Yle: "Missään Länsi-Euroopassa ei ole niin

ens_talvi_paha_talvi

34

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yrittäjäomistaja321

      Ja lisää tulee kun nousukausi nyt päättyy.

    • Kansalaisuus_Mikä_se_on

      Ei mikään uutinen, koska Nokia on yksi niistä syypäistä jonka toiveesta IT-alan tutkinnon suorittavia lisättiin 90-luvulla kaiken järjen vastaisesti yli tarpeen. Samalla firma palkkasi ulkomailta konsultteja minkä vaan ehti.

      Suomalaisuus hallituksineen, opetusministeriöineen jne. on tässäkin asiassa nähtävä p**kana mistään mitään ymmärrettävinä surkeina päättäjinä joiden virheistä nyt monet ihmiset joutuvat kärsimään.

      Muuntokoulutukset niille aloille jotka voisivat työllistää it-alan ihmisen toiselta alalta ovat luonnollisesti suljettu pois kuvioista. Suomalaisia halutaan pitää työttöminä vielä EU:ssa ollessamekin.

    • Kylläkin

      Ei ehkä länsi-Euroopassa mutta, koska Suomi kuuluu lähinnä itä-Eurooppaan, asiasta on turha nostaa ylisuurta meteliä.

      Muuntokouluttautua voi jokainen, joka vaan haluaa ja on valmis tekemään oikeasti töitä. Oma-aloitteisuus vaan taitaa olla niillä Nokialaisillakin aika hukassa. Kun ei kukaan ohjeista ja pidä kädestä koko ajan kuten töissä.

      • Jurvan_Matti

        Nyt 59 vuotta ikää ex-Noksu mies. Muuntokoulutus ei taida auttaa. Kursseja käyty ahkerasti. Menee nekin koulutusrahat yhteiskunnalta hukkaan. Viemäriin. Ei ehdi pätevöityä uuteen ammattiin kovaksi raudanlujaksi ammattilaiseksi. Tulee perälauta vastaan. Vaikka tahtoisikin. Täytyy hyväksyä tilanne. Se on mikä on.
        Uutta nousukautta saadaan odotella. En taida ehtiä siihen tällä kertaa mukaan :)
        Se juna meni jo.
        https://www.youtube.com/watch?v=dV12zOJONL8

    • Befattning

      Vast'ikään oli uutinen, kuinka ruotsalaiset IT-rekryfirmat tulivat sankoin joukoin Suomeen tositarkoituksella. Olivat sitten haastatelluista 100 henkilöstä lopulta palkanneet vain yhden henkilön. Suomessa on massoittain IT-alalle valmistuneita, mutta ei IT-osaajia.

      • miniemrkki

        "Suomessa on massoittain IT-alalle valmistuneita, mutta ei IT-osaajia."

        Tai tarkalleen: Suomessa on massoittain IT-alalla työskennelleitä tai työskenteleviä, jonkin verran vähemmän IT-alalle valmistuneita, mutta ei niinkään paljon IT-osaajia.

        Yritän vaan sanoa sitä, että IT-alalla on paljon myös niitä, jotka eivät alun perin kyseiselle alalle kouluttautuneet, mutta ajautuivat kyseistä työtä tekemään.

      • ei_pätevä_vaan_sopiva

        Juu näin se on mennyt. IT-ala "tavallaan" kiinnosti koska omalta alalta oli juuri työt loppuneet, kun valmistuin kortistoon. Ala opetti lähinnä sen, että siitä pitää pysyä mahdollisimman kaukana. Suomeksi: Motivaatio nostaa aiemmin opetellun alan ammattitaitoa nousi katon läpi tappiin, mutta alkuperäisen ongelman edelleen vallitessa: Ei tuottanut työpaikkaa. Pitääkö tässä vielä suorittaa se tohtorin tutkintokin em. alalle, jotta on "yhteiskuntakelpoinen" vai riittääkö se tähän astinen koulutus? Eihän tässä ole yhteiskunnan varoja vielä juurikaan tuhlattu, kun koulutusta vastaavaa työtä ei ole koskaan tehnyt, mutta sattumalta harrastuksen kautta hankitulla pätevyydellä IT-alalla koodarina aherrettu..

      • ei-tohtori
        ei_pätevä_vaan_sopiva kirjoitti:

        Tohtorin hatulla pilaat loputkin saumasi saada työpaikka. Suomessa tohtorin tutkintoa arvostetaan vähemmän kuin sopivaa AMK-tutkintoa. Tämä on kateellisten maa.

      • Keikka_mies

        IT-ala on hyvin laaja käsite. Koodaaminen on vain yksi alue.
        Pelien kehittäminen on yksi alue. Yleisosaaja tietää vähän kaikkea, mutta ei ole missään expertti. Headhunterit ja rekrytoijat hakevat experttejä IT firmoihin eivät yleisosaajia.
        Jos olit expert Nokialla kännykkäbusineksessa, niin olet jossain muussa IT-jutussa täysi noviisi. Uuden expert alueen taitajaksi ei tulla sormia napsauttamalla. Vie vuosia hankkia uusi niche, jolla mestaroida. IT yleisosaajan kannattaa miettiä alan vaihtoa. Sellaiselle alalle jossa IT yleisosaamisesta on hyötyä. Kannattaa speksata sopiva kombinaatio IT joku muu osaaminen. Nyrkkisääntö jonkin jutun expert tason saavuttaminen vaatii 10.000 tunnin opettelun ja tekemisen. Näin se vaan menee. Marjanpoimijaksi päsee kun hakee kaupasta ämpäreitä ja kumisaappaat. Työtä on vaan lyhyenä sesonkina ja toimeentulo on erittäin kovan työn takana.

      • TekniikatMuuttuu

        "Nyrkkisääntö jonkin jutun expert tason saavuttaminen vaatii 10.000 tunnin opettelun ja tekemisen. "

        Tuo on totta. Kymmenen tuhatta tuntia on todella suuri panostus ja mielestäni sen takia IT-alaa kannattaisi välttää kun ruttoa. Moinen panostus ei missään nimessä ole järkevä sijoitus suhteessa alan korkeaan riskitasoon työntekijän kannalta.

      • Sawtooth
        TekniikatMuuttuu kirjoitti:

        "Nyrkkisääntö jonkin jutun expert tason saavuttaminen vaatii 10.000 tunnin opettelun ja tekemisen. "

        Tuo on totta. Kymmenen tuhatta tuntia on todella suuri panostus ja mielestäni sen takia IT-alaa kannattaisi välttää kun ruttoa. Moinen panostus ei missään nimessä ole järkevä sijoitus suhteessa alan korkeaan riskitasoon työntekijän kannalta.

        Tai tarkemmin sanoen IT-alan ongelma on se, että siinä missä muilla aloilla 10 000 tunnin satsaus omaan ammattitaitoon takaa varman uran koko loppuelämäksi, pitää IT-alalla se 10 000 satsaus tehdä "joka kerta" uudelleen kun aiempi teknologia jää vanhaksi. Jos tänään osaat jotain, niin 10 vuoden päästä sillä taidolla ei tee yhtään mitään. IT-alalla ei ammattitaito kasva kertyvästi, vaan saha-aaltona, eli tasaisin väliajon lähdet taas nollasta liikkeelle, niin kauan kuin sitä jaksat tehdä.

      • Palkkahaittari
        Sawtooth kirjoitti:

        Niin ja siinä missä palkkaodotus pysyy tietyllä tasolla, pitäisi tuossa nollasta lähtemisen kohdassa teoriassa aloittamaan palkkakin sieltä pohjalta. Ja tämähän on se suurin ongelma koko IT-kuviossa. Muilla aloilla palkkaodotus pysyy trendillä nousevana, kun taas IT-alalla sen pitäisi heilua kuin ehkä aavistuksen trendiltään kasvava siniaalto. Se taas on henkilötasolla katastrofi.

      • perälautaan_kolahti
        Keikka_mies kirjoitti:

        IT-ala on hyvin laaja käsite. Koodaaminen on vain yksi alue.
        Pelien kehittäminen on yksi alue. Yleisosaaja tietää vähän kaikkea, mutta ei ole missään expertti. Headhunterit ja rekrytoijat hakevat experttejä IT firmoihin eivät yleisosaajia.
        Jos olit expert Nokialla kännykkäbusineksessa, niin olet jossain muussa IT-jutussa täysi noviisi. Uuden expert alueen taitajaksi ei tulla sormia napsauttamalla. Vie vuosia hankkia uusi niche, jolla mestaroida. IT yleisosaajan kannattaa miettiä alan vaihtoa. Sellaiselle alalle jossa IT yleisosaamisesta on hyötyä. Kannattaa speksata sopiva kombinaatio IT joku muu osaaminen. Nyrkkisääntö jonkin jutun expert tason saavuttaminen vaatii 10.000 tunnin opettelun ja tekemisen. Näin se vaan menee. Marjanpoimijaksi päsee kun hakee kaupasta ämpäreitä ja kumisaappaat. Työtä on vaan lyhyenä sesonkina ja toimeentulo on erittäin kovan työn takana.

        Kyllä siltä seuraavalta alalta odotetaan lähinnä kahta asiaa a) ei lisäkoulutusta b) tietokoneettomuutta. Näillä ehdoilla on mahdollista työllistää ex. IT-työläinen vielä.

      • hirsi-rak-kurssi
        perälautaan_kolahti kirjoitti:

        Kyllä siltä seuraavalta alalta odotetaan lähinnä kahta asiaa a) ei lisäkoulutusta b) tietokoneettomuutta. Näillä ehdoilla on mahdollista työllistää ex. IT-työläinen vielä.

        hirsirakentajaksi, hirsimökit. Kukaan ei vaan halua maksaa noista, koska ns. tehdasvalmisteisia sorvatuista hirsistä olevia saa paljon halvemmalla.

    • Erkkivf

      Ict-osaaja voi tarkoittaa ihan mitä vaan helpparia, koodaria, projektipäällikköä, esimiestä, myyjää jne. Kysyntä ja tarjonta eivät vaan kohtaa Suomessa. Luulen että ne osaajat jotka haluttaisiin Viroon on myös haluttuja Suomessa. Ja toisinpäin.

      Myös työkokemus voi olla liian kapeaa. Jos väännät samaa juttua kymmenen vuotta, jonka opetteluun on mennyt yksi vuosi. Onko silloin osaamista vuoden verran vai kymmenen vuotta?

    • HuuHaa___

      Kyllä IT-alallakin osaaminen kertyy siinä missä muillakin aloilla. Jos osaa esim. Oracle SQL:ää ja tietokannan hallintaa niin ei ole mikään ongelma nopeasti siirtyä esim. PostgreSQL-tietokannan osaajaksi. Jos taas ei osaa SQL:ää ollenkaan niin oppiminen vie paljon pidempään. Samoin on myös C ja JavaScript... you name it.

      • Hashmap

        Kertyy kertyy, mutta kun työnantajat eivät pidä sitä minään. Jos olet 10 vuotta tehnyt fronttia HTML/CSS ja PHP/MySQL backendiä, niin ei kelpaa. Pitäisi olla Angularia ja node.js:ää.

      • erfwqer

        mitenköhän SQL tungetaan nodeen vai tuleeko siinä joku oma juttu valmiina

      • MartinOiva

        Mitä ohjelmointikieliin tulee, niin veikkaan, että mitä lähempänä rekrytoija on toteuttajia (matalampi organisaatio), sitä paremmin hän on perillä samankaltaisuuksista kielten välillä, sekä realiteetista, että mitä useammasta kielestä on työnhakijalla entuudestaan kokemusta, sitä paremmat valmiudet mitä todennäköisimmin hänellä on sisäistää uuden eteentulevan välineen piirteet.

      • skodaillaan1
        Hashmap kirjoitti:

        Kertyy kertyy, mutta kun työnantajat eivät pidä sitä minään. Jos olet 10 vuotta tehnyt fronttia HTML/CSS ja PHP/MySQL backendiä, niin ei kelpaa. Pitäisi olla Angularia ja node.js:ää.

        työnantajan markkinat ja jos oikeasti ei ole tosi tarvetta palkata juuri nyt niin sitten voi olla kranttu ja laittaa vaatimuksia ja odotuksia ja katsoa josko jostain joku löytyisi. Jos oikeasti on tarve palkata joku ja pian niin sitten voidaan ottaa se mitä satutaaan saamaan (ei tarvi välttämättä olla suur guru 100:ssa eri tekniikassa)

      • RouteProvider
        erfwqer kirjoitti:

        mitenköhän SQL tungetaan nodeen vai tuleeko siinä joku oma juttu valmiina

        Nooh, googlesta löytyy connectoreita eri kannoille, esim. MS SQL https://www.npmjs.com/package/mssql

      • 234ökl2
        skodaillaan1 kirjoitti:

        työnantajan markkinat ja jos oikeasti ei ole tosi tarvetta palkata juuri nyt niin sitten voi olla kranttu ja laittaa vaatimuksia ja odotuksia ja katsoa josko jostain joku löytyisi. Jos oikeasti on tarve palkata joku ja pian niin sitten voidaan ottaa se mitä satutaaan saamaan (ei tarvi välttämättä olla suur guru 100:ssa eri tekniikassa)

        On täysin mahdollista, että kokenut koodari osoittautuu varsin pian paljon tuottavammaksi uusissakin teknologioissa, joita ei ole vielä kokeillut, verrattuna nuoreen, joka on vähän aikaa koodannut jollain uudella teknologialla, josta firmassa on puute.

        Kokenut omaksuu uudet tekniikat helposti ja lisäksi on jo paljon tietoa vanhemmista teknologioista, joista todennäköiseti on hyötyä jatkossakin. Esim. yllättävässä tilanteessa voidaankin tarvita integraatiota johonkin vanhaan systeemiin.

        Nämä on niitä asioita, joita excel-ekonoomi ei ymmärrä.

      • Jhgg
        234ökl2 kirjoitti:

        Ja sen kokeneen palkka on helposti tupla verrattuna nuoreen kykyyn.

      • it-alaton

        Voi olla noinkin ja voi olla ettei uusi työntekijä uusia tekniikoita opikaan. Siksi työnantajalle ja rekrytointeja tekevälle HR-väelle on kuitenki turvallisempaa ja vähemmän riskialtista palkata hakija jolla on jo entuudestaan työkokemusta halutuista teknologioista ja kirjainyhdistelmistä.

      • sgsdfwfv

        Tai sitten se vanha patu ei opikaan tai haluakaan oppia uusia tekniikoita. On vähintään 2x kalliimpi, ja vaikkakin olisi tuottava jos vain viitsisi opetella tekniikat kunnolla. Tai pahimmillaan ei osaa edes niitä tekniikoita, joita väittää osaavansa ja joita tehnyt 10 vuotta aiemmin....

        Se että aivottomana koodaa ja copy-pastaa Googlesta koodia saa varmasti jotakin aikaan - mutta ei se tarkoita että kaveri vielä mitään osaisi.

        Miljoona apinaakin kirjoittaa maailman parhaan leffakäsikirjoituksen kun annetaan vain riittävästi aikaa...

      • er32

        Siksi on koeaika, että voidaan nähdä kuinka tuottava uusi "nuori kyky" tai "vanha patu" on.

        Olenkin sitä mieltä, että koodareille pitää aina järjestää koodaustesti työhaastattelun ohessa ja ilman googlea, niin siinä jo heti nähdään, että miten on osaamisen laita. Monethan voi hakea työtä täysin valheellisin perustein: osaa joo nodee ja sit mongoo ja ... mutta kun laittaa koneen eteen niin mitään ei synny.

      • wetewar4
        er32 kirjoitti:

        Joo ja eivarmaan edes mitään spel shekkrerssi ideä eikä linttiä vaan paperillevaan syntaksia tulemaan.
        Ei hyvä, tutkiva koodari joka on yhteydessä netinkautta kehitys kommuuneihin on paljon parempi kuin joku pelle jolla on pari ulkoa opeteltua temppua ja hyvä tuuri haastattelu testissä,

      • löakj23
        wetewar4 kirjoitti:

        itse palkkaisin ennemmin koodaavan koodarin kuin tutkivan.

      • Siiosoo
        Jhgg kirjoitti:

        Ja sen kokeneen palkka on helposti tupla verrattuna nuoreen kykyyn.

        Mutta ammattitaitoinen kokenut myös säästää palkkansa moninkertaisesti tulevaisuuden hätäkorjauksilta ja overruneilta.

    • grrkkkkf9e9ihbeen

      Miksiköhän Nodejs on se js niin kuin se olisi javascriptin laajennus mutta eihän se ole mahdollista? Ei kai javacriptissä ole mitään jolla tekee uusia tiedostoja tai muuta bacendiä vaan pelkää dommanipulaatiota.

      • asdfasdfkljh

        "Ei kai javacriptissä ole mitään jolla tekee uusia tiedostoja tai muuta bacendiä vaan pelkää dommanipulaatiota."

        Hehe. Javascript käy kyllä "dommanipulaatioon", mutta moneen muuhunkin, onhan se sentään yleiskäyttöinen ohjelmointikieli.

      • adsaasddadadsdaadadadasd

        Javascript on ohjelmointikieli. Kun sitä ajetaan selaimessa on käytettävissä hyvin rajoittuneet rajapinnat, niin kuin sanot. Sen sijaan nodejs on Javascriptiä, jota ajetaan tietokoneessa nodejs virtuaalikoneessa, jossa on käytössä hyvinkin laajat rajapinnat, joilla pääsee koneeseen käsiksi. Siksi sitä käytetään palvelinohjelmien tekemiseen.

      • buha-buha

        ukkohan on pihalla ku lumiukko. kohta gofore hakee sut kuule töihin.

    • Yrittäjäluojanarmosta1

      Kyllä me tarkistetaan että onko koodari posliini vai ei. Mitään karvanaamoja hipstereitä ei päästetä edes ovesta sisälle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1927
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1589
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1539
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1487
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1435
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1380
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1337
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      649
      1246
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1167
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1118
    Aihe