ASIALLISTA KESKUSTELUA PAKOLAISISTA

brutalis

Miksi tänne kirjoittavat henkilöt käyttävät termejä Mamu tai Suvakki?
Itse en ota asiaan tunnepohjalta kantaa, toki hädänalaista ihmistä on autettava olipa kyseessä ulkomaalainen tai kantasuomalainen, kukin oman kantokykynsä mukaan. Suvaitsevaisuus puolin jos toisin lisää integaatiota ja joka oikein toteutuessaan on kaikkien osapuolten etu.
Kielenkäyttö, kommunikointi ja tapa kirjoittaa rasistisia näkemyksiä osoittaa kirjoittajan itsensä sivistymättömyyttä ja koulutustaustan puutetta. Matkailua hän tuskin Tallinnan laivaa kauemmas on ikinä toteuttanut?
Tämä tausta sitten antaakin perustellun näkemyksen asiaan kuin asiaan ja luonnollisesti voidaan esiintyä "anonyyminä asiantuntijana".
Stereotypiana väittäisin että suvaitsemattomin porukka edustaa itse pitkäaikaistyöttömien, moniongelmaisten ym kirjoa jolla omat asiat ovat todella pahasti pielessä.
Luonnollista on purkaa omaa pahoinvointiaan tai epäonnistumista omassa elämässään kaikkiin toisiin. Ellei se ole maan hallitus, kunnalliset päättäjät, "riistäjä työnantaja", niin tässä tilanteessa otollisin kohde on maahamme saapuneet pakolaiset. Syy on tottakai kaikessa muussa mutta ei missään tapauksessa itsessä.
Säälittää vaan kovasti tuollainen kuppikuntaisuus ja sisäsiittoisuus.
Matkustakaa ulkomailla, opetelkaa kieliä, tutustukaa eri kulttuureihin ja laajentakaa näkemyksiänne.
Valitettavaa sinällään koska lähikuppilan terassilta on ulkomaille pitkä matka ja toisaalla se vaatii myös taloudellista "satsausta", johon saamanne tuet eivät riitä.
Syyllistäkää ja moittikaa, älkää ehdottako ratkaisuvaihtoehtoja. Aivan sama kuin koira räksyttäisi. Sisältö on sama.

27

268

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EiSuvakki12

      Mamu tulee sanoista maahanmuuttaja, joten minun mielestäni ei ole kysymys rasistisesta kielenkäytöstä vaan lyhennyksestä. Ja "suvakki" sanaan olen törmännyt ekan kerran vasta tänä syksynä. Vaikea olisi keksiä´yhtä ytimekästä ilmaisua tuolle merkitykselle. Keskustelun intensiivisyys saa "mamun" ja "suvakin" kuulostamaan halventavilta ilmaisuilta, joita ne eivät alunpitäen ole.

      • komments

        suvakki tarkoittaa ylisuvaitsevaista..slangisana


    • asiatonsuvakki

      Täällä kirjoittavat ovat varmaankin matkustelleet paljon enemmän kuin sinä, aloittajasuvakki. Kun matkustelee ja lukee ulkolaisia lehtiä saa kokonaiskuvan selville mihin tämä matu (=maahantunkeutuja) politiikka johtaa. Aloittaja on tyypillinen kapeakatseinen, päänsä pensaaseen työntänyt haihattelija, jollaisia suvakit juuri ovat. Suvakki juuri syyllistyy typerään väitteeseen että ihmiset, jotka ymmärtävät tämän matupolitiikan järjettömyyden, olisivat jotenkin huonompia. Hänen vertauksensakkin ovat sitä aivan omaa paskaansa. Eiköhän asia ole juuri päinvastoin. Ajatteleva ihminen on ymmärtänyt sen mikä on suvakille mahdotonta ymmärtää.

      • suvanatsi

        Voiko tuota enää paremmin sanoa. Aloittajasuvakki on juuri tyypillinen suvakki, joka peräänkuuluttaa asiallista keskustelua, ratkaisuja ongelmiin ja samalla sylki suusta pirskuen syyllistää rasistiksi, fasistiksi ja natsiksi jo siinä vaiheessa kun sanotaan maahantunkeutumisen olevan hallitsematonta tällä hetkellä...
        Se siitä asiallisesta keskustelusta sitten.


    • mielipiteeni-tämä

      Suomeen ei saa tulla yhtään turvapaikanhakijaa. Hallitus ja eduskunta voivat estää sen lainsäädännöllä. Suomessa on sanan- ja mielipiteenvapaus. Tämä on minun mielipiteeni.

      • Simpsakka

        Ei päättäjiä kiinnosta maan hyvinvointi niin pitkään, kun he saavat järjettömät palkkionsa ja takuu-eläkkeensä. Taitaa monikin olla mukana pakolaisbisneksessä..


      • eupakkopaita

        Norja suunnittelee turvapaikanhakijoiden pikakäännytystä Venäjälle – ministeriö: Ei mahdollista Suomelle

        Suomi ei voi tehdä kuten Norja

        Suomi sen sijaan ei voi palauttaa turvapaikanhakijaa Venäjälle ellei ole täyttä varmuutta siitä, ettei häntä palauteta edelleen turvattomiin oloihin.

        Norja ei ole Euroopan Unionin jäsenmaa, eikä sitä sido EU:n turvapaikkamenettelydirektiivi, jossa määrätään siitä, että turvapaikanhakijoilla on oltava muutoksenhakuoikeus käännytyspäätökseen.

        Vuorio kertoo, että Suomi ei voi seurata Norjan mallia, sillä EU:n turvapaikkamenettelydirektiivi ja perustuslain 9. pykälä eivät mahdollista vastaavien lakimuutosten tekemistä eduskunnassa.

        http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1448081841496.html


    • suvakit_vankilaan

      Aloittajalle suomennos, jos et ole ymmärtänyt Mamu = maahanmuutaja. Suvakki = suvaitsevainen henkilö. Lyhennöksiä kumpikin. eli asiallista keskustelua on.

      Aloittaja itse syyllistyy asiattomuuksiin, kun syyllistää suvaitsemattomia työttömiksi , moniongelmaisiksi yms.. eli taitaa itse olla jokua vajaamielinen, ja tarvita joitain lääkehoitoa.

      Suvaitsevaiset ihmiset tuhoavat tällä hetkellä suomea. Heidät kuuluisi passittaa vankilaan maanpetoksesta !!!!

      • RepikääHuumoria

        Suvakit tekevät omien sanojensa mukaan isänmaallista työtä, koska heidän työpanostaan ei rahoiteta verovaroin - ja ovat vieläpä ylpeitä siitä...


      • Suvakkiuden.todellista

    • hurratkopitäisi
    • Viimeistä

      ISIS tappaa.

    • Näinsevaan

      Minkä ihmeen takia pitäisi olla suvaitsevainen. Olen suomalainen suomessa en näe mitään hyvää mamuissa tai heidän uskonnossaan. Miksi en saa tuoda mielipidettäni julki ilman että alkaa sairaalloinen vauhkoaminen. Toiset inhoaa eläimiä toiset lapsia jotku jotain muuta. Minä en vaan voi sietää näitä mitkä tunkeutuu tänne suomeen ja minulla on tietääkseni oikeus omaan mielipiteeseen.

    • matutulos

      Mielipiteitä on usein erilaisia, ja hyvä niin. Usein joku on oikeammassa kuin toinen ja sekin täytyy hyväksyä. Tälläkertaa suvakit ovat täysin hakoteillä ja väärässä, joten onko niin vaikeaa myöntää että on ollut väärässä. Kyllä...suvakille on, koska on osoittautunut jo yksinkertaiseksi ihmiseksi. Onneksi meitä matujen vastustajia on, ja paljon.

    • Burka_pois_päältä

      Suvakit maanpettureita, matut maahantulijoita, joita valtaosa paikallisia
      Käpykaartilaiset ja eliittipakolaisia.onneksi 3/4 osaa matuista palautetaan takaisin, valitettavasti meidän suomalaisten rahoilla.

      • 99_9

        "onneksi 3/4 osaa matuista palautetaan takaisin"
        Valitettavasti näin ei tapahdu.
        Se 3/4 osa "matuista" ei saa turvapaikkaa, mutta asialla nyt oleva ihmisoikeusjuristilauma pitkien oikeusprosessien tuloksena pitää huolta, että se 3/4 osa "matuista" saa oleskelulupia muusta syystä. Esimerkiksi "suojelun tarpeessa olevia", tai "palautus alkuperämaahan on teknisesti mahdotonta" tai "yksilöllinen inhimillinen syy".
        Veikkaan, että 99,9 % jaa Suomeen pysyvästi.


    • Suvakki-Aatu

      Tää on suomi24. Täällä ei ole ikinä ollut asiallista keskustelua mistään aiheesta eikä tule olemaan. S'tana!

      • Keskustelijakerttu

        Nyt on pitkästä aikaa asiallista keskustelua. Suomea uhkaa matut.


    • saakaswili

      Katsotaas ensi viikolla kun koululaiset ja partalapset kävelevät samaa reittiä Rainionmäeltä kaupunkiin....

    • asiallisestiulosmaasta

      Mitenkä sitä matuista mitään asiallista tarvii keskustella? Ainoa asiallinen kommenttihan on vain: Maturikolliset ulos maastamme. Enempää on ihan turha lässyttää.

    • 6ujhgdfx

      Suomalaisena ajattelen, että jos minua ja perhettäni uhkaa niin suuri vaara, että lähdemme vieraaseen maahan ja kulttuuriin etsimään turvaa ja uutta elämää, ymmärrän olla kiitollinen uudesta tilaisuudesta. Ymmärrän olla kiitollinen siitä, että saan nukkumaan mennessäni luottaa siihen, etten herää keskellä yötä veitsi kurkulla ja aamulla herätessäni saan ilmaisen aamupalan.

      Omalla paikkakunnalla on kahta lajia muukalaisia: MATUja, jotka ovat tuleet hengailemaan, ahdistelemaan paikallista naisväkeä ja vaatimaan oikeuksiaan. Pankkitilin saldo on yhdellä jos toisellakin viisinumeroinen (omin silmin nähtyä) ja silti ollaan vaatimassa ilmaiseksi milloin mitäkin. Ihmeellistä, että näillä "köyhillä sotalapsilla" on varaa kantaa muovikassikaupalla tavaraa ulos kaupasta, vaikka heillä on ilmainen ylöspito?
      Toinen laji on ne, jotka aidosti ovat avuntarvitsijoita. Valitettavaa on, että jälkimmäisiä on todella pieni osa porukasta - ja siitä syystä, että suurin osa on joutilasta roskasakkia, myös oikeisiin avuntarvitsijoihin kohdistuu epäluuloa. saman kertoo tilasto: vain noin 1/3 "pakolaisista" saa myönteisen turvapaikkapäätöksen. Miksi? Koska 2/3 osaa tulijoista on tullut tänne väärin perustein. Revi siitä!

      • lääkintää

        Tässä edellisessä on juuri niin kirjoitettu k.comuin useimmat ajattelevat. Selkeästi suomeksi! Mutta kuka sanoisi että mitä tehdään, kun ei auta pelkkä kirjoittelu täällä. Ihan oikeesti hävettää jo katsella uutisia ja kuunnella niitä päättäjien kiertely/kaartelu selityksiä. Vuosi menee ennen kuin mitään lakipykälää saadaan muutettua. Sitten on jo myöhäistä. Hyvästi Suomi!


      • suomalainennainen

        Olen edellisten kanssa NIIN samaa mieltä!! Olen pitkään odottanut, että asiasta saataisiin asiallista ja selkeää keskustelua aikaiseksi ja tässä sitä olisi (ehkä) syntymässä. 6ojhgdxf kirjoitti sen, mitä minäkin haluan sanoa. Ja "lääkintää" sanoi sen mielessäni pyörivän kysymyksen. "Mitä me näin ajattelevat rauhalliset, sivistyneet, ei-kiihkomieliset, hyvää kieltä käyttävät tavalliset suomalaiset voimem tehdä?"

        Olen kauppias ja tapaan paljon ihmisiä joka päivä. Tämä aihe nousee esille päivittäin ja iso enemmistö ihmisiä ainakin täällä Lahdessa tuntuuo levan samaa mieltä ja kkoantavan samoja huolia. Päivittäin kuulen tutuilta ja luotettavilta ihmisiltä mitä kummallisempia juttuja näiden turvapaikan hakijoiden ylimilisestä käytöksestä ym. juuri niin kuin yllä kirjoitettiin.

        Mitä me asiasta huolestuneet ja nykymeinikiä vastustavat kansalaiset voimme tehdä? En usko typeriin huutoihin ja haukkumiseen, en myöskään väkivaltaisiin iskuihin. Niiden kautta koko vastustaminen leimautuu pienen ääriporukan mielipiteeksi ja jää kokonaan huomioimatta, että iso osa tavallisia ihmisiä on samaa mieltä.

        Olen todella huolissani siitä, kuinka meidän oma kultturimme tulee kohta hukkumaan ja katoamaan, kun meidän pitää kaikin keinoin mielistellä ja miellyttää näitä maahanmuutttajia. Jos itse lähtisin lasteni kanssa henkeni kaupalla pakoon, olisin nöyrästi kiitollinen kaikesta avusta perillä ja tekisin kaikkeni oppiakseni paikallisen kultturin ja tavat mahd. pian. Mitä tehdään meillä? Kielletään suomalaisilta lapsilta meidän omat perinteet, koska ne saattavat häiritä näitä hädissään pakenevia ihmisiä. Eihän tässä ole mitään järkeä!!

        En halua, että minun verovarojani käytetään tähän touhuun. Mitä me voimme tehdä??


    • eitata
      • suomalainennainen

        En halua, että lapseni altistuvat kaikelel tälle. En halua pelätä Suomessa. Olen ylpeä Suomesta ja suomalaisuudesta enkä halua, että se muuttuu. Antaa maailman muuttua, mutta haluan pitää Suomen perinteisenä. Jos iso enemmistö kansasta haluaa näin, niin miksi päättäjämme päättävät toisin. Mitä me voimme tehdä?


    • okepo

      ...mamu ja suvakki........
      ..minusta matu, suomennus maahan tunkeutuja.

    • munnoo

      Voisiko nämä SUVAKIT kertoa MATUILLE sillä VOKissa, että me suomalaiset naiset teemme töitä joka päivä peräsuolipitkällä ja elätämme heidät. Emme haluaa RAAKAA MUNAA emmekä turvattomuutta. Tässä sinulle asiallista keskustelua ytimekkäästi. Vai oletko eri mieltä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3791
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      593
      3585
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3522
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      53
      2209
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2201
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      321
      1957
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1937
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      180
      1728
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      27
      1403
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1342
    Aihe