Korvanappikielto zombeille

Rappa.Laine

Tampereella on jäänyt lyhen ajan sisällä useita lapsia autojen alle. Olen huomannut nykynuorilla ikävän tavan kulkea liikenteessä ikään kuin olisivat muissa maailmoissa. Tämä johtunee siitä, että aika monet kulkevat älypuhelimeen kytketyt kuulonapit päässä huudattamalla nuorisomusiikkia ja eivät sen vuoksi huomaa ympäristön tapahtumia.

Kuuloaisti on erittäin tärkeä myös liikenteessä! Olen itsekin meinannut jäädä hiljaa kulkevan raitiovaunun alle Helsingissä, vaikka ei ollut mitään kuuloa heikentäviä esineitä korvakäytävissä.

Sen verran vielä huonoja kokemuksia kuulonapeista, että olen meinannut ajaa kolarin handsfree-nappeja käyttäessä autolla ajaessani, kun johto sotkeentui puhelimeen vastatessa kaasupolkimen ja vaihdekepin ympärille. Se tapahtui handfreepakon tullessa voimaan. Ei ihme ettei ihmiset uskalla käyttää vaarallisia lisälaitteita autoillessa.

17

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HandsfreeKaikille

      Höpön höpön! Handsfree kytketään puhelimeen langattomasti bluethoot yhteydellä. Eikä haittaa yhtään ajamista. Ja sen voi laittaa korvaan vasta puhelun tullessa. Napin voi pitää kojelaudalla tisurissa. Ei sitä tartte koko aikaa pitää. Luuri korvalla ajaminen on monta kertaa vaarallisempaa.

    • haaloo

      Ja toi on täyttä bull shittiä. Mitähän vaarallista siinä luurin korvallapidossa on ?? Ei ihminen pidä kahta kättä ratissa kiinni kun autokoulun ajo tunnilla ja inssi ajossa. Olen ajanut hämeenkatua 4 ruuhka aikaan ja samalla kirjoittanut texti viestiä, En koskaan kolaroinut mitään tai ketään. Tosin ajan automaatti autolla.

      • Finderi

        Se oli sitä menneisyyttä, kun kaikki ihmiset tahtoivat vielä ajaa autoilla Hämeenkatua. Onneks asiat ovat nykyään toisin. Ja ihmiset ei enää tahdo ajaa itse, kun on parkkipaikat ja voi kävellä.
        Autoilla on vaan oltava tarkkana. Niillä, kun kuitenkin on sitä massaa millä törmätä. Ainakin koulujen edustat ja yleisimmät koululaisten käyttämät reitit tulisi merkitä 20 km/h rajoituksilla.


      • TympiiToiAsenteesi

        toivottavasti saat sakot luuri korvalla ajamisesta, koska et piittaa muiden turvallisuudesta!


      • gdghhgxfghjkliufcvb

        Taitaa olla automaatilla pääsikin, kun et oivalla millaisia aivopieruja kirjoittelet?


      • Mikä.tympii
        TympiiToiAsenteesi kirjoitti:

        toivottavasti saat sakot luuri korvalla ajamisesta, koska et piittaa muiden turvallisuudesta!

        Kerropas milä tavalla kännykän pitäminen korvalla haittaa ajamista?
        Itse ajan autoa lähes aina, vain yhdellä kädellä.
        Myös johdollisen luurin käyttäminen on laillista.
        Kerro meille, mikä siinä kännykän kädessä pitämisessä, vaarantaa liikennettä.


      • Kommentoija69

        Ajanut ruuhka-aikaan Hämeenkadulla tekstiviestiä kirjoittaen. Jollain tavalla ymmärrettävää, jos ja vain jos ruuhkan takia liikenne oli käytännössä useita kymmeniä sekunteja kerrallaan pysähdyksissä, jolloin kirjoitit tauon aikana. Auton ollessa liikkeessä tekstiviestin kirjoittaminen on kuljettajalta selkeästi liikenneturvallisuuden vaarantamista vaikkei muita tielläliikkujia olisikaan.


    • Rappa.Laine

      Nyt vaihteeksi oli Ylöjärvellä pyöräillyt tyttö auton eteen. Onneksi ei tällä kertaa käynyt vakavammin. Toivottavasti oli pyöräillyt kaikki aistit valppaana, koska eilen viimeksi meinasi päiväkävelyllä ollessani ajaa suunnilleen samanikäinen tyttö päälleni, kun oli keskittynyt liiaksi radiopuhelimeensa.

    • paskis

      Naurettavaa, en ole nähnyt yhdelläkään pyöräilevällä lapsella tai aikuisella kuulokkeita/korvanappeja, ja uutisissa ei ole ollut mitään tietoja siitä, että niillä jalankulkijoillakaan olisi ollut kännykkää kädessään tai kuulokkeita päässään. Kuulokkeita käytetään busseissa, jotta emme kuulisi kaltaisiasi jäkättäjiä.

      • Rappa.Laine

        En busseista tiedä, kun en sellaisia käytä, mutta ymmärtääkseni bussissa matkaavat eivät muutenkaan aja bussia, vaan istuvat siellä passiivisesti, eikä heidän tarvitse seurata liikennettä.

        Omat kokemukseni korvanappinuorista ovat päivittäisiä. Oli sitten liikkeellä jalkaisin tai autolla, niin aina niitä näkee. Aikuiset ovat tässä suhteessa huomattavasti fiksumpia. Joillakin aikuisilla näkee toisessa korvassa sanka-tyyppisiä handsfree-laitteita, mutta silloin jääkin toinen korva vapaaksi ympäristön äänien tarkkailuun.


    • qwertyuiopåpoiuytr

      Sulle paskis. Sinä siis taidat kulkea itse silmåt kiinni kännyssä tai tabletissa kun et näe . vai oletko sokea?? Itse kuljen hämeenkatua ja muita kaupungin isoja katuja päivittäin kävellen. Noin puolella niin aikuiset ja nuoret ovat napit korvilla ja luuri tai tabletti kädessä ja katse siinä. Ihan sama kulkevatko pyörällä vai kävellen. Miks autoilija ei saaaq puhua edes repsikan kanssa ajaessaan auto ettei vaan katse tai kuulo vähene lioikenteest ? Syy on se että koko ajan pitää varoa kävelijöitä ja pyöräilijöitä. Niillä kun on oikeudet yhtä hyvät kun hallituksella autoilijoille ei sitten jäänytkään kun varomisen ja väistämisen oikeus.

    • darwininkosyytä
      • sdefgsfeg

        On tainnut tyttö lamaannuttaa aisteja muillakin aineilla, kun hiippailee aamuyöllä neljän aikaan pikkujouluista. Luulisi että niissä olosuhteissa sitä yrittäisi olla mahdollisimman valppaana.

        Sitä en ymmärrä, kun poliisi alkaa kyselemään aina vasta muutaman päivän päästä tapahtumasta tekijän tuntomerkkejä. Ja tässäkin tapauksessa tekijä oli jo tiedossa facebook-chattailun ansiosta. Miksi tätä edes uutisoitiin? Tuliko tyttö katumapäälle? Suomessahan tehdään vuosittain kuulemma tuhansia raiskausilmoituksia. Kuinkahan moni niistä on tekaistuja?


    • vakioäly

      Avaus puhuu asiaa. Jopa lapset kulkevat suojatielle luomatta katsettakaan sivuilleen näpräten ja tuijottaen koko ajan älykännykkäänsä. Kännykän älyn lisääntyessä niiden käyttäjien äly laskee samassa suhteessa. Ilmeisesti kännykän ja sen käyttäjän älyjen summa tai tulo on vakio, jomminkummin.

      • Jarik---

        Olen samaa mieltä,älykännykkä haittaa elämää,eikä itse osata edes puhelinluettelosta hakea jotain osoitetta. Ainakin kymmenen kertaa päivässä saisin ajaa yli,kun ollaan huppu päässä,ei yhtään katsota,kun astutaan auton eteen,napit korvilla ja kännykkä kädessä,ei ihme,jos tulee yliajoja. Suojatielläkin on kävelevän ihmisen ensin katsottava,että auto pysähtyy,ei sinne saa hypätä töllötin kädessä milloin vain. Täytyisi tulla ehdoton kielto,että kännykästä ei saa olla haittaa kanssakulkijoille,busseissa varsinkin kenenkään ei tee mieli kuunnella,olitko aamulla paskalla vai ei tai olitko eilen ryyppäämässä,mitä ruokaa teit ja mitä ostit kaupasta. Jos ei ihmisillä ole mitään tärkeämpää asiaa,niin sen voi soitella,kun on kotona tai jossain rauhallisessa paikassa yksin. Yksinäisiä ihmisiä on todella paljon,eikä uskalleta olla yksin,siksi häiritään kaikkia kavereita koko päivän,ettei vain unohda,että olen olemassa. Hankkikaa oma elämä,tietääkö nämä ruudun töllääjät edes mitä se tarkoittaa?Opettelee tekeen jotain itse,eikä kaikkea kysy netistä,kun pääset eroon netistä ja televisiosta,niin löydät oikean elämän,voit tehdä jotain omatoimisesti,hoitaa vaikka puutarhaa,maalata taloa tai vaikka tauluja,istua rannalla tai metsässä ja nauttia hiljaisuudesta,teet itse ruokasi,syöt ja luet ehkä lehden rauhassa,niin huomaat,ettei kiristä päätä,eikä tarvitse joka nipistykseen ottaa buranaa. Jos ei mistään kohtaa ihmistä nipistä joskus,niin silloin on kuollut. Ennen ehdittiin ilman kännykkääkin töihin,kauppaan,lomalle ym. ja lähes kaikilla oli töitä ja liikenne sujui. Nyt on kännykät ja tietokoneet,eikä kukaan ehdi mihinkään,ei osaa mitään kysymättä tietokoneelta,osoitteet ei ole hallussa,mutta laiskoja ollaan,edes omaa autoa ei osata pestä,ei renkaita vaihtaa,mitään muuta ei enää osata,kuin pizzaa hakea ja olutta kaupasta. Ei ole ihme,jos suomella menee huonosti,kun kaikki elämä on netissä ja nuoriso kulkee huppu tai pipo päässä kesälläkin,hölmöimmät aurinkolasit päässä vesisateellakin sisällä. Turha edes puhua zombille,jolla on kuulokkeet korvilla,silmät harittaa ja eihän se edes tiedä,mihin on matkalla,mutta sitäkin kysyy kännykältä ja kännykkä sanoo,että suoraan,niin heti vain tien yli katsomatta,eihän sieltä eilenkään autoa tullut.


    • Nappiottaan

      Hölömöt tinkaa.

    • zigzag-huono

      Polkupyöräilijät eivät ole yhtä välinpitämättömiä. Heillä on aina aistit valppaina, koska etenevät muuta liikennettä nopeammin. Ehkä olisi syytä rajoittaa jalankulkua keskustan alueella?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      101
      1497
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1064
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      976
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      877
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      822
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      654
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe