Olenko liian vaativa?

Juu, oletkin tosi vaativa... Ei se tuosta tule paranemaan joten mieti mitä järkeä jäädä suhteeseen jos yhdessä asuminen on tuota luokkaa (mies ei ole edes paljoa kotona). Taitaa olla tämä sun ensimmäinen pitkä suhde, olet vielä nuorikin joten miksi jäädä tällaiseen "suhteeseen" jossa toista ei kiinnosta edes olla yhdessä.

Minkä ihmeen takia tuhlaat aikaasi häneen?

Sinulla on mielikuva, jonka mukaan rakastaminen on lahjoja ja loruja ja jatkuvaa huomioimista. Se ei ehkä ole ihan realistinen. Mutta realismia on se, että poikaystävällesi kalja ja kaverit ovat tärkeämpiä kuin kotielämä ja parisuhde.

Kuulostatte molemmat tosi nuorilta ja -sori- vähän naiiveilta. Olet muuttanut pojan kanssa yhteen aivan liian nuorena.

Voisitko ajatella muuttavasi takaisin vanhempiesi luo? Jos et, niin auttaisivatko he sinua löytämään oman vuokra-asunnon?

Se, joka rakastaa, ei vaadi mitään. Tunteesi on siis jotain muuta.

Joka tapauksessa rakkaus on riittämätön pohja suhteelle. Suhteen pitää myös toimia. Sinä kärsit, joten suhde on pantava poikki.

Et ole vaativa vaan tyypillinen nuori nainen, joka on rakastunut. Miehesi on myös oletettavasti nuori, joka kyllä varmasti välittää sinusta, mutta myös muut asiat ovat hänelle tärkeitä. Se vain tulee sietää, ettei tuossa elämänvaiheesa ole se numero yksi, ehkä tärkeä mutta muutakin on. Uskotko, jos sanon, että joskus tuo asia voi muuttua jopa positiiviseksi.

Jos teillä parisuhde kestää saman kuin meillä, eli 38 vuotta tähän saakka, se että on omaa elämää ja omia kavereita, on todella tärkeää. Minäkin oli 19 kun aloitin mieheni kanssa seurustelemaan. Hän olin kova harrastamaan ja muutenkin "menevä mies" mutta siedin sen, en itsekään mikään sohvaperuna ole ja oli ihan hyvä, että molemmilla oli omia kuvioita.

Perustimme perheen, saimme lapsia ja elimme todella onnellista elämää; mies oli aina kuitenkin menossa joskin tiesin, että olen hänelle, samoin kuin perhe, erittäin tärkeä. Mutta on muitakin tärkeitä asioita.

Tämä nyt menee hieman paatokselliseksi sepustukseksi mutta pointti on, että jos elämä keskittyy pelkästään puolisoon ja yhdessä oloon, se on aika kapeanäköistä ja joskus kostautuu koska elämää on muuallakin.Se, että puolisolla on muitakin intresseja ei tarkoita, että ei olisi tärkeä.

Eri asia, jos oikeasti ei välitä. Silloin kaikki menee parisuhteen edelle ja esim. välittämistä ei näytetä teoilla arkielämässä.

Juuri tuollaisin miehiin naiset rakastuu jotka ei välitä naisesta.

Pitkä suhde = kyllästyminen. En vielä tänä päivänäkään tiedä tähän mitään lääkettä. Se on joka suhteessa edessä, yleensä myös naisilla. Rakastaa toista, mutta se arki ja kaikki se sama. Moni kyllästyy siihen samaan seksiin ja sitten halut hiipuu. Jälkikäteen kun miettii, niin tosiaan sitä vähemmän ja vähemmän huomioi naistaan. Jälkeenpäin se kaduttaa kun sen rakkaan menettää, mutta näin se vaan on. Itsekin olin nuorena aina menossa, toiset naiset oli mukana aina, toiset sitte halusi samanlailla kuin sinä olla vähän enemmän kotona ja chillimmin.

Tuon ikäisenä kiinnostaa kaverit, biletykset ja meininki. Muistelen itsekin noita aikoja hymyillen. Ethän sä oikeen muuta voi kun ottaa poitsus vakavaan keskusteluun. Sanot miten asiat on. Jos ei muutu, niin sitten teidän pitää jatkaa eri teitä. Sanot, että sä kärsit tilanteesta niin paljon ja haluat, että asiat tulee muuttumaan. Jos ei, niin se on ero. Sillä hetkellä se tuntuu pahimmalta mitä ikinä, mutta jälkeenpäin hyvä teko, koska huonossa suhteessa missä ei saa vastakaikua on todella ikävää olla. Ihminen on niin mukavuuden haluinen, että mieluiten sitten on jonkun kanssa kuin se ajatus yksin olemisesta ja erosta. Mutta kerran kun sen tekee niin sen ymmärtää myöhemmin ja se ei kaduta. Elämässä pitää tehdä välillä vaikeita ratkaisuita, sellaisia mitkä ei tunnu oikeilta sillä hetkellä. Koska asiat ei tule ikinä muuttumaan ja sä tulet aina olemaan onneton, jos miehesi ei muutu (99% tapauksista ei muutu).

Yksi vaihtoehto on erota ja surra oma aikansa. Sitten kääntää katseet sellaiseen (vanhempaan) mieheen ketä ei juokse baareissa jne, ketä arvostaa hieman enemmän yhteistä oloa ja tekemistä. Jos et saa kerran kahdessa viikossakaan kainaloon, niin herää mieleen onko seksiä teillä enää ollenkaan? Poika huitelee kaiket ajat muualla, ettei vaan tekisi tuhmia? Jos ei ole seksiäkään enää, niin sitten asiat on todella huonosti. Jos läheisyys katoaa, alkaa suhde kuolemaan.

Nyt lopetat ainakin sen miehen miellyttämisen. Rupeat vähän kylmäksi sille. Katso muuttaako asioita.

Mua inhottaa kysyä tämä, mutta oletko muuttunu paljon seurustelun aikana? Lihonut tms? Varsinkin nuorena tämmöisellä oli varsin suuri merkitys.. Eli kun ruvetaan seukkaamaan, monet naiset laiskistuu, lihoaa ja ei huolehdi enää ulkonäöstään. Nuorella miehellä testosteroni tasot huipussaan, niin valitettavasti ulkoiset seikat vaikuttaa paljon haluttavuuteen.

Liian nuorena olette kotileikkiä alkaneet leikkimään-eroa ja ala elää ja anna mieskaverille elämä kavereiden kanssa.Voitte palata myöhemmin yhteen jos siltä tuntuu.

Hei. Olet ehdottomasti liian nuori pilaamaan elämääsi huonossa suhteessa.. Jätä ihmeessä kaveri, löydät kyllä arvoisesi ihmisen myöhemmin . Mieshän on täysin kehittymätön yhteiseloon. ( suorastaan idiootti) Joskus vielä ajattelet, että miksi kestin tuota näinkin kauan.. Löydät uuden maailman,, kun Sinulla on rohkeutta luopua vanhasta.
Onnea elämäsi uusille kuvioille...

Et sinä ole liian vaativa. Etkä sinä rakasta miestäsi, ja vielä vähemmän itseäsi. Olet läheisriippuvainen. Kirjoittelet runoja ja ostelet lahjoja miehelle, joka niitä ei ansaitse. Terve suhde on tasa-arvoinen ja tasapuolinen.
Opettele kunnioittamaan itseäsi. Hanki parempi elämä.

Miehesi ei ole kypsä parisuhteeseen, mikä on ymmärrettävää. Olette varsin nuoria ja alkaneet vakituisen seurustelun teini-ikäisinä. Mies elää takaisin "kadotettua" teiniyttään, jolloin kaveripiirin kanssa touhuilu on numero yksi ja kaikki muu menee toiselle sijalle.
Siinä mielessä olet liian vaativa, koska tyhjästä on paha nyhjästä. Miehesi aivojen kehitys on vielä kesken, lopullinen kypsyminen on siinä 25-ikävuoden paikkeilla.
Ja valitettavasti liiallinen alkoholin käyttö nuorena voi katkaista tämän kypsymisen lopullisesti. Näitä 50-vuotiaita teinijuomareita liikkuu paljonkin lähiöiden pikkupubeissa.
Sinun kannattaisi vakavasti miettiä, onko suhteenne muodostunut kehityksenne jarruksi. Sinulle ei ole hyväksi olla liiallisen yksin, kuin erakoituneena sosiaalisesta elämästä. Missä ovat sinun omat hyvät ystäväsi? Etkö voisi hakeutua heidän seuraansa?
Mies tuskin paljon painoa laittaa sinun runoillesi, ne ovat lähinnä sinua varten ja heitä varten, jotka rakastavat runoa ja ymmärtävät sen päälle. Pikku lahjoillakaan et voi ostaa mielenkiintoa itseäsi kohtaan.
Sinun on uskallettava elää omaa tulevaisuuttasi, rakentaa omaa elämänuraasi. Perheen perustaminen ei ole vielä tässä vaiheessa viisasta.

Kaikilla on omat kipupisteensä.Itse ajatellut eläväni yksin jos kaikki nykyinen katkeaa.Puhunut muille myös,rajusti ja rakastavasti.Sitä ihminen hukkaa monesti itsensä,matkan varrella,varsinkin jos on isoja asioita elämässä ollut suunnattoman paljon.Jotenkin tunnen olevani kuori,jonka jokainen voi täyttää haluamillaan asioilla.Siihen ei kenenkään pitäisi ryhtyä,velka on iso maksettavaksi.Tämä on kuitenkin minun tieni,omat valintani ovat tähän pisteeseen minut tuoneet.Ketään muuta en voi syyttää.Rajojen asettaminen muille on ollut äärettömän vaikeaa.Kuitenkin jokainen terve aikuinen tietää että ne ovat elinehto hyvinvoinnille.Aika näyttää,miten käy tulevaisuudessa.Astelen kuitenkin uteliaana eteenpääin,huomisesta ei koskaan tiedä.Hyvää jatkoa.

Kuon ikäinen "mies" on vielä kloppi-iässä pitkään.

Aika nuorina on alettu leikkiä avoliittoa, vaikkei poika ole vielä selvästikään valmis aikuisten parisuhteeseen. :/

Aloittaja, taidat olla vielä aika vahvasti siinä alkuhuumassa, kun sinulle suhde olisi "lahjoja, rakkauskirjeitä ja jatkuvaa yhdessäoloa". Tämä ei ole vaativuutta, vaan nimenomaan sitä alkuhuumaa. Hyvä uutinen on, että alkuhuuma kestää maksimissaan 3 vuotta, eli sinultakin se alkaa mennä piakkoin ohitse. Ja yleisesti ottaen suhteen lujuus punnitaankin juuri siinä kohtaa, kun se alkuhuuma on _molemmilta_ hälvennyt. Ikävää, että poikaystävältä hälveni jo muutamassa kuukaudessa..

No, mutta joka tapauksessa. Tuo ei ole parisuhde. Olet todennäköisesti pojan vakiopano tai kodinhoitaja, kotipalvelija, kun hän itse rellestää ympäriinsä kavereidensa kanssa. Kaverit ovat selvästi hänelle tärkeämpiä, koska "jee vapaus ja villi nuoruus!" Harmillisesti jotkut ihmiset vain pysyvät tuossa "villi nuoruus" -vaiheessa aika pitkälle kolmekymppisiksi asti, joten jos aiot jäädä tuohon suhteeseen, poikaystävä tuskin tulee ihan hetkeen sinua huomioimaan toivomallasi tai edes suhteeseen kuuluvalla tavalla.

Aloittaja vaalii omaa rakastumisen tunnettaan runoilla ja lahjoilla. Eikä siinä mitään vikaa ole, mutta mies ei niistä välitä.

Mies on vielä lapsellinen eikä siitä ehkä koskaan aikuistu. Anna miehelle (tai oikeastaan "miehelle") hänen vapautensa.

Tässä on nyt harjoiteltu kotileikkiä. Opittavaa ja kehittämistä on vielä paljon. Pelkkä rakkauden tunne ei pitkälle kanna, tarvitaan ennen kaikkea rakkauden tekoja.

Aina olisi parempi, että ihminen saisi kehittyä omaksi itsekseen, tulisi toimeen itsensä kanssa ja osaisi hoitaa asiansa, ennen kuin lyöttäytyy toisen kumppaniksi ja tekee itsensä tästä riippuvaiseksi. Hyvä aloittaja, jätä vielä kotileikit hetkeksi, anna menevän mennä omille teilleen ja kehity sinäkin rauhassa aikuiseksi. Saat parempia miehiä ja palkitsevan parisuhteen vähän myöhemmin.

No niin aloittaja tässä. Paljon vastauksia! Ja kiitos asiallisuudesta. Pahaa tekee tilanne koska rakastan heppua yli kaiken. Rakkaus ja onnellisuus ei silti aina kulje käsi kädessä valitettavasti :(
Joku kysyi olenko mm lihonnut suhteessa. Olen laihtunut 12 kiloa.
Jokainen pusu mitä saan antaa aina toivoa lisää mutta jokainen hylkäys lisää tuskaa.
Ollaan lähdössä lomalle parin viikon päästä kahdestaan, ehkä lempi syttyy siellä etelän lämmössä taas, toivon niin

Voi tyttö raasu. Ei lomalle lähtö mitään pelasta, se on ongelman siirtämistä vaan loman jälkeen. Kun arki alkaa taas, kaikki toistuu.

Auttoiko yhteinen loma? Roihuaako rakkaus jälleen vai tuliko reissussakin riitaa?