miksi estettiin ,unijukka näkee?

mielle

Näetkö että miksi en päässyt 2 leikkaukseen vaan kummasti sairastuin eri kerroilla kun aika tuli mennä? Oliko asia niin että minua estettiin henkitasoilla leikkauksiin vaikka niistä olisin hyötynyt paljon?

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Unijukka15

      Kysytään tämä niin että "asiaan vaikuttavat seikat":

      miekkojen7: On joitakin rajoituksia, mutta on myöskin vaihtoehtoja. Kortti ilmentää toiveita, että saataisiin aikaan jokin helpotus nykyiseen tilaan. Kortti kertoo, että asioilla on lopulta taipumus järjestyä parhain päin. Asiaa ei pidä jäädä miettimään liikaa.

      nostin täsmentävän kortin

      sauvojen 3: Kehottaa luonnollisuuteen ja tasapainoon sisäisen ja ulkoisen välillä. Myös kommunikaatio on erittäin tärkeää, että asiat sujuisivat vaivattomasti. Myöskään ei voi elää "kahden vaiheilla", on valittava ja hyväksyttävä valinnat.

      Sanoisin, että kyse on tilanteessasi ollut oikeasta hetkestä taikka sen puutteesta. Jokin epäily alitajunnassasi on ehkä saanut sinut sairastumaan. Enemmän näen asian oman alitajuntasi aikaansaamana. Viittaan tuohon täsmentävään korttiin vielä: sauvojen 3:n toive on, että asiat tuntuisivat luonnollisilta ja myöskin että kommunikaatio pelaa (niin, että se ikään kuin lujittaa luottamusta)!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      56
      5431
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3487
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1612
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      198
      1544
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1033
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe