Hyvä agilityrotu hakusessa

dogidogi

Hei!

Otin harrastuskoiraksi mittelspitzin, mutta koiralleni sattuikin huonot geenit, ja sen lonkat ja polvet ovat niin surkeat, ettei sen kanssa voi liikkua aktiivisesti. Nyt mietin toista rotua edellisen kaveriksi ja tietysti minulle harrastuskaveriksi. Olen googletellut paljon erilaisia rotuja, mutten ole vielä löytänyt rotua, joka sopisi juuri minulle.

Pidän mitteleiden iloisesta ja oppivaisesta luonteesta erittäin paljon, oma yksilöni ei myöskään epäile vieraita ollenkaan, vaan haluaa tervehtiä jokaista ihmistä ja koiraa. Pidän tästä ominaisuudesta. Haluaisin kuitenkin seuraavasta koirastani isomman, noin 50-60cm korkean, ja mielellään hyvin lyhytkarvaisen. Pidempikarvainenkin käy, kunhan turkki ei ole nypittävä, tai vaadi viikottaista huolenpitoa. Koiralla saisi olla saalisviettiä ja itsepäisyyttä. Olen "fertiilisessä iässä oleva ihmispopulaation naaras," joten koiran pitäisi tulla toimeen myös lasten kanssa. En missään nimessä halua rotua, jolla on perinnöllisenä sydänsairauksia tai selkäongelmia.

Tällä hetkellä asun kerrostalossa, mutta olisi tarkoitus muuttaa rivitaloon ennen uuden koiran hankintaa. Harrastaa en haluaisi kilpailumielessä, vaan ihan omaksi iloksi pari kertaa viikossa. Lisäksi hihnalenkkejä arkisin noin 3h päivässä, vapaapäivinä enemmän, sekä viikottain vapaana juoksemista joko koirapuistossa tai metsässä. Koira ei joutuisi olemaan yksin (ilman ihmistä, koirahan olisi kaverina) pidempään kuin kuusi tuntia kerrallaan.

Tuleeko teillä mieleen jotain rotua, joka sopisi tilanteeseeni, sekä sopisi hyvin agilityyn? Ja olisi tietysti myös rakenteeltaan terve, jotta pystyy normaalisti juoksemaan ja hyppimään. Kaikkien toivomieni ehtojen ei tarvitse toteutua, jos tulee mieleen joku toinen rotu, joka olisi minulle sopiva.

Kiitos jo etukäteen!

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sjgfs

      sheltti

    • windymnnghnhtjdgjfgjf

      Sileäkarvainen Jack Russelin terrieri.

    • dogidogi

      Tuleeko mitään isompaa mieleen? Russeli ei missään nimessä, shelttiä miettinyt itsekin

    • Vapaankoiranomistaj

      Onpa kumma, jos mittelillä ei paikat kestä. Senhän nyt pitäisi olla niin vähän jalostettu jos mikä. Saksalainen sekasikiöpihakoira kun on alkujaan. Ilmeisesti olet joutunut sisäsiitokseen sortuneen pentutehtailijan uhriksi. Japsi nyt olisi pystykorvana aika paljon toiveidesi mukainen. Meidän japsi oli 2 kertaa nykyistä mitteliä isompi.

      • dogidogi

        Isovanhemmat kummatkin tuontikoiria, eikä siellä vaadittu kaikkia samoja testejä, niin jäi huomaamatta. Jatkossa olen fiksumpi, ja haluan nähdä sukupuuta pidemmälle. Mutta kasvattaja suhtautui hyvin, maksoi jopa osan polvileikkauksesta.

        Kaikki ehdotukset ovat kovin pieniä, olisiko mitään isompaa? Ja kaikilla (paitsi russelilla) on muhkea karva, tuossa yhdessä on jo riittävästi harjattavaa, ottaisin mieluummin vähemmän karvaisen kaverin.


      • Ziwi

        Itseasiassa mitteleillä on todella huono lonkkatilanne tällä hetkellä (60% kuvatuista sairaita ja 40% terveitä), sen lisäksi myös autoimmuunisairauksien tilanne on nykyään huolestuttava. Patellaluksaatiota ja kyynärniveldysplasiaa sairastaa molempia 11% mitteleistä, myös epilepsiaa, sydänsairauksia yms. esiintyy jonkun verran. Keskimääräinen elinikä on tällä hetkellä 7 vuotta 9 kuukautta (156 tilastoitua koiraa, tosin sisältää myös 40 tapaturmaisesti kuollutta yksilöä). Itselläni on myös kolme mitteliä, jotka ovat ikävä kyllä kaikki enemmän tai vähemmän sairaita. Ovat kaikki vastuulliselta kasvattajalta, joka huolehtii kaikille jalostuskoirilleen viralliset terveystutkimuksen ja katsoo etteivät sukusiitosprosentit nouse liian korkeiksi. Yhdellä koiristani on jopa lähisuvussaan rotuunotto.


    • fargot

      Tulee mieleen kelpie,malinois,lyhytkarvainen bordercollie,mutta nämä rodut tarvitsevat aika paljon aktiviteettia,hieman enempi aivotyötä eikä pelkkää lenkitystä. Mites olis lyhytkarvainen collie?

    • Walesinspringersspanieli

      Minulle tulee mieleen vain Walesinspringersspanieli

    • 987978
    • Koikkeri

      Kooikerhondjea suosittelen minäkin. Suhteellisen terve rotu ja suosittu agilityssä, myös kovemmalla tasolla.

    • ggggggggggg

      Airedalenterrieri, espanjanvesikoira, pumi, kettuterrierit, muutamia keskikokoisia tässä lisää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe