Millainen sairaus työkyvyttömyyseläkkeelle pääsee

"Eli mitä enemmän saa `vääriä` diagnooseja niin on jonkin mahdollisuus päätä työkyvyttömyyseläkkeelle.Mutta se vaatii että työkyky on tutkittu perusteellisest.Tästä ei tullut lyhyttä vastausta mutta näin mun tapauksessa."

Se ei vaadi muuta kuin vuodesta toiseen nuppitohtorilla käyntiä ja tarpeeksi kauan haetaan niillä diagnooseilla sille eläkkeelle jatkoa vaikka vuosi kerrallaan. Kun on vaikka 10vuotta mennyt niin haetaan pysyvää ja yleensä se sieltä tulee, kun ei mikään ole muuttunut. Ehkä jotain pientä kuntoutuksen yritystä siinä välissä pitää kokeilla, mutta jos ei siitäkään mitään tule, niin ei tule.

Kärsivällisyyttä_vaatii kirjoitti:

"Eli mitä enemmän saa `vääriä` diagnooseja niin on jonkin mahdollisuus päätä työkyvyttömyyseläkkeelle.Mutta se vaatii että työkyky on tutkittu perusteellisest.Tästä ei tullut lyhyttä vastausta mutta näin mun tapauksessa."

Se ei vaadi muuta kuin vuodesta toiseen nuppitohtorilla käyntiä ja tarpeeksi kauan haetaan niillä diagnooseilla sille eläkkeelle jatkoa vaikka vuosi kerrallaan. Kun on vaikka 10vuotta mennyt niin haetaan pysyvää ja yleensä se sieltä tulee, kun ei mikään ole muuttunut. Ehkä jotain pientä kuntoutuksen yritystä siinä välissä pitää kokeilla, mutta jos ei siitäkään mitään tule, niin ei tule.

Lue lisää

Helpommallakin eläkkeelle kyllä pääsee.

Minä irrotin pääni ja pidin sitä kaksi vuotta kainalossani, niin jo uskoivat vakuutusyhtiönkin lääkärit että en ole enää työkykyinen.

Eivät tosin uskoneet aivan heti. Pitivät minua ensin puoli vuotta vajaatyökykyisenä henkilönä.

Kuulostaa kyllä kummalta etteivät diagnoosit ole riittävät.Itse olin ennen eläkkeelle pääsyä virallisesti työtön,vaikka tuona aikana tuli käytyä kaikenlaisia kuntouttavia toimenpiteitä läpi.Tai siis mua yritettiin kuntouttaa työelämään.Voin omasta kokemuksesta sanoa sillä on musta paljon merkitystä onko lääkäri potilaan/asiakkaan puolella ja on samaa mieltä asiaakkaan halusta päästä eläkkeelle.

kirsikka39 kirjoitti:

Kuulostaa kyllä kummalta etteivät diagnoosit ole riittävät.Itse olin ennen eläkkeelle pääsyä virallisesti työtön,vaikka tuona aikana tuli käytyä kaikenlaisia kuntouttavia toimenpiteitä läpi.Tai siis mua yritettiin kuntouttaa työelämään.Voin omasta kokemuksesta sanoa sillä on musta paljon merkitystä onko lääkäri potilaan/asiakkaan puolella ja on samaa mieltä asiaakkaan halusta päästä eläkkeelle.

Lue lisää

Kuntoutustuella ollaan ja kai ne yrittää minuakin johonkin työkokeiluun yms paskaan höykkyyttää ajan kulueassa, mutta siihen voi aikaa mennä. Samaa mieltä tuosta lääkärin puolueellisuudesta, mutta hiukan ihmetytti kun uusimman b lausuntoni lopussa oli että paluumotivaatio työelämään hyvä? perkele, ehkä 5%...

työkyvuttömyyseläkkeelle pääsy vaatii pitkää pinnaa,sekä ison ruljanssin läpikäymistä.ensin olet sairaslomalla lain vaatiman ajan,sit olet sairaspäivärahalla vuoden,koko ajan haet lääkäriltä b1-todistuksia,joissa pitää olla pahenevia muutoksia.alkaa kuntoutusjaksot,jotka täytyy aivan kaikki käydä läpi,myös fisikaaliset hoidot,työyhteisöpalaverit,kolmikanta-neuvottelu,työurasuunnittelut,
työkokeilut.jos tässä vaiheessa ole jo luovuttanut,aikaahan mennyt vasta kolme vuotta,on edessä työkyvyn arviointi kuntoutuslaitoksessa.
tässä vaiheessa kun ollaan,katsoo joukko asiantuntijoita,kokein sekä haastatteluin oletko missä kunnossa prosentuaalisesti jatkamaan minkäänlaista työtä ja miten paljon,kauan,kevyttä,ym,ym.
LOPPULAUSUNNON SAADESSASI SIINÄ PITÄÄ LUKEA YLI 60%:a työkyvytön aikaisempaan ammattiin,sekä,KATSOMME KUNTOUTUJAN OLEVAN TYÖKYVYTÖN.
ja aikaahan kulunut jo nelisen vuotta,hermot riekaleina,ja perse auki.
No nyt tullaan siihen että laitanpas eläkehakemuksen vireille,jolloin mennään taas sairaspäivärahalle! jipii perkele!
Sitten vaan kiltisti odotellaan kolme-neljä kuukautta eläkepäätöstä,jossa lukee
katsomme sinun jaksavan kevennetyssä työssä,apuvälineitä käyttäen vielä hamaan tappiin asti,jos et jaksa,niin voivoi,laitamme adressin edesmenneen asiakkaan surevan puolison uudelle miehelle valittaen hänen heikkoa itsetuntoa,sekä yllättävää sairaudesta johtuvaa poismenoa terv: työeläkelaitos/kela

Monikin paranee näistä mielen häiriöistä eläkkeelle päästyään.

qwerft46 kirjoitti:

Monikin paranee näistä mielen häiriöistä eläkkeelle päästyään.

Sitä toivon itseltänikin tapahtuvaksi, sillä työyhteisöön en halua enää koskaan..25 vuotta sitä paskaa oli tarpeeksi.

En ymmärrä, miksi kaikki luulevat sen eläkkeen olevan jokin autuus. Kukaan täyspäinen ei vaihda terveyttään alle 700 euron kuukausieläkkeeseen. Siitä eläkepäätöksestä alkaa ikuinen köyhyys ja valittaminen toimeentulosta.

Niinpä, mieluiten sitä olisi jossain työpaikassa, jossa on kiva työyhteisö ja hyvä palkka. Nykyään on vaikeeta saada vakituista työtä, saati mukavaa työyhteisöä. Luulen että sen takia moni eläisi köyhyydessä mieluummin kuin tappelisi toimeentulon kanssa silpputöiden kanssa ja menettäisi mielenterveyden ikävässä ilmapiirissä.

työ-parasta-terapiaa kirjoitti:

En ymmärrä, miksi kaikki luulevat sen eläkkeen olevan jokin autuus. Kukaan täyspäinen ei vaihda terveyttään alle 700 euron kuukausieläkkeeseen. Siitä eläkepäätöksestä alkaa ikuinen köyhyys ja valittaminen toimeentulosta.

Lue lisää

Hassua, että monet kuvittelevat työkyvyttömyyseläkkeelle pyrkivien AINA toimivan muista motiiveista kuin siitä, että ovat kyvyttömiä työhön sairautensa takia. Heitäkin varmaan on, mutta kukapa ei mieluummin nauttisi palkkaa kuin pientä eläkettä.






.

Voisi kuvitella, että näihin kuvioihin vaikuttavat taustalla erilaiset suhdeverkostot.

Työnantaja X:n johtajisto ja työeläkeyhtiö Ö:n pomot saattavat kuulua samaan klubiin. He vuorovaikuttavat toisiinsa siten, että työeläkeyhtiö myötäilee työnantaja X:n toiveita, joiden mukaan yhtään korkeampia työeläkemaksuja ei kaivata. Sellaisiahan työkyvyttömyyseläkkeet aiheuttaisivat. Muut vaihtoehdot ovat työnantajalle joko ilmaisia tai halvempia. Tällöin työntekijän tai tk-eläkkeen hakijan tilanne on sivuseikka.

Joskus työterveyslääkärin ja asiakkaan esimiehen suhde on niin luottamuksellinen, että kaikesta voidaan sopia. Potilastietojen kertominen ja aivan kaikki järjestyy työnantajapuolen toiveiden mukaan. Kerran olen todistanut tilannetta, jossa uusi pomo halusi eroon hieman vanhemmasta rouvasta, joka halusi jäädä eläkkeelle. Rouva jäi sairaslomalle, jonka alettua johto alkoi heti puhua rouvan jäävän eläkkeelle. Työterveyslääkäri ilmeisesti lupasi kirjoittaa lausunnot sellaisiksi, ettei tk-eläkehakemus menisi sukkana läpi. Niin myös kävi.

Tk-eläkepäätöksiin vaikuttavat muutkin asiat kuin hakijan vammat ja sairaudet.

Miten työeläkeyhtiön työntekijät kenenkään mielentilaa näkevät?

Heruuko tk-eläke todennäköisemmin iloiselle, hyväntuuliselle hakijalle, joka uhkuu tahdonvoimaa? Helposti kuvittelisi, että sellaiset ihmiset eivät sairaseläkkeitä hae, koska eivät ole sairaita, eivätkä siis eläkkeitä tarvitse.

Minulla on krooninen syöpä. Ongelmani nyt on se, miten hakisin sairaslomaa ilman, että työkkäri määrää maksamaan takaisin työmarkkinatukeni. Koska eihän 'työnhakijana voi olla sairaana'. Olen ollut suurinpiirtein energitön zombie useita kuukausia. Sitä vain koko ajan kuvittelee, että se menee ohi. Kun lopulta oivaltaa, että oireilu ehkä johtuukin vuosia piilevänä olleesta, 'parantumattomasta' syövästä (joihin en periaatteesta usko, mutta...), miten pyytäisin lääkäriä kirjoittamaan todistuksen? Jos en kerro olleeni työkyvytön kuukausia, ottaako hän tämänhetkisen oloni vakavasti? Jos kerron olleeni jo kauan sairas, kirjoittaako hän niin todistukseen, jolloin työkkäri hyökkäisi päälle? Vaikka olen kyllä koko ajan ollut täysin kykenevä ottamaan vastaan ne työpaikat, joita minulle avoinna on. Varmaan ymmärrätte, mitä tarkoitan, tässä työttömyystilanteessa.

Sairaseläke tuntuu vielä unelmalta. Paras vaihtoehtohan se kyllä olisi, jos tämä syöpä tosiaan ei tästä parane.

dfgfghdfghj kirjoitti:

Minulla on krooninen syöpä. Ongelmani nyt on se, miten hakisin sairaslomaa ilman, että työkkäri määrää maksamaan takaisin työmarkkinatukeni. Koska eihän 'työnhakijana voi olla sairaana'. Olen ollut suurinpiirtein energitön zombie useita kuukausia. Sitä vain koko ajan kuvittelee, että se menee ohi. Kun lopulta oivaltaa, että oireilu ehkä johtuukin vuosia piilevänä olleesta, 'parantumattomasta' syövästä (joihin en periaatteesta usko, mutta...), miten pyytäisin lääkäriä kirjoittamaan todistuksen? Jos en kerro olleeni työkyvytön kuukausia, ottaako hän tämänhetkisen oloni vakavasti? Jos kerron olleeni jo kauan sairas, kirjoittaako hän niin todistukseen, jolloin työkkäri hyökkäisi päälle? Vaikka olen kyllä koko ajan ollut täysin kykenevä ottamaan vastaan ne työpaikat, joita minulle avoinna on. Varmaan ymmärrätte, mitä tarkoitan, tässä työttömyystilanteessa.

Sairaseläke tuntuu vielä unelmalta. Paras vaihtoehtohan se kyllä olisi, jos tämä syöpä tosiaan ei tästä parane.

Lue lisää

Työnhakijana voi olla sairaana, että sikäli.

dfgfghdfghj kirjoitti:

Minulla on krooninen syöpä. Ongelmani nyt on se, miten hakisin sairaslomaa ilman, että työkkäri määrää maksamaan takaisin työmarkkinatukeni. Koska eihän 'työnhakijana voi olla sairaana'. Olen ollut suurinpiirtein energitön zombie useita kuukausia. Sitä vain koko ajan kuvittelee, että se menee ohi. Kun lopulta oivaltaa, että oireilu ehkä johtuukin vuosia piilevänä olleesta, 'parantumattomasta' syövästä (joihin en periaatteesta usko, mutta...), miten pyytäisin lääkäriä kirjoittamaan todistuksen? Jos en kerro olleeni työkyvytön kuukausia, ottaako hän tämänhetkisen oloni vakavasti? Jos kerron olleeni jo kauan sairas, kirjoittaako hän niin todistukseen, jolloin työkkäri hyökkäisi päälle? Vaikka olen kyllä koko ajan ollut täysin kykenevä ottamaan vastaan ne työpaikat, joita minulle avoinna on. Varmaan ymmärrätte, mitä tarkoitan, tässä työttömyystilanteessa.

Sairaseläke tuntuu vielä unelmalta. Paras vaihtoehtohan se kyllä olisi, jos tämä syöpä tosiaan ei tästä parane.

Lue lisää

En oikein ymmärrä pointtiasi. Ensinnäkin syöpä joko on krooninen parantumaton tai sitten ei ole. Lääkäri kyllä kertoo sinun tarkan diagnoosisi. Jos sinulla on nyt vasta eka kerta menossa syövän suhteen (siis ei ole uusiutunut..) niin ymmärtääkseni se lähes aina katsotaan "parantuneeksi" hoitojen jälkeen eli olet työkykyinen ja pystyt palaamaan yhteiskuntaan. Tilanne muuttuu sillä hetkellä kun syöpä uusiutuu ja tällöin siitä tulee krooninen sairaus eli sitä ei enää katsota saavan parantumaan. Minun ei ole tarvinnut tapella työkkäreiden kanssa joten en ymmärrä mitä haet kysymyksilläsi...

Tuossa olet oikeassa- se kun on ettei aina ihmisestä ulospäin näy mikä on vialla. Itse sinnittelen töissä. Se on ihan hirveä suo, koittaa esittää terhakkaa palvelushaluista palvelualan ihmistä- kun ikäänkuin mikään ei tunnu kivalta. Onko pakko nousta töihin lähtemään, ylipäätään nousta, eikö saa kuihtua vaan pois?
Työpaikalla sitten- vuokratyössä, saa firman omilta, saa vain ikäviä. Milloin valitetaan mistäkin, mikä ei ole minun vallassani, miten asiat siellä täytyy tehdä, päivittäin. Teen ne kuten minulle ne on ohjeistettu.
Teen liikaa. Teen sitä, teen tätä. Jollain käytännöllä teen mihin tosiaan en voi vaikuttaa. Minusta tuntuu että olen kuin saasta, kun olen vuokratyöntekijä. Silloin kun viimeisin jurputus tuli, läksin itkien pois töistä.
En kauaa jaksa enää.

no joku oli ainakin huijannut kelaa kaksi vuotta näyttelemällä masennusta, siitä oli lehdessäkin juttua, monia muitakin mielisairauksia voi näytellä.

Tiedän myös erään tapauksen joka teeskenteli selkäkipuja useamman vuoden, tosin lopulta jäi siitä kiinni kun joutui valtion lääkäreiden tutkimuksiin

einetosiaanhuomaa kirjoitti:

no joku oli ainakin huijannut kelaa kaksi vuotta näyttelemällä masennusta, siitä oli lehdessäkin juttua, monia muitakin mielisairauksia voi näytellä.

Tiedän myös erään tapauksen joka teeskenteli selkäkipuja useamman vuoden, tosin lopulta jäi siitä kiinni kun joutui valtion lääkäreiden tutkimuksiin

Lue lisää

Riippuu ihan myös kenelle näyttelee, mutta jos vastapäätä istuu esim psykiatri, kenellä 1970 luvulta lähtien kokemusta mielenterveyspotilaista niin noin kymmenen minuuttia ja hän vetää johtopäätökset masennuksen tilasta. Voi toki muutama näyttelijäkin olla mukana, mutta 99% oikeat oireet potilailla

Mutta on tuo masennus vaan niin outo, länsimaalaisten hyvinvointivaltioiden sairaus.

Kaverini oli puoli vuotta Ugandassa töissä ja kertoi, ettei paikallinen väestö edes tiennyt mitä masennus tarkoittaa. He jaksoivat hymyillä ja olla positiivisia, vaikka olosuhteet olivat joskus todella rankkoja.

Ja länsimaalaiset kehtaa valittaa masennuksesta ja kuinka elämä on niin synkkää ja paskaa. Meillä länsimaalaisilla on vaan liikaa aikaa miettiä asioita, ja kaikki tuodaan melkein valmiiksi nenän eteen. Eli meillä on liian helppoa. Eihän ennenvanhaan ollut aikaa lojua sohvan pohjalla ja miettiä ikäviä, kun piti tehdä kunnon duunia että sai tuvan lämpimäksi ja ruokaa nenän alle.

kaikki.on.suhteellista kirjoitti:

Mutta on tuo masennus vaan niin outo, länsimaalaisten hyvinvointivaltioiden sairaus.

Kaverini oli puoli vuotta Ugandassa töissä ja kertoi, ettei paikallinen väestö edes tiennyt mitä masennus tarkoittaa. He jaksoivat hymyillä ja olla positiivisia, vaikka olosuhteet olivat joskus todella rankkoja.

Ja länsimaalaiset kehtaa valittaa masennuksesta ja kuinka elämä on niin synkkää ja paskaa. Meillä länsimaalaisilla on vaan liikaa aikaa miettiä asioita, ja kaikki tuodaan melkein valmiiksi nenän eteen. Eli meillä on liian helppoa. Eihän ennenvanhaan ollut aikaa lojua sohvan pohjalla ja miettiä ikäviä, kun piti tehdä kunnon duunia että sai tuvan lämpimäksi ja ruokaa nenän alle.

Lue lisää

just, vedetäänhän nyt vielä uganda korttikin tähän:) Onko ugandassa muuten 8kk pilkkopimeää vuodesta? Kehtaahan länsimaalainen valittaa syövästä tai halvaantumisestakin. Miksi ei masennuksesta? mielen sairaus on ihan samalla tavalla sairaus noiden muidenkin tavoin, miksi tästä tehdään jotain salaamyhkäistä salaliittoteoriaa. itse vaihtaisin tämän sairauden milloin vain pois siihen aikaan kun vuositulot yli 60 tonnia ja elämä hymyili, mutta ei vaan onnistu toistaiseksi. Asioista kannattaa ottaa selvää ja ehkä kokeakin jotain konkreettisesti, muuten tekee itsestään pellen.

Olin teini-ikäisenä vuoden verran sairaalahoidossa vaikean masennuksen takia. Lääkärit uhkasivat "sitten sinun pitää syödä näitä masislääkkeitä loppuelämäsi".
Noh lopetin lääkkeet parikymppisenä enkä ole päivääkään katunut päätöstä. Samalla myös tajusin miten omalla suhtautumisella voi vaikuttaa asioihin. Lääkärit yrittivät tehdä minusta masentuneen ja sairaan loppuelämäksi, mutta toisin kävi.

Pari vuotta sitten aloitin terapian jotta saan käsiteltyä kaiken elämässä tapahtuneen. Noin parin kuukauden hoitosuhteen jälkeen terapeutti sanoi "olet masentunut". WTF??? Terapia loppui omalta osaltani siihen. Näköjään ihmisen elämässä ei saa tapahtua mitään itsestä riippumattomia vastoinkäymisiä ilman, että ollaan heti lyömässä MASENTUNUT-leimaa otsaan.

Joten on tässä jotain konkreettistakin koettu.

Joo ehkä Afrikassa paistaa vuoden ympäri aurinko. Mut on se silti kehitysmaa ja kuolema on sielä arkipäivää. Toisin kuin täällä hyvinvointivaltiossa.

kaikki.on.suhteellista kirjoitti:

Olin teini-ikäisenä vuoden verran sairaalahoidossa vaikean masennuksen takia. Lääkärit uhkasivat "sitten sinun pitää syödä näitä masislääkkeitä loppuelämäsi".
Noh lopetin lääkkeet parikymppisenä enkä ole päivääkään katunut päätöstä. Samalla myös tajusin miten omalla suhtautumisella voi vaikuttaa asioihin. Lääkärit yrittivät tehdä minusta masentuneen ja sairaan loppuelämäksi, mutta toisin kävi.

Pari vuotta sitten aloitin terapian jotta saan käsiteltyä kaiken elämässä tapahtuneen. Noin parin kuukauden hoitosuhteen jälkeen terapeutti sanoi "olet masentunut". WTF??? Terapia loppui omalta osaltani siihen. Näköjään ihmisen elämässä ei saa tapahtua mitään itsestä riippumattomia vastoinkäymisiä ilman, että ollaan heti lyömässä MASENTUNUT-leimaa otsaan.

Joten on tässä jotain konkreettistakin koettu.

Joo ehkä Afrikassa paistaa vuoden ympäri aurinko. Mut on se silti kehitysmaa ja kuolema on sielä arkipäivää. Toisin kuin täällä hyvinvointivaltiossa.

Lue lisää

Ehkä ensimmäinen ihminen terapeuttien historiassa millä masennus ilmenee terapiassa vasta. Itse olen masennuksen takia terapiassa kolmatta vuotta ja masennus parantunut ehkä 10%.

En kyllä tunne itseäni masentuneeksi. Lähimmäiseni ja ystäväni sanovat etten vaikuta masentuneelta. Ne lääkäreiden kyselylomake-masennustestit näyttävät kaikki negatiivista.

Että kyllä mä vähän ihmettelen tätä nykyhyvinvointi yhteiskuntaa ja masentuneiden ihmisten määrää.

kaikki.on.suhteellista kirjoitti:

Olin teini-ikäisenä vuoden verran sairaalahoidossa vaikean masennuksen takia. Lääkärit uhkasivat "sitten sinun pitää syödä näitä masislääkkeitä loppuelämäsi".
Noh lopetin lääkkeet parikymppisenä enkä ole päivääkään katunut päätöstä. Samalla myös tajusin miten omalla suhtautumisella voi vaikuttaa asioihin. Lääkärit yrittivät tehdä minusta masentuneen ja sairaan loppuelämäksi, mutta toisin kävi.

Pari vuotta sitten aloitin terapian jotta saan käsiteltyä kaiken elämässä tapahtuneen. Noin parin kuukauden hoitosuhteen jälkeen terapeutti sanoi "olet masentunut". WTF??? Terapia loppui omalta osaltani siihen. Näköjään ihmisen elämässä ei saa tapahtua mitään itsestä riippumattomia vastoinkäymisiä ilman, että ollaan heti lyömässä MASENTUNUT-leimaa otsaan.

Joten on tässä jotain konkreettistakin koettu.

Joo ehkä Afrikassa paistaa vuoden ympäri aurinko. Mut on se silti kehitysmaa ja kuolema on sielä arkipäivää. Toisin kuin täällä hyvinvointivaltiossa.

Lue lisää

Niin se näyttää olevan, että lääkärit pyrkivät tekemään joistakin sairaita syöttämällä tiettyjä lääkkeitä. Toisten oireita, sairautta taas ei suostuta edes tutkimaan. Melkoista arpapeliä tuokin tieteenala.

juuri tuo yllä oleva kommentti et lääkärit heittää masennus-diagnooseja joka toiselle ja tekee näin ihmisiä sairaaksi. jotku voi ajatella et nyt kun mä oon sitten masentunut niin saan tuntea näin ja näin, ei minun tarvii olla niin energinen yms. ymmärrätkö mitä ajan takaa? jotku nielee ne diagnoosit liian helposti.

pöörnoutti kirjoitti:

juuri tuo yllä oleva kommentti et lääkärit heittää masennus-diagnooseja joka toiselle ja tekee näin ihmisiä sairaaksi. jotku voi ajatella et nyt kun mä oon sitten masentunut niin saan tuntea näin ja näin, ei minun tarvii olla niin energinen yms. ymmärrätkö mitä ajan takaa? jotku nielee ne diagnoosit liian helposti.

Lue lisää

Tarkoitin taas itse sitä ettei puhu lääkärille masennuksestaan, eikä välttämättä edes läheisilleen. Pitää masennuksen ja ahdistuksen piilossa kaikilta. Näistä tapauksista toiset päätyvät itsemurhiin, jotkut irtisanoutuu töistä vaikka oikeasti kuuluisi sairauslomalle ja hoitoon. Muutama alkaa juomaan ja monilla menee elämä sekaisin, tulee ihmissuhde ongelmia ja ehkä muuttuu jopa luuseriksi,vaikka tarvitsisi psykoterapiaa jne.
Toiset toimivat viisaammin ja ymmärtävät hakea apua sairaslomaa. Joskus masennus on päässyt liian pitkälle ja ahdistus jäänyt päälle, itsetunto kärsinyt, ja aloituskyky mennyt, niin kroonistuessaan saattaa tilanne johtaa työkyvyttömyyseläkkeelle.

No minulla ei koskaan ole todettu masennusta, mutta en myöskään siitä ole lääkäreille mitään puhunut, siis kaikista ongelmistani mitä mielessä vaan onkaan. Ajattelen nyt tuosta sinun kirjoituksestasi että minulla varmaan on jäänyt tää masis päälle, olen täysin aloitekyvytön, en jaksa tai huvita mikään enää, ärsyttää lähes kaikki ihmiset tuolla ulkona ja kaupoissa, vihaan jopa monia heistä ja heidän teennäisyyttään, vituttaa kun niillä on töitä ja rahaa yms Tunnen itseni täysin epäonnistuneeksi ja itsetuntoni on nollissa, ei minusta ole mihinkään, kunhan olen vaan, huomaan ettei kukaan edes pidä minusta, saan tylyjä katseita, huonoa palvelua yms yms Tunnen etten ole heille mitään, tunnen että olen luuseri, köyhä, työtön ja täysin turha ihminen.

Masennus on aivan erityinen diagnoosi. Mielestäni masennukseen on aina jokin syy. Kukaan ei masennu siksi, että aivokemia omia aikojaan, noin vain menisi sekaisin. Lääketeollisuus on kuitenkin onnistunut hienosti markkinoimaan tällaisen selityksen.

Vieläkin erikoisemmaksi masennusdiagnoosin tekee, jos henkilö kertoo oireidensa johtuvan työoloista, paskaduunista tai huonota johtamisesta, jne. Tuolloin hän ei enää olekaan masentunut, vaan työuupunut, jolloin ei ole oikeutettu sairaslomakorvauksiin tai mihinkään. Paljon ratkaisee siis, miten ihminen tuntemuksensa ja oireensa sattuu sanoittamaan. Ehdottomasti jokaisen työoloista pahoinvoivan olisi puhuttava asiat siten, kuin hänen oireistonsa olisi täysi arvoitus. Jos epäsäännöllinen vuorotyö vie kaikki voimat, aiheuttaa kroonisen unettomuuden eli sairastuttaa totaalisesti, ei saa sanoa ääneen mistä sekava olo johtuu. On parempi antaa ansiantuntijan todeta masennus.

Tuo on pitkälti totta mitä kirjoitit. Oma tilanne se että koen että saan hyvin huonosti terveydenhuollosta apua, ihan tavallisissakaan asioissa(jos on jokin tulehdus, joka vaatii antibioottia, tms). Harvoin sairastan kummempia, mutta tuollaisia pikkujuttuja.
Työelämässä koen olevani hyvinkin ammatillisesti yksin, kun teen vuokratyönä omaa työtäni ihan muun alan ihmisten seassa touhuten.
Minua vituttaa joka ikinen työvuoro. Ei, ei siis semi vituta, vaan tuntuu että koko homma on aina kuin samannäköinen vuori, joka nousee aamuisin jyrkkänä eteeni. Ja sitä sitten rämmin vuoron ajan, enkä saa enempää tehoa enkä nopeutta itsestäni irti enää: monta vuotta olen tehnyt, enkä jaksaisi.
Kertakaikkiaan kun tämä korona-aika vielä toi enemmän työhön sitä kiirettä, ja tyrkin tosiaan eteenpäin hymyttömänä, ihan niinkuin jokin kone.
Eräs kohdepaikan työntekijä näkee tila nteeni hyvin, ja jututtaa ajoittain. Olen joskus hätkähtänyt sitä, miten tarkoin hän huomaakin sen, miten mielelläni sanoisin itseni irti.
Oma työnantaja taas ei tunnu millään ymmärtävän. On ilmeisesti sillä tavalla kuurosokea, ettei huomaa että en halua ja jaksa olla ns oman, työyhteisön kanssa oikein tekemisissä.
En tiedä mistä tuo johtuu: koenko olevani jotenkin ulkona, koko työyhteisöstä, vai olenko niin puhki masennuksen tms kanssa, että en vain millään jaksa.
Kaikki muu kiinnostaa enemmän, kuin omaan työhön ja ammattiin liittyvät asiat. En ole vuosiin enää kokenut mitään ahaa- elämyksiä, liki kaikki on koluttu, minkä työssäni voi koluta, useammanlaisten työkohteiden muodossa(myös edellisellä työnantajalla).
Ikää yli 50, muutama vuosi.
Iskias, lonkkakivut. Epikondyliittiä, nivelrikkoa... eli tuki- ja liikuntaelinvaivoja, joiden syynä on todennäköisimmin työ.
Kertokaapas, mitä tekisitte tilanteessani? Irtisanoutuminen veisi karenssin kautta pohjamutaan tulojen suhteen. Töitäkään ei ole täysipäiväisesti välillä.
Olen yrittänyt jotain säästöjä kerryttää, mutta lähes mahdoton tehtävä pitää säästöjen kertymistä yllä, jossain vaiheessa niitä joutuu käyttämään aina vähemmiksi, esimerkiksi kunnon talvikengät, kunnon takki, j ne maksavat.(ei mitään muotijuttuja, vaan ulkona liikkuvan ihmisen tarpeellisia, harrastan retkeilyä, ja käsitöitä, ym mitä pystyn ja ehdin)
Aina liian kaukana se tavoite, että pääsisin kaupunkielämästä eroon- ikäkin jo on vastassa kohta.

Anonyymi kirjoitti:

Tuo on pitkälti totta mitä kirjoitit. Oma tilanne se että koen että saan hyvin huonosti terveydenhuollosta apua, ihan tavallisissakaan asioissa(jos on jokin tulehdus, joka vaatii antibioottia, tms). Harvoin sairastan kummempia, mutta tuollaisia pikkujuttuja.
Työelämässä koen olevani hyvinkin ammatillisesti yksin, kun teen vuokratyönä omaa työtäni ihan muun alan ihmisten seassa touhuten.
Minua vituttaa joka ikinen työvuoro. Ei, ei siis semi vituta, vaan tuntuu että koko homma on aina kuin samannäköinen vuori, joka nousee aamuisin jyrkkänä eteeni. Ja sitä sitten rämmin vuoron ajan, enkä saa enempää tehoa enkä nopeutta itsestäni irti enää: monta vuotta olen tehnyt, enkä jaksaisi.
Kertakaikkiaan kun tämä korona-aika vielä toi enemmän työhön sitä kiirettä, ja tyrkin tosiaan eteenpäin hymyttömänä, ihan niinkuin jokin kone.
Eräs kohdepaikan työntekijä näkee tila nteeni hyvin, ja jututtaa ajoittain. Olen joskus hätkähtänyt sitä, miten tarkoin hän huomaakin sen, miten mielelläni sanoisin itseni irti.
Oma työnantaja taas ei tunnu millään ymmärtävän. On ilmeisesti sillä tavalla kuurosokea, ettei huomaa että en halua ja jaksa olla ns oman, työyhteisön kanssa oikein tekemisissä.
En tiedä mistä tuo johtuu: koenko olevani jotenkin ulkona, koko työyhteisöstä, vai olenko niin puhki masennuksen tms kanssa, että en vain millään jaksa.
Kaikki muu kiinnostaa enemmän, kuin omaan työhön ja ammattiin liittyvät asiat. En ole vuosiin enää kokenut mitään ahaa- elämyksiä, liki kaikki on koluttu, minkä työssäni voi koluta, useammanlaisten työkohteiden muodossa(myös edellisellä työnantajalla).
Ikää yli 50, muutama vuosi.
Iskias, lonkkakivut. Epikondyliittiä, nivelrikkoa... eli tuki- ja liikuntaelinvaivoja, joiden syynä on todennäköisimmin työ.
Kertokaapas, mitä tekisitte tilanteessani? Irtisanoutuminen veisi karenssin kautta pohjamutaan tulojen suhteen. Töitäkään ei ole täysipäiväisesti välillä.
Olen yrittänyt jotain säästöjä kerryttää, mutta lähes mahdoton tehtävä pitää säästöjen kertymistä yllä, jossain vaiheessa niitä joutuu käyttämään aina vähemmiksi, esimerkiksi kunnon talvikengät, kunnon takki, j ne maksavat.(ei mitään muotijuttuja, vaan ulkona liikkuvan ihmisen tarpeellisia, harrastan retkeilyä, ja käsitöitä, ym mitä pystyn ja ehdin)
Aina liian kaukana se tavoite, että pääsisin kaupunkielämästä eroon- ikäkin jo on vastassa kohta.

Lue lisää

Hyvä, riippumaton lääkäri pitäisi tietenkin löytää, mutta se on tunnetusti vaikeaa. Tuki- ja liikuntaelin vaivat aiheuttavat kipukausia, jolloinka sairasloma on joskus paikallaan, vaikka työpaikkalääkäri ei tätä ääneen myönnäkään.

Jos olet 2/3 osaa kyvytön nykyiseen työhösi, sinut ohjataan koulutukseen, vaikka todellisuus on, että ikäsi vuoksi et tule uutta työtä enää saamaan. Jos et työkyvyttömyyseläkkeelle pääse, onko osatyökyvyttömyyseläke kohdallasi mahdollinen? On totta, että yritykset työn keventämiseen johtavat helposti ongelmiin työnantajan kanssa. Tulot pienenevät jo sitä ennen. Kuitenkin on terveellistä mielessään hahmotella edes oljenkorsia ja sitäkin kautta helpottaa työstä johtuvaa oloa.

Paitsi, jos juoppo on esimiesasemassa ja haluaa itse jatkaa palkan nauttimista mahdollisimman pitkään. Julkisella puolella tämäkin onnistuu.

Ok, ensin ongelmaiselle voi antaa mahdollisuuden mikäli kännissä, hirveessä krapulassa, tms. töissä ovat, että opettelee olemaan selvänä siellä röissä ja jos ei auta niin helvettiin työpaikoilta sellaset.

Työkyvyttömyyden todistaminen eläkeyhtiölle vaatii todellakin monia, monia lääkärissä käyntejä ja tutkimuksia. Polku on pitkä. Mikäli osuu PÄTEVÄLLE (kaikki eivät sitä ole ) erikoislääkärille, niin pääsee nopeimmin asioissa eteenpäin.

""Ei se mitään hätähousun hommaa ole". Muistakaa kaikki tämä.

Eräänlaisen asiantuntijan suusta olen kuullut, että kun tulet nivelongelmien vuoksi työkyvyttömäksi, et käytännössä voi päästä työkyvyttömyyseläkkeelle ennen kuin olet täyttänyt 60 vuotta - jos silloinkaan. Eläkeyhtiöiden kannalta tämä on upea systeemi.