Ruokaa suomalaisille

OmanMaaMansikkako

Lehdessä kirjoitettiin, että turvikset saa ruokaa alle kolmellatoista eurolla vuorokaudessa. Voisivatko suomalaisetkin saada ruokaa kolme kertaa vuorokaudessa, jos on nälkä? Turviksilla on kolme ilmaista lämmintä ateriaa vuorokaudessa. Mitä se olisi turviksilta pois, jos suomalaisetkin saisivat ruokaa? Oulussakin ruokaa jäi syömättä sata kiloa. Voisiko suomalaiset saada edes sitä ruokaa, joita turvikset kieltäytyy syömästä? En muista, mutta saattoi olla, että tätä ruokaa on viety kaatopaikoille. Miksi tätä asiaa ei hyödynnetä pienituloisten eläkeläisten tai tulottomien ihmisten ruokajakelussa?
Miten Tampereella tilanne on järjestetty? Saako ihmiset käydä hakemassa sitä ruokaa, mikä ei kelpaa turviksille? Tai onko sen jakelu suomalaisille järjestetty?
Samoin on säkkikaupalla viety hyvää talvivaatetta kaatopaikalle Tampereellakin. Miksi siitä ei ole tiedotettu ihmisille, että he saisivat käydä valitsemalla itselleen hyväkuntoiset ja lämpimät talvivaatteet. Eikö Suomessa ole viranomaiset siksi, että he voisivat itse omatoimisesti tiedottaa asioista itse ylläpitämiensä rekistereiden kautta niille, keillä on pienet tulot, että he voisivat hyödyntää tilannetta, missä turviksille ei ole vaatteen merkki tai malli malli mieluisa?

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vinohuone

      No ei sentään.
      Ruokaraha on turvapaikan hakijalle 12,5 €/vrk.
      Toimeentuloasiakkaalle seon 7,76€/vrk
      Juu eroa on 4,74 €/vrk, Mutta he ovat vieraina se on eri asia kuin olla asiakas.
      Toimeentulotuen > tuki 2 aikuista 2 alle 14 v. lasta 1018,5 €/kk asuminen sähkö ja resepti lääkkeet
      Vastaanottoraha > perhe 2 aikuista 2 lasta 938 €/kk asuminen ja sähkö
      Molemmille annetaan myös harkinnan varaista (lastenvaunut vaatteet kodinhankinnat)

      • MuuMaaMustikkako

        Miksi Suomalaiset köyhät eivät saisi käydä hakemassa sitä ruokaa, mitä VOK keskuksissa ei kelpaa? Sehän olisi tuoretta vielä pitkään.
        Myös erityisesti talvivaatteet olisivat sellaista mikä kiinnostaisi ihmisiä. Miksi Suomalaiset eivät saa valita niistä vaatteista, jotka eivät kelpaa lämpöistä itselleen talveksi? Miksi ehjiä vaatteita pitää ajaa kaatopaikalle?
        Miksi turvapaikanhakija saavat vielä erillisen ruokarahan, jos tarjolla on kolme lämmintä ateriaa vuorokaudessa?


      • pieni_ero_vai

        12,5 euroa päivässä on lähes kaikki rahani. saan 412,68 euroa toimeentulotukea, josta maksan kaikki, myös asumisen. joskus tukeani alennetaan 20-40 prosenttia vain koska olen työkyvytön.

        toimeentulotuessa ruokarahaksi lasketaan 49% perusosasta. en tietenkään voi käyttää noin paljon rahaa ruokaan koska asuakin pitää.

        jihadistien syöttökustannuksissa ei taida olla kuin itse lautasen sisältö.


      • Meveronmaksajat
        pieni_ero_vai kirjoitti:

        12,5 euroa päivässä on lähes kaikki rahani. saan 412,68 euroa toimeentulotukea, josta maksan kaikki, myös asumisen. joskus tukeani alennetaan 20-40 prosenttia vain koska olen työkyvytön.

        toimeentulotuessa ruokarahaksi lasketaan 49% perusosasta. en tietenkään voi käyttää noin paljon rahaa ruokaan koska asuakin pitää.

        jihadistien syöttökustannuksissa ei taida olla kuin itse lautasen sisältö.

        VERTAILU verot 2015 mukaan
        1. ) Toimeentulotuki 485 €/kk maksaa ALV-veroja 19,33 % tuesta
        2. ) Peruspäiväraha 705 €/kk maksaa veroja 33,3 % päivärahasta.
        3. ) Tuloilla 26 578 €/v. verot 27,16 % tuloista
        4. ) Tilastokeskuksen 23 000 €/v. verot 30,14 % tuloista

        Turvapaikan hakija ruokaraha 12,50/vrk.
        http://www.migri.fi/turvapaikka_suomesta/vastaanottotoiminta/vastaanottoraha
        Yksinasuva ja yksinhuoltaja 316,07 €
        Muu yli 18v. 267.02 €
        Perheen lapsi 201,63€


    • ReviSiitä

      Siksi, koska persu-kepu-kokoomus-SS-oikeistonatsihallitus pitää oman maan vähävaraisia kansalaisia saati työttömiä B-luokan kansalaisina. Kyllähän paperittoman, ja maahan valehtelemalla päässeen irakilaisen ex-sotilaan on pakko saada yhteiskunnan kustantama päivähoito.

    • kiitostiedosta

      Saisko sitä mamujen ylijäämä ruokaa hakea jostain? Suomalaiset köyhät vois ottaa syödäkseen. Voisin hakea puuroa ym. mamuille kelpaamatonta.

    • armoa_pyydän

      Kyllä näissäkin asioissa järjen käyttö on sallittua..
      Ei vaan mene mun ymmärrykseen , että omat kansalaiset saavat olla vaikka nälissään ja nämä sotilaat saavat vaatia mitä haluavat ja heille annetaan.
      Tämä jos joku on syrjintää.
      Meillä on myös kodittomia jotka ansaitsisivat katon päänsä päälle ja lämmintä ruokaa. Heille voisi myöntää oikeuden käydä edes syömässä tällaisessa keskuksessa ja myös vaikka tilapäis yöpymispaikan.
      Varmaan myös nämä vaatteetkin olisivat kelvanneet , mitkä eivät näille "pakolaisille" kelvanneet.

    • Megnet

      Internetissä oli, että tämän viikon torstaina olisi syömälakkoja tiedossa. Onko asiaan varauduttu siten, että mahdollisesti syömättömät ruoat jaetaan köyhille ja nälkää näkeville?
      Internetissä oli myös kirjoitettu, että jossain VOK:issa jätetään kaikki ruoat syömättä.
      Ja ne on annospakattuja. Ja palautetaan koskemattomana takaisin keittiölle. Voidaanko ajatella, että VOK keskusten koskematonta ylijäämäruokaa voitaisiin antaa köyhille ja heikossa asemassa oleville suomalaisille vanhuksille elintarvikkeiksi? Aterioita on kuitenkin järjestetty kolmesti vuorokaudessa.

    • kiistattakovakallo

      Kyllä suomalainen vanhus saa ruokaa toimitetaan jopa ruumiin viereen juri tapahtui niin oli ollut kuollut jo kolme vuorokautta.
      Keskiviikko 2.9.2015 klo 20.54
      Mies kuolleena päiviä - ateriapalvelu ei huomannut
      Vainaja oli sängyssään kolme päivää, mutta ateriapalvelu ei huomannut asiaa.
      - Ruoka oli tuotu siihen viereen. Ruokapöydästä on pari askelta veljen sängylle. -- Lisäksi jos pöydällä on edellispäivän ruoka koskemattomana, niin pitäisi kyllä kysyä, että onko kaikki ok, miehen sisko toteaa. (MOSTPHOTOS)
      Ei yhteisymmärrystä

      Nainen on keskustellut asiasta ateriapalveluyrityksen edustajan kanssa. Tämän mukaan työntekijä oli tarkistanut, että naisen veli hengitti hänen käydessään paikalla.

      ÄLÄKÄÄ VALITTAKO IHAN TURHASTA SUOMALAINEN SYÖ JOS HALUAA VIELÄ RUUMIINAKIN.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe