KEPUn kannatus romahti 1,3 prosenttiyksikköä

Erinomaisia uutisia tähän aamupäivään. KEPUn kannatus on romahtanut kuukaudessa 1,3 prosenttiyksikköä ja kannatuksen suunta on edelleen voimakkaasti alas.

Kokoomuksen kannatuksessa on pieni muutos alaspäin, mutta se mahtuu virhemarginaalin sisään.

KEPUn kymppi Juha Sipilä tekee hyvää työtä kannatuksen eteen. Aina kun Sipilän pärstä ilmestyy tv-ruutuihin, KEPUn kannatuksesta sulaa osa.

23

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mittauksen virhemarginaali on 1,5 prosenttiyksikköä, joten sen sisälle keskustankin kannatuksen lasku mahtuu.

      Stubbin pärstää ei muuten ole nähty televisiossa aikoihin. Miksiköhän?

    • Kepun ja Kokoomuksen kannatuksen lasku on verraten lievää. Suurin murheenkryyni hallituksen näkövinkkelistä ovat persut, joiden kannatus suorastaan romahti. Se jäi nyt jopa Vihreiden taakse, takiaispuolueiden kastiin.

      Hallituskriisin todennäköisyys kasvaa tämän vuoksi valtavasti. Se on siinä mielessä valitettaa, että kaikki suunnitelmat ja päätökset uhkaavat vesittyä ja pitkittyä. Sipilällä ja Stubbilla tämä kauhuskenaario on ollut tiedossa ja sen vuoksi päätöksiä on yritetty runnoa eteenpäin pikavauhtia. Sipilän hallitus on ajautumassa haaksirikkoon jopa jo kuluvan vuoden aikana. Sen siitä sai, kun alkoi kyykyttämään palkansaajia ja säätelemään pakkolakeja.

      • Kohta_kolisee

        Mielenkiintoista on myös demareiden rakettimainen nousu.

        Hallituksen kaatuminen alkaa olla jo valmiiksi taputeltu.


      • Kohta_kolisee kirjoitti:

        Mielenkiintoista on myös demareiden rakettimainen nousu.

        Hallituksen kaatuminen alkaa olla jo valmiiksi taputeltu.

        Yksikään hallitus ei ole galluppeihin kaatunut. demarit ei tee nousullaan mitään, koska Rinne ei tule toimeen kenenkään kanssa.


      • DV8_HellRaiser kirjoitti:

        Yksikään hallitus ei ole galluppeihin kaatunut. demarit ei tee nousullaan mitään, koska Rinne ei tule toimeen kenenkään kanssa.

        Yhdenkään hallituksen suosio ei ole gallupeissa vielä koskaan tällä tavoin lyhyessä ajassa romahtanut. Tulos lisää persujen paineita. Persujen kentällähän on kiehunut jo ennen tuloksen julkistamista eli tätä osattiin kyllä ounastella. Nyt kysytään persujen paineensietokykyä. Persujen kannalta ikävien päätösten aika ei ole vielä ohi ja siinä kohdin Soinillakin voi tulla kiusausta yrittää panna kapuloita rattaisiin. Tämä taas voi alkaa hiertää hallituspuolueiden välejä, mikä taas voi johtaa siihen yhteisen ideologisen liiman löystymiseen ja päättämättömyyteen.

        Demarit vahvistavat luonnollisesti asemaansa oppositiossa. Tulos valaa uskoa siihen, että puolue voi jatkaa sillä linjalla, minkä se on nyt aloittanut. Demarien ja Vihreiden välille on puolestaan syntynyt ennennäkemätöntä samanmielisyyttä, mikä johtunee siitä, että Ville Niinistö on vahvasti profiloitunut muissakin kuin ympäristökysymyksissä.

        Rinteen kanssa ei tarvitse tullakaan toimeen niin kauan, kun demarit ovat oppositiossa. Eikä demareilla ole sieltä vielä minnekään kiire, koska hallitusvastuu syö nyt ennenkokemattomalla tavalla hallituspuolueiden kannatusta. Jytky on vaihtumassa rytkyyn ja notkahdukseen ja suoranaiseen rotkoon.

        Hallitus istuu ja kaatuu persujen myötä. Ja päivältä tämä liitos alkaa natisemaan yhä pahemmin.


      • näin_se_meni
        DV8_HellRaiser kirjoitti:

        Yksikään hallitus ei ole galluppeihin kaatunut. demarit ei tee nousullaan mitään, koska Rinne ei tule toimeen kenenkään kanssa.

        Suomalaiset duunarit ovat nyt vain lähteneet persuista pois.Persut kun ovat menettäneet nyt uskottavuutensa ihan täysin.

        Ja ay-liikkeeseenhän on viimeisen kuukauden aikana liittynyt ennätysmäärä suomalaisia duunareita. Joka on todella hieno asia.

        Ja nyt myös nämä jotka lähtivät persuista pois menivät demareiden leiriin vain takaisin.


      • kjhgfdty
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Yhdenkään hallituksen suosio ei ole gallupeissa vielä koskaan tällä tavoin lyhyessä ajassa romahtanut. Tulos lisää persujen paineita. Persujen kentällähän on kiehunut jo ennen tuloksen julkistamista eli tätä osattiin kyllä ounastella. Nyt kysytään persujen paineensietokykyä. Persujen kannalta ikävien päätösten aika ei ole vielä ohi ja siinä kohdin Soinillakin voi tulla kiusausta yrittää panna kapuloita rattaisiin. Tämä taas voi alkaa hiertää hallituspuolueiden välejä, mikä taas voi johtaa siihen yhteisen ideologisen liiman löystymiseen ja päättämättömyyteen.

        Demarit vahvistavat luonnollisesti asemaansa oppositiossa. Tulos valaa uskoa siihen, että puolue voi jatkaa sillä linjalla, minkä se on nyt aloittanut. Demarien ja Vihreiden välille on puolestaan syntynyt ennennäkemätöntä samanmielisyyttä, mikä johtunee siitä, että Ville Niinistö on vahvasti profiloitunut muissakin kuin ympäristökysymyksissä.

        Rinteen kanssa ei tarvitse tullakaan toimeen niin kauan, kun demarit ovat oppositiossa. Eikä demareilla ole sieltä vielä minnekään kiire, koska hallitusvastuu syö nyt ennenkokemattomalla tavalla hallituspuolueiden kannatusta. Jytky on vaihtumassa rytkyyn ja notkahdukseen ja suoranaiseen rotkoon.

        Hallitus istuu ja kaatuu persujen myötä. Ja päivältä tämä liitos alkaa natisemaan yhä pahemmin.

        Siis jatkaa suunsoitto räksytyslinjalla. Taittakaa se Harakkanne vieläkin enemmän ääneen:D


      • Äänestäjä_kyllästyy
        näin_se_meni kirjoitti:

        Suomalaiset duunarit ovat nyt vain lähteneet persuista pois.Persut kun ovat menettäneet nyt uskottavuutensa ihan täysin.

        Ja ay-liikkeeseenhän on viimeisen kuukauden aikana liittynyt ennätysmäärä suomalaisia duunareita. Joka on todella hieno asia.

        Ja nyt myös nämä jotka lähtivät persuista pois menivät demareiden leiriin vain takaisin.

        Duunarit ovat harrastaneet kokeilupolitiikkaa. Tässä näyte kannatuksen romahtamisesta, jos pettää äänestäjät.

        Pikku hiljaa hallituspuolueiden kannnatusluvut kohtavat todellisuuden, kun älyttömimmät kiristykset, leikkaukset ja säästöt realisoituvat "keittiön pöydälle" ja loputkin "leikkauslistat" tuodaan päivänvaloon.

        Hallituksen poukkoileva ja ontuva (kokemattomuus)politiikka tekee lopulta tepposen kepulle ja kokoomuksellekin.


    • Känä kömpii maakuopastaan ihmisten ilmoille aina silloin kun kepun kannatuksessa on miinusmerkki vaikka tulos mahtuisi virhemarginaaliin.

      Nyt känä voikin sitten kömpiä taas koloonsa seuraavaan miinusmerkkiin saakka.

      PS. Gallupit eivät muuuten vaikuta istuvien kansanedustajien määrään

      • 4863

        Valta vaihtuu ja aika pian. Navettafilosofit saavat kyytiä kun puolueen kannatus on pian 16 %.


      • jhgfdyui
        4863 kirjoitti:

        Valta vaihtuu ja aika pian. Navettafilosofit saavat kyytiä kun puolueen kannatus on pian 16 %.

        Vaikka olisi 10 se ei hallitusta kaada.


    • Jombenbestisjohtaja

      Kauheaa, ihan hirveen kauheeta! Vai mitä Jombe, Känä ja Pystyyn Kuollut?

    • Uudistusmielinen

      Miten voi kokoomusomisteisessa taloussanomien kannatuskyselyssä kokoomuksella kepulla olla MIINUSMERKKINEN TULOS.

    • Revon_tulio

      Ennen seuraavia vaaleja Kepun kannatus on n. 10 %, joka sekin on agraaripuolueelle kova lukema.

      • Turhajoukko

        Toivottavasti näemme vielä päivän jolloin maalaisliiton kannatus mataa 10% tietämillä


    • faktaa_pukkaa

      Hienoa. suunta on oikea.

    • jdkdndkdn

      Kokoomuslaiset ja keskustalaiset rahamiehet ja piirit omistaa ja mielipidevaikuttaa ja rustaa näitä galluppeja ja mediaa. Aina jompikumpi puolue rankataan vaalien väleissä ja vaalien alla varmaksi voittajaksi. Kansa ei käy uurneilla kun asiat taputellaan valmiiksi näin.

      • ettätotanoin

        Kyllähän se asia vain on niin, että NWO-piirit on ajat sitten päättäneet että maahamme jää pelkkä lumedemokratia, jollainen on jenkkilässäkin.
        Eli kokoomus ja demarit, eli rebulit ja demokraatit, siis yks ja sama asia, eli diktatuuri.
        Demarithan on vain ökyrosvojen perustama työläisen kusetusosasto, joka oikeasti ajaa vain suurpääoman asiaa, eli pitää köyhät köyhinä, ja rikastuttaa rikkaita entisestäänkin.
        Persupuolueleeseen uskoville tulee nyt kylmät ajat, kun Soini on rosvonnut itselleen puolueen kaikki rahatkin "säätiöönsä" joista niitä ei saa kukaan muu ulos kuin SOINI. Nuo muut säätiökäppänäthän on jo ikään kuin muutenkin pois pelistä.
        Voi jukupliuta että ihmiset on typeriä uskoessaan noita ketkuja.
        Sipilä tekee nyt mitä on pakkokin tehdä, sillä muuten meille koittaa kreikat ja albaniat tai pohjois-koreat.
        Ikävää vain, ettei meillä ole enää mitään itsemäärämisoikeutta, kun demukokkareet kieroili maamme katalasti eu:hun ja euroon.
        Mutta yhtäkaikki, persut on nyt pois pelistä lopullisesti, ja joka noihin on alunperinkään uskonut, on ollut kyllä typerän toiveikas ja hyväuskoinen hölmö.
        Soini sai mitä oli lähtenyt itselleen hakemaankin, ja jää nyt nauttimaan yhteiskunnalta kusettamista miljoonista.

        Kyllä se kepukin sieltä tippuu, siitä pitää demukokkareet huolen yhteispelillään.
        Demut ja vassukat liittyy yhteen, ja kepubernerit siirtyy kokkareihibn, niin silloin ollaan jenkkilän mallissa.
        Viherhörhöt jää aivan hörhöjä varten toistaiseksi...tuollaiset fanaattiset kouhot kun ei mailmasta lopu joita aina voi uunottaa vaikka millä, ja ökyrosvot vie niiden rahat, kuten vassukoihin ja demuihin uskovien hölmöjenkin....


    • Kansa_kiittää

      Kylmää on ollut syyskuun kyyti Kepulle. Tuoreet ennusteet kertovat, että Kepun kannatus putoaa alle 15 %:n jo tämän syksyn aikana. Hyvä niin.

      • SuuriJohtaja

        15 % ? Olet optimistinen. Voi mennä alle 10 %:n. Merkit selvät.


    • tämäverranvoinsanoa

      Eihän nuo gallupit vaikuta hallitustyöskentelyyn ja Eduskunnan kokoonpanoon? On tullut sellainen käsitys, että persut istuu hallituksessa, vaikka tuoli olisi tulessa. Sen verran näyttää persuillekin maistuvan Audin takapenkki ja ministerisviinakset. Nyt persuja äänestänyt todella saa sitä mitä on heiltä tilannut. Kokoomuksen pitäisi olla kolmannella sijalla ja apupuolue ja persujen toiseksi suurin puolue, mutta tämäpä ei näy hallitustyössä. Keskusta ja kokoomus ovat pistäneet hynttyyt taas kerran yhteen ja tehtailevat julmia päätöksiä ja kohderyhmänä on tavallinen kansa ja eritoten työtä tekevät.

    • Tervehtijä

      Huomenta. Tämäkin viikko vie Kepua taas kohti oppositiota. Vauhti kiihtyy.

      • Jombenbestisjohtaja

        Huomenta Mkva-Jombe! Olet siis herännyt n. 4 tunnin unien jälkeen. Koeta kestää!
        Itse lähden kieliopintojen pariin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1595
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1047
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      585
      1023
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      940
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      922
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      806
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      721
    Aihe