Siinon taas unielokuvaa

Joopajopajoo

Oli tulossa talvi ja olin koulussa. Kaverit availi kaappejaan josta löytyi outoja asioita joita he eivät olleet sinne laittaneet. Löydettiin jonkun reppu ja sitä tulikin joku pyytelemään. Mutta en uskonut tyttöä ja vein repun sinne mistä kadonneet tavarat haetaan. Ja sanoin että ehkä jos sinulla olisi joku todistaja että se on sinun, sua uskottais.
Sitten huomasin pienen pienen mökin oven seinässä. Avasin ja menin sisään. Siellä oli menninkäis perhe. He olivat iloisia ja sanoivat että vihdoinkin sinä tulet kylään. Rupesin epäröimään kun muistelin että pappa olisi kieltänyt menemästä kylään tänne. He olivat kuulemma kaukaisia sukulaisia. Sitten he suuttuivat ja sanoivat että heidän luonaan pitää kyläillä ja että he eivät halua pahaa mutta vangitsevat minut jossen käy.
No sitten sanoin että okei, ei minua tarvitse vangita ja istuin pöytään syömään ja juttelemaan. Näin paljon kuvia sukulaisista ja meistä ja he antoivat minulle menninkäisnimen.
Sitten serkkuni ilmeisesti pyysi minua kylille näkemään jonkinlaista setää joka oli hyvinkin suutuksissa siitä etten ollut käynyt.
Setä oli tekemässä hienoa puuveistosta kun tulimme ja olikin hyvin hyvin huonolla päällä. Sain hänet jollain leppymään mitä sanoin mutten muista nyt mitä sanoin. Hän taikoi minulle lahjaksi koiranpennun joka oli mahdottoman suloinen kultainen noutaja.
Sitten meidän kuulemma piti kaverin kanssa mennä etsimään kadonnutta serkkua ja mennä menninkäisviranomaisilta kysymään.
He sanoivat että hän oli hieman liian villi menninkäiseksi ja että eivät ole nähneet häntä pitkään aikaan mutta että hän luultavasti on ongelmissa. Löysin lastenlelu automaatin josta sain hienon sormuksen. Lähdimme menemään kun molemmat liukastuimme ja jouduimme korukaupan eteen.
Päätimme käydä katsomassa jos löytäisimme joululahjoja ystäville ja perheelle. Siellä oli juuri ihmisiä töissä jotka olivat tylyjä mutta pian omistajat tulivat. Omistajalle sanoin että voiko tätä lelusormusta korjata (meni sormessani murenaksi)vaikka se onkin huonoa laatua. Omistajan silmat menivät pyöreiksi ja hän sanoi että tämä ei ole mikään lelu vaan todella harvinainen aarre. Hän oli todella innoissaan ja vertaili johonkin kirjaan. Kunnes hän haistoi sitä. " tämä on kyllä ollut suuressa pahassa ja negatiivisuudessa". Ja sanoin että ei se haittaa minulla on jo huonoa tuuria paljonkin että mitä se voisi lisätä. Sitten hän sanoi iloisesti että niinhän se on huono tuuri kumoaa huonon tuurin! Hän ilmeisesti korjasi sen minulle.
Sitten joku paha hyökkäsi menninkäiskylään ja saimme sen voitettua. Minulta kysyttiin mitä olisi voinut tapahtua ja selitin että hän olisi tappanut ja vienyt kaverini neitsyyden, joka ilmeisestinoli jokin menninkäisprinsessa.
Ajattelimme sitten lähteä pahiksen hautajaisiin kun otimme toisiamme käsistä kiinni kuin joku tvsarjan nelikkö ja lähdimme kulkemaan. Kysyin että onko se paha enne jos nään hautajaisvaunuja perässämme parissa paikkaa ja kiljuivat ja lähtivät juoksemaan. Mutta sitten nauroivat että minun tuurinki estää heitä kuolemasta. Sitten rupesimme juoksemaan että ehdimme ja sain todella kovan vauhdin. En ole koskaan juossut niin kovaa. Sitten sain siivet alleni ja rupesin lentämään. Katsoin taakseni hämmästyneenä ja kaveri sanoi että mene vaan ja teki poispuskevan eleen kädellään. Ja heräsin.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Unijukka15

      Monivaiheinen ja -vivahteinen uni, mutta yksinkertaisesti se kertoo mielestäni siitä, että sinun pitäisi miettiä mihin taikka keihin oikeasti voit luottaa!
      Minusta tämä menninkäisyhteisö on ikään kuin "sisäinen äänesi" eli se mihin sinun etupäässä pitäisi voida luottaa, mutta jos "paha" pääsee tunkeutumaan ikään kuin sisään niin et voi olla enää varma siitä mihin luotat?! Se lelusormuskin kertoo jotenkin sen, ei siksi että olisi "harvinainen", mutta se ei ole (enää?) oikea aarre, jos menetät luottamuksesi (siitä on tullut lelu, mutta se voisi olla arvokas) ...
      Se koiranpentu on myöskin symboli luottavaisuudesta elämään. Ja kun lopussa lensit niin sehän kuitenkin kertoo vapaudesta, mutta miksi se tapahtui vasta lopussa?!
      Kyllä tuo uni tuo joitakin fantasiakirjoja mieleen, tuosta maailmasta saisi varmaan joku tehtyäkin kirjan. Mutta sinun sisälläsi olevista "aarteista" aika vahvasti kertoo ja kyllä nostan sen sanan "luottamus" vielä esiin. Eli sinun on elettävä ikään kuin niin, että "paha" ei pääse koskemaan tuota menninkäisyhteisöä. Se sormuskin voi aikaa myöten olla vielä oikeasti arvokas sormus, mene ja tiedä!

    • Monesti kun ihmisiä on hypnotisoitu taikka suggeroitu muilla tavoilla ja heitä on pyydetty uneksumaan naisen sukupuolielimistä, he kertovat herättyään nähneensä unia rasioista ja muista säilytys-, kanto- ja varastotiloista.

      Reppu ja kaappi voivat merkitä unennäkijälle tietysti muutakin. Kaappiin voidaan kätkeä ja piilottaa. Reppuun voidaan säilöä ja kantaa muutakin kuin "lapsia".

      Jostain syystä kiinnität huomiota vuodenaikaan, talveen. Yleisesti ottaen kaikki on vaikeampaa talvella kuin vaikkapa kesällä, joskaan kesällä ei käydä koulua.

      Kaverit availivat kaappejaan. Voisiko tämä viitata salaisuuksien tai luottamustellisten asioiden kertomiseen? Kaapeilla on luonnollisesti myös muukin seksuaalisuuteen liittyvä tarkoitus, ei mennä kuitenkaan siihen. Tyttö ja reppu voisi viitata raskauteen. Oli ikään kuin epätietoista, että kuka oli tytön siunattuun tilaan saattanut. Todistaja voisi auttaa kun syytöksiä esitetään.

      Pieni ovi ja menninkäisperhe. Selkeästi perhe oli jotain mihin et kuulu. He olivat iloisia kuin appivanhemmat yleensä ovat. Et halunnut osallistua heihin, koska muistit jopa pappasi varoitukset ja kiellot. He voisivat kuitenkin olla jopa kaukaista sukua sinulle eivätkä luovu sinusta helpolla.

      Voisiko tutustuminen menninkäisiin viittaa johonkin tuttavuuteen tosielämässä?

      Lastenleluautomaatista löytyi sormukset. Ymmärrämme kaikki tämän merkityksen parisuhteelle. Jatkossa sormus murenee ja kerrotaan, ettei sormus ole lelu vaan tärkeä ja arvokas asia.

      Unessa hyökätään menninkäiskylään ja neitsyys viedään.

      Hautajaisosiossa seksin ja kuoleman (pelon) yhteys tulee varsin selkeästi esille.

      Mielenkiintoinen rakennelma kerta kaikkiaan.

      Yllä olevasta voimme poimia ajatuksia, jotka liittyvät suhteeseen, jonka sopivuudesta unennäkijä on epävarma. Unessa on myös ajatuksia ja pelkoja sukupuoliyhteydestä ja raskaaksi saattamisesta sen seurauksena. Kaiken kaikkiaan unessa esiintyvät ajatukset ja tunteet kysyvät ja peräänkuuluttavat hyväksymistä. Mitä hyväksymiseen tulee, on unennäkijä itse epävarma, siis hyväksyykö hän itse asian.

      Asiaan ei välttämättä sinänsä liity raskautta tai muutakaan lieveilmiötä. Sanoisin, että unessa on kyse tunteista ja haluista, jotka unennäkijä saattaa kokea epätoivottaviksi.

      Kiitos pitkän unikertomuksen jakamisesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1625
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1265
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      91
      1170
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1096
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1092
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      980
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      877
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      761
    Aihe