Kuinka juosta 5km ja 10km nopeammin

juoksijapoika

Hei olen hoikka, 16-vuotias ja 175cm pitkä poika. En ole harrastanut juoksua tai käyttänyt juoksuohjelmia. Käyn silloon tällöin juoksemassa, mutta en säännöllisesti. Cooperissa juoksin 2800m. Tavoitteena juosta yli 3000m ensi kesänä. En ole katsonut aikaa, että kauan menisi 5km, mutta veikkaisin noin 26-27min. 10km ennätys on 56:34. Haluaisin parantaa juoksuaikojani huomattavasti. Olisiko jotakin vinkkejä? :)

17

260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin_toimii

      Kokeilepa seuraavaa: Juokse sitä kympin lenkkiä siten, että pingot lähes täysiä ja sitten huilaat sen mitä tarvitsee - aluksi minuutti, lopuksi ehkä 2-3 min ja toisto. Itselläni parani jo tällä aika muutaman minuutin! Sitten lepoa pari kolme päivää ja seuraavalla kerralla lenkillä muistat ajatella ponnistamista - tulee askeleen pituutta. Yritä välttää kuitenkin korkeuden lisäämistä ts. "pomppimista" tai voi akilles-jänteet kipeytyä. Nyt pitäisi olla 4 minuuttia pois lenkkiajasta mikäli muistit malttaa levätä tarpeeksi ennen lenkkiä.
      Tuohon tahdin pitämiseen auttaa muuten musiikki - jos on mp3-soitin, niin siihen jotain n. 180 biittistä sisään ja menoksi esim. nightcore infinity!

      • diakoni69

        Tiedustele siltä tytöltä,joka vetää kovia maratooni tuloksia.


    • HGgqreherg

      Aikoinani oli lukiossa ja juoksin 2800 tokaluokalla ja sitten tein seuraavasti: 2 treeniä viikossa. Toinnen 15 km mahdollisimman hiljaa. Siteen semmoinen 3 km hiljaa paikalle jossa tehdään 200-300 metrin vetoja ala ja ylämäkeen täysiä. Jokainen veto aina täysiä ja lopuksi 2 km hiljaa. Silloin tällöi voi vetää testimielssä 5 km lenkin täysiä. Tuolla treenillä meni 3200 lukion kolmannella.

    • Yksinkertaista

      Koska aikaa on melkein 1v:

      Pidä harjoittelu säännöllisenä ja jatkuvana, sillä niin rakennat sen pohjan johon tuleva Cooperin tuloskunto perustuu. Mitä suurempaa voluumia pystyt pitämään yllä sen vankemman pohjan rakennat. Pohjia ei rakkenneta kovilla tehoilla tai lyhyillä rata vedoilla, tai intervalleilla, vaan lukuisilla tylsillä peruslenkeillä. Kun aikaa on n. 3 kk tuohon niin voit alkaa lisämään tehojen osuutta, ja ottaa vetoja mukaan, sillä niin saat hyvän kunto piikin aikaiseksi.

    • bööörd

      Jotenkin tuo Cooperin aika tuntuu aika kovalta verrattuna 5 ja 10 km aikoihin. Tai katselin MCMillian sivulta, etä jos juoksee 26 minuuttiin 5 km, niin 12 minuuttiin menisi about 2400 m. Mutta joo, itse sain uuden vaihteen juoksuun kun aloin juoksemaan todella jyrkkiä ja pitkiä ylämäkiä. En siis pelkästään niitä, vaan ne ovat keskellä reittiä, ylämäen jälkeen jatkan uudelle kierrokselle ja palauttelen pari kilsaa, kunnes tulee taas se ylämäki... Olen huomannut että ponnistusvoima on kasvanut ja askelpituus sen myötä.

    • hiljaa-nopeasti

      Jaksan juosta sellaista reilun 10 km tuntinopeutta tuntejakin, askeleeni taitaa olla melko pitkä, rento ja verkkainen, koska se tuntuu luontevalta. Hyydyn kuitenkin aika nopeasti kun tahtia vähän nopeutetaan. Pitäisikö yrittää juosta näitä hitaampia peruskuntolenkkejä lyhyemmällä mutta nopeammalla askeleella, kehittäisikö nopeampi rytmi paremmin vauhtikestävyyttä? Tarkoitan että hyödyttäisikö mitään yrittää luonnottomasti pitää verkkaisemmilla pk-lenkeillä sama askelnopeus kuin kovavauhtisemmissakin intervallitreeneissä?

    • 242553309

      Suosittelen ottamaan yhteyttä paikkakuntasi seuraan, jos siellä on esimerkiksi kestävyysjuoksun ja tai suunnistuksen harrastusta. Tai jos jotain kautta löydät kokeneen kestävyysjuoksijan.
      Tämä palsta on vähän siinä ja siinä, ohjeet voivat todella olla kaikkea maan ja taivaan väliltä. Mutta aluksi voisit alkaa juoksemaan säännöllisesti, esimerkiksi 5 kertaa viikossa. Pääasiassa juoksu voi olla sellaista, että pystyt juttelemaan toisen kanssa, lievästi hengästyen. Kerran viikossa voit tehdä vähän lyhyemmä ja reippaamman lenkin. Säännöllisyys ja harejoittelun helppous ennenkaikkea. Pohjan rakentaminen tärkeää ja jo sillä vauhti alkaa huomattavasti lisääntymään.

      • hiljaa-nopeasti

        Olen jo juossut muutaman vuoden noin joka toinen päivä, hitaasti ja nopeasti, pitkään ja lyhyemmin. Tulokset eivät parane enää niillä samoilla keinoilla.


      • 9151612

        Kuinkahan monta kertaa viikossa juokset ja millaisia määriä? Määrät toki poikkeavat monilla paljonkin, mutta jos haluat kehitystä, niin se 5-6 krt viikossa olisi aika sopiva määrä kertoja. Jos juokset kympin noin 5,30 kilometri. Keveiden lenkkien harjoitusvauhdiksi sopii hyvin 6.30-7.30/km. Kevyet lenkit esim. 7-12km. Reipasvauhtiset vaikka kerran viikossa noin 4.30-5.30/km, 4-7km. Kerran viikossa voisit juosta vaikka yhden vauhtileikittelyn, vauhteja vaihdellen mielialan mukaan, myös vetojen pituuksia vaihdellen. Tässä nyt joitakin vinkkejä. Jos jaksat säännöllisesti treenat, kolme kilometriä keväällä on sinulle leikintekoa.


      • hiljaa-nopeasti
        9151612 kirjoitti:

        Kuinkahan monta kertaa viikossa juokset ja millaisia määriä? Määrät toki poikkeavat monilla paljonkin, mutta jos haluat kehitystä, niin se 5-6 krt viikossa olisi aika sopiva määrä kertoja. Jos juokset kympin noin 5,30 kilometri. Keveiden lenkkien harjoitusvauhdiksi sopii hyvin 6.30-7.30/km. Kevyet lenkit esim. 7-12km. Reipasvauhtiset vaikka kerran viikossa noin 4.30-5.30/km, 4-7km. Kerran viikossa voisit juosta vaikka yhden vauhtileikittelyn, vauhteja vaihdellen mielialan mukaan, myös vetojen pituuksia vaihdellen. Tässä nyt joitakin vinkkejä. Jos jaksat säännöllisesti treenat, kolme kilometriä keväällä on sinulle leikintekoa.

        Viikossa 3-4 kertaa, matkat n. 7-10 km, harvoin n. 13-14 km. Kymppi menee n. 4,45 kilometri. Kokeillut jo matolla juoksemista ensin tiheällä lyhyellä askelella ja sitten nopeutta lisää askelta pidentäen. Juoksumaton antaman datan mukaan jaksoin pitää vauhtia hiukan paremmin. Jatkan harjoittelua samalla tavalla. Ehkä olen vaan "käyttänyt liian isoa vaihdetta".


    • hapesta

      Osaako kukaan sanoa, miksi alan hengästymään yhä enemmän vasta puolen tunnin juoksemisen jälkeen vaikka vauhti on sama koko ajan? Juoksumatolla vauhti pysyy samassa. Happivajehan pitäisi tulla jo muutaman minuutin sisällä mikäli pidän liian kovaa vauhtia.

      • Melkeinmaratoonari

        Kehon lämmetessä tarvitaan happea myös (sisäelimien) jäähdytykseen. Juokset liian kovaa, siis liian lähellä anaerobista kynnystä.


      • hapesta
        Melkeinmaratoonari kirjoitti:

        Kehon lämmetessä tarvitaan happea myös (sisäelimien) jäähdytykseen. Juokset liian kovaa, siis liian lähellä anaerobista kynnystä.

        Ahaa, pitäisikö juosta ensin puoli tuntia tällä vauhdilla ja sitten loppuosa hitaammalla vauhdilla, vai pitäisikö juosta ainoastaan puolen tunnin lenkkejä kovemmalla vauhdilla ja tunnin lenkkejä hitaammalla vauhdilla?


      • Melkeinmaratoonari

        80% harjoittelusta pitäisi olla sellaisella nopeudella, että pystyt ylläpitämään sitä HELPOSTI, reilusti yli tunninkin (siis alusta asti iiiisisä). Kevyitä treenejä voi siis olla sekä lyhyempiä että pitempiä. 20% treeneistä voi sitten olla sellaista että syke vähän nousee (siis käytännössä alkaa VÄHÄN hengästyttämään).


      • hapesta
        Melkeinmaratoonari kirjoitti:

        80% harjoittelusta pitäisi olla sellaisella nopeudella, että pystyt ylläpitämään sitä HELPOSTI, reilusti yli tunninkin (siis alusta asti iiiisisä). Kevyitä treenejä voi siis olla sekä lyhyempiä että pitempiä. 20% treeneistä voi sitten olla sellaista että syke vähän nousee (siis käytännössä alkaa VÄHÄN hengästyttämään).

        Saako Cooper-testissä juosta niin että hengästyy äärimmilleen? Kuinka sitä osaa juosta Cooperin jos treeneissä ei koskaan hengästy kuin vähän?


    • Jalat_vie

      Juoksen rauhallisesti vajaa tunnin, mutta sitten en oikein millään malta olla juoksematta parin kolmen minuutin pituista loppukiriä jolloin hengästyn kovasti. Onko harjoitukseni silloin pilalla ja se nyt estää kehitykseni?

      • Melkeinmaratoonari

        Itseasiassa toi on tosi hyvä. Ei välttämättä kannata tehdä ihan joka lenkillä. Ja tommosen vedon jälkeen kannatais verrytellä vielä muutama minuutti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe