yö-aamu yhdistelmä

hiomapaperi

Yövuoroni kestää klo 22-6. Ja seuraavana aamuna pitää töihin klo 5-13. Miten tällaisessa välissä kannattaa nukkua? Yövuoron jälkeen väsyttää tottakai, mutta ei voi nukkua liikaa, jotta saisi seuraavana yönä nukuttua ja olla virkeänä aamuvuorossa.

Varsinainen yövuoro menee erittäin ok, ja nukun puoliseiskasta yhteentoista, eli reilu 4 tuntia. Kuitenkin seuraavana yönä tästä vajaasta unesta huolimatta, on usein univaikeuksia. Monesti pyörin sängyssä vielä yökahdelta, ja kello soi puoliviis, unet jää alle 2 tuntiin. Kyseinen aamuvuoro tulee siis erittäin raskaaksi, univelkojen kasaantumisen takia, sekä huonosti nukutun yön takia.

Kerran kokeilin pakottaa itseni heräämään jo 9:ltä (yövuoron jälkeen siis). Olin koko päivän väsynyt, sinnittelin iltaan asti, ja menin iltakympiltä nukkumaan. Olin todella väsynyt, mutta uni ei siitä huolimatta tullut. Tuli enemmänkin hirveä paine, että nyt on aivanpakko saada nukuttua, tai muuten olen helvetinväsynyt aamulla. Tuntuu että kroppa muistaa edellisen yön valvomisen seuraavanakin yönä, ja siksi uni ei tahdo tulla, tai on katkonaista.

Sisäistä kelloa pitäisi jollain tapaa pystyä siirtämään kerralla 8 tuntia taaksepäin. Ei se vain tahdo onnistua, keho muistaa aina sen valvomisen seuraavana yönä.

2

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miisu82____________

      "Tuli enemmänkin hirveä paine, että nyt on aivanpakko saada nukuttua, tai muuten olen helvetinväsynyt aamulla. Tuntuu että kroppa muistaa edellisen yön valvomisen seuraavanakin yönä, ja siksi uni ei tahdo tulla, tai on katkonaista."

      Tuo onkin kaikkein pahinta. Aina kun kellon laittaa herättämään, niin ihan sama miten väsynyt on, ei vaan saa nukuttua vaan on stressiä siitä että saisi nukuttua tarpeeksi. Univelkaa kertyy ja kaikki päivät vaan on kokoajan väsynyt eikä saa mitään aikaseksi.
      Lääkäri tyrkyttää pillereitä, mutta niitä ei tarvi kauaa ottaa, kun ei enää pysty ollenkaan nukkumaan ilman, joten olen jättänyt ne väliin.

    • Vxi

      Havaitsen univaikeutesi ja vaihtoehtojesi kokeilua, joista ei hyviä tuloksia.
      Nukahda yövuoron jälkeen, kun uni on tulossa ja herää, kun heräät. Ulkoile reippaasti ainakin yksi tunti.
      Illalla tintiessasi it sesi liian pirteäksi nukkuaksesi, katso kympin iutiset ja ota uutisten alkaessa Melatomiini nukahtamislääke. Valmistaudu rauhallisesti nukkumaan uutisten jälkeen. Heräät aamulla ja yllätyt itsekin.
      Melatomiinissa on luonnollisia aivojen välityäjäaineita, siksi se rentouttaa ja huomaamattasi nukahdat. Käytä Melatomiinia vain tarvittaessa, sen käyttö totuuttaa sinut saamaan uni luonnollisesti.
      Kokeile, itse otan melatomiinitapletin keskimäärin kerran kuukaudessa, siis yarvittaessa. Olen nyt 65 v. Ja olen nukkunut läpi elämäni n. 6h/yö.
      Siis vähän, melatomiinin tarvekäyttö on johtanut tuntia pitempään normaaliyöhön.
      Hoida huolet pois ja iltakahvi pois. Muutenkin karta tressiä, turvaudu ammattiapuun.
      Maallikko

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5269
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3417
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1552
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      190
      1430
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      978
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      778
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    Aihe