Ok-taloasukit työllistää sukua

nolottaa_puolestanne

Voisitteko rakkaat omakotitalo-asukkaat kertoa, mistä johtuu se, että teidän pitää saada se talo ja piha, mutta muun perheen/ suvun on osallistuttava tämän kaiken ylläpitoon?

On maalaustalkoita, siivoustalkoita, haravointitalkoita jne. Lista on loputon. Vai onko niin että omakotiasukeiksi aina kulkeutuvatkin ne, jotka osaavat työllistää ihmiset oman etunsa mukaisesti.

En itse ole koskaan ollut missään maalaustalkoissa tai vastaavissa kerrostalossa, mutta tätä hommaa tuntuu vaan omakotitaloissa riittävän. Sama pihatyöt. Jos sen pihan kerran halusitte, niin miksette itse myös hoida sitä?

Unelmaa muita hyväksikäyttämälläkö?

8

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SeTurvallinenLäheinen

      Emme työllistä. Hoidamme itse. Joskus, siis todellakin joskus "isoveli" käy jelppimässä puutarhan hoidossa ihan itse haluaa. Joudun joskus jopa sanomaan, että ei todellakaan tarvitse, kun meinaa laitella oman mielensä mukaan. Jos tarvitaan apua, niin aina voi heittää parikymppiä naapureiden teineille, mielellään kolaavat lumet pois tai nurmikon leikkaavat. Nuoret kun ei edes enää edes kärrypojaksi kauppaan pääse. Kyllä sitä voi kieltäytyä maalaus yms. talkoista. Tai sitten ilmoittaa, että jos nyt tulen jelppimään, niin sitten minulle tullaan tekemään joulusiivous tms. Meillä lähisuku n. 16 henkilöä käy pari krt vuodessa ihan vaan kylässä pyynnöstäni. Kesällä ja talvella. Ja minä tarjoan. On ruoat, kakut, kaffet jne. Aina välillä kaikki yhdessä, sillä emme ole ikuisesti.

    • fwefwef

      No en osaa sanoa kun itse tehdään se mitä tarvitaan, ei kutsuta ketään ulkopuolisia apuun. Tai no on pyydetty vaativampiin hommiin mutta ei talkoisiin vaan ihan rahaa vastaan.

    • omakotiasuja

      Ei se ole tyhmä joka pyytää talkoisiin, vaan se, joka menee. Asumismuoto on valinta ja jos asuu omakotitalossa, niin silloin täytyy varautua myöskin sen jatkuvaan kunnossapitoon. Jos ei ole valmis tekemään puutarhatöitä, jatkuvasti remontoimaan, lumitöiden tekoon talvella, niin on aivan turha muuttaa omakotitaloon asumaan.

      Kerrostalo, jossa on talonmiespalvelut on järkevä asumismuoto helppoa ja mukavuudenhaluista elämää haluavalle. Rivitalo on valinta, jos haluaa "omaa" pihaa ja talkootöitä talonmiesvuorojen muodossa. Ne talonmiestyöt voidaan toki ostaa ulkopuoliselta firmalta, raha ratkaisee.

      Miksi valitaan asumismuodoksi omakotitalo? Lapsiperheelle rivi- tai kerrostalossa elämä saattaa osoittautua hankalaksi. Ikäihmiset eivät siedä lasten ääniä, pihalla ei saa metelöidä tai leikeillä "sotkea" pihaa. Äänet kuuluvat naapuriin jne.
      Ainoa jäljelle jäävä asumismuoto on omakotitalo. Yleensä asuinalueilla asuu muitakin lapsiperheitä ja aivan pienistä asioista ei valiteta, vaan ymmärretään elämän kiertokulkua paremmin.
      Elämän ruuhkavuosissa ei jakseta hoitaa suuritöistä omakotitaloa kaiken muun lisäksi ja siksi järjestetään talkoita. Onhan omakotitalossa oma tontti ja vapaus. Positiivisena puolena voisi ajatella, että se talo ja piha halutaan pitää kunnossa, vaikkakin sitten talkooväen avustamana. Yhteisöllisyys on ja pysyy yhdessä tekemällä ja voisiko ajatella niin, että antaessaan voi jopa saada?

    • Syyonahneudessa

      Voin kertoa että meillä ei taloa rakennettu talkoovoimilla eikä ole mitään ikinä kahteenkymmeneen vuoteen sen rakentamisen jälkeenkään teetetty talkoovoimilla. Meillä ei ole lapsia jotenka olemme kaksistaan pystyneet aivan kaikki työt tekemään. Minä en edes antaisi kenenkään tulla kotiani siivoomaan tai puutarhaani sorkkimaan. Sellaisen normaalikokoisen tontin ja talon pystyn aivan yksinkin hoitamaan eikä ole tuskallista. Saan ulkoilua ja liikuntaa sopivasti eikä tule tekemisen puutetta. Kaikkeen mihinkä on tarvittu ulkopuolista työvoimaa on maksettu palkka. Ulkomaan matkustelusta ja huveista ollaan tingitty ja laitettu asiat tärkeysjärjestykseen mutta ilmaistyövoimaa ei olla käytetty eikä sitä olisi ollut edes tarjolla kun lapsiperheelliset käyttävät aivan koko sukua hyväkseen niin paljon kun kerkeävät. Heitä saisi mennä auttamaan koko ajan mutta kun pyytäisi vastapalvelusta niin ei varmasti saa. Kun meillä ei ole lapsia niin emme ole oppineet itsekkäiksi.

      Äitiäni joka käy kahdeksaakymppiä niin kerjätään lapsenvahdiksi pienille lapsille joka on todella jo vastuutonta jättää lapsia sen ikäiselle ihmiselle. Järkyttävää että lapsiperheelliset teetättävät talkootöitä vaikka ikälopuilla joilla kaikki tarkkaavaisuus ja aistit, reaktiokyky ym. ovat huonontuneet huomattavasti. Kuka vastaa jos jotain vakavaa tapahtuu. Kuinka lapsiperheelliset voivat olla kaikkein itsekkäimpiä ihmisiä mitä maan päältä löytyy, olen aina ihmetellyt. Joku oma harrastus on niin tärkeää että pitää vaikka ikäloppu lapsenvahti saada jotta sitä voi toteuttaa. Näistä niitä ilmaisen talkootyön teetättäjiä löytyy pilvin pimein.

      Minä en tarvitse mitään harrastuksia sellaisia missä tarvitsee ketään hyväksi käyttää. En tee mitään sellaista mihinkä tarvitsen ilmaistyövoimaa vaan pystyn omin voimin selviytymään tai jos en pysty niin menen sitten kerrostaloon asumaan jossa ei ole muuta kuin pieni luukku siivottavana eikä ne monet näy sellaisestakaan selviytyvän.

      Ahneiden pitää saada ihan kaikki eikä lasketa riittävätkö omat voimavarat tai varallisuus siihen mitä haluaa.

    • talkoisiin

      Minä lähden ainakin mielelläni talkoisiin,missä on hyvä tarjoilu talkoiden jälkeen.

      • Temppurata-apina

        Minäkin käyn mielelläni talkoissa. Minulla on sellaista ammattiosaamista, että sitä tarvitaan. Sekä minun että puolisoni suvussa ja ystäväpiirissä on voimassa vahva auttamisen halu puolin ja toisin. Talkoissa on aina tosi kivaa! Tulee työn lomassa juteltua kuulumisia.


    • lammitalostamoi

      Ei teräsbetonitalolle tarvitse tehdä mitään. Pieni piha, niin pihatyötkin ovat rivarin luokkaa.

    • mikisivaivata

      Heh, emme todella työllistä sukulaisia. Sen minkä itse emme tee ostamme palveluina. On puun karsimiselle tullut puutarhuri ja viimeksi viikko sitten rengasvaihtopalvelu vaihtamaan molempien autojen renkaat kotipihallamme. Sitä edeltävällä viikolla nuohooja rassaamaan piippua. Muut pihatyöt olemme kyllä itse suorittaneet kuten keväällä hieman sisäremppa ja maalaustöitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5339
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3447
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1572
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      193
      1484
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1003
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      779
    Aihe