Kissanpentu (maatilalta)

ItsEmotional

Hei! olen tässä miettinyt että miten pitkään kissat "kaipaavat" emoaan / muita kissoja poikueesta. minä sain noin viikko sitten 3 ja puol kuukautisen kissan maalta. (ollut aina ulkona) ja nytten kun hänet tuotiin sisätiloihin hän ei tee muuta kuin piiloutuu ja itkee/maukuu päivät pitkät. uskaltaa tulla lähelle vain öisin muttei anna koskea. sormea tulee haistamaan ja karkaa heti haistamisen jälkeen. tässä olen miettinyt että että mitä pitäisi yrittää että saisi kissan "sopeutumaan".

3

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sopeutuhyvin

      Meidän kissan (tällä hetkellä 5kk) poikueessa oli kolme pentua. Kaksi pennuista viihtyivät keskenään ja meidän poju oli sitten eniten emon kanssa. Aluksi ei halunnut lähteä kovin mielellään mutta sopeutui sitten tosi äkkiä. Ps. Saimme kissan 11 viikkoisena

    • Huono_uutinen

      Kissan pitäisi olla tekemisissä ihmisten kanssa 8 ensimmäisen viikkonsa aikana. Sen jälkeen "leimautumista" ei tahdo tapahtua. Koeta vaan jaksaa, mutta oikein seurallista
      kissastasi ei taida tulla.

    • Tottuu

      Ota syliin ja silitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      59
      3047
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      544
      2886
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2068
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1942
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1795
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1761
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1492
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      99
      1247
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1198
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1152
    Aihe