Esimerkki ulkomailla sijaitsevasta foorumisoftasta

Terv.kolmas.osapuoli

Kerroin taannoin tällä foorumilla, että monet internetin softat sijaitsevat USA:ssa, jolloin rekisteröityjä lupautuu noudattamaan myös USA:n lakeja.

Helluntairikollinen alkoi heti nimeltä kutsumaan minua (= uhkaus) ja kiisti tällaisen väitteen kokonaan, esittäen, että olen harhoissani.

Tässä foorumi "uskonaskeleen" ilmoitus rekisteröityville kirjoittajille. Sanamuoto on uskonaskeleen oma, mutta tekstissä ilmenee: "Suostut olemaan esittämättä loukkaavaa, vihamielistä, epämoraalista tai muutakaan materiaalia, joka voisi loukata voimassa olevia lakeja oli se sitten omassa maassasi, se maa, johon "uskonaskel.phpbb.fi"-palvelin on sijoitettu"... ...

Uskonaskel ei ilmoita mikä on "se maa". Voin sanoa lähes täydellä varmuudella, että se on USA. Tästä syystä foorumilaiset saavat eräillä foorumeilla varoituksia ja banneja USA-vastaisista kirjoituksistaan ja nämä foorumit suosivat Venäjä-vastaista vihakirjoittelua. Olen juuri pitkällä bannimatkalla eräältä, tällaiselta foorumilta.

Hyvänahkaisia suomalaisia huijataan oikein kybällä. Mahdollisesti joidenkin päämedioidemmekin softat sijaitsevat Peto-valtio USA:ssa, sillä esim. IS on aivan vannoutunut Venäjän-vastaisen vihapropagandan levittäjä, eikä esim. Obamaa arvostelevia kirjoituksia juurikaan julkaista. Tässä nyt kumminkin Uskonaskeleen ihan oma tiedonanto rekisteröityville:

"Käyttämällä "uskonaskel.phpbb.fi" palvelua (jälkeenpäin "me", "meitä", "meidän", "uskonaskel.phpbb.fi", "http://uskonaskel.munpalsta.net"), sitoudut noudattamaan seuraavia ehtoja. Mikäli et hyväksy näitä ehtoja, älä rekisteröidy ja/tai käytä "uskonaskel.phpbb.fi"-palvelua. Me voimme muuttaa näitä ehtoja koska tahansa ja teemme parhaamme informoidaksemme sinua. On kuitenkin suositeltavaa lukea nämä ehdot säännöllisesti, koska "uskonaskel.phpbb.fi"-palvelun käyttö vaatii että hyväksyt nämä ehdot siinä muodossa, kuin ne on päivitetty tai korjattu.

Keskustelufoorumimme käyttää phpBB-ohjelmistoa, (jälkeenpäin "he", "heidät", "heidän", "phpBB-ohjelmisto", "www.phpbb.com", "phpBB Group", "phpBB Tiimit"), joka on julkaistu "General Public License"-lisenssillä (jälkeenpäin "GPL") ja se voidaan ladata osoitteesta www.phpbb.com. phpBB-ohjelmisto luo vain ympäristön internet-keskustelulle ja GPL-lisenssi kieltää meitä rajoittamasta sivuston sisältöä ja toimintatapaa. Saadaksesi lisätietoa phpBB:stä vieraile osoitteessa: http://www.phpbb.com/.

Suostut olemaan esittämättä loukkaavaa, vihamielistä, epämoraalista tai muutakaan materiaalia, joka voisi loukata voimassa olevia lakeja oli se sitten omassa maassasi, se maa, johon "uskonaskel.phpbb.fi"-palvelin on sijoitettu tai kansainvälisiä lakeja. Toimimalla tätä vastoin voidaan sinut välittömästi ja lopullisesti poistaa järjestelmän käyttäjistä ja tarvittaessa internet-yhteydentarjoajaasi otetaan yhteyttä. Kaikkien viestien IP-osoite tallennetaan näiden ehtojen noudattamisen tarkkailua varten. Hyväksyt, että "uskonaskel.phpbb.fi" on oikeus poistaa, muokata, siirtää ja sulkea mikä tahansa keskusteluketju tai viesti niin halutessamme. Suostut myös siihen, että kaikki yllä annettu tieto tallennetaan tietokantaan. Tätä tietoa ei anneta kolmannelle osapuolelle ilman suostumustasi, mutta "uskonaskel.phpbb.fi" tai phpBB ei ole vastuussa mahdollisen tietoturvamurron aiheuttamasta tietojen vuodosta ulkopuolisille tahoille."

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tiedä.missä.olet

      Netmission ilmoittaa seuraavaa:

      " Sivuston ehdot & säännöt

      COPPA Policy

      Kaikkien alle 13 vuotiaiden käyttäjien tulee pyytää lupaa vanhemmiltaan tai huoltajiltaan saadakseen jäsenyyden Foorumin foorumeille. Toivotamme tervetulleeksi alle 13 vuotiaat käyttäjät, mutta edellytämme, että vanhempi tai huoltaja faksaa tai postittaa meille allekirjoitetun luvan ennen kuin myönnämme jäsenyyttä.

      Jos tahdot aloittaa rekisteröitymisprosessin ennen kuin olemme saaneet lupalomaketta, tutki 'Hyväksyn' -valintaruutu ja paina alla olevaa 'Rekisteröinti valmis' -painiketta. Jos tahdot peruuttaa rekisteröinnin, klikkaa tästä palataksesi foorumihakemistoon.

      Kopion lupalomakkeesta voi ladata tänne.

      Lisää tietoa rekisteröintiprosessista, tai Foorumin foorumeista yleisesti, lähetä sähköpostia osoitteeseen [email protected].
      Forum Rules

      Tälle foorumille rekisteröityminen on ilmaista! Vaadimme, että noudatat alla olevia sääntöjä ja käytäntöjä. Jos hyväksyt ehdot, tutki 'Hyväksyn' -valintaruutu ja paina alla olevaa 'Rekisteröinti valmis' -painiketta. Jos tahdot peruuttaa rekisteröinnin, klikkaa tästä palataksesi foorumihakemistoon.

      Vaikka ylläpitäjät ja moderaattorit pyrkivät pitämään loukkaavat viestit poissa tältä sivustolta, meille on kuitenkin mahdotonta tarkastaa jokaista viestiä. Kaikki viestit ilmaisevat kirjoittajansa näkemyksiä, eikä Foorumin omistajat tai vBulletin Solutions, Inc. (vBulletinin kehittäjät) ole vastuussa yhdenkään viestin sisällöstä.

      Hyväksymällä nämä ehdot lupaat, että et lähetä viestejä, jotka ovat loukkaavia, vulgaareja, seksuaalisesti suuntautuneita, vihamielisiä, uhkaavia tai muulla tavoin lakia rikkovia.

      Foorumin omistajat pidättävät itsellään oikeuden poistaa, muokata, siirtää tai sulkea mikä tahansa sisältö mistä tahansa syystä.
      Yleiset säännöt

      Vaikka keskustelu ja väittely on hyväksyttävää, emme kuitenkaan suvaitse epäkohteliaisuutta, kiroilua (tai yrityksiä kiertää kirosanasuodattmia), loukkaavia viestejä, henkilökohtaisia hyökkäyksiä tai tahallaan yllyttäviä viestejä. Päätöksemme on lopullinen näiden asioiden suhteen.

      Vältä lähettämästä sisällyksettömiä viestiketjuja, yksisanaisia (tai lyhyitä) merkityksettömiä viestejä, tai muuta vastaavaa.

      Moninkertaiset tai toistetut viestinlähetykset oman viestilukumäärän kasvattamiseksi on kielletty. Mainostaminen, roskapostin lähettäminen ja trollaus on kielletty. Tämä pitää sisällään foorumin, sähköpostin, vierailijaviestien, blogikommenttien, kuvakommenttien ja yksityisten viestijärjestelmien käytön roskapostin lähettämisessä toisille jäsenille.

      Odota riittävän kauan ennen kuin lähetät kyselyitä viestiesi perään. Tyylinmuutos- ja yleisissä 'Miten toimia' -kysymyksissä vastauksen saaminen vie 24 tuntia. Tarkemmissa vianmääritys asioissa kestää taas 12 tuntia.

      Emme myöskään salli merkintöjä tai linkkejä sivustoille, jotka ovat luonteeltaan seksuaalisia tai muutoin rikkovat vBulletin yhteisön normeja. Moderaattorit ovat ainoita, jotka päättävät siitä, mikä ei riko ja mikä rikkoo yhteisön normeja.

      Keskustelut laittomista toiminnoista, kuten ohjelmisto- ja musiikkipiratismista ja muista immateriaalioikeuksiin liittyvistä rikkomuksista ovat kiellettyjä."

      *****

      Mikä on vBulletin-yhteisö? Tässä linkkejä:
      https://www.google.com/search?q=vbulletin&ie=utf-8&oe=utf-8#q=vbulletin forum

    • Terv.kolmas.osapuoli

      Toisinsanoen, eli suomeksi: sananvapauttamme valvotaan ja johdetaan USA:sta käsin.

      USA:ssa sijaitsevan softan johto vaatii, suosii ja levittää omaa, poliittista propagandaansa, mm. omien, sieltä peräisin olevien uskonlahkojen kautta ja seassa. Kuten monen muunkin tiedonvälityksen kautta. Samalla estäen mm. asialliset ja myönteiset keskustelut ja mielipiteet koskien nimenomaan Venäjää.

      On todennäköistä, jos ei aivan varmaakin, että tällaisten, USA:ssa sijaitsevia softia käyttävien keskustelufoorumeiden omistajat, johtajisto, myös moderaatio, ovat sitoutuneet noudattamaan näitä poliittisia ja uskonnollisia linjauksia.

      Kyse on siis eräänlaisesta rikoksesta sananvapauttamme vastaan. Mutta who cares? Foorumistien tiedot on annettu vieraalle valtiolle. Meistä, jotka kirjoittelemme tällaisilla foorumeilla on tiedot jo vuosia sitten menneet USA:n tiedustelupalveluille ja meistä ja mielipiteistämme on täydet "kortistot" siellä. Epäilemättä he ovat myyneet tietomme myöskin nk. yhteistyökumppaneilleen eri puolilla maailmaa.

      Jo vuosia sitten levisi tieto, että Ruotsin tiedustelupalvelu Säpo alkaa valvoa myös suomalaista internettiä. Myös he, epäilemättä ovat jakaneet / myyneet tietomme omille "yhteistyökumppaneilleen".

      Totta on, että "tiedot eivät leviä kolmansien osapuolien haltuun", sillä ne ovat levityt varmaankin sadan eri osapuolen tiedostoihin.

      Me olemme se "kolmas osapuoli". Mutta monet muut osapuolet ovat jo vuosia olleet meistä täysin tietoisia ja ehkä säälien nauraneet meille.

      USA on Raamatun nk. Peto-valtio ja Obama sen antikristus.

    • uskonbloggari

      Siksi kirjoitan blogissa mieluummn kuin säännellyllä foorumilla, jonne varmaan Jeesuskaan ei saisi kirjoittaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6063
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3836
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      249
      2188
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1860
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1303
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1276
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      949
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe