Vl naisen elämää

Sääliksikäy

10

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • usknuori

      En tiedä. Sanoisin että yksi tuhannesta tai vielä harvempi. Voi olla kans vaiettu asia. Tottakai media herkuttelee yksittäisillä tapauksilla ja saa aikaan lisää ennakkoluuloja...

      Joka tapauksessa kyseinen on jo aika kaukana uskosta.

      • Itsenäinen

        Kuka ottaa tosissaan iltapäivälehtien jutut? Kuka todistaa, että kyseessä on edes aito henkilö, kun nimeä ei anneta julkisuuteen? Iltasanomat värittää mielensä mukaan ja vielä mielellään varsinkin tiettyihin kristillisiin piireihin liittyviä juttuja, ne ovat usein täysin puolueellisia. Ei kannattaisi niellä ihan kaikkea mitä nämä tietyn, kyseenalaisen arvomaailman omaavat toimittajat suoltavat, usein näkökulma on hyvin mustavalkoinen. Itse en ole lesta, vaan hellari, en kylläkään aktiivi, ainoa merkittävä seikka uskossasi on, että uskon Jumalaan. Minä en anna uskooni vaikuttaa kenenkään, pidän tiukan rajan siinä, että minulla on oikeus uskoa juuri niinkuin haluan, ymmärtää kristilliset asiat omilla aivoillani eli muodostaa käsitykseni itse enkä todellakaan anna siihen vaikuttaa sen enempää pappien, puolison jne. tai kaikkein vähiten median. Jos fiksuja ajatuksia tulee ulkopuolelta, toki kuuntelen ja voin jopa muuttaa käsitystäni jostain, mutta en ilman vastapuolen kunnollisia perusteluja.


    • josjosjos

      Nainen pelkää, miten lestadiolaisyhteisö alkaisi häntä hylkiä, jos hän lähtisi omille teilleen. Eikö tämä ole järjetön huoli?

      Ensin itse jättää yhteisön, mutta kuitenkin sitten haluaa yhteisöltä jotain. Kukahan tässä hylkii mitä ja ketä?

      Jos itse jättäisin yhteisön, olisin perin onnellinen, jos minun annettaisi mennä menojani ja saisin olla yhteisöltä rauhassa sen jälkeen. Ihan minut saa kiertää kaukaa.

      • Enkäsitä

        Suurin osa ihmisiä on laumasieluja, he eivät uskalla olla yksilöitä ja muodostaa itse käsitystään maailmasta, vaan aina täytyy olla joku porukka ympärillä tukemassa.


    • hellallestas_sentään

      Tiedän, että kulmakarvojen nyppiminen on yleistä....se ei ole kieltolistalla...voi saada aika veikeät karvat kun nyppii :D

    • dahman

      Jäi pois se 'kaste' jonka tyttö oli saanut nuorena isältään.

    • jklouhb

      Nii no minkäpä sille mahtaa että osa porukasta on fundamentalisteja. Nuoret VL-teologit varsinkin.

    • Miksikähän

      tuo muija tolee kertomaan elämästään julkisuuteen? Olisi aviopuolisoa valitessaan katsonut ja harkinnut tarkemmin. Mi nkä sille sitten kukaan voi, että ihmisten käsitykset ovat erilaisia.

    • näinsuurinosa

      narsistit rääkyy ja haluaa huomiota sekä pilkata muita juorulehdissä, kunnon nainen vaikenee ja hyväksyy/ymmärtää asian oikein, tunnustaa jopa että kaikki on hyvin vaikka haasteita on

      • "kunnon nainen vaikenee ja hyväksyy/ymmärtää asian oikein"

        Totta puhut.

        Kunnon vl-nainen hyväksyy asemansa PANOPATJANA ja SYNNYTYSKONEENA.

        Rankka pelko,pelottelu ja VALEHTELU Raamatun opeista vl-saarnamiesten ja vl-johtomiesten taholta takaavat tämän.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe