeasti kiinni?
Sinänsä en ole kiinnostunut arvostuksistasi, mutta onhan viheliäisitä, mikäli totuus on kulloinkin vain ajoituksesta kiinni. Kuka semmoista osaa ja jaksaa kärkkyä. Että sopiiko herrasväelle? - vihreäpeikkoluola
Antisaivartelija kirjoitti:
Otetaanpa aikalisä empatian harjoitteluun. Täällä ei enää lasketa.
Sitä vaan, että joku MUU on silloin oikeammassa paikassa oikeaan aikaan kuin joku toinen? Onko se kaikki siitä vaan oikeasti kiinni?
Sinänsä en ole kiinnostunut arvostuksistasi, mutta onhan viheliäisitä, mikäli totuus on kulloinkin vain ajoituksesta kiinni. Kuka semmoista osaa ja jaksaa kärkkyä. Että sopiiko herrasväelle?En saa ajatuksistasi mitään selvää, antisaivartelija.
Vihjailet jotain epäselviä omiasi, tarkoitat ilmeisesti aivan eri asioita kuin minä viestissäni, mitä kuitenkin haluat väännellä ympäriinsä joksikin aivan muuksi. En osaa tosiaan antaa tälle arvoa, mutta siitähän et välitä, joten jatka vääntelyä vaikka jossakin sopivammassa seurassa. - Anonyymi
vihreäpeikkoluola kirjoitti:
En saa ajatuksistasi mitään selvää, antisaivartelija.
Vihjailet jotain epäselviä omiasi, tarkoitat ilmeisesti aivan eri asioita kuin minä viestissäni, mitä kuitenkin haluat väännellä ympäriinsä joksikin aivan muuksi. En osaa tosiaan antaa tälle arvoa, mutta siitähän et välitä, joten jatka vääntelyä vaikka jossakin sopivammassa seurassa.Ei ollut mummot asialla.
- AntiS
Kyllä. Heaskelen oikeampaa seuraa. Pahoittelen ajatusteni epäselvyyttä. Ei ollut tarkoitus loukata.
- vihreäpeikkoluola
Ok, minä en ole lainkaan haeskelemassa seuraa palstoilla.
- AntiS
Älä sitten häirriinny jos joku autistiseen monologiisi tekee intervention näiilä vuorovaikutteisilla foorumeilla. Juttele kukkaruukulle.
- vihreäpeikkoluola
Keskustelin toisen kirjoittajan, fiksun sellaisen kanssa.
Sinä taas olet tyypillinen nettihäirikkö, joka ei pysy aiheen sisällössä eikä tuo siihen mitään näkökulmia, ainoastaan pyrkii pilaamaan muiden keskustelun huomionkipeydellään. Eiköhän riitä tämä täysin turha "keskustelu" kanssasi, ajan ja huomion tuhlaaminen pahoinvoinnillesi.
Alkuperäinen keskustelu jatkukoon.
- Hyviäkysymyksiasulla
En minäkään ymmärtänyt tuota vääräseuraisuuskommenttia. Yli-, ali- ja keskivertoisuuteen vetoaminen kuulostaa puolestaan kovasti vertailulta ja kilpailulta, mikä liittyy kateusproblematiikkaan.
Jäin vielä miettimään persoonallisuushäiriöitä. Mielikuvani oli se, että prosentuaalinen osuus väestöstä on suurempi kuin 5% ja löysin Terveyskirjaston artikkelin:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00407
Siinä ei puhuta kateudesta mitään, mutta persoonallisuushäiriöiden liukuvuus sopii mielestäni pohdittavaksi tähän yhteyteen. Kaikkiin persoonallisuushäiriöihin liittyy jäykkä itsekeskeisyys eli henkilö ei pysty ajattelemaan asioita muiden kuin itsensä kannalta, mikä tietysti aiheuttaa ongelmia ihmissuhteissa. Samanlainen itsekeskeisyys kuuluu mielestäni sellaiseen kateuteenkin, joka syljetään muiden päälle. Siksi niskakarvani nousevat, jos joku puhuu oikeutetusta kateudesta. Tarkoitetaanko sillä pahojen tekojen oikeutusta eli ne oikeutetaan omilla hankalilla tunteilla?
Kateudessa on vaikea nähdä mitään rakentavaa ja hyvää, ellei ihailu (ja siihen ehkä kuuluva jäljittelyn/opettelun tarve) ole kateuden esiaste. Vihreäpeikkoluola mainitsit tilanteen, jossa toista vain luullaan kadehtijaksi, vaikka hän ei vain pidä ko. henkilöstä. Mistä sen sitten voisi tietää? Mielestäni siitä, ettei vastenmieliseksi koetun henkilön seuraan hakeudu eikä hänen asioitaan ja ominaisuuksiaan ole tarvetta käsitellä jatkuvasti pahantahtoisella asenteella. Kateellinen sen sijaan pyrkii lyöttäytymään seuraan ja on hyvin kiinnostunut kadehditun asioista, mikä voi olla hyvin vahingollista kadehditulle, ellei hän ymmärrä olevansa kateuden kohteena. Minulle kävi juuri näin, varoituksista huolimatta en uskonut, että minua kohtaan ollaan niin pahantahtoisia, koska en nähnyt omassa elämässäni mitään kahdehdittavaa. Ehkäpä tyytyväisyys omaan elämään olikin tapauksessani se suurin kateutta aiheuttava tekijä.
Jonkin verran minua häiritsee se, että tunnen vihaa näitä paria ihmistä kohtaan. Se ei heitä häiritse, vaan minua itseäni, sillä emme ole juuri lainkaan tekemisissä. Haluaisin antaa anteeksi itsekkäistä syistä. Olen kai eniten pettynyt itseeni, kun luotin näihin henkilöihin ja olin aivan liian kärsivällinen (kyseessä siis hyvin pitkät ihmissuhteet). Helpottaisi, jos ei enää ikinä tarvitsisi nähdä näitä ihmisiä, mutta se ei valitettavasti onnistu ainakaan toistaiseksi. Heidän ansiotaan on kyllä se, että opin valitsemaan lähelleni pääsevät ihmiset hyvin tarkasti. Onnekasta on myös se, ettei mitään yhteenottoa ole tapahtunut, sillä nämä molemmat ovat olleet myös väkivaltaisia vihaamiaan ihmisiä kohtaan (joihin nyt, välit katkaistuani kuulun). Molemmilla kateus on mielestäni pahanlaatuista ja kohdistuu muihinkin kuin minuun. Heitä kohtaan voi kokea empatiaa korkeintaan useiden satojen kilometrien etäisyydeltä :)- Rehalisti
Mielikuvani oli se, että prosentuaalinen osuus väestöstä on suurempi kuin 5% ja löysin Terveyskirjaston artikkelin:
Kyllä Epäilisin lähemmäs 20 prosenttia väestöstä. Elämänhallinta saatta olla muuten hanskassa, mutta joku riippuvaine siinä samalla sotketaan suohon. Saattaa olla jopa vielä suurempi osuus kansasta...
- Jokainenvoimuuttaaasioit
Kaikki me ollaan hieman "vinoutuneita",kukin tavallaan.Se on luonnollista.Toiset vaan peittää vinoutumat paremmin kuin toiset.Olemme geenien,kokemusten,evoluution "tuotteita",mutta se henkinen kasvu ja kypsyminen on ihmisestä itsestään kiinni.Särmät ktllä hioutuu,jos niille antaa mahdollisuuden siihen.Se on itsetutkiskelun paikka,jos tuntee kateutta.Mutta väittäisin,että jokainen tuntee niin,monestikkin elämässä.Toisella on jotain,mitä halua itsellensä.Siihen auttaa,tunnustaminen ihan ääneen ja kuka estää havittelemasta sitä mistä on kade kuin ihminen itse.
- Ylikypsähtänyt
"kuka estää havittelemasta sitä mistä on kade kuin ihminen itse".
Omalla kohdalla ainakin terveysdentila, joka on väkivaltaisesti varastettu ja pilattu estää havittelemasta enää yhtään mitään. Terveys on erittäin kadehdittava ominaisuus. Toisaalta taas esim. kohtuullisen täysjärkisiä vanhempia etuineen en saa mistään, mikä onkin ehkä yksi suurimmista kateutta aiheuttavista tekijöistä elämässäni. Yhteiskunnaliset palvelutkin kaltaisilleni sairastuneille on olemattomat taikka epäasianmukaiset, eli olen kateellinen tarkoituksenmukaisten palveluiden saajille.
Siinä kai ne tärkeimmät ja jäytävimmät kateuden aiheet. Eikä yhtään muuten helpottanut tämä tunnustus.
- vihreäpeikkoluola
Hyvä kirjoitus, hyviäkysymyksiäsulla.
Vastaan nyt vain lyhyesti yhteen kohtaan tässä välissä - tarkoitin vääräseuraisuudella juuri sitä, että kukaan tuskin haluaa muutenkin vaikeassa elämäntilanteessa tulla vielä bonuksena ympäröidyksi ymmärtämättömillä (kateellisilla?) ihmisillä, jotka vääntelevät ja kääntelevät pahantahtoisesti asioita ja ominaisuuksia, joista ovat samalla ylikiinnostuneita.- hyviäkysymyksiäsulla
Heh, minä viittasin omassa viestissäni AikaOnneton -nimimerkin viestiin, sinun viestisi olen luultavasti tajunnut ihan oikein. AikaOnneton ei ole selventänyt mitä tarkoitti vai muuttuiko AikaOnneton Antisaivartelijaksi? Ota näistä nyt selvää :)
- roletaari
Se provosoi härnäämään. Kateus ja vahingonilo ovat mielestäni saman luonnealueen vastakkaisia mutta sukulaispuolia.
Kumpikin herättää minussa pirun ja ryhdyn härnäämään ko. henkilöä.
Esimerkiksi ollessani työttömänä valittelin erälle avoimen vahingoniloiselle tuttavalleni sitä miten hukkaan meni 3kk:n työnhakumatkani Espanjassa.
Kuukaudet kuluivat oman asunnon vähittäisessä remontoinnissa.
Yhtä avoimeen kateuteen en ole törmännyt. Yleensä se on ilmennyt kyräilynä, vaiteliaisuutena ja ilmeinä. Tuossa tilanteessa olen kiristänyt pinnaa jatkamalla reaktion aiheuttaneesta aiheesta jossakin määrin provokatiivisesti leikkien tyhmää. - ljlöjd
Olen tavannut kateellisia ihmisiä elämäni aikana, jotka eivät soisi toisille onnea ja menestystä... Sellaisten kanssa on sitten välit menneetkin poikki jossain vaiheessa. Surullista se on ollut ja olen tullut hyvin varovaiseksi ihmisten kanssa. Omia kykyjä en enää näytä enkä kerro mistään onnistumisesta... niinhän sanonta kuuluu, että "se jolla onni on, se onnen kätkeköön." Pitää paikkansa.
- Lasikana
En minäkään uskalla kykyjäni esitellä ja kehittää, kun kateus tai mikä lie, torppaa mitä kylmimmillä tavoilla kaikki yritykset. Paras tulla värittömäksi ja mauttomaksi, mieluusti hajuttomaksikin, ettei vaan kukaan luule että luulisi olevansa jotain... Kelottuminen käynnissä. Ja sitten syytellään ettei anna itsestään mitään..? Joitakin ihmisiä vain närpitään ja tökitään jatkuvasti milloin mistäkin syystä enemmän kuin toisia. Ei muuten huvita myöskään ryhtyä toisten kykyjen ja elämien omistautuneeksi hovineidoksi, mikä pesti olisi useammankin kerran ollut tarjolla. Anteeksi vain ehkä kateudeksi tulkittu itsekkyyteni, joka suurelta osin johtuu kyllä syvästä väsähtämisestä. Kel kyky ja kokemus, se sen piilottakoon, tai muuten sut nokitaan kuoliaaksi.
- Harmittaako
Kateus on esiintynyt lähinnä syrjintänä ja halveksuntana ja vainona. Se ei nyt ole mikään ratkaisu että poistaa kateuden lähteen ettäkö se elämä siitä paranisi. Eihän täällä saa olla edes sukkia jalassa jos se muista on kiinni.
- prosenttijengiläisyys
Olen ollut aina luonnostani hoikka ja loogis-matemaattisesti ja verbaalisesti lahjakas. Kiroukseksi synnyin työläisperheeseen, joka eli rikkaitten varjossa tarhasta peruskouluun. Tyhmät ja rikkaat vanhemmat sekä näiden lapset kadehtivat tarhasta asti lahjakkuuttani. Sen ansiosta tulin katkeraksi.
Vanhemmiten olen joutunut esittämään ystävilleni huonompaa kuin olen. Älykkyyteni ja hoikat muotoni ovat suurenmoinen vääryys. Olen luikku, tikku ja kukkakeppi, jonka pitää ottaa yksi pulla lisää.
Enää en jaksa. Olen nykyään sellainen kuin olen. En piilottele kykyjäni vakan alle. Vanhat ns. ystävät ovat lentäneet hiuksista vittuun. En jaksa enää olla hiljaa. Vittuilen takaisin. En enää ole kiltti ja hiljainen tyttö. Olen kyllästynyt ja väsynyt. Olen loppu. Painukoot hevon kuuseen. En alistu enää. Kadehtikoot tollot kuoliaaksi, ei kiinnosta. Hykertelen varsinkin naisten katkerille ilmeille. Haistakee vattu kun täältä päin tuulee.- parempiparhain
Minä taas synnyin tai jouduin keskiluokkaisen perheen kulisseihin. Jossain vaiheessa tästä ollaan oltu kait kateellisia, vaikka vähät ymmärsivät millainen helvetillinen asema minulla tässä sopassa oli. Keskiluokkaisuudesta johtuen en myöskään saanut koskaan järjellistä apua mistään. Ja tosiaan plussana vielä ns. työväenluokan hyvin syöneiden lellikakrujen kateus sekä sittemmin vahingonilo hyvän perheen rinsessan täydellisestä epäonnistumisesta elämässä.
- viheriäomena
Ettei vain olisi prosenttijengläisyys itse ollut kateellinen noille rikkaille. Minusta rikkauden kadehtiminen on ymmärrettävää, koska se aiheuttaa todellakin vaikeuksia elämässä, jos on köyhästä perheestä. Totta kai lapsi vertaa muihin lapsiin mitä on ja ei ole.
Itse olin vain vähän varakkaammasta perheestä kuin eräs, se riitti pahantahtoisuudelle. Tuo kateus on jatkunut aikuisuuteen asti, vaikka siihen ei ole mitään perusteita (hän on varakkaampi kuin minä, esimerkiksi). Muita vaikeuksia lapsuuden perheessämme oli, mutta eihän kateellinen näe kuin omat vaikeutensa. Siitä tunnistaa kateuden, empatiakyvyttömyys ja itsekeskeisyys sekä pahantahtoisuus (toivoo toiselle pahaa ja tekeekin tarvittaessa jotain sen toteutumiseksi).
Voihan hoikkuus ja älykkyys olla jonkun yksittäisen tyypin kateuden aihe, mutta tuskin sentään kovin monen. Kovin pahasti et ole kateudesta kärsinyt, prosenttijengiläisyys, jos sen johdosta voit hykerrellä, että joku on sinulle kateellinen.
Kateellinen usein kuvittelee, että kaikki muutkin ovat kateellisia. Sekin on keino nostaa omaa, huonoksi koettua arvoa. Sen sijasta, että iloitsee omasta hoikkuudesta tai älystä, iloitsee siitä, että joku toinen on lihava, huonokuntoinen ja kateellinen myös varmasti tuo esille sen, miten surkeaa on olla lihava, tyhmä tms. Kateellinen iloitsee muiden epäonnesta ja huonoiksi kokemistaan ominaisuuksista ja vertaa kaikkia muita itseensä.
Sattumalta tämä eräs, joka minua kadehtii, toi aina esille omaa hoikkuuttaan niin, että se oli jopa huvittavaa tai outoa. Itsekään en ole lihava, vaan normaalipainoinen, mutta hän mm. kuulutti suureen ääneen kuinka suuri takapuoli minulla onkaan. Siitä en edes loukkaantunut, se oli jo ystävyyden loppuaikoina, minusta se oli vain niin outoa.
- SurullinenNainen
Kiitos hyvästä keskustelusta ja kirjoituksista.
Kateus on vaikea asia. Olen sitä mieltä, että kaikki kahdehtivat joskus. Minäkin. Se on ihan inhimillinen tunne. Siis haluta jotain hyvää itselle, jonka toisella näkee. Mustaksi se muuttuu, kun haluamme riistää tuon ominaisuuden toiselta. Sabotoida toista, kun itse emme saavuta haluamaamme. Niin, että aina se ei ole pahasta. Pahan siitä tekee vasta pahantahtoisuus toista kohtaan. Itse olen harvemmin tuntenut, että minua kahdehditaan. Toisaalta olen joskus etsinyt siitä vastauksia siihen, miksi olen ollut usein työpaikkakiusattu toisten naisten taholta. Kahdehtimiseen riittää se, että joku mies katsoo sinua seurassa pidempään kuin toista. Myös hoikka ja huoliteltu ulkonäkö voi aiheuttaa kateutta. Hyvä menestys koulussa tai julkiset kehut työelämässä. Tällä hetkellä olen työtön ja en tiedä uskallanko enää edes työelämään itseäni tyrkätä. Olen kokenut niin monta kertaa äärimmäistä henkistä väkivaltaa toisten naisten taholta. Kateuttako sitten ollut taustalla, sitä on vaikea tietää...Itsetuntoni on mennyt todella huonoksi kaiken kokemani jälkeen. Järjen mukaan olen ihan ok näköinen ja teen työni hyvin. Koulussakin menestynyt keskivertoa paremmin. Pyrin olemaan ystävällinen ja kiltti työkavereille. Tunnistan myös tuon liiallisen kiltteyden itsessäni. Huoh. Se voi olla yksi syy huonoon kohteluun muiden taholta...ehkä...- viheriäomena
Kyllä se niin taitaa olla, että sitä, joka ei osaa pitää puoliaan, aletaan polkea. Takana voi olla kateutta, mutta myös muuta, ryhmädynaamisia ilmiöitä. Jos aina käy niin, niin epäilen, ettei kyse ole ainakaan aina kateudesta. Voi tietysti olla yksi syy.
Aggressiivisuus (jota kateellisuus on) voi olla hyvän palveluksessa, jos sen tunteen käsittelee. Kateus on omien pahojen tunteiden ja pahoiksi koettujen ominaisuuksien ulkoistamista. Muut ovat sellaisia, jollainen pelkään itse olevani. Tällä ei ole juuri mitään tekemistä todellisuuden kanssa, vaan kadehtijan omien arvostusten kanssa.
Aggressiivisuus auttaa pitämään puoliaan, kiltillä on vaikeuksia sen tunteen kanssa, mutta kateellisella ei. Katellinen ei tunne syyllisyyttä eikä useinkaan edes tiedosta olevansa kateellinen. Hänellähän on oikeus olla vihainen muille siitä, miksi hänellä ei (omasta mielestään) ole mitään. - viheriäomena
viheriäomena kirjoitti:
Kyllä se niin taitaa olla, että sitä, joka ei osaa pitää puoliaan, aletaan polkea. Takana voi olla kateutta, mutta myös muuta, ryhmädynaamisia ilmiöitä. Jos aina käy niin, niin epäilen, ettei kyse ole ainakaan aina kateudesta. Voi tietysti olla yksi syy.
Aggressiivisuus (jota kateellisuus on) voi olla hyvän palveluksessa, jos sen tunteen käsittelee. Kateus on omien pahojen tunteiden ja pahoiksi koettujen ominaisuuksien ulkoistamista. Muut ovat sellaisia, jollainen pelkään itse olevani. Tällä ei ole juuri mitään tekemistä todellisuuden kanssa, vaan kadehtijan omien arvostusten kanssa.
Aggressiivisuus auttaa pitämään puoliaan, kiltillä on vaikeuksia sen tunteen kanssa, mutta kateellisella ei. Katellinen ei tunne syyllisyyttä eikä useinkaan edes tiedosta olevansa kateellinen. Hänellähän on oikeus olla vihainen muille siitä, miksi hänellä ei (omasta mielestään) ole mitään.Korjaan: muut ovat sellaisia, jollainen t o i v o n tai pelkään itseni olevan. Kateellinen voi nähdä muut rikkaina, älykkäinä, hoikkina, lihavina jne. sen mukaan, mitä itse arvostaa tai ei arvosta.
Oikein paha kateus on jopa psykoottista, koko maailma nähdään vain oman sisäisen maailman peilinä. Kaikki kadehtivat minua, koko maailma on vastaan tms. - haavathaisee
Voisitko avata noita muita ryhmädynaamisia prosesseja kun tuntuu, että jostain muusta(kin) kuin kateudeta on kohdallani kyse. Jään aina ulkopuolelle muiden muodostaessa tai muodostettua sisäpiiriläisyyksiä sanattomine yhteisymmärryksineen ehkä ennen kuin olen edes ehtinyt kunnolla esittäytymään. Kovin tuntuu lukkoon lyödyltä tuo alkuvaiheen mystinen muotoutumisprosessi, jota myöhäisen reagoijan on aika turha koettaa sekoittaa. Tosin eipä näin vanhemmiten ja koviakin kokeneena niin hirveä hinku enää jengiytyä ole, mutta onpahan jäänyt kiinnostamaan. Puolia olen joutunut pitämään paljonkin useasti muuttaneena, mutta joskus vain on ollut arkaakin arempi olo ehkä juuri silloin, kun voimia olisi kysytty eniten. Tämä taas johtu kotioloista, jossa raakaankin väkivaltaan ei voinut tai saanut puolustautua voimattoman toisen vanhemman vain surkutellessa vieressä. Saattaako nämä kotikokemukset jotenkin tulla lauman astimaksi jollain alitajunnan tyyppisellä alueella, jolloin ehkä jopa sadismi nostaa pätään heikkoa yksilöä kohtaan?
- kateuttako
Hyviä ajatuksia täällä, parillakin kirjoittajalla.
Se mietityttää, että mistä oikeasti tiedätte onko joku kateellinen vai jostain muusta syystä ilkeä tms.? Jos välittömästi kuittaa toisten käytöksen kateudeksi, eikö vaikuta itse hiukan narsistilta?
Ainakin omasta mielestäni kateuskorttia väläytellään nykyisin liian herkästi. Kyllähän kateutta silti paljon on, sitä en kiellä. - viheriäomena
kateuttako kirjoitti:
Hyviä ajatuksia täällä, parillakin kirjoittajalla.
Se mietityttää, että mistä oikeasti tiedätte onko joku kateellinen vai jostain muusta syystä ilkeä tms.? Jos välittömästi kuittaa toisten käytöksen kateudeksi, eikö vaikuta itse hiukan narsistilta?
Ainakin omasta mielestäni kateuskorttia väläytellään nykyisin liian herkästi. Kyllähän kateutta silti paljon on, sitä en kiellä.Narsismikorttia väläytellään kyllä herkästi myös. Kateus ja narsismi ovatkin siamilaisia kaksosia, ne kytkeytyvät yhteen kuten edelläkin kirjoitettiin. Narsistista personallisuushäiriötä ei ole niin kovin monella, mutta narsistisia piirteitä on monella kateellisella, joka projisoi omaa kateuttaan ulkomaailmaan.
Olet oikeassa siinä, ettei kenenkään kateutta voi varmuudella tietää, ellei hän siitä itse puhu tai käytös ei sitä selkeästi ilmennä. Omassa tapauksessani kateellinen itse sanoi heikkona hetkenään koko elämänsä kuluneen minua kadehtien, antoi tästä esimerkkejäkin. En ollut sitä itse tiennyt, koska hän ei sitä tuonut esille edessäpäin. Takanapäin kylläkin, kuulin myöhemmin. Toinen tapaus, jossa minua kadehditaan, oli henkilö, jolla on voimakas narsistista problematiikkaa, jolloin kateus ei pääse henkilön omaan tietoisuuteen, mutta vaikuttaa kaikessa tekemisessä (pakonomainen muiden ihmisten mitätöinti, vahingonilo, pahan puhuminen).
Puhuit ilkeydestä, mistä voi tietää onko ilkeä vai kateellinen. Ilkeys on käyttäytymistä, mutta kateus on tunne. Käyttäytymisen takana on usein monenlaisia tunteita, ei kateuskaan ole vain yksi slittävä syy, vaan oirehdintaa, joka pohjautuu puolustusmekanismeihin.
Oman kateusproblematiikan ilmentymää on sellainen, että kuvittelee lähes kaikkien kadehtivan itseään. - viheriäomena
haavathaisee kirjoitti:
Voisitko avata noita muita ryhmädynaamisia prosesseja kun tuntuu, että jostain muusta(kin) kuin kateudeta on kohdallani kyse. Jään aina ulkopuolelle muiden muodostaessa tai muodostettua sisäpiiriläisyyksiä sanattomine yhteisymmärryksineen ehkä ennen kuin olen edes ehtinyt kunnolla esittäytymään. Kovin tuntuu lukkoon lyödyltä tuo alkuvaiheen mystinen muotoutumisprosessi, jota myöhäisen reagoijan on aika turha koettaa sekoittaa. Tosin eipä näin vanhemmiten ja koviakin kokeneena niin hirveä hinku enää jengiytyä ole, mutta onpahan jäänyt kiinnostamaan. Puolia olen joutunut pitämään paljonkin useasti muuttaneena, mutta joskus vain on ollut arkaakin arempi olo ehkä juuri silloin, kun voimia olisi kysytty eniten. Tämä taas johtu kotioloista, jossa raakaankin väkivaltaan ei voinut tai saanut puolustautua voimattoman toisen vanhemman vain surkutellessa vieressä. Saattaako nämä kotikokemukset jotenkin tulla lauman astimaksi jollain alitajunnan tyyppisellä alueella, jolloin ehkä jopa sadismi nostaa pätään heikkoa yksilöä kohtaan?
Siitä on todella vakuuttavaa tutkimusnäyttöä, että koulukiusaaminen vaikuttaa ulkopuolelle jäämiseen myös myöhemmin aikuiselämässä. Koulukiusaamisesta on viime vuosina ilmestynyt paljon suomenkielistäkin, popularisoitua tutkimustietoa, johon kannattaa tutustua. Sieltä löytyy paljon tietoa mekanismeista, jotka johtavat ulkopuoliseksi jäämiseen.
Näppituntumalla sanoisin, että valtaosa, ehkä 70 % psykoterapia-asiakkaista on kokenut koulukiusaamista. Ilman muuta kotona koettu väkivalta ja pelkästään sen näkeminen (vaikka se ei kohdistuisi itseen) on erittäin haitallista lapselle niin vuorovaikutussuhteiden kuin erityisesti perusluottamuksen kehittymiselle. Luottamushan on kaikkien ihmissuhteiden pohja. Jos et luota esim ihmisten hyväntahtoisuuteen, tulee siitä monenlaista heijastusvaikutusta esimerkiksi siihen, miten tulkitset heidän käyttäytymistään.
Ryhmädynaamisilla ilmiöillä tarkoitan esimerkiksi koulukiusaamisen takana olevia ilmiöitä, jossa ryhmän arvoja ei ole käyty läpi eikä niitä tiedosteta. Tällöin ryhmä saattaa ihannoida esimerkiksi voimaa, kovuutta ja halveksia heikkoutta, avuttomuutta tai erilaisia fyysisiä tai henkisiä ominaisuuksia, jotka koetaan siinä ryhmässä huonompina. Näin muodostuu nokkimisjärjestys, vahvempien laki, yhdestä tai muutamista tulee syntipukki tai naureskelun kohde.
Tällaisissa peleissä ne, jotka ovat alttiimpia taustansa vuoksi introjektioihin (imaisemaan projektioita itseensä, esimerkisi olen huonompi, en pärjää) ja toisaalta joilla on heikko perusluottamus muiden hyväntahtoisuuteen, ensinnäkin tulkitsevat muiden viestejä huonommin (esimerkiksi näkevät uhkaa, vaikka sitä ei ole, jolloin vetäytyvät tai hyökkäävät) ja toisaalta myös joutuvat vuorovaikutustaitojensa takia tilanteeseen, jossa heidän kanssaan toimiminen koetaan vaikeammaksi (esim ylitulkitseminen, liiallinen kiltteys). Näin heille alkaa kasautua adjektiiveja, joissa toistuu väheksyntä eri tavoin, ja noissa adjektiiveissa näkyvät ryhmän arvostukset. Useimmat ryhmät eivät kuitenkaan ole tietoisesti pahantahtoisia niin kuin eivät ihmisetkään. - haavahaisu
Niin. Minuahan ei olla varsinasesti kiusattu koulussa, uutena tulokkaana vain ns. koeteltu ja joskus ikävälläkin tavalla. Samaan aikaan on tietysti koettava surua entisistä juuri hankituista suhteista, joka sitoo aina aikansa voimavaroja. Heikoksi koen itseni lähinnä rankan kotikiusaamisen takia. Muuten olen suhteellisesti pärjännyt joissakin ihmissuhteissa, toivoisin että vielä paremmin. Minussa ainakin aktivoituu juuri äitipuoleni taholta koettu ilmeisimmin mustasukkaisuudesta ja kateudesta johtuneen pahoinpitelun jähmettävät tunnelmat joka kerta kun kohtaan selittämätöntä aggressiota ja torjuntaa.
- viheriäomena
haavahaisu kirjoitti:
Niin. Minuahan ei olla varsinasesti kiusattu koulussa, uutena tulokkaana vain ns. koeteltu ja joskus ikävälläkin tavalla. Samaan aikaan on tietysti koettava surua entisistä juuri hankituista suhteista, joka sitoo aina aikansa voimavaroja. Heikoksi koen itseni lähinnä rankan kotikiusaamisen takia. Muuten olen suhteellisesti pärjännyt joissakin ihmissuhteissa, toivoisin että vielä paremmin. Minussa ainakin aktivoituu juuri äitipuoleni taholta koettu ilmeisimmin mustasukkaisuudesta ja kateudesta johtuneen pahoinpitelun jähmettävät tunnelmat joka kerta kun kohtaan selittämätöntä aggressiota ja torjuntaa.
Jähmettyminen on äärimmäisen pelon ilmentymä, sitä on eläinmaailmassakin (opittu avuttomuus). Kun ihminen, erityisesti lapsi, kokee joutuneensa ylivoimaiseen tilanteeseen, josta ei ole ulospääsyä, hän jähmettyy paikoilleen kauhuissaan. Tuo kokemus voi olla jopa kuolemankauhua, jos aikuinen on uhannut lasta ylivoimaisena sekä henkisesti että fyysisesti. Tällaiset kokemukset kertaantuvat ja automatisoituvat, ne ovat traumoja, jotka tulisi käsitellä psykoterapiassa. Trauma vaikuttaa tapaan, jolla ihminen ylläpitää omia rajojaan. Kiltillä muut pääsevät yli, aggressiivinen pyrkii laajentamaan minuttaan (valtaansa) muiden rajojen yli, määrittelemään, valtaamaan, molempien historiassa on rajojen loukkaamista. Erilaiset puolustusmekanismit (jollainen kateuskin on) haittaavat kontaktin syntymistä ihmissuhteissa.
Erilaiset adjektiiviit, joita sijoitamme sekä toisiimme, että itseemme kuvastavat sitä, millaisiksi olemme kasvaneet. Eräällä tavalla nekin ovat haitallista vertailua, jonka voi purkaa. Meissä kaikissahan on heikkous, voima, viha ja rakkaus, ei vain joku muu ole heikko tai vahva. Näillä sanoilla on historiansa ihmisen menneisyydessä. - viheriäomena
haavahaisu kirjoitti:
Niin. Minuahan ei olla varsinasesti kiusattu koulussa, uutena tulokkaana vain ns. koeteltu ja joskus ikävälläkin tavalla. Samaan aikaan on tietysti koettava surua entisistä juuri hankituista suhteista, joka sitoo aina aikansa voimavaroja. Heikoksi koen itseni lähinnä rankan kotikiusaamisen takia. Muuten olen suhteellisesti pärjännyt joissakin ihmissuhteissa, toivoisin että vielä paremmin. Minussa ainakin aktivoituu juuri äitipuoleni taholta koettu ilmeisimmin mustasukkaisuudesta ja kateudesta johtuneen pahoinpitelun jähmettävät tunnelmat joka kerta kun kohtaan selittämätöntä aggressiota ja torjuntaa.
Uusperhekuvioissa lapsiin kohdistuva kateus ja mustasukkaisuus on tunnettu jo saduissa. Kuolleisuus oli niin korkea ja resurssit vähäiset, että kateuden ja mustasukkaisuuden seuraukset olivat usein konkreettisestikin kauheat. Kateus ja mustasukkaisuus ovat nykyäänkin johtaneet murhiin, pahoinpitelyihin ja pienempiin rikoksiin. Kateutta ei pitäisi vähätellä eikä normalisoida. Se on uhrin pahoinpitelyä (tai sen yrittämistä) henkisesti ja/tai fyysisesti.
Kateus voi ilmetä esimerkiksi siten, että uusperheen äitipuoli projisoi ex-puolison ominaisuuksia lapseen. Adoptioperheissäkin voi olla tällaista kansallisuuteen tai biologisiin vanhempiin liittyvää projektiota. Lapsi joka joutuu kantamaan tällaista taakkaa ei tietenkään voi hyvin, kateuden kohteeksi joutumisella on kauaskantoiset seuraukset. Väkivaltaisen käyttäytymisen taustalla ovat lähes aina muihin kohdistuvat projektiot, joilla väkivalta oikeutetaan. - asiastaomenaan
Menee vähän ohi, mutta mistä ihmeestä äitipuoli tuntisi ex-vaimon ominaisuuksia ja tapoja? Harvemmin kai he mitään kaveruksia ovat aikaisemmin olleet. Tarkoitat varmaan uudelta mieheltään kuulemiaan tai omassa päässä kuviteltuja ominaisuuksia. Mahtaakohan tuo muuten olla erityinen naisilla ilmenevä kateuden tai mustasukkaisuuden laji? Harvemmin kuulee isäpuolten niin hirvittävistä kiusaamistapauksista kuin mitä olemme saaneet lukea lehdistä isommalla ja pienemmällä printillä. Isäpuolet kuitenkin enemmistöä edustavat.
- viheriäomena
asiastaomenaan kirjoitti:
Menee vähän ohi, mutta mistä ihmeestä äitipuoli tuntisi ex-vaimon ominaisuuksia ja tapoja? Harvemmin kai he mitään kaveruksia ovat aikaisemmin olleet. Tarkoitat varmaan uudelta mieheltään kuulemiaan tai omassa päässä kuviteltuja ominaisuuksia. Mahtaakohan tuo muuten olla erityinen naisilla ilmenevä kateuden tai mustasukkaisuuden laji? Harvemmin kuulee isäpuolten niin hirvittävistä kiusaamistapauksista kuin mitä olemme saaneet lukea lehdistä isommalla ja pienemmällä printillä. Isäpuolet kuitenkin enemmistöä edustavat.
Projektio tarkoittaa omien mielensisältöjen heijastamista toiseen. Todellisista ominaisuuksista siis ei ole kyse, kun puhutaan kateudesta.
- roletaari
Kateus on vain kanssaihmisten päänsärky!
Havaitsemaani kateuteen reagoin lisäämällä vettä kiukaalle. Ilkeää? Niin on! Saattaa olla orastavaa sadismia koska tunnen suoranaista mielihyvää nähdessäni kateellisen kiehuvan omassa liemessään.
Parasta on kun onnistun saamaan vahingoniloisen ihmisen kateelliseksi asiasta josta hän oli alkuaan vahingoniloinen.
Parhaiten mieleeni jäänyt asia on takavuosien pitkäaikaistyöttömyys. Vahingoniloisille kerroin käyttäneeni EU-työnhakumahdollisuutta 3kk:n jaksoissa Espanjassa.
Muutama erehtyi kysymään sainko töitä. Kerroin, ettei paikallinen työkkäri ollut kiinnostunut minusta mitenkään. Jokaisen kuukauden toisella viikolla nostin ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen ja aika kuluin oman asunnon remontin ja viihteen välisellä tasapainoilulla. En ottanut paineita kummastakaan.
Aiheen käsittely loppui aina tähän!- Anonyymi
Todella hieno juttu ja osoittaa juuri miksi kadehtia tai sääliä jotakuta. Mun mielestä on ihan.oikeinkin, että jos ihmisellä on vastoinkäymisiä tai ikäviä juttuja elämässä, että hän yrittää löytää jotain iloisia ja mieltä piristäviä asioita elämään. Ei siinä kukaan voita, jos pelkässä huonoudessa pitää kärvistellä. Toivon, että oot löytänyt töitäkin jo.
- olivatihania
En koe kokeneeni sitä, mutta sitä saattoi olla mun työpaikassa.
- Anonyymi
Ne, jotka ovat tunteneet kateutta. Miltä se tuntuu? Kysyn, kun en itse ole kateellinen. Jos joku onnistuu jossakin , olen vilpittömästi iloinen heidän puolestaan. En valehtele. Olen joskus sekoittanut oman elämäni täysin ja muut ovat onnistuneet hyvin. Silloin olen onnitellut heitä. Tietenkin olisin itsekin halunnut onnistua, mutta en koskaan ole tuntenut, että epäonnistumiseni ovat olleet muiden syytä.
Nyt elämäni on raiteilla tavallaan. Ainoa, mikä varrjostaa onneani, on toisten kateus. En tämän takia pysty olemaan täysin onnellinen. Se vaivaa, kun toiset eivät soisi minulle onnea kaiken kokemani jälkeen. - Anonyymi
Nöyristelen vähän kaikkia, jopa liikaa. Minusta ei haluta nähdä omaa persoonallisuuttani vaan olen joko pelkästään aiheet joista minulle ollaan kateellisia tai sitten niistä aiheista vältellään puhumista viimeiseen asti.
Se on vaikuttanut minuun siten, että haluan ite toimia toisella tavalla ja olla esimerkillinen. Haluan olla avulias ja kohdata vaikeat tunteet haasteina. - Anonyymi
Tämä aihe on yksinkertaisesti ahdistava.
- Anonyymi
Kateus on äärimmäinen imartelun muoto. Harmi vain että kateuden kohde kokee sen usein kiusaamisena. Jos joku on muita fiksumpi koulussa, tyhmemmät kiusaavat häntä. Jos joku on muita kauniimpi, rumemmat kateellisina kiusaavat. Toki kiusataan myös muista syistä, mutta harvemmin esim. siksi, että vaatteet ovat huonot. Huonoissa vaatteissa kulkevat pikemminkin kiusaavat kateuksissaan niitä, joilla asiat on paremmin. Jos olet fiksu, hyvännäköinen ja kotiolot ovat kunnossa, päädyt kiusaamisen kohteeksi niille, jotka ovat sinua tyhmempiä, joita on potkittu päähän koko ikänsä.
- Anonyymi
Et varmaan ole ollut kateuden kohde, kun näet sellaisen oikein kunnon kateellisuuden positiivisena asiana.
Esimerkiksi pahan puhuminen selän takana voi aiheuttaa vaikka mitä vahinkoa kateuden kohteelle. Esimerkkinä tästä se, että minusta oli väitetty, että olen alkoholisti. Sain tietää, kun yksi mies -ex-alkoholisti- tuli pyytämään AA-kerhoon. Ties mitä muuta oli valehdeltu, kun ihmisten käytös minua kohtaan muuttui niin paljon.
Tästä on jo monta vuotta, olisi varmaan pitänyt selvittää ja tehdä rikosilmoitus.
- Anonyymi
Samallalla tavalla minun ongelma ilmenee kuin sinun. Tunnen huonommuutta sen takia, että minulla menee hyvin. 🤦♀️ Kateelliset ihmiset on ahdistavaa seuraa ja välttelen sen takia ajanviettoa niiden kanssa
- Anonyymi
Paljon hyviä posteja tässä ketjussa.
- Anonyymi
Itse olen aina ollut yksin kulkija ja elänyt elämäni haluamallani tavalla. Olen kohtelias ja reilu kaikille vaikka siihen on syitä miksei kannattaisi olla. Saan vaan naurua niskaan, keksivät minusta kaikkea puhetta joka pitää enemmän ja vähemmän paikkansa. Ovat ihan ystävällisiä jos on muita ihmisiä ympäristössä ja jos kaksin on niin katsotaan vaan päästä varpaisiin ja hymähdetään tervehdykseksi jos edes tervehditään. Nainen on toiselle naiselle susi. Tätä on jatkunut koko elämäni. Joko olen aivan hirvittävän kamala ihminen tai sitten minusta ei vaan jostain syystä pidetä. En tiedä miksi tämä on näin mutta syy löytyy peilistä. En ole siis mikään kaunokainen vaan ihan perus suomalainen nainen.
- Anonyymi
Sitten sinussa on jotain sellaista joka ärsyttää heitä. Mutta mitä se jokin voi olla jos oma käytös on normaalia eikä aiheuta häiriötä ympäristölle? Tökerölle käytökselle on pakko olla jokin motiivi. Ei kukaan turhaan ala vihata toista ihmistä.
Kateellinen vastaisi vaan että "sinusta nyt ei vaan pidetä". Tuollainen ei kelpaa selitykseksi. Kuka tahansa voi sanoa tollasta ihan kenestä tahansa, ihan muuten vaan.
Tuo ensimmäinen rivi postissasi saattaa olla syy heidän käytökselle. Joka tapauksessa kateus on todennäköisin selitys. Jos heillä olisi jokin oikea syy olla vihainen, se tuotaisiin esille. He haluaisikin tuoda sen esille. Ainakin itse kun olen vihainen jostain jollekulle, niin heti ensimmäinen asia jonka haluan tehdä, on kertoa miksi olen vihainen.
Kateellinen puhuu vaan roskaa, muttei osaa tai halua kertoa miksi hän on vihainen. Sellainen on aika helppo tunnistaa. Säälittäviä ihmisiä.
- Anonyymi
Mua ei kiinnosta pätkääkään jos joku on mulle kateellinen jostain ei jaksa alkaa elämää sen takia pilaa!
- Anonyymi
Ei mitenkään. Teen asioita ja ajattelen itsenäisesti. Toivoisin sitä muiltakin.
- Anonyymi
Olen ollut ylpeä saavutuksistani, siinä syy luultavasti kateuteen.. ei niinkään mitä minulla on vaan se että olen tyytyväinen mitä minulla on... 9
- Anonyymi
Kunhan ei ihan psykoottiseksi ja luulosairaaksi mene, niin pieni kivi kengässä
- Anonyymi
Hyvvää sekstiä nuku hyvön alla paita päällä näin se on ei voi mittään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 585841
Tappo Kokkolassa
Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap263697Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?
Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei2291968Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti
Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei271789- 951236
MAKEN REMPAT
Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna311199Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille
Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel289967Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan
5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee52962Välillä käy mielessä
olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.76889Mulla on kyllä
Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..35858