Bloggerin taitajat :)

Cassi

Nyt kaivataan apua ihan tosissaan. Olen perustanut blogin viime vuonna jonka jätin oman onnensa nojaan sittemmin. Nyt olen palannut kirjoittelemaan ja vanha blogin nimi ei palvellut nykyistä tarkoitusta. Olen luonut blogin ulkosivuja ja haalinut lukijoita sinne. Nyt kävikin niin että googlesta löytyy vanhalla nimellä blogi mutta ei uudella. Olen uudelleen ohjausta yrittänyt mutta turhaan, ei auta. Silti vanha nimi kummittelee joka paikassa. Jos julkaisen blogin tekstin vaikkapa Facebookissa se kirjautuu osoitteella mutta kuvassa lukee vanhan blogin nimi. Mitenkä sen saa muutettua ohjautumaan ja tägäytymään sillä uudellanimellä vai joutuuko tässä painamaan töitä ja vaihtamaan koko setin vielä uudestaan?

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MikkohanSe

      Tilanteesi jäi itselleni vielä hieman epäselväksi, mutta koitetaanpa ehdottaa joitakin kikkoja :)

      Oletko siis vaihtanut blogissasi pelkästään otsikoissa olevia tekstejä vai onko blogin osoite muuttunut toiseksi?

      Jos osoite on pysynyt samoja:
      -tarkista blogin hallintapaneelista paikasta Asetukset -> Perus, että olet päivittänyt blogin nimitiedot myös sinne
      -päivitä sivun tiedot Googlen hakuun menemällä https://www.google.com/webmasters/tools/submit-url ja syöttämällä osoitteeksi blogin osoitteen (päivitys saattaa kestää pidemmän aikaa)

      Jos osoite on vaihtunut uudeksi:
      -poista vanha blogi Googlen hakutuloksista syöttämällä osoite osoitteessa https://www.google.com/webmasters/tools/removals?pli=1
      -lisää uuden sivun tiedot Googlen hakuun menemällä https://www.google.com/webmasters/tools/submit-url ja syöttämällä osoitteeksi blogin osoitteen (päivitys saattaa kestää pidemmän aikaa)

      Ilmoittelehan oliko noista mitään apua :)

      • Kiitoksia oli tästä apua. Otin koko blogin koneelle ja siirsin sen ihan uudelle osotteelle. Oli sitten yhtenäinen tuon nimen kanssa tuo osote. Nyt täytyy vielä googlessa nuo asetukset käydä laittamassa että päivittyy. Kiitos vaan :P


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5269
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3417
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1552
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      190
      1430
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      978
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      778
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    Aihe