Soini tyrmää rasistit!

MaailmaMuuttuuEskoseni

Sebastian Tynkkynen (Perussuomalaiset) vaatii tämän aamun lehdissä äänestystä siitä voivatko Perussuomalaiset jatkaa hallituksessa.

Sebastian Tynkkynen (Perussuomalaiset, varapuheenjohtaja)) kirjoittaa blogissaan, että hänen mielestään hallitusasiaa käsittelemään olisi kutsuttava koolle puoluehallitus, puoluevaltuusto ja eduskuntaryhmä. Hänen mielestään Perussuomalaiset ovat antaneet hallituksessa kaiken periksi ja vaalilupaukset on petetty.

Puheenjohtaja Timo Soinin mukaan perussuomalaisten jatkosta hallituksessa ei tarvitse keskustella.

Soini viestitti STT:lle tekstiviestillä, että hänen mielestään edes Tynkkysen vaatimaa yhteiskokousta ei tarvita.

Täytyy kiittää nyt Timo Soinia. Hän haluaa jatkaa pakolaisia suosivaa linjaansa ja tuhoaa puolueensa rasisti-siiven hullu-aholaisineen eikä anna edes keskustella asiasta puoluevaltuustossa.

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • häilyväraja

      Kovaa tekstiä on syyttää Tynkkystä rasistiksi. Halla-aho taitaa kyllä olla, hän lausunnot on usein ihan rimaa hipovia. Tynkkysen lausuntoja en ole kuullut, joten en osaa kyllä sanoa. Silti rasistiksi leimaaminen on aina vakava asia, usein se maahanmuuttokriittisyys kyllä on vain kiertoilmaus rasismille, mutta ei kategorisesti sentään.

      • perussuomalkeminllla

        Halla aho ei ole rasisti ja tynkkynen on oikeassa pitäisi lähteä hallituksesta


    • TapelkaaKeskenäänHyvä

      Iltalehti uutisoi juuri:

      Perussuomalaiset pelkäävät Soinia

      Tynkkynen lähetti maanantaiaamuna tiedotteen, jossa hän vaati puoluehallituksen, puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokousta koolle. Kokous arvioisi, kannattaako hallituksessa jatkaa.

      - Tällaisesta kokouksesta on puhuttu jo kauan. Siitä on puhuttu eduskunnan käytävillä, piireissä ja monella muulla foorumilla. Kukaan ei ole sitä kuitenkaan uskaltanut lähteä esittämään, koska on pelätty seurauksia.

      Ketä puolueessa pelätään, Soiniako?

      - Puoluejohdon reaktioita on varmaankin pelätty. Ja aika nopeasti puoluejohdon kommentit tulivatkin. Minä sain haukut niskaan jo perjantaina.

      Tynkkynen kertoo, että hänen piti lähettää tiedotteensa jo perjantaina. Häntä kuitenkin pyydettiin harkitsemaan vielä asiaa.

      - Itseäni korkeammalla paikoilla olevien kavereitten kanssa olen neuvotellut. Sen tarkemmin en erittele.

      Tukea virtaa

      Tynkkysen mielestä perussuomalaiset ovat tehneet hallituksessa liikaa myönnytyksiä. Hänen mielestään puolueen pitäisi nyt ajaa hallituksessa läpi Ruotsin vastaisen rajan väliaikainen sulkeminen.

      - Jos rajaa ei pistetä kiinni, hallituksesta pitää lähteä.

      Tynkkysen mukaan perussuomalaiset vesittävät oman vaihtoehtonsa, jos taipuvat hallituksessa muiden tahtoon. Oppositiossa puolue voisi kasvaa nykyistä suuremmaksi ja saada tahtonsa paremmin läpi seuraavassa hallituksessa.


      Tynkkynen sanoo, että hänen takanaan on "valtava jengi".

      - Palautetta on tullut valtavasti. Jopa kansanedustajilta on tullut viestejä, että älä anna periksi.

      Julkisesti Tynkkysen aloitetta on uskaltautunut kannattamaan vain yksi kansanedustaja, Vesa-Matti Saarakkala. Hän oli alun perinkin hallitukseen menoa vastaan.


      Soinilla on kinkkinen tilanne nyt käsissään. Jos hän antaa periksi Tynkkyselle ja lähtee hallituksesta niin yksikään puolue ei tule luottamaan persuihin vuosikymmeniin. Samalla hän itse menettää mukavan löhötilan ministeri-Audin takapenkillä eikä saa enää matkustaa ykkösluokassa ympäri maailmaa lentokoneilla. Jos hän taas tyrmää Tynkkysen idean hän saa persujen rasistisiiven Hullu-ahoineen kimppuunsa ja häntä pidetään diktaattorina.

      Valittavana on nyt siis Timon sanoja käyttäen rutto tai kolera, siinäpä valitkoon.

    • KunnonPerusrasisti

      Tämä Sebastian Tynkkynenhän on kuuluisa sieltä BB-talosta. Siellä hän pelästyi naisen näyttäessä pimpsaa hänelle hyvin läheltä. Poikarukka joutui paniikkiin. Toki ymmärrän sen siinä valossa että hän pitää pojista ehkä enemmän koska tunnusti julkisesti olevansa bi-seksuaali.


      Ote Sebastian BB-talon toisesta seikkailusta:



      Big Brother -talossa viikkotehtävän suorittaminen keskeytyi hetki sitten, kun asuntovaunussa istuvalle BB-Sebastianille kävi köpelösti. Hän nimittäin ulosti vahingossa housuunsa kesken tehtävän suorittamisen.

      BB-Salar ja BB-Terhi seurasivat suorittamista ulkopuolelta, koska he joutuivat suorittamaan rangaistusta. Yhtäkkiä Salar huomasi Sebastianin pyllistelevän ”liikkeellä olevan” asuntovaunun ikkunassa. Samassa hän ymmärsi mitä vaunussa oli tapahtunut. Samaan aikaan auto pysähtyi ja asukkaat tulivat ulos.

      – Sebastianila on tullut paskat housuun! Salar huusi kovaan ääneen.

      – Hei jätkät mä paskasin housuun, Sebastian myönsi mokansa.

      Sebastianin kanssa samassa asuntovaunussa mukana ollut BB-Stefan vahvisti kertomuksen.

      – Se yritti pieraista, niin tuli pökäle housuun, Stefan totesi.

      • aseettaas

        Nussi sinä kirjoittelija vaan SOINIA.!!!


    • Kuisenoikävi

      Sebulla on pyllynaukko kovilla aina välillä. Siksi hänellä tuli kakat housuun helposti. Olkaa ylpeitä Sebustanne, heh heh heh.

    • Taaskohupäällä

      Mistä noita hulluja persuja oikein sikiää. Hallitus taitaa olla liian vaikea paikka populisteille.

    • Audimies70

      Soini pelkää että menettää ministerinviran ja hyväksyy kaiken hallituksessa mitä muut ehdottaa.

    • voijeeses

      Että ollut BB-talossa ????????????? Kuka äänestää sellaista ihmistä, ei ainakaan kukaan fiksu, koska fiksut ei katsele mitään bb-taloja.
      Kuinka tuollainen voi olla minkään puolueen varajohtaja ??????

    • hulluaholaisia

      Vilkaise mitä puoluetta tuo Sebastian Tynkkynen edustaa, se kertoo jo kaiken.

      Kyllä sinne kelpaa, onhan sinne kelvannut kaikenlaista muutakin roskasakkia.

      • Raho-vaiko-Hora

        Rasisti ja homo samassa henkilössä , että on aika hankala yhdistelmä.


    • Hekohekohonkhonk

      Kyllähän se onnistuu jos on kääntötakki ja persuillahan kuuleman on...

    • nomoresuvakkies

      Aloittaja, olet vuorokauden uutisissa myöhässä kun lehtiä luet, kuten aloituksessasi kerroit. Irtisano se suvakki lappari!

    • aloittajapalaaasiaan

      Tutkippa päivämäärä milloin lähetin tuon uutisen tänne. Ja lehtien lukeminen tarkoittaa myös nettiversioiden lukemista, ja sieltähän tuokin juttu löytyi eilen ihan tuoreena. Lapin Kansaa en lue.

      Uutinenhan koko jutussa on se että Soini tyrmää näkyvästi ja kuuluvasti puolueensa rasistisiiven ehdotuksia. Sitä ei ennen ole tapahtunut eli Timo on viisastunut hiukan.

    • yhdessäovat

      No ei kait ministerit halua hallituksesta lähteä, ei ihme jos eivät ole samaa mieltä hönösiipensä kanssa.
      Soini kuitenkin tarvitsee hönöjen ääniä, jotta puolue pysyy isona, ja hönöt tarvitsee puoluetta, muuten vajoavat aivan marginaaliin huutelemaan hölmöjään.

    • ToivotonTunariTimo

      Pitäähän Timolla olla Audi perseensä alla. Sieltä takapenkiltä on mukava katsella köyhiä ja olla tärkeän näköinen. Taas pitää Timon lähteä ensi viikolla Timbuktuun tutustumaan paikallisen pontevan korintekijän tuotantolinjan hilavitkuttimen toimintaan. Tulee mieleen se vanha juttu että ulkoministeri oli lentokentällä ja kaivoi taskujaan karjahdellen että missä minun lentolippu on. Avustaja kiirehti paikalle ja sanoi että te olette ministeri ettekä tarvitse lippua. Tähän Timokin toteaa nykyään että: "No kyllä minä sen nyt tiedän. Olisin vain tarkistanut että minne olen tällä kertaa matkalla."

      Ja ovathan persut jo laittaneet stopin mm. Kreikan tukipaketeille, estäneet kaikki leikkaukset pienituloisilta ja vähentäneet pakolaistulvaa niin ettei mustaa miestä enää näy katukuvassa ja raja on kiinni... Vai miten se meni ne vaalilupaukset, kröhöm...tuota noin, joopa joo. Ilimoja pitelee....

    • persuteimyy

      "Persut ei myy persettään," sanoi Soini silloin, kun ei vielä ollut takinkääntäjä.

    • Uytrreewq

      Soini kehui ettei ole rintamakarkuri ja aikoi pysyä hallituksessa.

      Toisin sanoen kaikki käy jatkossakin. Ankeita aikoja on edessä...

    • SavikujaSaaPotkut

      Soinin vastustajien kerhoon oli liittynyt nyt Perussuomalaisten Lapin piirin pj. Jyrki Savikuja. Hänen mielestään Soini on myynyt nahkansa ja ei ymmärrä tilannetta. Moitteet saa myös Lapin oma ministeri Hanna Mäntylä (PS) joka Savikujan mielestä myötäilee hallituksessa muita ja ei kommentoi oman kotipaikkansa? Tornion tilannetta.

      Tuohon voisi kyllä sanoa että mitäpä se Hanna Mäntylä Torniosta välittääkään kun Vantaalla asuu käytännössä koko ajan. Vain kulukorvauksien takia osoite on Torniossa.

      Taisi Jyrki Savikuja laitella askelmerkit jo paikalleen omista potkuistaan kun Timo Soini saa kuulla hänen kannastaan pikku kielikellolta Hannalta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1595
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1047
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      585
      1023
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      940
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      922
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      806
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      721
    Aihe