Harakka teki rimanalituksen,

etsilleee

Onko vielä tollonpaa kansanedustajaa kuin tämä kaunatoimittajana ollut Harakka, ei näytä demareissa löytyvän ainuttakaan kunnon edustajaa, ei hyvältä näytä, aina vain alemmaksi mennään. Sipilä osasi valita oikein, ettei ottanut Demareita hallirukseen.

61

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TimoVei

      Harakka osui oikeaan, rima ylittyi reilusti!

      • Intti_Ranne

        Siinäkö kun väitti promillea prosentin sadasosaksi? :DDD

        Kaipa tuo väite kuvaa miten "harakoille" hänen ajattelunsa menee. :DDDD


      • huusiann

        Rima ylittyy Harakalla vain juopporatsiassa kun hän kuulee että hänen 0,5 promillea onkin 5 promillea.


    • koiratälähtää

      On näköjään avautumisista päätellen tehnyt suuren vaikutuksen vastustajien leirissä.

    • Mulberry-mummo

      Timo Harakka on fiksu ja sivistynyt politiikko ja hänellä todella asiat ja sana ovat hallinnassa. Minun mielestäni hänessä olisi SDP:n puheenjohtaja-ainesta, koska siinä hommassa pitää kaikki palaset olla kohdillaan. Hänen puheensakin on niin pehmeää ja kuulijan korvaa hivelevää. Onnhan hän ollut median palveluksessa, niin kokemus näkyy. Minä ainakin olen Harakka-fani ja politiikan seuraaminen kuuluu harrastuksiini.

      • torakan-oppiveli

        Harakka on saanut kansan keskuudessa lempinimen TORAKKA. Se lähti niistä pääministeri Sipilää koskevista kalvamisista.


      • faktaapukkaa

        Eiköhän se tuo TORAKKA-nimitys ole kuulunut Ollin Rehnille? Aikoja päiviä sitten tämä talousviisas ja tietäjä Krugman on antanut tuon nimen hänelle. Torakka kait tarkoittaa pahemmanlaatuista syöpäläistä. Tämä nimi Olli Rehnille annettiin sen takia, koska hänen EU-komissaarius kurjisti kreikkalaisia ja muitakin Etelä-Euroopan valtioita. Nyt Olli Rehn harjoittaa kurjistamispolitiikkaa ministerinä täällä Suomessa.


    • 212122

      Sopii hyvin Demareihin, en ainakaan toivo koskaan kumpaakaan hallitukseen.

    • TimolleTenPoints

      Ei tämä nykyisen hallituksen alkutaival näytä kovin ruusuiselta? Hallituksen kärkihankkeistakaan emme tiedä, vaikka ministereiden suussa tämä sana lentää. Taitavat tehdä sitä tutuksi tullutta Matti Vanhasen suljettujen ovien politiikkaa, joissa tullaan vasta ulos kun päätökset on tehty. Matti Vanhanen toimii Juha Sipilän ykkösketjussa Esko Ahon, Olli Rehnin, Anne Bernerin ja Paula Lehtomäen kanssa. Siksipä tämä pakkopullan syöttö tukehduttaa kansan ja työmiehetkin lähtivät joukolla Timo Soinin porukoista. Esko Aho oli myös pääministerinä erittäin ylimielinen kansaa kohtaan ja tämä kostautui hänen poliittisella uralla. Kylmää edelleenkin mieltä, miten Esko Aho uhosi Siperia-opettaa.

      Esko Ahon Siperia opetti kyllä rankimman mukaan Suomen kansalaisia, yrittäjiä ja joka sektoria. Ruotsi pärjäsi paljon paremmin tuonkin laman, kosa demarit olivat siellä silloin vallankahvassa. Ruotsissa eivät kepulaiset juhli, nytkin niiden kannatus on rapiat neljä prosettia. Ruotsissa ihmetellään, miten meillä on niin paljon maajussien edustajia Eduskunnassa? Pienipalkkaiset naiset ne Suomessa eivät osaa äänestää muuta kuin keskustaa ja nytkin saavat sitä mitä tilasivat vaaliuurnilta. Eläkeläisnaiset eilenkin joukolla tulivat mieltään osoittamaan hallituksen politiikkaa vastaan, mutta pitäisi vilkaista peiliä, syy itsessä ja harkitsemattomassa äänestyspäätöksessä.

      Kyllähän se kepulaisillekin taas rökäletappio koittaa ja eihän tuosta edellisestäkään ole kulunut kuin rapiat neljä vuotta. Persuille tämä rökälealastulo oli tiedossa, eihän sitä sanojaan syömällä pitkälle pärjätä. Aleksander Stubb taas on kuin jonkun muun taivaankappaleen asukki, niin ulkopuoliselta vaikuttaa tuossa valtiovarainministerin hommassa. Oikein kaipaa Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen tapaista meininkiä, heidän suustaan tuli sellaista asiaa, jonka tämän planeetan asukas ymmärsi. Aleksander Stubb on todella pihalla, kuin kuu-ukko ja nauraa väärässä paikassa vakavien asioiden ollessa kysymyksessä. Vähän kuin nauraisi Suomen kansalle, Te pöljät ette ymmärrä mistään mitään.

    • foordi

      Harakka näyttää olevan demareiden " tynkkynen ". Kumpikin hengittää puheenjohtajan niskaan johtajan pallia himotessaan. Tynkkynen tekee sen rehellisemmin mutta tämä vasemmiston ujukki peitellymmin.

    • kymppihänelle

      Timo Harakka ei istu äänettömänä politiikkona ja tämä tietää hyvää hänen poliittisella urallaan. Hänen kasvoillaan on myös miellyttävä hymy ja puheääni on musiikkia.

      • Niin_kai_sitten

        että ihan sama mitä puhuu, kun et ymmärrä kuitenkaan. Niin se on aina demariäänestäjillä ollut.


    • SuomlaineN

      Aikanaan rettelöimistä 2 kuukauden vankeustuomion saanutta Harakkaa ei oikein voi kehua fiksuksi.

      • Oikeistodemari

        Jos nyt tarkoitat sitä kun teatterikorkeakoulussa heittelivät vähän tavaroita 1987. Niin eiköhän asia ole jo sovitettu. Asiasta on totuudenmukainen kuvaus edesmenneen Kari Kontion kirjassa "Kausi Helvetissä".
        Vakavampi juttu oli että Jumalan Teatterin kavereita pidettiin ilman pätevää syytä häkissä. Joo ja tuomitsen paskanheittelyn ei sikäli. Mutta ei siellä kenenkään päälle käyty. Elimme tuolloin 1987 talvella Maalaisliittolaisen Kekkoslovakian viime aikoja.
        30.4.1987 maamme sitten vapautui lopullisesti Koiviston hallitusratkaisussa.


      • HimoTorakka
        Oikeistodemari kirjoitti:

        Jos nyt tarkoitat sitä kun teatterikorkeakoulussa heittelivät vähän tavaroita 1987. Niin eiköhän asia ole jo sovitettu. Asiasta on totuudenmukainen kuvaus edesmenneen Kari Kontion kirjassa "Kausi Helvetissä".
        Vakavampi juttu oli että Jumalan Teatterin kavereita pidettiin ilman pätevää syytä häkissä. Joo ja tuomitsen paskanheittelyn ei sikäli. Mutta ei siellä kenenkään päälle käyty. Elimme tuolloin 1987 talvella Maalaisliittolaisen Kekkoslovakian viime aikoja.
        30.4.1987 maamme sitten vapautui lopullisesti Koiviston hallitusratkaisussa.

        Kerran paskanheittäjä aina paskanheittäjä.


      • tollojenrivi

        Eiköhän toi ole nimensä väärti täys tollo muitten tollojen joukossa.
        Ainut järki ihminen Jutta mutta kohtahan Jutasta tulee puheenjohtaja
        paksukainen saa kenkää ei tee muuta kun sössöttää


    • TimolleTenPoints

      Timo Harakka meni kertaheitolla Eduskuntaan ja äänestäjät ovat saaneet katetta äänelleen. Ahkeraksi tunnustettu Timo Harakka osallistuu Eduskuntatyöhön ja ei kait tällainen ahertaminen pahempi asia ole. Väitöskirjankin on tehnyt, että tohtoriainesta vielä. Eli laatua pukkaa hänen myötänsä SDP:n kansanedustajarivistöön ja ei kait tämäkään nyt niin paha asia ole. Tietysti voihan se jollekin kateelliselle olla? Vähän tulee mieleen sellainekin ajatus, että moni täällä kirjoittelija antaa itsestään jopa avuttoman kuvan, kun yrittää vääntää kirjoittamisen arvoista debatoitavaksi.

      • Alphabille

        > Väitöskirjankin on tehnyt, että tohtoriainesta vielä.
        Mutta osaako prosentit ja promillet? Hänen mukaansa promille on "yksi prosentin sadasosa".


      • skevola

        Ei mennyt kerralla eduskuntaan. Oli vihreiden ehdokkaana 1995 sai 1361 ääntä. Demarien ehdokkaana 2014 Eu-vaaleissa, ei mennyt läpi. Opiskeli 20 vuotta teatteritaidetta ja valmistui maisteriksi. Ollut TV:n "palveluksessa" kohta kaksikymmentä vuotta ja saanut mittaamattoman edun muihin ehdokkaisiin nähden. Matematiikka on kuitenkin jäänyt ehkä oman edun tavoittelun jalkoihin.


    • sontaa-koko-mies

      Harakka heitteli paskaa teatterilla katsojien naamalle. Että sellainen Demarikansanedustaja.

      • VesaKaitera

        Kummmitätini oli katsomassa näytelmää tuossa Oulun kaupunginteatterissa vain päivä sen jälkeen, kun tuo "Jumalan teatteri" oli suorittanut siellä oman kuulun lannantuoksuisen performanssinsa. Tuota teatteria oli yritetty pontevasti puhdistaa edellisen päivän jätöksistä ja tuuletettu tuntikausia, mutta silti siellä haisi niin, että se häiritsi katsojia. Timo Harakka oli siis jo siloin tekemässä pysyvää vaikutusta ympäristöönsä.


      • Eipäsvalehdella

        Neljä Teatterikorkeakoulun opiskelijaa heitteli paskaa Oulun kaupunginteatterissa 17.01.1987.
        Harakka EI OLLUT siinä joukossa.


      • Sdponhistoriaa

        Joteskin tuntuu siltä että kummitäti käydessään teatterissa seuraavana päivänä paskan heiton jälkeen halusi varmistaa itselleen ikimuistoisen kohtelun ja sitä sitten nautinnollisesti hykertelen ja kertoen kaikille tuttavilleen


      • hadger
        Eipäsvalehdella kirjoitti:

        Neljä Teatterikorkeakoulun opiskelijaa heitteli paskaa Oulun kaupunginteatterissa 17.01.1987.
        Harakka EI OLLUT siinä joukossa.

        Oli kuitenkin heittelemässä teatterikorkeakoulun valtauksessa irtaimistoa ikkunoista ja vaatimassa Jussi Parviaisen nimittämistä koulun rehtoriksi. Turkka, Parviainen ja Harakka. On siinä loistava joukkio intellektuelleja. Mihin Suomi yltääkään näiden itsensä ylentäneiden johdatuksella.


      • KuljetusPontevaonPASKA

        Ihan kuin Kuljetus Pontevan kusipää kuski


    • onkoshäh

      Kyllä näyttää joillekin oleva tämä Timo Harakan olemus kipinöivää ja tämähän tietää hyvää hänen poliittista uraansa ajatellen. Kyllähän kaikki nuoruudessamme tempaisemme ja osallistumme kuka milläkin tavalla. Eihän se negatiivinen julkisuuskaan niin pahasta, silläkin kerätään pisteitä? Politiikot vallankin saavat töppöillä, kännätä ja pistesaldo siitään vain kasvaa ja Eduskuntaan pääsy on varmaa.

      Eikös se persujen Hakkarainenkin ole käyttäytynyt kansanedustajana aika omituisesti, kuvannut heppiään ja postittanut kuvia? Eikös se Toimi Kankaanniemikin kristillisenä ihmisenä saanut moitteita urostelusta? Onhan näitä urostelijoita Eduskunta pullollaan ja itse olemme valinneet ne sinne. Naisissa on vähemmän tällaisia poikkeavasti käyttäytyviä sitten kepulaisten Tanja Karpelan. Hän rikastutti käytöksellään ainakin Iltalehtiä ja vaihtoi miestä tiuhempaan, kuin alushousujaan. Tanja Karpela meni Eduskuntaan ääniharavana ja veti Matti Vanhasen ääniensä turvin Eduskuntaan. Omilla äänillä Matti Vanhanen ei olisi silloin päässyt, eikä päässyt myös pääministeriksi. Kiitokseksi Matti Vanhanen järjesti Tanja Karpelalle kulttuuriministerin viran.

    • yhhyh

      Harakasta loistaa tietämättömyys, osaamattomuus ja kaunaisuus, katkeruus. Ei kunnon uraa missään, siispä ongelmajätelaitos demareihin. Sinne sopii, muiden epäpätevien tyhjän puhujien joukkoon, huijaamaan pöljimpiä katteettomilla lupauksilla. Eikä omatunnosta tietoakaan.

    • Ynnäri

      Tämmöiset edustajat ne on äänestämässä raha-asioista. Eihän tuolla matikan ja termien osaamisella tule kuin sata-tuhat kertaisia virheitä. Miljoona onkin yht'äkkiä miljardi tai toisin päin, pikku juttu ja molemmissa on paljon nollia Hyvä SDP, hienosti menee!

    • onkovaiei

      > Väitöskirjankin on tehnyt, että tohtoriainesta vielä.

      Missä on valmis, hyväksytty väitöskirja? Nyt vaan reippaasti linkkiä kehiin. Hyväksyttyjen väitöskirjojen nimi- ja tekijätiedot löytyvät aina netistä, ei löydy tätä.

      Kertonut kyllä, että tekeillä on sosiologian alaan kuuluva väittäri eräässä Tampereen yliopiston alaisuuteen kuuluvassa yksikössä. Väitöskirja on helppo aloittaa, joillekin aloittaminen on vain feikki meriitti, valmista ei tule.

    • helenamarjut

      ei voi ku ihmetellä teitä kanssaihmiset..riittääkö teille miellyttävä ääni ja pehmeä hymy vai mikä se olikaan???? ei oo ihme että talous sakkaa ku kaikennäköisiä pimiäpäitä äänestetään päättämään asioista todella merkittävien ominaisuuksien peruusteella.....

      • ihmettelepästätä

        On tällä Timo Harakalla aika pistävä sanansäilä, suututti viime viikolla Juha Sipilän ja lähes koko keskustapuolueen kuvailemalla yhtä hallituksen kärkihanketta "navettanäpertelyksi". Harakan mukaan hallituksen kärkihankkeisiin kuuluvan biotalouden 300 miljoonan euron lisäpanostuspotista menee "kaksi kolmasosaa erilaisiin maa- ja metsätalouden tukiaisiin", joita Harakka kutsui viime vuosituhannelle kuuluvaksi sulle-mulle-politiikaksi. Eikös tässä Harakan sanansäilä sivaltanut totuutta aika läheltä? Hei koira älähti, kun kalikka kalahti.

        Juha Sipilä joutui avaamaan näitä rummuttamiaan kärkihankkeita ja hänen mielestä muun muassa käynnistetään biotalouden tutkimus- ja innovaatio-ohjelma sekä varmistetaan suomalaisen ruuantuotannon kannattavuus. Eikös tuo suomalaisen ruuantuotannon kannattavuuspuhe jo kuulosta Sirkka-Liisa Anttilalta? Tätä biotalouden tutkimus- ja innovaatio-ohjelmanimeä näiden kärkihankkeiden yhteydessä taas käytetään kölin alta vedettävien hämäämiseen. Herra vain tietää, mitä siltarumpupolitiikkaa ne oikeasti tarkoittaa?

        Jessus sentään, 300 miljoonan euron biotalouspotista ohjataan liki kolmasosa, eli 90 miljoonaa euroa rahastolle, josta kölin alta vedettävä ei ymmärrä hevonhaileeta.. Sanompahan vaan, että se rahasto on Maatilatalouden kehittämisrahasto (Makera), joka on maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa toimiva valtion talousarvion ulkopuolinen rahasto. Eli sinne hujahtaa ens alkuun tuo 90 mijoonaa, eli melkein kolmasosa. Ei ihme, että Timo Harakka tulistui Eduskunnassa. Taisi suututtaa muitakin, kun vähän raotti salaisuuden verhoa. Tässä teille näitä tosipromilleja, nehän koskettavat meitä kaikkia. Kepulaiset hehkuttavat vielä ministeriönsä nettisivulla, että "rahaston tehtävänä on turvata ja täydentää maatilatalouden ja muiden maaseutuelinkeinojen kuten porotalouden investointien rahoitusta sekä edistää niiden kehittämistä tarkoittavaa toimintaa".

        Tähän keskustan porukka ja Juha Sipilä oikeeasti pumppaamalla pumppaa 90 miljoonaa euroa valtion rahoja - ja perusteluna on Suomen hallituksen strateginen muutosohjelma, jonka avulla Suomen talous saadaan kuntoon ja velkaantuminen taitettua.

        Niin kuin tiedämme, nyt samaan aikaan hallitukselta odotetaan tällä viikolla ilmoitusta ansiosidonnaisen työttömyysturvan ehtojen kiristämisestä, josta hallitus suunnittelee saavansa 200 miljoonan euron säästöt.

        Tuon kepulaisten oman lehmän Makeran täytyy tehdä jotain mullistavaa ja tuottoisaa, jotta näinä talousaikoina hallitus voi antaa rahastolle merkittävän lisärahoituksen. Mietitäänpäs me Timo Harakan promillejanoajat pieni hetki tätä?

        Sipilä on tolkuttanut koko ajan uusien innovaatioiden pelastavan Suomen, niin pistetäänpäs teille Timo Harakan promillejanoajille esimerkinä minkälaisia uusia tutkimus- ja kehittämishankkeita Makera on käynnistänyt tänä vuonna:

        "Lehmien terveys ja hyvinvointi sekä niiden suhde tuotannon kannattavuuteen suomalaisilla lypsykarjatiloilla" (hankkeen kokonaisrahoitus 100 000 euroa)

        "Tavoitteena vapaasti porsiva emakko" (150 000 euroa)

        "Ihmisten ja tuotantoeläinten terveyttä uhkaavat bakteerit naakkojen ulosteissa" (45 000 euroa)

        "Fosforilannoituksen satovasteet moderneilla korkean satopotentiaalin lajikkeilla" (210 000 euroa)

        "Jätevesilietefosforin potentiaali kasvintuotannossa" (300 000 euroa)

        "Karjasuojista syntyvät ammoniakkipäästöt ja hajukuorma" (190 000 euroa)

        "Marjojen mahdollisesti liioiteltu merkitys ihmisten ekinokokkitartunnan lähteenä" (140 000 euroa)

        "Mikrobilääke ja sian napatyrä" (65 000 euroa)

        "Yhteisöllisyys poronhoidon muutoksen voimavarana" (174 000 euroa)

        Lisäksi Makera on tukenut tänä vuonna jatkohankkeena mm. "Moottorikelkan ja mönkijän käyttökustannukset porotaloudessa" -tutkimusta (30 075 euroa) .

        Sitten vielä lopuksi ilmoitan teille Timo Harakan promillejanoajille, että Makera ei ole ennen hallituksen lisärahoitustakaan ollut mikään köyhä rahasto. Vuoden 2014 rahoituslaskelman mukaan sen likvidit varat olivat viime vuoden lopussa 272 107 582 euroa.

        Rahasto jakaa mm. nuorten viljelijöiden tilanpidon aloitustukea ja maatilojen investointitukea sekä ostaa maata auttamaan tilusjärjestelyissä. Investointituesta suurimman osan nappasi vuonna 2014 lypsykarjanavetoiden rakentaminen. Makera myönsi viime vuonna erilaisia avustuksia noin 95 miljoonaa euroa.

        Eli lyhyesti sanottuna: ylväästi nimetyn "biotalous"-kärkihankkeen alle piilotettu 90 miljoonan lisätuki Makeralle on Juha Sipilän ja hallituksen suora kädenojennus maataloudelle ja maanviljelijöille - aikana, jolloin pääministerin omien sanojen mukaan kipeät leikkaukset ja säästöt koskevat kaikkia.

        Joko teille pikkuisen selvisi, mitä Timo Harakka Eduskunnassa NAVETTANÄPERTELYLLÄ tarkoitti.


      • häpeällistä

        Väitöskirjaa ei siis ole. Samanlaista demujen jauhantaa, kuin guzeninan olematon yo-tutkinto. Surkeaa, säälittävää, gusetusta, demua.


    • HyväTimo

      Harakka on komea, älykäs ja suomen parhaan puolueen kansanedustaja.
      Häviäjiä harmittaa!

      • joku_roti

        Komea? Älykäs? Suomen parhaan puolueen edustaja? Häviäjiä?


      • SuomlaineN

        Niin moni häviää Harakalle paskanheitossa ja harvalla on vankeustuomiota takana.

        Harmittaa hävitä tässää suhteessa Paska-Harakalle.


    • osuvanimi

      Paska-Harakka...

    • persutpetti

      Voisiko sitä paremmmin sanoa, navettanäpertelyähän nämä kepulaisten touhut hallituksessa ovat. Kölin alta vedettäville tätä navettanäpertelyä yritetään syöttää kärkihankkeen nimissä. Eli kuka se alittaa riman ja kuka ei? Persut ainakin tällä haavaa ryömii mudassa riman alitse ja niiden kannatuskäyrä kohta on viivan alapuolella. Mitähän ne mahtaa tuumia valtakunnassamme ne yli 500 000 persua, joiden ääni meni harakoille? Galluppien tekijät ovat sitä mieltä, että SDP on se puolue, johon noita persuja virtaa.

    • persupieruilluille

      Onhan tämä hallituksen toiminta ollut muutakin, kuin navettanäpertelyä. Talousrikostutkinnalle pistettiin stoppi, vaikka tämä tuotti valtion kassaan satojamiljoonia euroja harmaasta taloudesta. Miksi persut hyväksyvät tällaista politiikkaa? Täytyy persujenkin saada itselleen tässä hallituksessa kompromissihyvää, jos tällainen asia torpataan. Voihan se persuille riittää Audin takapenkki ja ministerin palkka ja keskusta ja kokoomus voi sitten tehdä mitä tahansa. Tämä on tosi väärin persujen äänestäjiä kohtaan. Kyllähän tästä SSS-hallituksen navettanäpertelystä saa moni muukin siipeensä ja Siperian viimainen talvi tulossa.

    • kepuavituttaa

      Harakka tekee loistavaa työtä. Hän tutkii asiat ja sitten kertoo ne dokumenttien kanssa kansalle. Konna-kepulasia vituttaa totuuden paljastuminen todella paljon. Seuraavaksi tutkitaan Sipilän pedofiilisiä harrastuksia. Lestisaate perustuu pedofiliaan ja rosvoukseen. Sipilä on kiihko-lestaadiollainen ja heidän valan tehnyt konna. Sipilän rikokset ja veroparatiisipimitykset on aika kertoa kansalle.

    • kukatässäalittaa

      Harakka ei ole alitellut tai ylitellyt mitään rimaa, vaan sanonut selkokielellä, mitä SSS-hallitus puuhastelee. Joka päivä jotain iljettävää sysätään niskaamme ja eihän tällaisessa ilmapiirissä kehtaa enää mitään yrittää. Sitten vielä näiden leikkauspäätösten yhteydessä nähdään muikeita hymyjä hallitusporukan huulilta ja hyvä, että ei kiljuta fantasiahuutoja Jyrki Kataisen tapaan. EK:n heputkin hyppivät ilmaan ja vallankin Jyri Häkämies ei oikein mahdu liiveihinsä. Liituraitaahan tuo on vetänyt päälleen ökyporvareiden tapaan tuo persujen paperimieskin, josta tehtiin työ- jaoikeusministeri. Eli äkkiä se paperimiehen paskanen haalari vaihtuu liituraitaan, kun vallan kahvaan pääsee katteettomilla lupauksilla.

      • pohjamutaa

        Vai Sipilän pedofiilisiä harrastuksia harakka tutkii? Jo on jutut ja väitteet, tuohon ala-arvoisuuteen kykenee vain demari. Kuin myös siihen valheelliseen väittämään, että Harakka olisi tehnyt väitöskirjan. Muilla puolueilla on oikeaa asiaa, demuilla pelkkää moukkamaista valehtelua, jolla harhaanjohtavat heikoimpia.


    • ottokööriasialla

      Etkös ole huomannut, että näiden muiden puolueiden oikean asian takia juuri lompakkosi laihenee ja roimasti? Juha Sipilän kööri kuulema heidän omien sanojensa mukaan ottaa kaikilta. Se vaan ei ole niin, että ottaa kaikilta Tämä porvarihallitus on yhtä kuin EK ja tämän takia sille sektorille oikein tungetaan rahaa, eli persujen sanoin lapioidaan. Persut ovat myös mukana lapion varressa lapioimassa rahaa sinne sun tänne Kreikkaan, pakolaisiin, maajusseille jns. tällä kuuluksi tulleella Timo Harakan navettanäpertelyllä.

    • TimolleTenPoints

      MAKERA on yksi navettanäpertelyjen kohde. MAKERA:n Juha Sipilän hallitus pumppaa 300 miljoonaa. Että tällaista pientä näpertelyä se tämä kepulaisten hallituspolitiikka on. Hyvä, että Timo Harakka pikkuisen valaisi meille tolloille tätä asiaa. Tästä Timo Harakka ansaitsee suuret kiitokset. Lisää tällaista vain eetteriin.

      SSS-hallitus persujen avustuksella ohjaa avokätisesti rahaa Maatilatalouden kehittämisrahastoon eli MAKERA:n. 300 miljoonan panostuksesta vajaa kolmannes, 90 miljoonaa euroa, ohjataan sinne. Miljoonien tärkein tehtävä on maatalouden investointien turvaaminen.

      Niin kuin muistamme edellinen hallitus pohti Makeran lopettamista, rahaston omat tilintarkastajat arvostelevat voimakkaasti sen johtokuntaa. Maa- ja metsätalousministeriön selvitys Makeran tuloksista oli tyly, rahaston toimilla ei ole saatu aikaan työpaikkoja tai kasvua puhumattakaan uusista yrityksistä. Eli nyt tulee mieleen suoraan se asia, että Sipilä jakaa vanhoja maataloustukia biotalouden nimellä hämäten kölin alta vedettäviä.

      Myös edellinen keskustan valtakausi oli Makeran kannalta oikea onnenpotku. Esimerkiksi vuosina 2005-11 Vanhasen ensimmäinen ja toinen hallitus siirsivät talousarviosta 304,04 miljoonaa euroa Makeralle.

      Oikeastaan koko rahaston rahoitus on kuin Suomen poliittinen peli pienoiskoossa. Vanhasen hallituksen panostuksilla on eroa Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin kokoomushallituksiin kuin yöllä ja päivällä. Kokoomusjohtoinen nelivuotiskausi ei tuonut valtion talousarviosta senttiäkään Makeralle.

      Kun maa- ja metsätalousministeriö selvitti tutkimuksessaan viime keväänä, miten hyvin Makeran kehittämishankkeista on hyödytty viime vuosien aikana, tuomio oli tyly.

    • TimolleTenPonits

      Maaseudun kehittämisrahastoon eli MAKERA:n pumpataan siitä 300 miljoonasta 90 miljoonaa eli kolmannes. Pääsi virhepaholainen lipsahtamaan tuohon kirjoitukseen. En ehtinyt sitä korjata sen verran sormet näpyttelevät, kun valtavista rahansiirroista on keupulaisten kohteisiin on kysymys.

    • tyhjätpäät

      Edellinen hallitus leikkasi kaikkein köyhimmiltä, pitkäaikaistyöttömiltä ja yksinhuoltajilta, valtiovarainministerinä Urpilainen ja "peruspalveluministerinä" Guzenina peruskoululainen, köyhien tosi ystävät, suurimmat valehtelijat. Harakka jatkaa samaa potaskan puhumista, köyhien huijaamista.

    • faktaapukkaa

      Tyhjäpäälle pitää kirjoittaa hiukan selvennystä, koska Jutta Urpilainen sai ikään kuin ens alkuun lahjakseen Matti Vanhasen II-porvarihallitukselta seitsemän miljardin euron aukon täytettäväksi. Ryhdikkäästi Jutta Urpilainen tämän velvoitteen täytti ja yritti kääntää taloudemme kurssia koko ajan parempaan suuntaa. Hikinen urakkahan se oli ja hallituspohja liian laaja, kompromissien teko oli nihkeää Risikon ym. porvarismielisten rusikoidessa.

      Ikävä kyllä, niin syvälle meidät oli upotettu Matti Vanhasen II-porvarihallituksen aikana. Jos historiaan vähänkään palaa, niin Suomessa porvarihallituksien jäljiltä on aina maamme talous ajettu kurakuntoon. Tätä on vaikea monen ymmärtää, mutta niin vain se on. SDP on ollut yleensä sitten loppupeleissä aina se puolue, joka laajasti sopimalla niin työmarkkinajärjestöjen kuin elinkeinoelämän heppujen kassa pistää maamme asiat taas rullaamaan.

      Eihän tälläinen Suomen talouden rullaaminen tietysti porvarismielisille sovi? Köyhätkinhän silloin voivat päästä murusista rikkaiden lautaselta osalliseksi. Nytkin näyttää rahaa jostain tupsahtavan Maaseudun kehittämistahastoon siitä 300 miljoonan potista melkein kolmannes eili 90 miljoonaa biotalouden kärkkihankkeen nimissä. Tuohon rahastoon eli MAKERA:n Matti Vanhanenkin II-porvarihallituksen aikana pumppasi 304 miljoonaa mukamas työpaikkojen ja yrityksien edellytyksien takia. Tilintarkastajat moittivat tuota 304 miljoonan pumpaamista, koska työpaikkoja ja yrityksiä ei syntynyt. Mitenkän käy työpaikkojen ja yrityksien tämän Juha Sipilän pumpaamisen jälkeen, kysyn vaan pettääkö taas kepu? Muistutan vielä siitäkin, että Jyrki Katainen ja Aleksander Stubb eivät pumpanneet pääministerinä euroakaan MAKERA:n.

      • 56498456

        Jos edellinen hallitus leikkasi köyhiltä niin miksi tämä satumainen höttöhallitus leikkaa lisää. Luulisi tämän hallitksen tekevän korjausliikkeen ja parantaisi köyhien ja eläkeläisten tuloja, mutta mitä tämä hallitus tekee, leikkaa hurjasti vaikka olisi pitänyt parantaa heidän tilannett. Aika sekavia kirjoituksia täällä, arvostellaan edellisten hallitusten leikkauksia, mutta tämä leikkaa vain enemmän ja enemmän.


    • mitenkähän_olisi

      Voisikohan Harakka esittää joskus jotain rakentavaa, josta voisi olla jopa hyötyäkin? Rätkytyksen osaa jokainen mutta ei se auta mitään.

    • tyhjätpäät

      Faktaapukkaa pukkaa onnetonta roskaa - ei mieltä ei suuntaa, tyypillistä. Perustelee Urpilaisen ja kumppaneiden köyhimpiin kohdistamat riistotoimet valtionvelan lyhentämisellä. Tyhmempää ei Suomen politiikassa ole sitten nähtykään eikä kuultukaan, Lipposen sokea Reetakaan ei enää tuota osta, toveri!

      Ja kuten kaikki tietävät, Urpilaisen vvministerinä ollessa Suomi otti holtittomasti lisää velkaa demarien perinteiseen tapaan ja värkkäsi Kreikan hätälainoituskuvioissa ns. vakuudet, jotka ovat tulleet Suomelle maksamaan jo about miljoonan, rahat menneet yksityisille rahoituslaitoksille järjestelypalkkioina, hyvä hyvä. Ja mitään hyötyä noista vakuuksista ei tule koskaan olemaan, päinvastoin.

      • 54607603

        Kuten Vanhanen sanoi Kreikka ykkösessä, että tämä on sijoitus ja rahoille saadaan korko. Vanhanen on viisas mies. Ei Urpilainen yksin ottanut velkaa vaan sen takana on koko hallitus ja moni muukin taho. Holtiton lainanotto alkoi jo Kiviniemen hallitus kaudella ja se jatkuu vieläkin Nykyinen hallitus ottaa holtittomasti lainaa, paljon enemmän kuin viime hallitus.


      • puukivuu

        Tuosta tulikin mieleen se, miten Kreikka 1 erosi sen jälkeen tehdyistä rahoituspaketeista ; 1:sen korko oli sitä tehtäessä n. 3% , mutta myöhemmissä sen sijaan mitättömän pieni.

        Mitä tulee Harakan mollaamaan "navettanäpertelyyn", niin siitä sen verran että
        maanviljelijöiden tulot on laskeneet vuodessa n. 25% eikä sen kansanosan tukeminen ole ollenkaan mitään näpertelyä. Maatalous työllistää,viljelijöiden ohella, kuitenkin yhteensä n. 250 000 elintarviketeollisuuden, kaupan- ja kuljetusalan työntekijöitä.

        Metsäteollisuuden puunsaannin ja biotalouden tukeminen on hyvin aiheellista
        selluteollisuushankkieden onnistumisten , uusien biotuotteiden ja bioenergian
        kehittämisen vuoksi.
        Kotimaisen puun kantohinta on laskenut 25 v:n aikana n. 50% (reaalihinta vs.
        yleinen hintakehitys) eikä metsänhoidon taso niinollen voi pysyä teollisuuden
        puunhankinnan sujumisen edellyttämällä tasolla ilman tukea, josta suurin osa
        palautuu moninkertaisena kansantalouden hyödyksi.


    • sosdemharhaa

      Valtion ylivelkaantuminen on suoraa seurausta sosiaalidemokratiasta, sen periaatteesta mulle, mulle, mulle, mulle, mulle, sulle, mulle, mulle jne. Näköharhaa on siis hyvinvointiyhteiskuntamme, savijaloille rakennettu, demarien hyvä veli -verkoston kukkiessa ja laajentuessa.

      Nykyinen hallitus joutuu nyt korjaamaan demarien megalomaanisia virheitä, demarien ja ay-liikkeen etenkin SAK:n vastustaessa. Ilman niiden vastustusta valtion velanottokin saataisiin aisoihin kaikkia hyödyttävien ja talouskasvua aikaansaavien hallituksen ajamien ratkaisujen ansiosta.

      • turhakkeet1234

        Onpa persuilla ja kepulaisilla hätä. Taitaa olla alhainen gallup tulos syynä siihen. Hyvä demarit, tästä noustaan. Persut ovat jo historiaa ja kepun kannatus laskee kuin lehmän häntä.


    • hyihyii

      Hyi tollot huijari demarit.

    • kukatekeemitäkin

      Ei sitä tiedä, vaikka Timo Harakasta SDP saa mukavan ja sivistyneen puheenjohtajan? Toimittajakokemus vielä ei ole pahaksi, koska puheenjohtaja joutuu median kanssa myös mutapainiin. Vallankin SDP:n politiikot ovat olleet aina toimittajien silmätikkuna ja heiltä odotetaan enemmän, kuin muilta. Miten helpolla toimittajat päästivät esim. Jyrki Kataisen, jolla aluksi ei kyllä ollut työkalupakissa kummoisia eväitä? Kuitenkin joen kuten klaarasi valtiovarianministerin hommansa. Pääministerinäkin mitään tekemättä pärjäsi ne vajaat neljä vuotta, mutta ei koko pääministerikautta. Nyt näyttää EU:ssa jotenkin koikkelehtivan. Kielitaitoa pitää hänen kyllä kehittää, koska siellä ei ole pahaksi Paavo Lipposen tapaiset liukkaasti ytimestä ytimeen sukkuloivat. Tämä tökkimätön sukkulointi ja vankka kielitaito oli Paavo Lipposen tavaramerkki Euroopan asioita hoitaessa. Kepulaiset eli Anneli Jäätteenmäki katkaisi kaiken tämän, tönkköpuhetta ja käsien huitomista sitä on saanut sitten kuulla Paavo Lipposen jälkeen niillä areenoilla. Erkki Liikanenkin opetteli EU:n hommia hoidellessaan myös Ranskan kielen ja hänen puhetta kuuntelee mielellään.

    • pöööö

      Onpas demaritoimittajat vallan aktivoituneet, kun kirjoittelevat ahkerasti tälle palstalle ja yrittävät pönkittää ja kehua Harakkaa. Mutta niin on läpinäkyvää, että motiivit arvaa jokainen vähänkin politiikkaa seuraava.

      • mummolumessa

        Kyllä se kirjoittaja olen minä eli mummo lumessa, joka on iloinen siitä, että SDP on saanut rivistöönsä Timo Harakan tapaisen fiksun politiikon. Kyllä se olen minä eli mummo lumessa, joka on Uudenmaan vaalipiirissä äänestänyt Timo Harakkaa ja ääni ei ole mennyt harakoille. Toimittajakokemusta minulla ei ole päivääkään. Eli kyllä minulla eli mummolla lumessa on motiivit kohdallaan, jos sitä täällä joku epäillee. Kirjoittelen useilla nimimerkeillä, koska tuo mummo-sanakin tänä päivänä voi saada jotkut kiehumaan.


    • seleväkstuli

      Timo Harakka on oivallisesti verrannut SSS-hallituksen kasvuhankkeita aiemmin Volkswagenin päästöarvoihin, mutta löysikin sitten hallituksen biotalousohjelman ytimen navetasta. Aivan hyvä asia, että hiukan meille kölin alta vedettäville paljastetaan, mitä tämä biotalous tarkoittaa kepukieleltä suomennettuna. Timo Harakka kutsui SSS-hallituksen hankkeita navettanäpertelyksi, koska 300 miljoonan kasvuhankerahoista 90 mmiljoonaa käytetään maa- ja metsätalouden tukiaisiin.

    • populistiharakkaon

      Minulle jäi sellainen kuva, että Harakka ei oikein tiennyt mistä puhui.
      Jos Suomesta ajetaan alas kotimainen ruoan tuotanto, sen mukana menee
      iso joukko muitakin työpaikkoja kuin maanviljelijät. Ulkomaille menee ne
      työpaikat jalostuspuoleltakin ; raaka-aineiden ostaminen pelkästään ulkoa johtaa taas
      siihen että hinta nousee ja laatu heikkenee.

      Biotalous ja siihen liittyvät innovaatiot on tulevaisuuden ja tämän hetkinenkin kasvuala.
      Esim. Äänekoskelle suunniteltu tehdas tuottaisi mm. sellua, josta nykytekniikalla voidaan valmistaa arvokkaita aivan uusiakin oheistuotteita.
      Uusiutuvaa energiaa myös; sähköä yhtä paljon kuin yksi ydinvoimareaktori tuottaa.

      Metsätalouden alkutuotantoon suunnatut tuet ei muuten lisäänny ensivuonna vaan päinvastoin pienenevät, mikä on huono asia, koska vuosikausia jatkunut kantohintojen
      lasku heikentää mahdollisuuksia metsänhoitorästien purkamiseen.

    • vastaampas

      Varmaan itse et oikein pysty nappaamaan sitä asian ydintä ja varmaan olet aika helppo kölin alta vedettävä. Timo Harakalta todella tulee asiaa ja pystyy vielä hauskasti perustelemaan niitä. Tämä on tehnyt mielenkiintoiseksi seurata hänen puheitaan Eduskunnassa. Minusta on tullut oikein Timo Harakka fani. Pitäähän niitä olla muitakin letkauttelijoita, kuin Timo Soini. Timo Soini on päässyt letkattelamalla aika pitkälle, vaikka hänellä on luottohenkilö, joka keksii niitä hänelle.

      • nykyaika_

        Olet pelkkä helppoheikki, lopeta, tekstisi ovat surkeita.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1595
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1062
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1029
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      950
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      922
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      816
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      731
    Aihe