Välienselvittely kirkkaan valon käyttäjän kanssa

SokaistunutJalankulkija

Tykkään kävellä Helsingin keskuspuistossa. Nyt alkaa mitta kuitenkin olemaan täynnä kirkas valo päällä ajavia pyöräilijöitä. Valo osuu suoraan kävelijää silmiin ja sokaisee tämän ellei kävelijä käännä päätä pois päin. Pyörissä ei edes tarvitse valoa kun polut ovat valaistut! Olen jo parille kirkkaimman valon kanssa pyöräilevälle huomauttanut valojen käytöstä.

Harkitsen vakavampiin puuhiin ryhtymistä näiden valoterroristien kanssa. Muutenkin ihme vässyköitä kun pitää valoja pitää polkupyöräillessä, ei vissiin taidot riitä muuten.

116

2327

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 10-9

      voi voi kuule ensinnäkin valot ovat pakolliset jotta muut havaitsevat pyöräilijän ja toisekseen vastaantulijan on aina vältettävä katsomasta suoraan vastaantulevien ajoneuvojen valoihin. se opetetaan myös ajokoulussa, mutta järjen pitäisi se myös itse hoksata. miksi se ottaa sinulla niin kunnian päälle että joudut kääntämään katsettasi? useimmat autoilijat tekevät sitä koko ajan.

      kolmanneksi valoja tarvitsee jo hämärässä myös näkemiseen. valojen kanssa näkee mm jään, kivet ja lasinsirpaleet.

      neljänneksi olet hullu. väkivaltainen hullu. hakeudu hoitoon.

      • venttiilittalteen

        eikö pyöräilijän tule ajaa sellaista nopeutta ettei törmää jalankulkijoihin.

      • nythölmöhoitoon

        jep valot on pakolliset myös päivällä ajoneuvoissa.onko hölmö tietoinen tieliikenne laista.nyt äkkiä hakeudu psykiatriseen hoitoon.en ole tavannut yhtään sokaisevaa pyörän valoa koskaan.mutta olen tavannut kovaa kulkevia pimeitä hölmöjä pyöräilijöitä.nyt hölmö hoitoon

      • hölmöjalankulkija
        venttiilittalteen kirjoitti:

        eikö pyöräilijän tule ajaa sellaista nopeutta ettei törmää jalankulkijoihin.

        pyörällä saa ajaa niin kova kuin se kulkee.se on hölmö joka pyörän alle jää,sen kuuluu opetella liikenne säännöt,sen hölmön alle jääjän,ja maksaa myös aiheuttamansa kolari.valitettavasti kuulun niihin hölmöihin jalankulkijoihin.

      • liikennesäännötpäähän
        hölmöjalankulkija kirjoitti:

        pyörällä saa ajaa niin kova kuin se kulkee.se on hölmö joka pyörän alle jää,sen kuuluu opetella liikenne säännöt,sen hölmön alle jääjän,ja maksaa myös aiheuttamansa kolari.valitettavasti kuulun niihin hölmöihin jalankulkijoihin.

        http://www.polkupyoraily.net/wiki/Liikennesäännöt
        Jos et tuota halua uskoa niin polkupyörä on virallisesti ajoneuvo https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1981/19810267#L1P2a
        ja jokainen ajoneuvo noudattaa samaa tilannenopeussääntöä https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1981/19810267#L2P23 joten älä ala pätemään liikennesäännöistä jos et itekkään niitä osaa.

      • kanditaatti

        On IHANAA painaa täysillä pimiällä pyörällä ilman valoja ja heijastimia kumit ihan täynnä että pyörä kulkee niin ettei melkein reagoida kerkeä. oikein tuntee lentävänsä Supermiesasennossa avaruudessa ja tuntee elävänsä hetkessä kun kaikki on omissa käsissä! Pieni virhe ja ...ohi on...

      • 4411267899

        Vai että "valojen kanssa näkee mm jään, kivet ja lasinsirpaleet". Et kuule todellakaan näe. Isommat kivet saatat jopa nähdä mutta et todellakaan jäätä tai lasisirpaleita. Äläkä ala väittämään vastaan koska tiedän olevani oikeassa.

        "hölmöjalankulkija", pyörällä ei todellakaan saa ajaa niin kovaa kuin haluaa. Jos tällainen yleiisivistykseen kuuluva asia ei ole kunnossa niin sulla ei ole mitään tulevaisuutta. Älykkyysosamääräsi tuskin on suurempi kuin kengännumero.

      • Theo2013

        Jos tietäisin missäpäin ajella tätä aloittajaa vastaan voisin mennä.Tilasin netistä e-bau sivustolta kolme kertaa kirkkaammat valot mitä mistään muualta löytyy ja sen kyllä huomaa,täydet tehot päällä kaikki muut valot häviää näkyvistä ja varmasti sokaisee,ostin myös taskulampun ja otsalampun kaikki kestäneet hyvin.Ei tarvitse pattereita kun suht jo isot akut jo fyysiseltä kooltaan,tarkoitettu luola tutkijoille ja armeijalle,Suomessa myynti kiellossa,ja nissä ei ole varsinaista poltinta ollenkaan vaan jonkinlainen tehojuttu,selittäköön joku nörtti jos viitsii.Kaveri saa olla parinsadan metrin päässä ja voin näyttä valoa että voi lukea vaikka tieliikenne opasta.

      • näkeminenonsuhteellista
        4411267899 kirjoitti:

        Näkeminen riippuu kylläkin pyöräilijän iästä. Nuorempana näkee paremmin pimeässä. Iän myötä pimeänäkö heikkenee. Jos kyseinen henkilö on sinua paljon nuorempi, hän voi nähdäkin lasinsirut, vaikka sinä et.

        Sama pätee muuten kuuloon korkeiden äänien suhteen. Muistan kun jollakin varastolla minua ärsytti todella paljon jonkun rottakarkottimen vinkuna, suorastaan otti korviin, mutta vanhempani eivät edes kuulleet sitä.

      • kuspäämikäkuspää
        hölmöjalankulkija kirjoitti:

        pyörällä saa ajaa niin kova kuin se kulkee.se on hölmö joka pyörän alle jää,sen kuuluu opetella liikenne säännöt,sen hölmön alle jääjän,ja maksaa myös aiheuttamansa kolari.valitettavasti kuulun niihin hölmöihin jalankulkijoihin.

        Olet muuten juuri niitä idiootteja joita tekisi mieli tempaista ohimennen. Pyörä on kulkuneuvo ja jalankulkijaan nähden aina väistämisvelvollinen, se on laki se mutta luulis päänupissa olevan ihan omaakin järkeä (perkeleen urpo).

      • pyöräil

        joo kyllä se pyörässä valot pitää olla sehän on nyt selvää,muuten ei näe kun tumman hahmon joka vilahtaa. itse ajan joka päivä pyörällä ja valot pitää olla normaalin kirkkaat mutta ne pitää suunnata niin että ne näyttää tiehen eikä taivaalle ja kenenkään silmiin. ja niitä valoja saa aika halvalla vielä eli on halpa henkivakuutus

      • jouluontaas
        nythölmöhoitoon kirjoitti:

        jep valot on pakolliset myös päivällä ajoneuvoissa.onko hölmö tietoinen tieliikenne laista.nyt äkkiä hakeudu psykiatriseen hoitoon.en ole tavannut yhtään sokaisevaa pyörän valoa koskaan.mutta olen tavannut kovaa kulkevia pimeitä hölmöjä pyöräilijöitä.nyt hölmö hoitoon

        valot ei ole pakolliset pyörässä päivällä
        mut joulun aikaan jo klo 14-15

      • Idiootteja_vastaan
        Theo2013 kirjoitti:

        Jos tietäisin missäpäin ajella tätä aloittajaa vastaan voisin mennä.Tilasin netistä e-bau sivustolta kolme kertaa kirkkaammat valot mitä mistään muualta löytyy ja sen kyllä huomaa,täydet tehot päällä kaikki muut valot häviää näkyvistä ja varmasti sokaisee,ostin myös taskulampun ja otsalampun kaikki kestäneet hyvin.Ei tarvitse pattereita kun suht jo isot akut jo fyysiseltä kooltaan,tarkoitettu luola tutkijoille ja armeijalle,Suomessa myynti kiellossa,ja nissä ei ole varsinaista poltinta ollenkaan vaan jonkinlainen tehojuttu,selittäköön joku nörtti jos viitsii.Kaveri saa olla parinsadan metrin päässä ja voin näyttä valoa että voi lukea vaikka tieliikenne opasta.

        Kommenttisi todistaa siitä, että olet täysi idiootti. Joku saattaa menettää vielä kaltaistesi pellejen takia näkönsä!

      • Alkup_maantiepyöräi
        Idiootteja_vastaan kirjoitti:

        Kommenttisi todistaa siitä, että olet täysi idiootti. Joku saattaa menettää vielä kaltaistesi pellejen takia näkönsä!

        LOL

    • Alkup_maantiepyöräi

      Aloittaja on varmaan niitä itsemurhakandidaatteja, jotka ulkoilevat mustissa vaatteissa ja joita ei meinaa nähdä liikenteessä autosta eikä pyörän selästä. Sen verran mielenkiintoinen maailmankuva liikenneturvallisuudesta hänellä on.

      • luciddreamer

        Kato ei voi laittaa heijastimiakaan kun ne heijastaa omiin silmiin, häiritsee näkökenttää ja sitten särkee päätä! No jopa sitten vasta särkeekin kun auto tärähtää kohdalle. Mieluummin liian kirkkaat valot kuin liian himmeät!
        Turvallisuus liikenteessä :)

    • osumaatulee

      Harkitsen vakavampiin puuhiin ryhtymistä näiden valoterroristien kanssa. Minkähän asteinen terroristi itse olet?

      • gwrhrhr

        pesismailalla fillaristia tauluun............ei ajele hetkeen!!!!!!!!

      • Theo2013
        gwrhrhr kirjoitti:

        pesismailalla fillaristia tauluun............ei ajele hetkeen!!!!!!!!

        Olipa fiksua,entäs jos lyöt kipeästi ja kaveri on parimetrinen,eikä putoa vaan alkaa neuvotella sinun omalla mailalla omaan päähäsi,joten toivottavasti juokset kovaa ja kaverilla on huono naama muisti.

      • Niinvarmaanjuu
        gwrhrhr kirjoitti:

        pesismailalla fillaristia tauluun............ei ajele hetkeen!!!!!!!!

        Minä kyllä hyppään pyörän selästä sinun kimppuusi ja saattaa olla, että saat muutaman tuhat iskua siitä omasta mailastasi. Toivottavasti sinulla on henkivakutuus, jos karkaa käsistä tämä kävelijä apinoiden asennekasvatus, jota tulen antamaan?

      • injoordriims
        Niinvarmaanjuu kirjoitti:

        Minä kyllä hyppään pyörän selästä sinun kimppuusi ja saattaa olla, että saat muutaman tuhat iskua siitä omasta mailastasi. Toivottavasti sinulla on henkivakutuus, jos karkaa käsistä tämä kävelijä apinoiden asennekasvatus, jota tulen antamaan?

        Mä jyräänkin tollaset teinpellet rekan paripyörillä jauhelihaksi,tuu uikuttaa räkäpää sen jälkeen......

    • 09u

      Useimmat myytävät pyöränvalot on niitä muutaman euron tuikkuja, joilla pyöräilijä kyllä nähdään mutta joilla ei oikeaasti näe ajaa. Pakko oli alkaa käyttää niitä pirun kirkkaita valoja, että mustiin pukeutuvan, ilman heijastinta liikkuvan jalankulkijan erottaa edes muutamaa metriä aiemmin. Kaikkialle ei ole valaistuja polkuja.
      Aktiivisemmin pimeän aikoihin liikkuvat kyllä älyävät kiinnittää näkemiseen ja näkymiseensä huomiota ilman lakipykäliäkin ennemmin tai myöhemmin, ihan kokemus ja järki puhuu sen puolesta.

    • OletOikeassa

      Totta tuo aloittajan kuvaus. Itsekin olen huomattanut asiallisesti parille trikootorpeedolle, että viitsisitkö huomioida muutkin lenkkipolun käyttäjät ja sammuttaa tuon tuikkusi. Tai hankkia edes sellaisen, joka ei ole kirkas vaan ainoastaan riittää viestittämään, että täällä pyöräilijä menee. Olen samaa mieltä, että ajotaidoissa on puutteita jos ei ihminen pyörää osaa ajaa ilman rekan valopatteria tangossa. Itse pyöräilen läpi vuoden ja valoa en ole Helsingissä koskaan tarvinnut.

      • kaikkikäy11

        no, ajellaan sitten yli ihan pimeässä vaan

      • www1

        Fillarin valot on hyvä suunnata niin että ne eivät häikäise muita. Nuo kirkkaat otsalamput on kaikista pahimpia, ne tulee usein suoraan silmiin.

        Valot on tärkeät mutta valaistuksessakaan ei pidä liioitella. Keskuspuistossa näkee pyöräilijöitä pirun kirkkailla otasalampuilla ja lisäksi on vielä tankoon kiinnitetty suoraan eteen osoittava kirkas ledi.

        Autoissakin valot kohdistetaan hieman alaviistoon juuri tämän häikäisyn takia.

      • Alkup_maantiepyöräi
        www1 kirjoitti:

        Oleellista on nähdä sekä tien pinta että vastaantulijat, sekä ihmiset että koirat. Lisäksi pitää näkyä niin, että autoilijat näkevät. Kohtuu pienikin valo riittää näkymiseen, kunhan valo on vilkkuva. Vilkkuva tuikku on taajamaoloissa ainoa järkevä vaihtoehto.

        Tien pinnan näkeminen on oleellista pyöräilijän turvallisuuden kannalta. Ongelma muodostuu esimerkiksi tienpitäjien tavasta jättää merkitsemättä tietyöt kevyenliikenteen väylillä ja kunnossapidon laiminlyönnit ulkoilureiteillä. Espoo on pääkaupunkiseudulla ykkönen vaarallisten paikkojen rakentamisessa jättämisessä merkitsemättä, mutta kyllä niitä ongelmia on Helsingissäkin. Olen itse ajanut tänä syksynä Espoossa merkitsemättömään tietyöhön.

        Liikenteessä on kaikenlaista kulkijaa. Ulkoilureiteillä liikkuu ihmisiä täysin mustissa vaatteissa pomppien miten sattuu pitkin ja ennen kaikkea poikin väylää. Koiranomistajat ovat yksi liikenteellisesti hankalimmista. Flexin havaitseminen on äärimmäisen vaikeaa. Syy on aina omistajan, koira on monasti noista kahdesta se fiksumpi.

        Eli näkymiseen riittää pienikin vilkkuva valo, mutta näkemiseen pitää olla kohtuu paljon valotehoa. Pyöräilijä, joka käyttää tehokasta valoa, ajattelee sekä omaa, että muiden liikkujien turvallisuutta. Aloittajan kaltaiset ammattivalittajat katsovat korkeintaan omaan napaansa, pyöräilijän on nähtävä vastaantulija usean kymmenen metrin päästä. Alamäessä normaali 40 km/h nopeus fillarilla tarkoittaa 11 m/s, eli näkemällä 50 metriä eteenpäin, pyöräilijä saa vajaat 5 sek aikaa reagoida.

      • Iteki_pööräilijä
        Alkup_maantiepyöräi kirjoitti:

        "Kohtuu pienikin valo riittää näkymiseen, kunhan valo on vilkkuva. "

        On huomattavasti helpompaa arvioida liikkuvan fillaristin nopeutta ja ennakoida sijaintia, kun sen näkee koko ajan, eli EI VILKKUVALOJA.

        Jos ei kykene näkemään muita tiellä liikkujia ajoissa, voi omaan tilannenopeuteenkin vaikuttaa. 40 km/h jalankulkijoiden seassa tuntuu vähän kohtuuttomalta.

      • Alkup_maantiepyöräi
        Iteki_pööräilijä kirjoitti:

        Valaistussa taajamassa pyöräilijälle kaikkein turvallisin vaihtoehto on vilkkuva valo. Sen autoilija huomaa.

      • Puhu_vaan_puolestas
        Alkup_maantiepyöräi kirjoitti:

        Valaistussa taajamassa pyöräilijälle kaikkein turvallisin vaihtoehto on vilkkuva valo. Sen autoilija huomaa.

        Jankkaa vaan. Ei se muuta faktoja. Vilkkuva valo ei ole ajoneuvon valona sallittu. Sen havainnoiminen on vaikeampaa kuin oikean kiinteän valon.

        Jos sulla on varaa ostaa satasen ajovalo, mutta ei sitten enää varaa paristoihin... Huoh.

      • assssssss
        Alkup_maantiepyöräi kirjoitti:

        Valaistussa taajamassa pyöräilijälle kaikkein turvallisin vaihtoehto on vilkkuva valo. Sen autoilija huomaa.

        Vilkkuva valo on polkupyörässä kielletty. Koskee sekä etu- että takavaloa. Kuulemma nyt tekeillä lainmuutos (tai juuri tehty) että polkupyörään saa asentaa suuntavilkut.

      • Alkup_maantiepyöräi
        Puhu_vaan_puolestas kirjoitti:

        Jankkaa vaan. Ei se muuta faktoja. Vilkkuva valo ei ole ajoneuvon valona sallittu. Sen havainnoiminen on vaikeampaa kuin oikean kiinteän valon.

        Jos sulla on varaa ostaa satasen ajovalo, mutta ei sitten enää varaa paristoihin... Huoh.

        Niin paljon on kilometrejä takana myös autolla, että Liikenneturhan tai jonkun muun hyödyttömän jankutus kielletystä valosta ei ole relevantti. Taajaman valosaasteen seasta vain vilkkuva valo tulee havaituksi ja pelastaa pyöräilijän henkikullan. Jos säädöstä on vanhentunutta, niin sitten pitää kirjoittaa uutta säädöstöä.

        Sinänsä olisi kiva tietää, kuka jaksaa valittaa vilkkuvista valoista? Samantyyppisessä ketjussa on aikaisemmin lopulta aina todettu, ettei poliisikaan puutu asiaan, koska tietää vilkkuvan valon olevan taajamaliikenteessä hyvn tärkeä pyöräilijän henkikullan pelastamiseksi.

      • Viirusilmä
        www1 kirjoitti:

        Fillarin valot on hyvä suunnata niin että ne eivät häikäise muita. Nuo kirkkaat otsalamput on kaikista pahimpia, ne tulee usein suoraan silmiin.

        Valot on tärkeät mutta valaistuksessakaan ei pidä liioitella. Keskuspuistossa näkee pyöräilijöitä pirun kirkkailla otasalampuilla ja lisäksi on vielä tankoon kiinnitetty suoraan eteen osoittava kirkas ledi.

        Autoissakin valot kohdistetaan hieman alaviistoon juuri tämän häikäisyn takia.

        Hei! Kohteliaimmin ketään loukkaamatta, olen todennut, että valot ovat paikallaan myös pyörässä, todellakin eivät tarvitse olla mitään superlamppuja. Viime aikoina olen autoillut vähän enemmän ja kohdannut yllättäviä lamputtomia fillaristeja jotka putkahtavat jostakin pimeästä. Jos törmään olen varmaan syyllinen ja saan tuomion varomattomuudesta liikenteessä... Mutta myös autojen lamput näyttävät miten sattuu ja joka toisella palaa yksi valo edessä (melkein) ja joskus takana ei valoja lainkaan. Kohtuus kaikessa mutta näy pimeässä :)

      • vilikuttaa
        assssssss kirjoitti:

        Vilkkuva valo on polkupyörässä kielletty. Koskee sekä etu- että takavaloa. Kuulemma nyt tekeillä lainmuutos (tai juuri tehty) että polkupyörään saa asentaa suuntavilkut.

        kyllä se polkupyörän valo saa nykylain mukaan myös vilkkua

      • Jeppe4322

        Ei muuten todellakaan saa vilkkua. Suuntavilkut tuli juuri sallituksi pyörissä, ne vilkkuu mutta se on eri asia.
        Ja sille valopäälle joka luuli että valot pitää olla pyörässä päällä myös päivällä niin ei todellakaan tarvitse olla.

      • sammahärh
        Jeppe4322 kirjoitti:

        Ei muuten todellakaan saa vilkkua. Suuntavilkut tuli juuri sallituksi pyörissä, ne vilkkuu mutta se on eri asia.
        Ja sille valopäälle joka luuli että valot pitää olla pyörässä päällä myös päivällä niin ei todellakaan tarvitse olla.

        vieläkin sanon että polkupyörän valo saa vilkkua
        äläkä intä vastaan.

      • vilikkuva
        sammahärh kirjoitti:

        vieläkin sanon että polkupyörän valo saa vilkkua
        äläkä intä vastaan.

        Tieliikennelaki ei kiellä vilkkuvia valoja
        Moni pyöräilijä on ottanut viime vuosina käyttöön vilkkuvan valon helpottamaan pimeässä suunnistamistaan. Kuitenkin useat muut liikenteenkäyttäjät ovat kokeneet vilkkuvat valot häiritsevinä. Mitä laissa sanotaan näistä valoista?

        – Emme ole ottaneet siihen määräyksessä kantaa. Myöskään tieliikennelaki ei niitä kiellä.

        TÄSSÄ TUO LAKI NIIN ET INTÄ ENÄÄ.

    • vajaapäineolet

      Aloittaja älä viitsi jauhaa skeidaa ..käännä päätäai jos silmäsi on herkät..vai eikö pääsi käänny..mites sitten vollotat kun zompiena kuljet tummissa ja tsygä mies ajaa päällesi..ehkä muutat mielesi valoista

    • Iteki_pööräilijä

      Tietysti pyörän valot on pakolliset, mutta paikoin ihmisillä näkee aivan naurettavia valonheittimiä. Varmaan ylikirkkaat valot voi olla ihan perusteltuja, kun ajaa (yllä esitettyä "normaalivauhtia") 40 km/h sysipimeässä umpimetsässä, mutta normaalisti valaistulla ulkoilureitillä puistossa ei noita voi pitää mitenkään päin tarkoituksen mukaisina.

      • 4860jäljellä

        Etpä näytä tietävä pyörien maastonopeuksista mitään.

    • vässykälle

      Älä katso siihen valoon! Ei valo ole katsemagneetti.

    • Hahahahaha_

      Ilmeisesti auto, mopot, moottoripyörät jne. pitäisi kanssa mielestäsi olla pimeänä, hoh hoh.
      Ostin todella kirkkaan valon ja nyt näkyy pyöräillä, 300-400 lumenia.

      • Theo2013

        Minun muijalla oli jotain neljän-viiden tuuman paksuinen ikivanha valo fillarissa se toimi renkaaseen hankaavalla Dynamolla,siinä oli pitkät ja lyhyet valot joita piti käyttää kun autot räpsytteli valoja ja kohdalla hiljensivät kun näkivät mikä ajopeli oli kyseessä.Moni yritti ostatella muttei myyty ja sitten se uhontui koko pyörä muutossa satojen kilometrien päähän,harmittaa vieläkin siinä oli koriste niin kuin vanhojen autojen keulassa/olisko ollut kotka.

    • ulkoiliakin

      Mikä kaikkia saatanan vikujia vaivaa? Pitäiskö kaikille bykkaa omat väylät et olis hyvä mieli. Älä mene sinne skuttaan jos se noin saatanasti vaivaa,pysy himassas daiju.

    • Puuttuva_tuijotusgeeni

      En tuijota valoihin, joten minua ei ole koskaan häikäissyt muut pyörän valot kuin otsavalot. Kävelen ja pyöräilen paljon pimeän aikaan.

      Ihan samoin ne autojen valot häikäisee kävelijän ja pyöräilijän mosessa paikassa jos niitä valoja tuijottaa.

    • strh

      Hoh hoo. Koitappa keksiä parempi provo.

    • Yksi_kymysys

      Käyt autoinesi "näpäyttämässä" vähän jotakuta pyöräilijää, niin tuntuu paremmalta?

      Olisiko kuitenkin parempi mennä jollekin vihanhallintakurssille?

    • Isotvalotpyöriin

      Itelläni kiinni 2*1200 lumenin tuikut fillarissa. Ja joo - ajelen Hki keskuspuistojen hiekkatiellä usein. Ostakaa pyöräilijät kunnon valot ja varmistakaa oman turvallisuutenne lisäksi vastaantulevien mustiin huppareihin ja ilman heisjastimia koiraansa kakattavat ihmiset. Ja koiralle ei tietenkään heijastinta. Viritetään vielä se koiran kävelypiuha koko tien leveydeltä - koira toisella puolella ja mustahupparinen hemmo toisella puolella.

      • Alkup_maantiepyöräi

        Ihmiset ovat varsin ajattelemattomia. Kun satakiloinen pyöräilijä törmää pimeässä flexiin, saa koira kyytiä, eikä kolari aina pääty onnellisesti. Hyvin koulutettu koira (paino sanoilla hyvin ja koulutettu) ilman hihnaa on liikenteessä turvallisempi kuin flexi. Tuhat yli lumenia on hyvin perusteltua liikenneturvallisuuden vuoksi.

    • eialle1000lumeninvaloja

      joo mä törmään lähes päivittäin noihin mustissa kulkeviin koiran kusettajiin...flexi ä on annettu koko kelvin leveydeltä ja säkkipimeessä kävellään....ilman kunnon valoja jäisi fifi tai taluttaja monesti alle...nyt selviän vain vihaisilla mulkaisulla kun ajan kirkkailla valoilla ja häikäisen herkkiä simmuja :D se nyt on ehkä pienempi paha kuin dorkista johtuvat päälle ajot

    • lupinebetty66

      Käännetään aihe toisinpäin,,;) mitähän tämä koiranulkoiluttaja olisi mieltä, jos fillarillä rojauttaa päälle himmee kynttilä vain tangossa. Tuleeko ensimmäisenä kommenttina mällistä toettuaan, mikset käytä kunnon valoja...:)

      • huomattu_on

        Näimhän se on. Pyöräily on siitä haastavaa hommaa, että teet miten päin vaan niin se on aina väärin.

      • lightingandthunder

        En nyt aivan jummarra - hämärässä ja pimeässä pyöräillessä etuvalo on toki tarpeellinen, mutta että se sokaisisi kävelijän - no ei mene himaan.

        Pahinta pyöräillessä on matalalla paistava aurinko, joka silmiin osuessaan todellakin sokaisee eikä eteensä näe kuin parin metrin verran. Tällöin on syytä sopeuttaa nopeutensa olosuhteen mukaiseksi ja pyörittää hitaammin. Ja tähän ei etuvalon käyttö auta.

      • sitä_saa_mitä_tilaa
        lightingandthunder kirjoitti:

        En nyt aivan jummarra - hämärässä ja pimeässä pyöräillessä etuvalo on toki tarpeellinen, mutta että se sokaisisi kävelijän - no ei mene himaan.

        Pahinta pyöräillessä on matalalla paistava aurinko, joka silmiin osuessaan todellakin sokaisee eikä eteensä näe kuin parin metrin verran. Tällöin on syytä sopeuttaa nopeutensa olosuhteen mukaiseksi ja pyörittää hitaammin. Ja tähän ei etuvalon käyttö auta.

        1000 lumenin etuvalo on tarpeellinen, koska jalankulkijat ovat idiootteja. Siis ei haijastinta, tummat vaatteet, roikotetaan kissanruokaa (pieni rakki, jota ei ole viitsitty kouluttaa = yrittää käydä ohikulkijan lahkeeseen kiinni) 5m narun päässä...

        Ja silti näitä pitäisi pystyä väistelemään. Joten tarvitaan se 1000 lumenin valo.

      • maastoon
        sitä_saa_mitä_tilaa kirjoitti:

        1000 lumenin etuvalo on tarpeellinen, koska jalankulkijat ovat idiootteja. Siis ei haijastinta, tummat vaatteet, roikotetaan kissanruokaa (pieni rakki, jota ei ole viitsitty kouluttaa = yrittää käydä ohikulkijan lahkeeseen kiinni) 5m narun päässä...

        Ja silti näitä pitäisi pystyä väistelemään. Joten tarvitaan se 1000 lumenin valo.

        No jotkut pösilöt käyttää 8000 lumenin valoa joka on kyllä hiukan kirkas pyöräteille/teille...

    • ei_insinööri

      Eikä näille patu-ukoille auta mikään järkipuhe. Ne kun menevät pyöräkauppaan, niin siihen paikkaan loppu järki. "Parasta mitä saa" täytyy saada ja nehän myy näille ryppyisille ukoille kirkkaat lamput. Minäminäminäminäminä ja minun pyöräilyni.

    • eiinsinööridogille

      Mitä sä jätkä sönkötät?laita nyt hyvä mies korkki kiinni kun naamareiästäsi tulee pelkkää pskaaa

    • Qary2015

      Eihän se valon kirkkaus vaan miten se on suunnattu, miksiköhän autoissakin on lyhyet valot ehkä häikäisyn takia yleensä. Mutta nämä nykyiset fillarilamput parhainmillaan valoteho kuin autoissa ja valo on pistemäinen. Kyllä häikäisee. Ja sit nuo nopeudet keskuspuistossa jos molenmat ajaa 40 km/h niin kohtausnopeus on jo 80 km/h mitä siinä teet mutkakohdissa jos on vielä väistettävä jotakin. Tyhjät kallot kolisee. Käyttäkää hallittavaa tilannenopeutta ja suunnatkaa valonne oikein. Nopeusrajoitukset olisivat hyvät jos järki ei riitä.

    • gfhgfhh

      ja jos ei olisi valoa, alottaisi joku ketjun että perkele ku pyöräilevät ilman valoja!! miten miellyttää kaikkia????????

    • leegot.kitalakeen.ry

      Älä uhoa läskiperse. Takuulla tuollainen netissä itkevä ressukka saa turpaansa, kun alkaa uhoamaan.

      • fillaristitonhomoja

        Älä uhoa fillaristinläskiperse. Takuulla tuollainen livenä itkevä ressukka saa turpaansa, kun alkaa uhoamaan.Takuulla täräytän kättäpidemmällä tommoset vilkkuvalofillaripelllet kumoon ja kysyn "ootko joku hälytysajoneuvo kun vilkkuvalo päällä?"

      • tee.se.heti
        fillaristitonhomoja kirjoitti:

        Juokse puukkoon.

      • lakiokankli
        fillaristitonhomoja kirjoitti:

        Älä uhoa fillaristinläskiperse. Takuulla tuollainen livenä itkevä ressukka saa turpaansa, kun alkaa uhoamaan.Takuulla täräytän kättäpidemmällä tommoset vilkkuvalofillaripelllet kumoon ja kysyn "ootko joku hälytysajoneuvo kun vilkkuvalo päällä?"

        Tieliikennelaki ei kiellä vilkkuvia valoja
        Moni pyöräilijä on ottanut viime vuosina käyttöön vilkkuvan valon helpottamaan pimeässä suunnistamistaan. Kuitenkin useat muut liikenteenkäyttäjät ovat kokeneet vilkkuvat valot häiritsevinä. Mitä laissa sanotaan näistä valoista?

        – Emme ole ottaneet siihen määräyksessä kantaa. Myöskään tieliikennelaki ei niitä kiellä.

        Läskiperseelle lakia

    • valotonpakolliset

      Olipas huono provo tuo aloittajan kommentti... Kyllä lainkin mukaan pyöräilijällä tulee olla valot hämärän ja pimeän aikana, joten aloittaja siis yllytti kaikkia pyöräilijöitä laittomuuksiin. Itse olen käyttänyt jo useamman vuoden otsalamppua kypärässä, joka muuten hyväksyttiin viralliseksi pyörän valoksi vasta tänä vuonna. Jos ihmisellä on heijastin tai heijastimia, käännään valon poispäin. Sen sijaan sellaisia jalankulkijoita, joilla heijastimia ei ole, katson suoraan päin. Ihan vaan muistutuksena siitä, että olisi hyvä jalankulkoijoidenkin näkyä.

    • pyörillijä

      Kyllä minuakin paskat vituttaa

    • miespyöräilijä

      Minulla on kirkas valo ja valo on pakko olla. Ei kiinnosta kävelijöiden silmät, sama mulle vaikka tulisivat sokeeksi. Valo pakko olla koska muuten tulee sakot.

    • ValoVilleMyAss

      Valo pakko olla koska muuten tulee sakot.

      ...

      Kummalliseksi rahastamiseksi tämä 'elämä' Suomessa mennyt.....

    • migreeni.valosta

      Pahin on välkkyvä valo ajoneuvoissa, kun on aurallinen migreenitaipumus. Valoissa voisi olla kupu /suoja joka kohdistaa valon muualle kuin vastaantulijan silmiin tai ei liian kirkas valo. Sama taskulamppujen suhteen, saa migreenin lopulta, led on liian kirkas tehoiltaan! Siihen pitäisi olla joku himmentävä suodatin päälle edes, värillisinä hieno. Kuka alkaa kehittämään?

    • kanditaatti

      On IHANAA painaa täysillä pimiällä pyörällä ilman valoja ja heijastimia kumit ihan täynnä että pyörä kulkee niin ettei melkein reagoida kerkeä. oikein tuntee lentävänsä Supermiesasennossa avaruudessa ja tuntee elävänsä hetkessä kun kaikki on omissa käsissä! Pieni virhe ja ...ohi on....AHH

    • intodalite

      Itsehän ajelen autolla AINA ilman valoja. Tämän vuodenajan kelit ovat mitä parhaimmat kyseisen aktiviteetin harrastamiseen.

    • MiljoonaCandelaa

      Ihme kitisijä, varmana valittaisi jos polkupyöräilijällä ei valoja olisi.
      Polkupyörässä täytyy olla tehokas valaisin, että erottaa pimeät jalankulkijat, joilla ei ole mitään valoa.
      Minä hommaan sellaisen valaisimen, että varmana valaisee reilusti.
      Aloittaja tuijottaa suoraan kirkkaaseen valoon, eikä sivulle.
      Järjenkäyttö on sallittua vai eikö ole sitä järkeä aloittajalla.

    • valoapimeään

      "koiraansa kakattavat ihmiset. Ja koiralle ei tietenkään heijastinta. Viritetään vielä se koiran kävelypiuha koko tien leveydeltä - koira toisella puolella ja mustahupparinen hemmo toisella puolella"

      ....kiinnostava provo tämä aloitus tosiaan...pyöräilen ympäri vuoden töihin ja eilen ei itäkeskus-herttoniemen välillä ollut ainuttakaan katuvaloa palamassa klo 7 aikaan. Tämä oli toki joku moka mutta oli ihan tarpeeksi jännää ajella 700lumenin lampulla saati jollain pikkutuikulla. Kunnon valonkin kanssa saa vauhkona väistellä näitä puskista tulevia mustia kommandoja, joko koiran kanssa, töihin jalkaisin menossa -tai pahimmat- kokomustissa ilman heijastimia, valoja ja fillareilla. Olen nainen ja monet minua vastaan tulleet mustat ninjat ovat miehiä. Niin ärsyttävää kun vitosen heijastinliivikin auttaisi jo paljon. Hyvät valot parikymppiä. Itse en aja työmatkoja niin lujaa kuin trikoomiehet vaan leppoisaa 25km/h jota ns.tavikset ajelee töihin, ja ei riitä reaktionopeus valolla joka valaisee reilun metrin verran eteenpäin. Tätä on varmasti vaikea tajuta jos ei aja pyörää. Maasto JA vastaantulijat on nähtävä ajoissa, ja koska suurin osa jalankulkijoista kulkee sitkeästi mustissa ilman heijastimia, on eloonjäämisprosentin kannalta erittäin hieno juttu että edes osa pyöräilijöistä haluaa erottaa nämä ninjat ajoissa välttyäkseen ajamasta heidän päälleen.

      Suuri ongelma tämän lisäksi on se että päättäjät haaveilevat pyöräilyn lisäämisestä mutta jo olemassa olevat pyörätiet on aikoinaan toteutettu euroopan esikuvina toimivien pyöräilymaiden vastaisesti ja täysin toimimattomasti tunkemalla jalankulkijat ja pyöräilijät samalle kaistalle ja lapsellisesti kuvittelemalla että valkoinen viiva siinä välissä pitää kunkin omalla puolellaan. Pyöräilymaissahan pyörätie kulkee ajotien reunassa samansuuntaisesti autoliikenteen kanssa. Tämä ei liity keskuspuistossa ajeluun tietenkään joka on hiekkatietä, mutta suurimpaan osaan tiestöä kylläkin ja aiheuttaa tarpeettomia ja lukemattomia lähellä-piti-tilanteita päivittäin. Viimeksi epäkohdasta huomautti Hollannin kansallinen pyöräilyaktiivi joka suomessa vieraili, asiasta oli hiljan meidän pääuutislähetyksessä.

    • Mcnakkki

      Koska nakki

    • eiääliö

      Olen aloittajan kanssa jokseenkin samaa mieltä. Jotkut pyöräilijät käyttävät tarpeettoman kirkkaita valoja, joiden suuntaus ja heijastinkuvio ovat aivan väärät liikennekäyttöön.
      Pyörän valon tulee suuntautua alaviistoon, jolloin se valaisee tehokkaasti itse tien. Valokuvion täytyy olla myös tiukka ilman ylöspäin tai tarpeettomasti sivuille tulevaa hajasäteilyä. Nykyisin on myös sallittua käyttää esim- kypärään kiinnitettyä valoa, joka pääsääntöisesti osoittaa ihan muualle kuin tiehen.
      Polkupyörien valojen teknisistä ominaisuuksista tulisi saada samanlainen asetus kuin moottoriajoneuvojen valoista. Asetuksessa pitäisi märitellä suuntaus, heijastinkuvio ja max valoteho.
      Muuten näimä tuhannen luxin suunnistajan otsalamppujen kanssa pyöräilevät aiheuttavat mille tielläliikkujille tarpeettomia häikäisyjä.

      • VOISAATANASENTÄÄN

        "ei ääliö" muuta nimimerkkisi "olen ääliö". Mistä helvetistä sinunlaisia torveloita oikein sikiää. Pitääkö sinun idiootin kyylätä niitä valoja, jos sinä ajat autolla, kyttäät pelkästään vastaantulevan auton valoja. Etkö?? Huhhuh sentään. Ei voi näköjään kauhalla vaatia, kun on lusikalla annettu.

      • eiääliö
        VOISAATANASENTÄÄN kirjoitti:

        Jos hämärällä kevyenliikenteen väylällä tulee pöyräilijä hyvin kirkkailla valoilla vastaan, niin esim. vastaantuleva pyöräilijä ei näe omaa tieosuuttaan lainkaan. Sama koskee jalankulkijaa.

        Ajatko sinä autollasi aina kaukovalot päällä välittämättä lainkaan vastaantulijoitten häikäisystä. Miksi luulet autoissa olevan lähivalot ja kaukovalot? Jos häikäisystä ei ole vaaraa, niin miksi lähivaloja on edes asennettu.

        Pyöräilijöillä on kummallinen asenne ja sen huomaa liikenteessä. Ollaan maailman omistajia välittämättä lainkaan jalankulkijoista ja autoista. Tämän kyllä huomaa viimeaikaisista onnettomuuksista.

        Tiealueilla ei pidä tuijottaa vain omaannapaansa, vaan ajatella myös muiden turmallista liikkumista.

      • VOISAATANASENTÄÄN

        Älä hyvä ihminen kyttää niitä vastaantulevan valoja, tuli se sitten fillarilla tai autolla tai on pelkkä fikkari handussa. Varmaan helsinkiläiset urputtaa täällä, ei muualla maassa ole noin tyhjäpäistä sakkia kun kehä III:n sisäpuolella. Millä helvetillä voi häikäistä, kun on katu- ja mainosvaloja metrin väklein?? Muuttakaa maalle, niin sitten voisi sanoa että häikäseen, kun ei ole edes torppien ikkunat valaisemassa

    • Kääntyväpää

      Mistä näitä idiootteja riittää,pitää katsoa suoraan vastaantulevan valoa kohti,samanlaiset tyypit tuijottavat myös suoraan auton sumuvaloihin,ja kyllä häiritsee

      • eiääliö

        Onko sinulla ajokorttia lainkaan tai sitten ole tuollainen sumuvalolauri.

        Jos puhut auton etusumareita, niin ne eivät todellakaan häikäise, sillä ne on asennettu hyvin alas ja valokuvio on suunniteltu pyyhkimään tien pintaa pitkin. En muista koskaan häikäistyneeni etusumareista.
        Jos puhut auton takasumareita, niin ne todella häikäisevt väärin käytettnä. Kirkkaiden takasumareitten takaa ei kunnolla näe mitä edelläajaven edessä tapahtuu. Lisäksi kirkkaat valot rasittavat.
        Jos vuorostaan tarkoitit kaukovaloja, niin silloin et todellakaan ole itse ajanut autoa toisen tullessa pimeällä kaukovalot päällä vastaan. Silloinhan ei näe omaa kaistaansa lainkaan vaikka tuijottaisi pelkkää metsän reunaa.

        Valojen oikea käyttäminen lisää omaa ja muiden turvallisuutta. Valojen väärin käyttö lisää vain omaa turvallisuutta ja vaarantaa muiden turvallisen liikkumisen.

    • VOISAATANASENTÄÄN

      Voi hyvänen aika tuota valitusta. Valitetaan kun ei ole valoja, valitetaan kun on valot. Kyllä olet(te) täysi idiootti!!

      • vastaanhuutelija

        Idiootteja ovat ne, jotka eivät osaa valoja oikein käyttää. Valitettavasti moni pyöräilijä ei osaa.

    • valoakansalle

      Käytä aurinkolaseja!

      • helpomminsanottu

        Kuvitellaan että henkilö jolla on jo silmälasit, ei näe pelkillä aurinkolaseilla ja esim. ei ole varaa hankkia laseja joissa on aurinkosuojat. Tilanteet ovat nopeita, ei ehdi etsiä aurinkolaseja. Miten epileptikkojen ja muiden pitäisi kulkea kadulla? Silmät kiinni vai.

    • laki-pasi

      Ehdottaisin polkupyörän valonheittimiin pakolliseksi valonsuuntaajaa kuten sota-aikaan oli autojen valaisimissa. Kyseessä on valaisimen lasin päälle asennettava ritilä eli säleikkö joka suuntaa valon jyrkästi maahan ja estää valonsäteitä suuntautumasta ylöspäin. Järjestettäköön asiasta kansalaisaloitteeseen tähtäävä nimienkeräys jolloin 50 000 nimen tultua kerätyksi luovutetaan nimilistat eduskunnalle jonka on otettava kantaa mahdollisen lainvalmistelun aloittamiseksi.

    • näkyväkävelijä

      Hanki otsalamppu.

    • tasrii

      ykkään kävellä Helsingin keskuspuistossa. Nyt alkaa mitta kuitenkin olemaan täynnä kirkas valo päällä ajavia pyöräilijöitä. Valo osuu suoraan kävelijää silmiin ja sokaisee tämän ellei kävelijä käännä päätä pois päin. Pyörissä ei edes tarvitse valoa kun polut ovat valaistut! Olen jo parille kirkkaimman valon kanssa pyöräilevälle huomauttanut valojen käytöstä.

      Harkitsen vakavampiin puuhiin ryhtymistä näiden valoterroristien kanssa. Muutenkin ihme vässyköitä kun pitää valoja pitää polkupyöräillessä, ei vissiin taidot riitä muuten.

      KYLLÄ PYÖRÄSSÄ PITÄÄ VALO OLLA VAIKKA KATU ON VALAISTU,
      OOT VÄÄRÄSSÄ ETTEI TARVI.KYSY POLLIISI SEDÄLTÄ TARVIIKO?

    • tiehinen

      Liian kirkkaat valot haittaavat autollakin ajamista. Tässä eräänä aamuna tuli sellainen vastaan viereisellä jalkakäytävällä. Tulipa mieleen, että laitonta on. Joku järki olisi hyvä noissa asioissa

      • fserdgftyguhytfgdrf

        Juu, ne siniset valot. Liian kirkkaat vastaantulijoille.
        Tyypillinen esimerkki sanonnasta "vanhassa vara parempi", kun kehitetään "paremmat" kirkkaammat valot.

      • takslaki

        Liian kirkkaat valot haittaavat autollakin ajamista. Tässä eräänä aamuna tuli sellainen vastaan viereisellä jalkakäytävällä. Tulipa mieleen, että laitonta on. Joku järki olisi hyvä noissa asioissa

        Jalkakäytävällä ei saa ajaa autolla eikä pyörällä.
        VAIN TOLLOT TAKSIKUSKIT AJAVAT JA PARKKEERAAVAT JALKAKÄYTÄVÄLLE,
        SIIS NE JOIDEN PÄÄ ON MÄTÄÄ TÄYNNÄ

    • Muu1

      Etkö tiedä että valottomuudesta sakotetaan?
      Ledit häikäisee pahemmin mutta muita ei enää saa

    • moon_vakuuttunut

      Taitaa aloittaja-provokaattorilta olla itseltä lamppu pimeänä.
      Sama klovni kiukuttelee varmasti silloinkin kun se pimeä pyörä mäjähtää munille syksyn pimeydestä eikä sillä ollut edes valoja.

    • valittajille

      kyllä suomalaisista on tullut tyhjän valittaja kansaa....mutta sitten kun on kyse oikeista
      asioista kuten nykyhallituksen aivottomista aivovuodoista....niin silloin suurin osa kansasta mumisee itekseen....nyt on puheiden aika ohi....sillä vain teot merkitsevät jotain...

      • ja_sitten_ihan

        justaansa noin. Talouden nykytila ei ole tämän hallituksen aikaansaannoksia, joten likimain se ja sama kuka tätäkin laumaa johtaa. Jos vuosikymmenet eletään kuin porsaat pellossa nauttien eduista ja oikeuksista kauhistellen jos joku uskaltaa edes ääneen mainita sanan velvoite, niin ei ole vallaton ihme jos jossain välissä tulee se takaisinmaksun päivä. Olishan tuolla ollut jo 90-luvun hallituksilla mahdollisuus nähdä nokkaansa pidemmälle ja tehdä tekoja, joita nyt jälkijunassa runnotaan menemään nykyjohdon toimesta. Jos pahuuden summa on vakio, niin lienee yhdentekevää otetaanko kaiken aikaa neniin pienissä annoksissa vai turpaan kerralla ja kunnolla. Suomalaiset ovat itse valinneet jälkimmäisen tyylin, onnea heille.

    • silmiin

      Tää on totta eilenkin potkurilla jossa on pyörät mummo kuljetti siis tuntu et sokastun kerralla oli niin iso led valo että,nyt kyllä täytyy määrätä valojen suunta niin kuin autoissa ei nekään saa ajaa pitkillä päin näköä.

    • Nykyään valotehot ovat parantuneet, mutta sen sijaan vain erittäin harvat tietävät, että valot pitäisi suunnata. Ennen oli erikseen polkupyörissäkin lyhyet ja pitkät valot, käytettiin samaan tapaan kuin aitojen vastaavia.
      Vilkkkuvalot tulisi kieltää sekä pyörien etu-, ja takapäissä, ne häikäisevät jos jotkut, ja pahimmassa tapauksessa laukaisevat migreenin.
      Eteen päin vaaleaa valoa, taakse punaista. Muutkin voivat päätellä, miten päin ao. kulkine on tiellä.

    • IsäHesa

      Haasta oikeuteen!!. Yhtynen edelliseen kirjoittajaan. Erilaiset valotehot, eriväriset valot, valojen vaihtelut ja hämäryydessä kohdatut valot voivat todellakin aiheuttaa migreenin mikäli siihen on taipumusta.

      Tietenkin jokainen järkevä jalankulkija osaa välttää katsomasta suoraan nähin valoihin. Ja tietenkin jokainen pyöräilijä osaa kohdistaa lamppunsa oikein ettei ainakaan tahallisesti kiusaa jalankulkijoita.

      • HesanIsä

        Tämän keskustelun perusteella aika harva pyöräilijä ymmärtää valojen kohdistamisesta yhtään mitään.

    • perasto

      Joo, kyllä pyörässä valot pitää olla. Siinä olen samaa mieltä että ne häikäisevät, varsinkin kun ne yleensä näyttävät liian ylös. Ledit ovat kirkkaita. Nyt joku on löytänyt pyörän lampun katkaisijasta toiminnon jossa se kirkas led-valo vilkkuu. Se kyllä ärsyttää, sillä vilkkuvalo tuntuu takaraivossa saakka.

    • heikkonäköinen

      Valot voivat sokaista, toki. Oletko kuitenkin harkinnut silmälääkärissä käyntiä? Monessa silmäsairaudessa häikäistyminen on yksi oireista. Eli kannattaa tarkastuttaa, onko oma näkökalusto kunnossa. Koko maailma ei valitettavasti voi pyöriä näkövammaisten ja migreenipotilaiden ehdoilla.

      Itse en menisi pimeässä keskuspuistoon muutenkaan. Nykyisin saa pelätä raiskaajia ja ryöstäjiä. Jos pimeällä pitää kulkea, kuljen isoja teitä pitkin.

    • varoituksen_sana
      • ihanvääräpalsta

        Miten tämä mvlehden laatu-uutinen liittyy pyöräilyyn?

      • varoituksen_sana

        Valtamedia vaikenee asioista jotka kuuluu jokaiselle kansalaiselle! Uutisesta löytyy lähteet kolmeen eri Ruotsin mediaan, jos epäile paikkansapitävyyttä. Kohta meillä on Suomessa edessä nämä karmeudet, niin pitää osata varautua.

      • ihanvääräpalsta
        varoituksen_sana kirjoitti:

        Valtamedia vaikenee asioista jotka kuuluu jokaiselle kansalaiselle! Uutisesta löytyy lähteet kolmeen eri Ruotsin mediaan, jos epäile paikkansapitävyyttä. Kohta meillä on Suomessa edessä nämä karmeudet, niin pitää osata varautua.

        Niin, mutta miten se liittyy polkypyöräilyyn?

        Olisitko kenties ihan väärällä palstalla?

      • fillaristitonhomoja

        joku karvakäsi voi tulla nussimaan sua perseeseen fillarihomo!!!!!!!!!!!!!

    • Tervekuski

      Aloittaja! Ei led pyöränvalot häikäise tervettä silmää. Toki ne on kirkkaammat, kuin poltinvalot. Kun ihmisen aineenvaihdunta ei toimi normaalisti, kirkas valo häikäisee ja jopa koskee silmään. Esim. kirkas auringonvalo paistaa valkoiseen seinään, koskee silmään ja silmää aristaa. Tälläiset kuljettajat on turvallisuusriski pimeällä maantiellä. Hämäränäkö on myös usein huono. Monet sairaudet yhdessä, tai erikseen aiheuttaa valonarkuutta. Kuten: korkea verensokeri, korkea verenpaine, rasvamaksa, munuaisen vajaatoiminto, suolistotulehdus, vitamiinien imeytymishäiriö, ruoka-allergiat, sapen toimintahäiriö, silmänpainetauti, alkava kaihi, korkea kolesteroli, alkoholin liikakäyttö, tupakointi, maksaan kertyneet ympäristömyrkyt, jne... Usein vanhoilla yli 70 vuotiailla mummoilla on aurinkolasit, kun on niin kova valonarkuus silmissä. Näillä on jo iän puolesta aineenvaihdunta hidastunut ja sisäelimet reistailee. Monella jo 40 vuotiaalla ammattikuskilla on valonarkuutta silmissä, kuten taxinkuljettajat, rekankuljettajat, bussinkuljettajat, junankuljettajat jne.... Niitä ärsyttää suunnattomasti jopa auton mittari- ja merkkivalot. Siksi he valitsee auton, jossa valokirkkauden voi säätää pois aivan himmeäksi. Kirkkaat led liikennevalot on niille kauhistus, kun ne osittain sokaistuu niistä pimeällä. Led liikennevalojen jälkeen pimeällä he on hetken puolisokeita.

      • tositerve

        Mitä höpiset, etteivät häikäse?

        Itse olen alle 30 kymppinen terve, ei silämälaseja ja ammatin puolesta vuosittain terveystarkastuksessa.

        On aivan sama mikä on valon lähde, jos sen valoteho on liian suuri ja suuntaus väärä. Nykyisten akkutoimisten led-pyörävalojen heijastinkuvio on aivan väärän ja suuntaus liikaa ylös. Valaisin häikäisee joka suuntaan (paitsi taaksepäin). Asia on sama joidenkin kypärävalaisimien kanssa. Suuritehoisien mallien kanssa ei pitäisi liikkua liikenteessä vaan ne on tarkoitettu maastoon.

      • mukoloi
        tositerve kirjoitti:

        tarkoitti taksikuskeja,niitä häikäisee punainen liikennevalo.
        PITÄÄ ÄKKIÄ AJAA POIS PAIKALTA

    • Työmatkapyöräilijä

      Ei pyörän valoissa ole vikaa vaan väärässä asennuksessa. Valo on suunnattava alaviistoon.

    • Kohtuus_kaikessa

      Olet aivan oikeassa! Itseäni ärsyttävät myös nämä valopäät, jotka vaarantavat kaiken ympärillään olevan. Nykylamput alkavat olla myös siinä määrin tehokkaita, ettei niillä pitäisi koskaan sohia päin muiden ihmisten näköä. Tosiasia kun on se, että ns. polkupyörään tarkoitettujen valaisimien sijasta saatetaan käyttää aivan millaisia valaisimia tahansa. Näiden laitteiden kanssa ei ole pelleilemistä. Trendi on huolestuttava.

    • sonninen1

      Hoidon tarpeessa. Puolikkaalla lääkityksellä selvästi liikkeellä tämä tallaaja. Pysy neljän seinän sisällä. Kiitos.

    • OiPorsaillaanNyt

      Ai pyöräilijöidenkö valot sokaisevat? Itse pimeällä sokaistuin täysin pitkien ajovalojen käyttäjän seurauksena.... että höpönlöpön ^^

    • Kananmuna

      Kennosta saa tehtyä helposti lasit, jotka estävät häikäisyn niin pyörien valojen kuin kevät hangillakin. Pienet reiät vaan kennojen päihin ja kuminauhalla kiinni,hetkessä ovat lasit valmiina ja ovat miellyttävät pitää kävellessä ja sopivat myös hiihtäjille.

    • Tällaisiakoolemmenykyään

      Ovatko suomalaiset oikeasti nykyään tällaisia? Eikö ole mitään oikeaa asiaa, josta ilmaista mielipiteensä, kun pyörän valoistakin pitää yli sadan kommentin välityksellä vääntää asiaa. Ja jotkut jopa vihan vimmoissaan uhkailevat toisiaan väkivallalla nimettöminä nimimerkin takaa. Ollaanko me tosiaan näin alas vajonneita surkimuksia nykyään vai onko älyllinen tasomme jotenkin tilapäisesti romahtanut? Ovatko kaikki tälle palstalle kirjoittaneet jotenkin elämän murjomia, toimettomia ja pettyneitä vai näkyykö tässä kansan psyyken nykykuva?

    • jkndh

      Juoksen usein Keskuspuistossa ja suurin terveysuhka on tuhatta ja sataa päästelevät pyöräilijät ! Ihan simona painetaan menemään. Luuletteko , että se kunto paranee sitä nopeammin mitä kovempaa ajetaan ?
      Siellä on paljon muita liikkujia kävelijöitä , koiranulkoiluttajia ja meitä juoksijoita. Itse pystyn sekunnin osissa väistämään ja siirtymään sivuun teitä , mutta miten sinä pyöräilijä teet väistöliikkeen vaikkapa 30 km / h nopeudessa , jos esimerkiksi ohjaustanko osuu ulkoilijaan ja jatkat matkaa lentävin siivin ? Maalataanko sen jälkeen taas yksi VALKOINEN pyörä männyn viereen mihin pääsi murskasit?

    • Pyöräilevä

      Sellaisella väylällä, jossa saavat liikkua sekä pyöräilijät, että jalankulkijat nopeammin liikkuvan, siis pyöräilijän on väistettävä hitaammin liikkuvia (jalankulkijat).

    • oksapois

      8000 lumenia on liikaa...

    • spördäri

      Oon sitä mieltä että Tͫo͆̆̈ ͫ̾in͛ͫͯ̆̐̎v̏ͧ̉̍ͬͨͯoͮ͌ͥ̐k͆̏ͣe̿̎̓͒ ̒̄ͦ͋̋tͩͫ͆hͪͧ͑̂ẽ̽̓͑̃̾ ̃͐ͮ̋̉ḧ́ͫí̀v͑̐̿͗̋͒ͩe̓̔͑̅̆̆-̽̈̈̾m̏̓ͥiͣ̓ͯ͛͆̋͂n̉̄ͣḋ̉ ͨ͋̌̈́̀̓ȓͧ̐ͣͮ̇ep͒ͭ̌̄̄ͬͬrͮ̈́̉e̓̌̒̎̆ͮͯs͒̂en̊̆̋̿t̎ͬ̏͐͒ͧͥi͂ͤͦ͆̚nͤ̌ͪ̅ġ ͒͒ͯc̓͊h̾͑aͪ̎ͦ̚o͊ͧͪͨ̀͂̉sͬͭ̔ͧ̏̆.
      I̾̈͑̽n̅ͫ̂vͭ͋̾̅͒́okͧ̏͛iͨ̈́̂ͩ̇n̉͊gͬ̍ͨ̓̈́̆ tͦĥͦ̑e ̽̓͗ͦ̑̓̍f͂͋ͧe͒ͨ̐́̏eli̋͆͗̽ͯnͪ͗̿̃ͣ̌gͪͮ̄͑̋ͩ of̈͛ cͦͪ́hͭ̉͒̎aͧ̐͑̄ͥ͗o̊s̈́̿ͯ̀́̒.͛ͫͯ̌̈
      ͋̿Wi͐͐̒̈́tͬ̿ͥh̉̽̿̏́ͬ o͗̏̓͛ͬͣͩut͑ ͗̅̅͆ͥ̉ȯ̓̇͌rͩdͤ̓̎͂͗er͌ͣ̓͊.͒̔̔̑
      ̒̎ͬ̒Tͥ̿͗̇̋͐h̔̃̍e̓ͭ̓͑̃̚ ̂N͌èͭ̅͗͌z͛ͨ̍ͪ͛ͪp̿̃̄̂͌̆͛eͮrͣ̉ͥ̾d̅̑ͬ̋̃̾ͮī̏̏͊a̔ͣ̀nͭ̂ ́ͦ̅̿̀hi̇v̉̔̿͛ͮͩ͛eͩ͛̇͛ͨͥ͊-ͣmͨ̋ͫi͆͒n̏̆d̓̆ ̿ͦ̀͗͒͛̀o͆ͣfͩ̓̉ ͭc̽ͧ͐̿͐̉h̄ͩaͣ̄o̓̽sͮ̂͗̿. Z͆̂ͦal͑g͗͆̓̊̊oͤ̒͂̄̋.̏̓̄̇͋ͬͨ
      ͋̃͑̓̆Hͧeͦ̉́ ͋̚w͑̾͑̎́h̚õ̌ ̓͐̃̓̋Ẇ̽̋â͊͋̾̈́̊i̅͑̍tsͪ͒̊ ͬB͌̊̑ê͆ͧ̈͑̈h̎̀̈́i̔̆́͂̉nͫ̑̒̒d̾ͬ̃͗̌̔ ͌̅͛̉ͦT͛̎͆hĕ̒̄ ͌́̿͆ͫ͊W͊̂͐a͊͑͒ͤͫ̚l̇͗̿́̆͒l.͒͒̍̈̎ͥ͐
      ̑͛̊̓Zͥ̆̂Aͥͫ̓̅ͮL̔G̉Oͫ̊̌̈̌̍!ͩ̑̆ͫͮ

      gomobile_prepaid [5:06 PM]
      H̶̛͓̪̮͈̽̐̒ͪͫͥ͐̀̌̅̄ͫͯ̊̄̍ͬ̇ͨ͘Ų̡̲̘͇͈̖͖͚̼̟̬̤͈̣͉̟̳̦̭͙̋͆͊͐̈́͝͡Ư̧͓̝̳̜̹͖̳̤͙̮͈̄ͬͭ̉ͩ̄ͫ͆͌̀́̀̚͡T̴̴̛͉̹̜̭̬̩̱͌̏̏̈ͪ͆ͣ͒ͫ͟͝I̅̀ͯ̃ͥ̏̃̚͏̸̫͙̟̜̮̠̳͇͕̮̲̫͔̺̻̤̭̕͜ͅS̶͛͑̏ͯ͂͗͒ͭ̐̅ͧ̓͒̄ͮ̓͡͡҉͏̣͉̤͕̹͉͔̯̬̱ͅͅT͌̐̍͗͐̅̆̍́͝͏̭̱̖͙̹̙͕̮̗̯̪̟̻̀͜ͅA̷̵ͣ̒̆ͫ̑͊͗͗ͤ͛̑̒̔̾͋̑̆̚͏̺͚̥͕̻̘͓̣͇̼̩̩̰̟̺͓͘͠ ̶̖̖̼̣̪̲̞͙̼̞̠͈̳͕̹͍̭͕͐̿ͬ͋ͪ̐͟͟͞J̨͉̼̟̝͇̲͖͙̥̦̜̽͆͒ͤ͗O͂̅ͯ̌͑̇ͩ̏̐͛̚҉̜̟̼̠̟͕̺̘̝͉̯̭̲̮̼͕̪̮̕͝͝K̵̶͙̝̤̤̗͔͓̬̓ͥͦ́̓ͧ̄̋̔͐̌̂ͧͥ́ͫ͜A̸̫̟͕̲͇̝̞̫̘͔̭̞̻̗͆̉ͮ̇͞ͅ ̵̡̱̳̭̈ͯ͑͆͢ͅTͭ̄͋̔̆̾̄͛̂̾͂ͫ̾̅̅͠͠͏̹̪̗̪͝͝U̵ͯ͐ͣ͂ͧ̏͌̎ͮ͒̍̽ͤ̈̇̋̚̕҉̸̥̯̹̫̲̦͎Ű̷ͪͥͬ̈̓ͤ̅̌̋͌͜͡͏̡̖͉͕̖̦̳̦̣ͅT̜͚͙̖̬͇̰̣̝̣̒̆̋ͫ̽͌̄̔ͦͥ̇̋ͯ̋̀͢I̋̇ͩͦ̑̑̐̀ͥͭ̎͋͐̓̏͊͠҉̢̟͇̤̞̀͟S̑͐͐́̓͒̂̊͊͂̌̓̎̈́ͨͬ̾ͨ͏̢̜̖̺̜̪̱̥̠̲̞͜T̡͍͈͉̟̮̭͎̻̥̬͎̱̭͕̼̬̤͒ͪ̓ͮ̈ͧ̈́͌͒̏͂̍ͦ͢͝A̵̜͓̼͔͇͖͈̣̻͖̤͚̝̼̿ͣͨͣ̍ͪͮ̈́ͦͭ͗̊ͪ̀͛͒̚͘͟ͅ

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5670
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3597
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      210
      1732
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1712
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1176
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1135
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe