50 000 turvapaikanhakijaa tälle vuodelle ?

laillisuus

Uusin arvio on että Suomeen saattaisi olla tulossa jopa 50 000 turvapaikanhakijaa tämän vuoden aikana, näin arvioi maahanmuuttovirasto tuoreiden tietojen pohjalta. Yksin syyskuussa tulijoita oli n. 11 000. Hädänalaisten virta näyttää vain vuolastuvan vaikka tulossa on ankea pohjolan talvi pakkasineen ja muine vastuksineen.

Tulijoiden määrät ovat aikamoisia kun verrataan entiseen menoon. Suomen vetovoima näyttää kasvaneen samaan kastiin Saksan ja Ruotsin kanssa kun suhteutetaan väkilukuun.

Kuka vielä tohtii sanoa ettei Suomi kiinnosta ulukomaalaisia !

25

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • turva-takuu

      Pysytään totuudessa, noissa pakolaisissa on hyvin vähän hädänalaisia, eli vertaa entiseen menoon.

      Kuka vielä tohtii sanoa ettei Suomi kiinnosta ulukomaalaisia !
      Minä tohdin sanoa, että "ulukomaalaisia" kiinnostaa suomessa jaettavat rahat.
      ( kiinnostuneet ulkomaalaiset turistit ovat maksukykyisiä eli tuovat suomeen rahaa)

      Tuore selvitys: Suomi Euroopan kärkeä turvapaikanhakijoille maksettavissa tuissa.

    • turva-takuu

      Tätäkö halutaan myös suomeen?

      Totuutta-> saksassa, nykytulijoista monet ajelevat taksilla ympäri Saksaa ja valittavat majoituksesta ja ruoasta.

      Nyt on paljon pakolaisia, jotka uskovat voivansa mennä itse minne tahansa. He lähtevät majoituspaikoista, tilaavat taksin ja heillä on hämmästyttävän paljon rahaa ajaakseen satoja kilometrejä Saksan läpi, Saksan sisäministeri Thomas de Maizière.

      Sisäministerin mukaan Saksaan saapuneiden tulijoiden käyttäytyminen on muuttunut viime aikoina.
      Kesään asti pakolaiset olivat kiitollisia siitä, että olivat meillä. Nyt on paljon pakolaisia, jotka lakkoilevat, jos heidän majoituksensa ei miellytä ja jos ruoka ei sovi heille, Maizière kommentoi.

      Saksassa on viime päivinä huolestuttu myös turvapaikanhakijoiden majoituspaikoissa tapahtuneista tappeluista, joissa näyttää olleen kyse etnisistä tai kulttuurisista erimielisyyksistä.

      • kurjaa

        Mistä nuille loisille löytyy rahaa?kun suomalaisilta otetaan kaikki edut pois?suomessa noin 5miljoonaa asukasta ja työttömiä PALJON ruotsissa noin 9 miljoonaa asukasta ja saksassa noin 80 miljoonaa asukasta!niin suomella EI kertakaikkiaan oo varaa elättää näitä nuoria miehiä!mutta kun nämä suomen loiset jotka elävät suomalaisten verorahoilla tykkäävät nuorista MIEHISTÄ!koko hallitus pitää kaataa ennen kun tekevät näitä älyttömiä virheitä lisään!harmi että kaikki on hallituksessa suuntautuneet MIEHIIN!?


      • ponu1
        kurjaa kirjoitti:

        Mistä nuille loisille löytyy rahaa?kun suomalaisilta otetaan kaikki edut pois?suomessa noin 5miljoonaa asukasta ja työttömiä PALJON ruotsissa noin 9 miljoonaa asukasta ja saksassa noin 80 miljoonaa asukasta!niin suomella EI kertakaikkiaan oo varaa elättää näitä nuoria miehiä!mutta kun nämä suomen loiset jotka elävät suomalaisten verorahoilla tykkäävät nuorista MIEHISTÄ!koko hallitus pitää kaataa ennen kun tekevät näitä älyttömiä virheitä lisään!harmi että kaikki on hallituksessa suuntautuneet MIEHIIN!?

        Leikkaamalla sosiaalietuja, eäkkeitä, lapsilisiä opintotukeja, Ynm, Ynm.
        Muuten se on rasismia..


    • iilimadot-tulevat

      7.6.2015
      Ruotsissa asuva imaami Sheik Ahmed kilauttaa Ranskassa asuvalle, entiselle muslimille Broder Rashid:ille suoraan Tv- lähetykseen ja kertoo selkeästi, kuinka ruotsalaiset ja eurooppalaiset kuffarit eli vääräuskoiset tullaan tappamaan:

      Me valloitamme Ruotsin ja koko Euroopan ja taistelemme viimeiseen päivään henkemme puolesta, että ei- muslimit kääntyvät muslimeiksi.
      Me olemme Ruotsissa uskon asialla levittämässä islamia maahan ja ympäri maailmaa.

      https://www.youtube.com/watch?v=nZhNqMHXxJ8
      Suomenkielinen tekstitys
      Video kestää reilu 6 minuuttia ja on katsomisen arvoinen. Teksti on suomennettu ruotsinkielisestä tekstityksestä. HUOM!! Jos tekstitys ei näy, paina oikeassa alareunassa olevaa ”ratasta” eli asetukset, ja klikkaa sieltä suomenkieninen tekstitys, johan näkyy!! Olkaa hyvät, näin ajattelevat Ruotsissa asuvat muslimit:
      Kopioi ja mene katsomaan youtubeen.

      zzzzzzzzzzzzzzzzzzz

      Pyhänsodan taistelu kasvaa, menkää/tulkaa eurooppaan rahastamaan ja antakaa kymmenykset imaameille.

    • pisnes-enkelit

      Suomessa pakolaista tedään hyvää pisnestä.

      2015
      Onko tässä yksi Suomen iljettävimmistä ihmisistä?
      Luona Oy ja Forenom rahastavat valtion kassasta pakolaisilla. Molemmat ovat Baronan tytäryhtiöitä.
      Asiasta uutisoi YLE 16.9.2015 kun kyseenalaistivat Luona Oy:n tarkoitusperät pakolaisten majoitukseen liittyen. Luona Oy:n hallituksen puheenjohtajana toimii monessa eri sotkussa mukana ollut Paavo Voutilainen.
      Mies joka ollessaan Helsingin kaupungin sosiaalijohtajana tilasi veronmaksajien piikkiin toimistoonsa yli 72.000€ maksaneet kalusteet
      Hän myös ilman kilpailutusta antoi yksinoikeuden Forenomille Helsingin seudulla tapahtuvaan kriisimajoitukseen ja tämän jälkeen siirtyi juurikin kyseiseen yritykseen töihin minne antoi yksinoikeudet.

      Kriisimajoituksen vuokrataso on korkea yhden asunnon keskivuokra on 1600 euroa kuukaudessa. Majoittajayhtiön kannattavuus onkin ollut ennätyksellisen hyvä.
      Vuokrat jopa 2500€/kk

      Forenom on tehnyt suuria investointeja pakolaistilanteen kärjistyessä ja aikovat löydä isosti rahoiksi. Sängyt, lakanat, peitot, tyynyt ja muita kalusteita Forenom ostaa Virosta. Ja tämänkin maksaa Suomen valtio välillisesti Forenom kautta.
      Eli raha mitä menee pakolaisiin virtaa ulos Suomesta tai hyvä veli – kerhon jäsenille.

      Yrityksen tulot 3 vuoden ajalta 18 miljoonaa euroa.

    • pisnes-enkelit

      Mitä sitten Forenom veloittaa valtiolta Luona Oy:n kautta tästä majoitustoiminnasta? Sisäpiirin tietojen mukaan majoitushinta on hieman alle 30€ per yö. Tavoitteena heillä on saada 2500 – 4000 pakolaista majoitettua. Mikäli onnistuvat tavoitteessaan edes osittain ja saavat esimerkiksi 3200 henkeä, tarkoittaa tämä kuukaudessa 2,88 miljoonaa euroa laskutettavaa. Vuodessa valtion kassa tyhjenee miltei 35 miljoonaa euroa Forenomin suuntaan.

    • pisnes-enkelit

      Ja ketkä sitten istuvat Luona Oy hallituksessa:

      Paavo Voutilainen toimii Puheenjohtajana ja Luonan muut hallituksen jäsenet ovat Baronan toimitusjohtaja Markus Oksa, kansanedustaja Sanna Lauslahti (kok), ex-kansanedustaja Ulpu Iivari (sd) ja ydinvoimayhtiö Fennovoiman entinen yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Pasi Natri. Natri on europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin (sd) puoliso.

    • STOP-SEIS

      Pakolaiset:
      Ironisinta tässä on se että sotilaitahan noista useat onkin eri militantti-ryhmittymistä ja jopa terroristi organisaatioista kuten Al-Nusra, Al Qaida ja ISIS...
      Loput on sitten elintason perässä tulevia surffareita ja jokunen aito pakolainen saattaa olla seassa.

      Suurin osa aidoista pakolaisista tosin on edelleen Libanonissa ja Turkissa kammottavissa olosuhteissa kun rahat menee Euroopassa "Matuihin" ja heidän erikoispalveluihinsa.
      Harvalla pakolaisella on varaa tulla Euroopan läpi Suomeen asti, puhumattakaan siitä että jokainen Suomeen asti päässyt on jo rikkonut kaikkia mahdollisia kansainvälisiä pakolaissopimuksia.

    • Strastui

      Hyvähän tänne on tulla,itse pääministeri toivottaa tervetulleeksi,suorastaan huutaa lisää,kun tarjoaa omakotitalon (ettei olisi homevaurio tms.,jonka saa korjautettua valtion piikkiin,kun/jos 'vieraat' lähteneet...),tarvitseeko pakolaisia 'kotouttaa' heti pakolaiskeskuksessa? ovatko pakolaisia,vai avosylin tervetulleeksi toivotettuja maahanmuuttajia maassa,jossa asiat aivan rempallaan,veronsa,tellit ja lellit(mitä nyt kokoajan keksitäänkin lisää..) maksaneilta mummoilta ja papoilta vie Sipilä kohta tekohaampaatkin suusta... Kommentointi kun venäjällä,jos vastaan sanomista/huomautettavaa,se sensuroidaan (koska silloinhan olet rasisti! saman saat,jos huomautat MAMULLE esim. kaupassa,bussissa tms.,ettei Suomessa tehdä/käyttäydytä noin,olet RASISTI!!!),miten se vanha sanonta;maassa maan tavalla...
      Paljonkos meillä olikaan Suomalaisia työttömiä? EI MUTTA,aletaanpa suunnilleen ensimmäisenä miettimään,miten työllistää pakolaiset,vähennetään niiden karenssi kuukauteen ym.,HALOO!

    • huhuhuu

      missä kukkisten mielipiteet?

      • hädänalaisiaonautettava

        Eivät ehdi kommentoimaan näillä palstoilla. Hädänalaisia autettavia tulijoita on niin paljon että kaikki liikenevät voimat menevät vapaaehtoisten suorittamaan pyyteettömään avustustyöhön. Ihmisten auttamishalu ajaa ohi tällaisen joutavan kirjoittelun.


      • hullut-ämmät

        Älä viitsi yrittää olla parempi kuin oikeasti olet, taidat olla joutavanpäiväinen naurettava vääriä toimenpiteitä kannatava OTUS.

        Hädänalaisia pitää aina auttaa, mutta nyt nämä maahanloikkarit ovat aivan muita, mikäli viitsit lueskella näitäkin palstoja, niin ehkä viisastut, koska täälläkin kirjoitellaan miten OIKEESTI asiat ovat.


      • joutavaotus

        lähinnä kyllä meinasin et rupee nuot maahanmuuton puolustajatkin pikkuhiljaa vaikenemaan kun tajuavat itsekkin yhtälön mahdottomuuden.
        valtio rahallisesti kriisitilassa ja lisää ruokittavia suita ravaa rajan ylitte lisää järjetöntä tahtia,saattaa suvaitsevampikin ihminen ruveta muuttaan kantaansa.ittehän me ollaan kohta hädänalasia kun vyöry yltyy
        1% suomen asukasluvusta per vuosi,ens vuonna 3-5? kääntyy kortit jossain vaiheessa


      • Psykiatrian.dosentti

        Islamfobia on vakava mielenterveyden häiriö.


    • militantit-tulivat

      Mihinkä pyhäsota johtaa?

      Ensimmäisen mamu raiskauksen jälkeen suomen kansallisjoukot aloittavat "puhdistukset".

      Kenellä on vastuu vastuuttomista?

      • Kotkotkotkooo

        Suksikaa huumehörhöt vittuun uskonsotienne kanssa vouhottamaan ja jos on jotain asiaa niin tule lyömään jos uskallat vai eikö ole tarpeeksi munaa muuta kuin kiusata heikompia!?


      • hommaadosetti

        paas nyt kattoen sääki että kauanko kristityt ja muslimit on keskenään sotinu,ei tarvitse olla ihan hirvee huume höröttelijä että huomaa ettei tääny eilen ole alkanu.


      • dosetinhommannu

        elekää kiusakko heikkoo isis parkaa.....unohtu mainita.


      • Kotkotkotkooo
        hommaadosetti kirjoitti:

        paas nyt kattoen sääki että kauanko kristityt ja muslimit on keskenään sotinu,ei tarvitse olla ihan hirvee huume höröttelijä että huomaa ettei tääny eilen ole alkanu.

        Niin ei tarvitse huumeita jos on äärikristitty pikkubreivikki hoitamattomine islamfobioineen kuten sinä ja kaltaisesi.


      • Unohtuko-lääkkeetkin
        dosetinhommannu kirjoitti:

        elekää kiusakko heikkoo isis parkaa.....unohtu mainita.

        Hommaa oikea lääkitys siihen dosenttiisi. Tulijat eivät kuule islamfoobikko kuulu isikseen vaan lähtivät pakoon kyseistä järjestöä.


    • militantit-tulivat

      Mamut saatana

      Nuori nainen yritettiin raiskata Tampereen Hervannassa varhain sunnuntaiaamuna.

      Nainen oli nousi kello 4.22 Keskustorilta Hervantaan lähtevään bussiin numero 3. Samassa bussissa matkasi kolme ulkomaalaistaustaista miestä.
      Miehet ovat puhuneet matkalla keskenään mahdollisesti arabiaa.
      Opiskelijakatu 19:n kohdalla mies yritti tehdä naiselle seksuaalista väkivaltaa, mutta nainen pääsi pakenemaan tilanteesta.

      • Nahkarassi-odottaa

        Eikös nuo huumehörhöt jengiläisetkin raiskaile monta tuntia kerhotiloissaan naisia?
        Kumpikohan oli pahempi?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      414
      4460
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      243
      2218
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1630
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      159
      1427
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      285
      1292
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1127
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      137
      1084
    8. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1065
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      55
      980
    10. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      118
      957
    Aihe