Viking Mariella-aluksella iso vesivahinko

Tietäväinen

Viking Mariella-aluksella iso vesivahinko – matkustajia hätämajoituksessa

Kommentti: Ei nyt sentään hätämajoituksessa...

Moni Viking Mariella -risteilyaluksella Tukholmasta Helsinkiin matkustanut asiakas joutui ikävään tilanteeseen, kun laaja vesivahinko kasteli pahoin useita hyttejä.

Viking Linen markkinointijohtaja Kaj Takolander vahvistaa tapauksen MTV:lle. Asiasta kertoi ensin Ilta-Sanomat.

Kymmeniä hyttejä kastui
Laivassa tapahtui putkistovuoto noin kello 22.30 aikaan launtai-iltana, minkä takia aluksen neljännessä ja viidennessä kerroksessa lainehti vesi.

– Vuoto paikalistettiin kohtuullisen pian. Vettä vuosi kohtuullisen runsaasti hyttikäytäville ja joihinkin hytteihin. Vuoto tapahtui laivan keskivaiheilla. Hyttejä vaurioitui kapteenin mukaan noin 50, Takolander kertoo.

Hän pahoittelee matkustajille koituvaa haittaa täyteen myydyllä aluksella.

– Kauhen ikävähän tämä yllättävä tilanne on. Osa matkustajista on ollut tohkeissaan, kun hytin lattialla on vettä. Heille kuitenkin tiedotettiin asiasta nopeasti ja järjestimme hätämajoitusta laivan kokoustiloihin. Sinänsä mikään ei estänyt yöpymistä hyteissä paitsi märkä lattia.

Ei paniikkia
Takolander korostaa, että laivalle tai matkustajille ei koitunut minkäänlaista vaaraa.

– Tietojeni mukaan mitään paniikkia tai kaaosta ei syntynyt.

Hänen mukaansa Viking Linella ei olla vielä ehditty pohtimaan sitä, minkälainen korvaus kastuissa hyteissä matkanneille maksetaan. Kastuneet matkatavarat korvataan.

Viking Mariellan on tarkoitus lähteä huomenna illalla takaisin Tukholmaan. Takolanderin mukaan vesivahinko ei uhkaa matkaa, mutta joitakin hyttejä saattaa olla pois käytöstä.

Mariella saapuu tänään Helsingin satamaan kello 10 jälkeen aamupäivällä.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/lehdet-viking-marialle-aluksella-iso-vesivahinko-matkustajia-hatamajoituksessa/5368114

11

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Palstavalintasi

      Olisikohan tämä juttusi ollut kuitenkin lähinnä laivat ja merenkulku palstan keskusteluun sopivaa/liittyvää, putkivahinkoa linkissä tutkien ei edes sitä ...

      Mutta ei liity keskusteluun laivamatkailun alalta, jos olisi, olisi ilmeisesti keskustelun avaaja ollut itse tuolla laivalla linkin tapahtumahetkellä, eikä kyselisi tyhmiäpalstalla jolle hänen juttunsa ei liity ei edes sovi. Palstavalintahan pitäisi tehdä siten jotta asia tulisi parhaiten sopivalle keskusteluille, eikä vesivahinkojutut oikein ole laivamatkailun asioita, ei sitten edes kirveellä vuollen saati päätäsi seinään mänttäämällä

      • diipadaiiiiiiiiiiiiiiiii

        Olisikohan tämä juttusi ollut kuitenkin lähinnä laivat ja merenkulku palstan keskusteluun ..

        Totta, eihän tuo millään risteilyllä tapahtunut, eihän?


      • Laivamatkailua
        diipadaiiiiiiiiiiiiiiiii kirjoitti:

        Olisikohan tämä juttusi ollut kuitenkin lähinnä laivat ja merenkulku palstan keskusteluun ..

        Totta, eihän tuo millään risteilyllä tapahtunut, eihän?

        "Totta, eihän tuo millään risteilyllä tapahtunut, eihän"

        oikeassa olet, ei ollut risteilyllä. Tapahtui normaalilla aikataulun mukaisella reittimatkalla Tukholma Maarianhamina Helsinki, ei siis ollut risteilymatkasta kyse koska ko. alus on jatkuvassa reittiliikenteessä ko. reitillä


    • polskimaan

      Täyden palvelun laiva. Nyt kylpyläpalvelut hytissä tavallisen risteilyn hinnalla.

    • uppooko

      Pelastus liiveille käyttöä taas kerran, oliko paskarööri tukossa somali turistien jäljiltä! Paskasakin lemmenlaiva, mut lempi vain kaukana jossain rannalla ruikuttamassa!

    • voijeee

      Kyllä sitä brassaillaan copy/paste taidoilla:)

    • bznznxbnxnxnxnxnxx
      • Siinä.se.syy

        Laivateräksen ominaisuus. Sisään tullut vesi oli makeaa. Siksi ei ollut mitään hätää.


      • saniteet
        Siinä.se.syy kirjoitti:

        Laivateräksen ominaisuus. Sisään tullut vesi oli makeaa. Siksi ei ollut mitään hätää.

        "Sisään tullut vesi oli makeaa."
        Maistoitko;)?


      • Ootko.järkivajeinen
        saniteet kirjoitti:

        "Sisään tullut vesi oli makeaa."
        Maistoitko;)?

        Oot melkoinen torvelo! Mietis ensin pikkasen.


    • Hyvin-hoidettu

      Vanha rouva on erinomaisessa kunnossa. Toinen sattumus tällä vuosituhannella. Vähemmän kuin muilla laivoilla. Mutta laivahan onkin kunnon työtä ha hyvin hoidettu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1585
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1066
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1027
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      582
      1015
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      920
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      912
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      774
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      700
    Aihe