Potilaan hyväksikäyttöä

Potilaanhyväksikäyttöä12

Bisneksen tekoa potilailla, keksittyä siis... Luottamus murenee yksit puolen hoitoihin... ja julkiselle puolelle on pitkät jonot.. todella huonolla mallilla on hampaanhoito Suomessa ...

ILTALEHTI 3.10.2015 :

Helsinkiläinen mies hakeutui vuosi sitten lokakuussa Helsingin keskustassa sijaitsevaan Cityhampaaseen hoitoon, koska oli saanut tuopista osuman kasvoihinsa ravintolassa.

Tarkastuksessa selvisi, että hammaskalusto oli muuten kunnossa, mutta siellä oli kaksi reikää ja kaksi alkavaa reikää.

Hammaslääkäri kyseli mieheltä haluaisiko hän varata jatkoaikaa reikien paikkaamista varten. Mies kuitenkin päätti kotona vielä tarkistaa, menisivätkö käynnit tapaturmavakuutuksen piikkiin.

Kotona selvisi, ettei miehen tapaturmavakuutus ollutkaan voimassa. Hän päätti hoidattaa reiät julkisella puolella.

Reilua kuukautta myöhemmin mies otettiin tarkastukseen Helsingin kaupungin Kivelän hammashoitolaan.

– Siellä sanoin hammaslääkärille, että paikataan sitten ehdottomasti ne reiätkin. Keski-ikäinen naishammaslääkäri totesi, että ei hän voi paikata reikiä, kun eihän tiedä missä täällä sellaisia on, mies naurahtaa.

Suusta otettiin vielä röntgen-kuvat, eikä reikiä havaittu.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Umppu1

      Nyrkkisääntö on, että kun karies on läpäissyt kiilteen ja päätynyt hammasluun eli dentiinin puolelle, sitä ei voi enää pysäyttää putsaamalla ja fluorilla vaan se pitää paikata. Vaikeus tulee tämän eron havaitsemisessa. Ihan silmin katsomalla on mahdotonta erottaa ns. pysähtynyttä reikää aktiivisesta karieksesta eikä se edes röntgenkuvauksella ole yksiselitteistä. En ainakaan haluaisi uskoa, että kukaan hammaslääkäri tahallaan poraisi turhaan, mutta tutkittu ja todistettu asia on, että aina hammaslääkärin vaihtuessa hoidontarve keskimäärin lisääntyy koska uusi hammaslääkäri herkemmin päätyy paikkaamaan sellaisia rajatapauksia, joita vanha on tyytynyt "seuraamaan" eli pysäyttämään paikkaamisen sijasta. Toisin sanoen, josa käyt joka kerta eri lekurilla on todennäköistä, että paikataan enemmän. On halvempaa käydä samalla, hyväksikoetulla hammaslääkärillä.

      • Ei_onnistu

        Ainakin isommissa kaupungeissa julkisella puolella ei voi käydä samalla hammaslääkärillä. Lääkäri vaihtuu käytännössä jokaisella hoitojaksolla ja koska hoitolakin vaihtuu. Hämmästyin kun kuulin tuttavalta että hän käy pikkukaupungissa julkisella puolella aina samalla lääkärillä.
        Kaikilla ei ole mahdollisuutta käydä yksityispuolella koska se on kalliimpaa ja hintaero vain suurenee kun kelakorvausta alennetaan.


    • Hyväksikoettu

      >...Toisin sanoen, josa käyt joka kerta eri lekurilla on todennäköistä, että paikataan enemmän. On halvempaa käydä samalla, hyväksikoetulla hammaslääkärillä.

      Niinpä niin. Näinhän se olisi, mutta mistä löydät sen hyväksikoetun hammaslääkärin?

      • Epärehelllllisyyyys

        Sitä hyväksikoettua minäkin yritän etsiä... utopistiselta tuntuu... syy se epärehellisyys ja mokiensa salaaminen ja puutteelliset hoitokertomukset... .


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      253
      2385
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      72
      1804
    3. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      168
      1515
    4. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      331
      1503
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1055
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      82
      917
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      785
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      176
      770
    9. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      720
    10. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      204
      717
    Aihe