Oi niitä aikoja

Vanhaa_mallia

Halusin vain tarkistaa, onko palstalla vielä lukijoita, joita kiinnostaa Suonenjoen vanhat ajat 60-luvulta. Siis aika, jolloin turkiskauppias Silvennoinen ajeli hevoskärryllä kirkonkylän raittia. Legendaarinen kahvila Kulma oli sivukyliltä kirkolle tulleiden isäntien kohtauspaikka. Piipposen Antti oli isäntänä ja hänen ihanat ja aina iloset tyttärensä ystävällisiä kaikille myydessään ykköskaljaa ja kahvia.
Kuka muistaa osuuskaupan kulmilla esiintyneen, kemikalikauppiaan rottweiler Tomin.
Voitaisiin kerrata vanhojen paikkojen juttuja. Kerrottiin, että lauantai oli kesäisin joillekin viikon kovin työpäivä ,kun piti kantaa kiljuvesi metsään.
Siis kyseessä on aika, jolloin tytöt olivat nättejä. Nyt heillä on rollaattorit ja kuulokaite.
Ja me pojat olimme komeita ja sporttitunturin moottori otti kierroksia. Nyt vanha farmariooppeli kulkee hitaasti kun harmaakaihi rajoittaa näköä.
Kirjoitelkaa. Vuonna 2012 aloittamani ketju oli upea mutta lopetettiin liian vähäisen osanoton vuoksi. Se löytyy vanhoilta sivuilta Vanhaa mallia-nimellä tänään 8-sivulta.
Siis kokeillaanko jatkaa Suuret Ikäluokat?

3

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nuoruusmuistoja

      Oliko " nousevan auringon talo" päivölässä? Vai missä?

    • Paikka_kuulu_kurjuuden

      Nousevan aurigon talo oli turkisten ostaja Silvennoisen entinen mökki hautausmaan kulmalla kirkon naapurissa. Nimi "nousevan aurigon talo" on johdannainen The Animalsin kipaleesta The house of the rising sun, Lasse Mortensonin suomeksi kertoma tarina paikasta, jossa elettiin turmiollista elämää.
      Olin siellä pari kertaa kyläilemässä 60-luvun puolivälin paikkeilla.
      Silloinen isäntä on nykyään Ritomäessä.
      Kerronko lisää?

    • Nuoruusmuistoja

      Muistan Estan panssari kapun sävel Selman rymylaskusta Eetun Lappepeteläis Topin. Tässä alkuun muutama listalta puuttuu varmasti kymmeniä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      1005
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      900
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe