Onneksi saitte pakolaisia

kasvattaa_kummasti

Nyt voitte keskittyä pakolaisiin, ja purkaa tuhautumisenne niihin, ei tarvi enään haukkua yksittäisiä ihmisiä. Juttuja tehtiin jo siitä, kuka oli lihava, toisella taas liian kantava ääni.
Vuosia olen nostanut aloituksia, joissa olen kehoittanut varautumaan tulevaan ,koska tiesin että ennenpitkään myös te saatte omanne.
Nyt ei vielä kannata huutaa äänijänteitä pilalle, sillä tämä on vasta alkusoittoa, ja väki tulee lisääntymään moninkertaisesti. Yrittäkää ottaa kaikki hyöty tulijoista, työpaikat ainakin lisääntyy.

40

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rahajus

      Tekkee kohtuuttoman tyyriitä työpaikkoja yhteiskunnalle nuo puna-viher-suvakkien luotsaamat ja maahan haalimat tulijat. Se on ymmärrettävä, että met kaikki joumma net maksamaan oman työmme tuloksesta.

      • voisentään

        "Puna-viher-suvakit"ovat oppositiossa. Ne on persut, jotka ovat avainasemassa, hallituksessa, kun pakolaisten maahanotosta päätetään.
        Kokoomus ja kepu tiedetään, mutta persujen kanta ratkaisee.
        Ennen eduskuntavaaleja, sai sen käsityksen, että pakolaisia ei persut haluaisi lisätä maahamme. Minä käsitin varmasti väärin, kun ne nyt haalii niitä, jopa ruotsista, jota pitetään turvallisena maana.

    • mahametti

      Jokaiselle oma pakolainen palvelijaksi.
      Saataisiin veronkorotuksille vastinetta.

      • tilojaLöytyy

        Kemijärveltä löytyy tiloja vaikka 5000 pakolaisella. On tyhjijä kerrostalohuoneistoja. erikaisia halleja pilvin pimein. Kaupoille tulee hyvät ajat, samoin tekseille kunhan tilipäivät alkavat juosta säännöllisesti.

        Jos ollaan rehellisiä hallitusta on kiittäminen etenkin Sipilää joka avasi ovet tulokkaille luovuttamalla oman kotinsa aaivan mainosmielessä. Soinikin myhäilee, sisimmässään pitää tulijoista.
        Kemijärvellä on kohta pula avustustyöntekijöistä, ja terveydenhoitohenkilökunnasta. Voi olla että poliisejakin tarvitaan enemmän kuin ennen. Toivotaan että tulee piankin lisää.

      • skeptical
        tilojaLöytyy kirjoitti:

        Alahan nukkumaan.

        Edelleenkin, jostain tämän nollasummapelin rahat kerätään. Pöljä.

      • mieti_vielä

        Suomeen tulee jokatapauksessa pakolaisia, halusit tai et. Valtio tulee kustantamaan ylläpidon. Ei tarvi luulla että kasku tulee kemijärviläisille, kun ette pärjää omillanne ilman pakolaisiakaan.
        Ite olet tomppeli kun et tuollaista käsitä.

      • ponu1
        mieti_vielä kirjoitti:

        Niinkö luulet? :D
        Ei valtio tue Kemijärveä pakolaisten olosuhteita iänikuisesti.
        Että kannattaa käyttää niitä, mitä luoja on luonu korvien väliin.
        Vai onko Kemppalaiset noin sinisilmäsiä?

      • lompsasta
        ponu1 kirjoitti:

        Niinkö luulet? :D
        Ei valtio tue Kemijärveä pakolaisten olosuhteita iänikuisesti.
        Että kannattaa käyttää niitä, mitä luoja on luonu korvien väliin.
        Vai onko Kemppalaiset noin sinisilmäsiä?

        3 vuotta valtio tukee pakolaisista tulevet kustannukset. Sit kemppalaiset verovaroin. Vero-% ???

      • ponu1
        lompsasta kirjoitti:

        3 vuotta valtio tukee pakolaisista tulevet kustannukset. Sit kemppalaiset verovaroin. Vero-% ???

        No siitä rupaa laskemaan.
        Yhden pakolaisen kustannukset pelkästään 14.500€.
        Tuo on yksistään toimeentulotuki:
        Plus terveyskulut, erikoissairaanhoito, jota Kemijärvellä ei ole olemassakaan.
        Se löytyy yksistään Oulusta Ynm. Ynm.

      • olette_mustasukkaisia
        lompsasta kirjoitti:

        3 vuotta valtio tukee pakolaisista tulevet kustannukset. Sit kemppalaiset verovaroin. Vero-% ???

        Olkaa huoleti Kemijärviläisten omat verorahat eivät riitä nytkään. Valtion erilaisilla avustuksilla, ja tukijaisilla talous pyörii, jos pakolaisten johdosta tulee vajetta valtio nostaa avustuksien määrää. Kemijärvelle pakolaisista on vain pelkkää hyötyä.

      • ponu1
        olette_mustasukkaisia kirjoitti:

        Olkaa huoleti Kemijärviläisten omat verorahat eivät riitä nytkään. Valtion erilaisilla avustuksilla, ja tukijaisilla talous pyörii, jos pakolaisten johdosta tulee vajetta valtio nostaa avustuksien määrää. Kemijärvelle pakolaisista on vain pelkkää hyötyä.

        Hahahaha!! :D

      • Rahajus
        mieti_vielä kirjoitti:

        Suomeen tulee jokatapauksessa pakolaisia, halusit tai et. Valtio tulee kustantamaan ylläpidon. Ei tarvi luulla että kasku tulee kemijärviläisille, kun ette pärjää omillanne ilman pakolaisiakaan.
        Ite olet tomppeli kun et tuollaista käsitä.

        Mistä sie kuvittelet että ne rahat valtiolle tulee, puusta vai?

      • En_kuvittele_TIEÄN
        Rahajus kirjoitti:

        Mistä sie kuvittelet että ne rahat valtiolle tulee, puusta vai?

        Raha kertyy valtiolle erilaisista veroista suuri kertymä tulee arvonlisäverosta. Töistä saatavat verotulot tulevat pääasiassa eteläsuomen teollisuusalueilta. Tuottavinta verotuloa tulee vientiteollisuudesta.
        Verotulo joka tulee eläkkeistä, työttömyyskorvauksista. ja julkisensektorin palkoista tulevat yhteiskunnan pohjattomasta säkistä.

        Vielä pakolaisiin ME eikä Suomikaan pysty sulkemaan rajojansa koska väistä on sovittu pyöreissä pöyissä. Pakolaisia tulee vaikka me sitä ei halutakkaan.

        Siksi Kemijärvelle sivusta tulleet eurot on mannaa, eikä tarvi pelätä että köyhä kunta joutuu maksumieheksi kun ei itsekkään tule omillansa toimeen.

      • ponu1
        En_kuvittele_TIEÄN kirjoitti:

        No eipä reilu seittemäntuhannen kaupunki paljoa niitä veroja tuo jossa ei ole edes kunnollisia työpaikkojakaan.
        Tuleva Biotehaskaan ei nosta vielä Kemijärven kaupungin tuloja.

        Lisäksi puolet asukkaista on työttömiä, ja loput alaikäsiä lapsia, jotka ei vielä tarvi veroja maksaa.

        Loput on niin iäkästä väkeä, joille tulee luonnollinen poistuminen lähivuosien aikana.
        Jollon on pelkästään jää tyhjä kaupunki maahanmuuttajineen.
        Kun lisäksi jotku nuorempi väki lähtee muualle työn perään..

    • verotnousee

      150 albaania tarvitsi Suomesta oman poliisisaattajan - operaation hinta 300 000 euroa

    • hyvä.pointti

      Yksittäisiin ihmisiin kohdistunut vainoaminen eli GANGSTALKING on ollut tarkoituksellista sotaa "valkoista roskaväkeä" vastaan.

    • Missäpoliisi

      Turun kauppatorilla massiivinen joukkotappelu - mukana jopa 20 henkilöä
      Karjalainen

      Turun kauppatorilla oli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä puoliltaöin aikaan ainakin kolme erillistä joukkotappelua, joissa osallisena yhteensä noin kaksikymmentä henkilöä.

      Puolet osallistujista oli poliisin mukaan ulkomaalaistaustaisia henkilöitä, jotka ovat iältään 18-20-vuotiaita. Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni neljä henkilöä.

      Paikalla oli runsaasti nuorisoa, ja poliisi tutkii asiaa pahoinpitelyinä. Osaa uhreista lyötin nyrkillä ja osaa potkittiin.

      • antaa_tapella

        Turhaan noista tappeluista pulttia ottaa jos keskenään nahistelevat. Onhan toki omiakin "manneja" jotka haluaisi joskus tapella, sinne sekaan vaan. Ainoa millä kaupunki voisi tulla vastaan toimittamalla metsisiä koivu halkoja lyömäkkääksi torin reunalle.

      • Ponu1
        antaa_tapella kirjoitti:

        Turhaan noista tappeluista pulttia ottaa jos keskenään nahistelevat. Onhan toki omiakin "manneja" jotka haluaisi joskus tapella, sinne sekaan vaan. Ainoa millä kaupunki voisi tulla vastaan toimittamalla metsisiä koivu halkoja lyömäkkääksi torin reunalle.

        Niinkö? Hhahaha!!! :D
        Sehän pitäs asuttaa Kemijärvelle lisäksi Somalit, tai Sunni muslimit niitten kanssa asumaan keskenään.
        Luulempa että Kemppalaiset lähtee hyvin äkkiä ite sieltä alta pois, kun ne alkaa nahisteleen keskenään siellä.

        Nämä pojat jos alkaa nahisteleen keskenään:
        Vähintään Kemijärven sairaalakin sais ylimääräsiä työvuoroja järjestellä henkilökunnalleen.
        Ja Hälyttää Armeija avuksi, kun ei Kempan Poliisilla riitä resusseja.. :D

    • mannisia

      Jättäkää jo "mannet" rauhaan rasismissa, monta sataa vuotta Suomessa asuttu, kyllä ollaan jo melko suomalaisia, jokaisella ihmisellä omat vikansa, ei kannata ihmisiä erotella ihon värin, uskonnon tai mielipiteen/kulttuurin pohjalta, jokainen on oma itsensä. Toki etlämaalaiset on tulisempia luonteeltaan kuin hitaat hämäläiset tai yleensä suomalaiset. Minkäs sitä luonteelleen tai sukujuurilleen mahtaa, miksi on tyntynyt, sitä leimaa kannat aina hautaan asti. JOkaisesta ihmisestä voi joskus kehittyä jotakin jopa ainutlaatuista, jos annetaan mahdollisuus eikä paineta alas. Opetellaan elämään sovussa keskenämme!

      • Eletään_sovussa

        Kuitenkin ensin, eikö viisisataa vuotta Suomessa ole opettanut että Suomi pysyy pystyssä vain tekemällä työtä. Sopu olisi parempi säilyttää, jos mannen näkisi hikoilevan aivan oikeassa työssä.
        Joskus olen jonkun romaanin elävän kuin valtaväestö, osallistumalla yhteiskunnan velvotteisiin, niitä kunnioitan.
        Yleensä romaanit ovat vielä röyhkeitä, etuilevat pysäköivät autonsa invapaikoille, elävät kuin siat pellossa.
        Kunnioitus, ja arvostus pitää hankkia, odotetaan toiset viisisataa vuotta opitaanko elämään yhdessä.

    • sekulttuurista

      Saksalainen poliisikomissaari on huolissaan siitä, etteivät muslimimaahanmuuttajat sopeudu, vaan halveksivat länsimaista kulttuuria.
      Hyvin on romanitkin kotoutettu,ei työpäivää ja käsikäy kauppojen hyllyillä omakustannus hintaan.

      • ToivotaanToivotaan

        Suomalainen yhteisö on hyväksynyt romaanit, ja pitävät aivan selvyytenä kuinka romaaneille ei kuulu tehdäkkään työtä. Ehkä somaaleissa on hieman samaa pitävät selvänä mitenkä yhteiskunta kustantaa. Uskon irakilaisten ahkeruuteen, kun vain työtä olisi harmi vain kun sitä ei ole omillekaan.

        Arabivaltiot ovat rikkaita öljyntuottajia, joten heillä olisi varallisuutta huolehtia omistaan. Harmi kun tälläiset kansat tulevat suomalaisen veronmaksajan harteille.

        Somaaleita on virrannut suomeen kymmeniä vuosia, ja tulee koska heillä täällä ovat isot yhteisöt, ja muutoinkin rotu on sikijävää. Tämä kansallisuus taitaa olla maahanmuuttajista huonoiten työllistyvä, rikostilastoissa vastaavasti on kärkipäässä.

      • tuhatkuussataa

        Ja jos mennään satojen vuosien taakse; romaneilla ei ollut mitään oikeuksia, heidät ajettiin paikasta toiseen, mutta niin Suomessakin myös noidat poltettiin roviolla ja huorintekijät pantiin kirkon porstuassa olevaan jalkapuuhun, missä saivat hävetä. Saarnatuolista pappi saattoi nuhdella julkisesti huonoa elämää viettäneitä.

        Jos palaatte 1600-luvulle mielipiteissänne maahanmuuttajista, ottakaapa käyttöön myös moraalinvartijan tyyli ja jalkapuuhun kaikki elostelijat.

        PALATTAISKO 1600-luvulle takaisin :)

      • VälitänVieläMaastamme

        Komppaan muutamia, näinhän Se menee. Nykyiset maahanmuuttajat varsinkin Irakin partateinit treenattuine kroppineen suomessa halveksivat lakejamme ja kulttuuriamme. Soluttautuneita sotilaita he ovat tai rintamakarkureita. Onko väärin olla varauksellinen? Liika suvaitsevaisuus koituu Suomen tuhoksi.

    • valdo

      mekin saamme olla .kun tuli teidän kaun kaipaamnne mamut.palvokaa nyt heitä.meille myöskin samat tuet

      • Hanttapulikin

        Elä hitto toivo samoja etuja,saavat 316e mie saan 480e toimeentulotukea ja siihen vuokrarahat päälle.

      • tarkistusta

        Katsoin Kelan sivulta: alin eläke takuueläke => 746 E, johon saa asumistukea (jos 1 henkilö ja vuokra 350 sähkö) n. 37 E => n. 783 euroa, näin Suomen kansalaisilla. Toimeentulotuki tulee päälle, jos on pakollisia tarpeita eikä eläke riitä.

    • voisentään

      "Puna-viher-suvakit"ovat oppositiossa. Ne on persut, jotka ovat avainasemassa, hallituksessa, kun pakolaisten maahanotosta päätetään.

      Kokoomus ja kepu tiedetään, mutta persujen kanta ratkaisee.

      Ennen eduskuntavaaleja, sai sen käsityksen, että pakolaisia ei persut haluaisi lisätä maahamme. Minä käsitin varmasti väärin, kun ne nyt haalii niitä, jopa ruotsista, jota pitetään turvallisena maana.

    • nuorta_työvoimaa

      Nythän Kepulle ja Kokoomukselle avautuvat halpatyömarkkinat mistä he, ja tekin olette haaveilleet. Pakolaisten avulla nyt varmaan Suomikin nousee kun pakolainen saa täyden ylöspidon suomalaiselta yhteiskunnalta voivat pienetkin yrittäjät saada halpaa työvoimaa. Viisi euroa tunniltakin riittää kun ei ole muita menoja,.

      Voipa olla että muutaman vuoden kuluttua Kemijärvelläkin sahaillaan puita tummalla ja halvalla työvoimalla.
      Mutta eikö sitä ole haluttukkin.

    • tottaOn

      Kyllä näiden pakolaisten myötä tulee Suomeen pakostakin halpatyömarkkinat. Tulevaisuudessa pärjäävät vain hyvinkoulutetetut, ja korkeissa viroissa olevat suomalaiset.
      Yhä useampi tavallinen tallaaja joutuu työpaikasta kilpasille maahanmuuttajien kanssa muutaman euron tuntikorvauksilla.
      Nyt moni ammattiyhdysliikkeisiin väheksyvästi suhtautuva duunari tulee edessänsä kohtaamaan karun totuuden.
      Niille joilla on varallisuutta, ja hyvä pysyvä työ on tämä kehitys tervetullutta. Esim voi palata vanhaan aikaan ja saada kotiavustajankin huone, ja ruokapalkalla.

    • Tosikkokai

      Tosi hyvä juttu te narisiat ja valittajat!!! Lisää pakolaisia niin teiuilekein riittää puheen aihetta.

      • samaa_mieltä

        Itse olen työurani tehnyt, nyt hyvällä eläkkeellä. Hyvä kun hinnat tulee laskemaan halpatyön ansiosta. Duunaritöihin tulee kilpailua ja tulijat tekee saman työn puoleen hintaan. Nyt pitäisi Sipilän, ja kumppaneien tehdä ammattiyhdistys hampaattomaksi, niinkuin ollaan jo tekemässäkin.
        Jos oikein ajatellaan pakolaiset on hyväkin juttu.

      • ponu1
        samaa_mieltä kirjoitti:

        Joo!
        Aika huono se on täysin ammattitaiotonta työntekijää ottaa Kemijärven sahalle, ja Biotehtaalle töihin.. :D
        Jolla ole automaatioista minkäänlaista tietoa.
        No eipä moni Kemppalainenkaan sieltä töitä saa!
        Biotehtaallekki pitää vähintään insinöörin koulutus olla.

        Että kuinka monelta Kemijärveläiseltä löytyy Biokemian Insinöörin koulutus?
        Ei ihan omalla paskapöntöllä istuminen ihan riitä siihen.. :DS

    • hauhauchampion

      Mitä te Sipilää haukutte, olis se pakolaisaalto tullut, oli sitten kuka tahansa pääministerinä. Ei hän ole sotia LÄhi-Itään laittanut eikä pakolaisia kutsunut sieltä lähtemään. Ei ole helppo homma kenellekään päättäjälle, kun ollaan EU:ssa, se painaa myös päälle kaikissa asioissa.

      • ponu1

        No lestatiolaisen olisi pitäny neuvotella asiaa.
        Mutta ei!
        Vaan piti tehä juuri sillain miten lestatiolais akkansa sanoo.

        Tämä tiietään, koska satun tuntemaan liian hyvin kummatkin.

    • sianlihakunniaan

      Uskon ja oikeuden varjolla tehdään suurimmat rikokset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5450
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3497
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1622
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      198
      1564
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1038
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe